maanantai 6. maaliskuuta 2017

John Green- Tähtiin kirjoitettu virhe

Kirja sykähdytti kovasti. Syöpä ei ole mikään helppo aihe kirjoittaa tai lukea, koska varmaan kaikilla on joku läheinen, joka on sairastunut tai pahimmassa tapauksessa hoidot eivät ole auttaneet. Aloinkin lukea tätä hieman epäillen, koska ajattelin etten saisi luettua näin synkkää kirjaa ja siksi teos päätyi myös hyllynlämmittäjäksi. Onneksi kirja ei ollutkaan mitenkään masentava vaan paremminkin oudolla tavalla toiveikas, vaikka kummallakaan päähenkilöllä ei ollutkaan toiveita paranemisesta.Silti päällimmäinen tunne kirjan jälkeen oli toiveikkuus.

Hazelia ei kiinnosta vertaistukiryhmässä käynti, mutta juuri siellä hän tapaa Augustuksen. Nuoret ihastuvat toisiinsa välittömästi . Läpi kirjan on esillä Hazelin lempi romaani Viistoa valoa, joka tuntuu loppuvan kesken. Rakastavaiset aikovat ottaa selville, miten romaanin henkilöille tapahtuu viimeisen sivun jälkeen ja ottavat yhteyttä hiljaiseloa viettävään kirjailijaan.
Ehkä he haluavat tietää mitä muille käy heidän poistuttuaan?

Pidin Hazelista. Onhan siinä jotain tavattoman koskettavaa, että 16-vuoias nuori on kuolemansairas. Hazel oli kuitenkin hyväksynyt elämän happiviiksissä, eikä syytellyt ketään, vaikka tietenkin katkeruus nousee välillä pintaan. Itseäni koskettivat eniten kohtaukset, joissa Hazel miettii miten vanhemmat pärjäävät hänen kuoltuaan. Eihän sen pitäisi mennä noin päin! Augustus oli makuuni vähän liiankin täydellinen. Olisipa hän tehnyt jotain epäsopivaa, niin olisin voinut eläytyä häneen paremmin. Nyt hän jäi väkisin liian kiiltokuvapojaksi, mutta se annettakoon anteeksi muuten niin hyvälle kirjalle.

Kirja on hyvin humoristinen, jonka takia kirja ei ole masentava. Luulen, että ilman kepeää kerronta tapaa kirja ei olisi niin suosittu.Minun hyllyä se olisi ainakin jäänyt lämmittämään vielä pitempäänkin.  Varsinkin Isaac viljelee synkkääkin huumoria. Pidin siitä, että katkeruus tuotiin hänen kauttaan tarinaan. Jos päähenkilöt olisivat keskittynyt katkeriin tunteisiin olisi kirja ollut paljon raskaampi. Hazel ja Augustus tuntuivat ajattelevan, että nyt täytyy elää täysillä. Heillä tosin olikin paljon vähemmän aikaa kuin Isaacilla, joka joutui totuttelemaan elämään sokeana ilman rakkaimpansa tukea.

Ja ei. En itkenyt, mutta minä itkenkin hyvin harvoin. Mutta koskettava kirja joka tapauksessa oli. Tiesin etukäteen, ettei kirjan tapahtumat olleet  hauskoja, mutta onneksi en ollut spoilautunut siitä. Siksi en halua tässäkään avata kirjaa enempää. Lukekaa toki.. 5/5

torstai 23. helmikuuta 2017

Child's play 1-3

Hi, I´m Chucky. Wanna play?


Child´s play 1

Andy kinuaa äidiltään syntymäpäivälahjaksi Good Guy-nukkea,jonka äiti Karen päättääkin hommata kodittomalta mieheltä. Yllättäen Karen joutuu ylitöihin, joten Andya vahtimaan tulee Karenin paras ystävä. Andy on innoissaan syntymäpäivälahjastaan Chuckysta, mutta syntymäpäivä menee kamalalla tavalla pieleen. Chucky tappaa lapsenvahdin ja kertoo Andylle olevansa sarjamurhaaja Charles Lee Ray, jonka henki on lukkiutunnut nukkeen. Pian tulee toinenkin ruumis ja Andyn ollessa paikalla kääntyvät epäilykset kuusivuotiaan pojan suuntaan. Karen ja poliisi Mike tajuavat nuken murhanhimoisuuden ja yrittävät pelastaa Andyn, ennenkuin Ray siirtää henkensä Andyn ruumiiseen päästäkseen pois nuken kehosta.

Child´s play 2

Elokuvan alussa Good Guy-nukkeja korjataan ja korjattavaksi päätyy myös pahasti kärventynyt Chucky. Tehtaalla tapahtuu onnettomuus, jonka seurauksena Chucky herää henkiin. Tällä kertaa Chucky alkaa heti etsiä vimmatusti Andya saadakseen siirrettyä sielunsa pojan kehoon, ennenkuin jää lopullisesti nukeksi. Andy on päätynyt sijaisperheeseen, jossa tapaa Kylen. Chucky tulee pilaamaan perheen välit ja elokuvassa tulee huomattavasti enemmän ruumiita kuin ensimmäisessä osassa.

Child´s play 3


Kolmas elokuva lähtee käyntiin kun leluyhtiö alkaa vuosien jälkeen valmistaa uudestaan Good Guy-nukkeja. Useat oikeuden käynnit ovat syöneet yhtiön kannattavuutta ja lelun uudelleen käynnistettävä tuotanto on iso riski. Kuinka ollakkaan Chuckyn keho muovautuu uudelleen eloon ja nukke alkaa taas jahdata Andya, joka on jo sotilaskoulussa. Chucky postittaa itsensä Andylle, mutta paketin varastaa sotilaskoulua käyvä Tyler, joka haaveilee omasta nukesta. Tylerin kohdattuaan Chucky tajuaa, että voikin siirtää sielunsa Tylerin kehoon, eikä tarvitse Andya enää mihinkään. Andy saa selville Chuckyn palanneen ja aikoo estää murhanhimoisen nuken juonen.



Pidin ensimmäisestä osasta. Erityisesti tietty kasarityyli oli vangitseva. Muutenkin tykkään paljon ajan leffoista, koska niissä on selkeä oma kuvaustyylinsä. Tekniikka ei tietenkään ollut vielä samalla tasolla kuin nyt ja Chucky vaikutti paikoin hyvinkin kömpelöltä. Näkee hyvin miten nopeasti tekniikka on kehittynyt, kun seuraavissa osissa Chuckyn liikehdintä oli paljon uskottavampaa. Juoni oli mukaansatempaava ja täytyy myöntää, etten välillä uskaltanut edes katsoa ruutua. Varsinkin Miken ja Chuckyn autokohtaus jäi mieleen. Tämä oli ainoa pelkästää kauhuelokuva näistä kolmesta, koska seuraavat osat olivat vahvasti koomisia.

Huvittavinta on, että Chucky parsitaan aina kokoon oli tämä kuinka huonossa kunnossa tahansa. Siis minkälainen tehdas alkaisi korjata täysin risaista nukkea uuden veroiseksi, kun uuden nuken tekeminen olisi paljon helpompaa ja tulisi samalla taatusti myös halvemmaksi. Mutta tietysti nämä elokuvat ovat muutenkin semmoisia, ettei niitä kannata ajatella järjellä. Katsoin näitä muutenkin rentoutuakseni, koska aivot olivat jumissa työviikon päätteeksi. Katsoin kerralla kaikki kolme elokuvaa, mikä vaikutti tietenkin katselukokemukseen. Elokuvien sisälle pääsy oli tietenkin helppoa, kun ei mennyt "lämmittelyaikaa", mutta toisaalta elokuvat toistavat paljon toisiaan, eikä ennalta-arvatavuus ole koskaan hyvästä eteenkään kauhuelokuvissa.

Osat kohtaukset olivat saaneet selvästi innostusta Hohdosta ja muutkin ajan kauhuelokuvat on selvästi katsottu. Minua tämä ei varsinaisesti häiritse, kohan elokuvassa säilyy omaleimaisuus. Minulle tuli kuitenkin fiilis, että ensimmäinen osa oli hienosti tuoreista ideoista tehty ja seuraavat osat oli tehty vain rahan takia. Ne olivat juoneltaan aika kömpelöitä, eikä kohtauksia oltu viety kunnolla loppuun. Näyttelijät olivat mielestäni ihan uskottavia. Tai ei minulla tullut missään vaiheessa tunne, että elokuvaan olisi missään vaiheessa mennyt fiilikset näyttelijöiden takia.

Ensimmäisen elokuvan katson varmasti uudelleen, koska se oli minusta hyvä kauhuelokuva. Sellainen, että minäkin uskalla katsoa. Kaikkein pelottavimmat elokuvat jätän suosiolla toisille. Seuraavat osat eivät olleet pelottavia, eikä juonikaan ollut kummoinen , joten niihin tuskin kajoan. Ruumiiden määrä vain kasvaa elokuva elokuvalta. Saatan ehkä joskus innostua katsomaan ne kolme muutakin elokuvaa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Uutta hyllyyn

Vähän aikaa sitten osallistuin hyllynlämmittäjät-haasteeseen, joten nythän on hyvä hankkia lisää..Ei ollut tarkoitus, mutta piti kuluttaa palkkapäivänä aikaa kaupungilla siskoa odotellessa, joten päädyin pyörimään kirjakaupassa. Ja ainahan sieltä jotain mukaan tarttuu.
 Viiltäjä-Jackistä olen ollut kiinnostunut jo pitkään, joten tietysti tämä lähti poistohinnalla mukaan. Voisikin välillä lukea muutakin kuin kaunokirjallisuutta.Rikostarinoita Suomesta vaikutti mielenkiintoiselta, vaikken varmaan ole kuullutkaan kirjan tapauksista.
Tämän ostin Helsingistä. Tottakai muumi-ihmisellä pitää tämmöinen olla.

Margaret Atwood on kiinnostanut pidempään. Olen kuullut paljon kehuja hänen kirjoistaan. Agatha Christie on muodostunut melkein keräilykohteeksi. Hänen dekkareitaan on jo kertynyt hieman. Neiti Marple on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle. House of cards päätyi haasteen takia ostoskoriin. En osaa yhtään arvioida tykkäänkö. Tappamisen pitkä oppimäärä vaikutti mielenkiintoiselta. Toivottavasti dekkari lunastaa odotukset.

torstai 9. helmikuuta 2017

#hyllynlämmittäjä

Kirjablogeissa on pyörinyt hyllynlämmittäjät- haaste, jonka tarkoituksena on pienentää oman hyllyn lukemattomien määrää lukemalla 12:sta kirjaa 12:sta kuukaudessa.  Minulla on tapana haalia kirjoja, joten voisi olla hyvä välillä lukeakin niitä. 
Klassikoista otin mukaan Lolitan, Emman , Alatalon salissa ja Oikeusjutun. Alastalon salissa hirvittää jo etukäteen, mutta sillä on suurin todennäköisyys jäädä lukematta hyllyyn, joten päätin ottaa sen mukaan haasteeseen. Stephen Kingiltä otin mukaan Heräämisen. Harkitsin järeänpääkin teosta( joita Kingillä riittää) mutta totesin kahden paksumman kirjan riittävän. Tiiliskivikammoni on edelleen voimassa. Kirjoituksia neroudesta vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta siihen ei tule koskaan syvennyttyä.

Eli haasteeseen lähden näillä kirjoilla:
Franz Kafka- Oikeusjuttu
John Green- Tähtiin kirjoitettu virhe
Volter Kilpi-Alastalon salissa
Vladimir Nabokov-Lolita
Jane Austen-Emma
Stephen King-Herääminen
Riikka Pulkkinen-Raja
Jaana Lehtiö-Uutta auringon alla
Kirjoituksia neroudesta
Emmi Itäranta- Kudottujen kujien kaupunki
Stephen Fry- Fryn aikakirjat

Toivottavasti kaikki kirjat tulee luettua vuoden aikana.edit.Huomasin nyt, että näitä on yksi liian vähän... Ois ehkä pitänyt tehdä varmistus lasku. No, kyllä hyllystä vielä jotain luettavaa löytyy, kuten tämä: Jo Nesbo-Isänsä poika.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

J.K.Rowling-Paikka vapaana

Aloitin tämän lukemisen muutama vuosi sitten,mutta silloin äkillinen aivoverenvuoto oli liian ahdistava aihe lukea pitemmälle, koska äitinikin oli juuri kokenut saman. Lukukokemukseen vaikuttaa hirveästi , millainen omaelämäntilanne on kyseisenä hetkenä. Kun sain kirjan jouluna lahjaksi, olin heti innoissani tarttumassa siihen. Onneksi annoin muutaman vuoden kulua,enkä runtannut kirjaa aikanaan väkisin läpi.
Valtuutettu Barry Fairbrother kuolee yllättäen ja tapaus aiheuttaa kuhinaa Pagfordin pikkukaupungissa. Kuka nousee ottamaan haltuunsa vapautuneen paikan? Kaupunkilaiset ovat jakautuneet kahtia kiistelemään Fieldsistä, huonommasta alueesta, jossa huumeiden käyttö rehottaa. Eteenkin Fieldsin huumeklinikan kohtalo herättää tunteita puolesta ja vastaan.

Pidin siitä, millaiseksi Pagford oli kuvattu. Kaikki tuntevat toisensa ja kiistat menevät väkisinkin henkilökohtaiselle tasolle. Henkilöt ovat todellakin asettuneet vahvasti vastakkain ja toisen näkökulmia ei yritetäkkään ymmärtää. 

" Hän oli vihannut Barry Fairbrotheria. Shirley ja hänen miehensä, jotka olivat tavallisesti yksimielisiä ystävistään ja vihamiehistää, olivat tässä asiassa olleet jossain määrin eri linjoilla Howard oli toisinaan myöntänyt saavansa hupia tuosta pikku partaniekasta, joka oli tehnyt hänellä armotonta vastarintaa Pagfordin valtuustosalien pitkien, naarmuisten pöytien yli, mutta Shirley ei erottanut toisistaan politiikkaa ja yksityiselämää. Barry oli vastustanut Howardia asiassa, joka oli lähinnä tämän sydäntä, ja siksi Barry Fairbrother oli ollut Shirleyn arkkivihollinen."
Paikkaa valtuustosta hakee useampi taho, joka synnyttää kaupunkiin kyräilyn ilmapiirin. Soppaa sekoittaa valtuustonsivuille ilmestyneet mystiset panetteluviestit kaupunkilaisista, jotka tuovat entisestään esille ihmisten nurjan puolen. Mnusta on jotenkin huvittavaa, kuinka vähän varsinainen valinta edes herättää supatusta. Ennen vaaleja asia tuntui olevan maailman tärkein.

Toistuvuutta on liikaa varsinkin kirjan alkupuolella, kun kaikki pohtivat Barryn kuolemaa omasta näkövinkkelistään. Kuinkahan moni tyyppi saikaan ensimmäisten lukujen aikana tietää valtuutetun kuolemasta? Toisaalta suuri hahmojoukko aiheutti myös hämmennystä, ennenkuin alkoi oikeasti muistaa kuka on kukakin. Kirjassa nimittäin riittää henkilöitä. Ainoastaan tuo sekoittavuus haittaa, koska hahmot itsessään ovat aivan mahtavia.

Pidin Krystallista, joka oli nähnyt hieman liikaa teini-ikäiseksi tytöksi. Krystal herätti kaupunkilaisissa monenlaisia tunteita, koska hän oli malliesimerkki huonokäytöksisestä teinistä, jonka äiti piikitti ja huorasi minkä kerkesi. Tämä sekava perhe olikin Fieldsin vastustajille hyvä esimerkki siitä, että alueesta täytyisi luopua kokonaan. Miksi pitää pystyssä huumeklinikkaa, kun hoitoa saavat vain Terrin kaltaiset tapapiikittäjät?

Krystallissa oli kuitenkin särmää ja toivoa, mistä pidin. Hän halusi sinnikkäästi saada pikkuveljensä pois huonoilta kulmilta, vaikka keinot olivat vähintäänkin erikoiset. Terristä en kauheasti välittänyt, vaikka hänen huumeisiin sortumiselleen olikin ymmärrettävä syy. Nainen sai kuitenkin monta mahdollisuutta, joista ryssi järjestelmällisesti jokaisen ja syytti epäonnistumisistaan muita. En voi ymmärtää, miten hän antoi tuttavansa käyttää lapsiaan hyväksi, eikä tuntunut edes tajuavan asiaa. Merkit olivat kuitenkin niin selvät, että pikkuinenkin kiinnostus omien lasten elämästä olisi paljastanut asian,

Kaksi muutakin hahmoa nousi ylitse muiden. Pulska herkkupuodin pitäjä Howard ja tämän pojan vaimo Samantha, joka omisti Pulleat purjeet nimisen alusvaatekaupan naapurikaupunki Yarvinissa. Howard oli ainoa, josta tuli hieman Potterit mieleen. Vaimonsa palvoma mies toi nimittäin vahvasti mieleen Vernonin. Jokin tässä omaa erinomaisuuttaan täynnä olevassa miehessä kuitenkin viehätti.

Samantha haastoi riitaa aina hiemankin viiniä maistaneena ja haaveili salaa poikabändin jäsenestä. Hänen ja Milesin avioliitto polkee paikallaan ja Samantha uskoo valtuustovaalien olevan viimeinen niitti heidän parisuhteelleen. Samanthasta tuli ihmisyyden ärsyttävät puolet vahvasti esille ja välillä oikeasti sanoin Samathalle ajatuksissani :" ethän sinä nuin voi tehdä! Se on väärin,"'

Rowling osaa tehdä todentuntuisia hahmoja ja tässä kirjassa hahmot eivät pääse helpolla. He eivät ole kiiltokuvapoikia, joita on helppo rakastaa. Yllättäen ärsyttävimmäksi hahmoksi nousi miehensä Simonin pahoinpitelemä Ruth. Minua ärsytti, kuinka tämä jaksoi nähdä puolisossaan hyvää, vaikka tämä käytti häntä ja poikiaan nyrkkeilysäkkinään ja harjoitti myös henkistä väkivaltaa. Tiedän, että tilanteesta lähteminen on vaikeaa, mutta Ruth tuntui toisaalta olevan tyytyväinen tilanteeseen. Häntä ei pahemmin näyttänyt vaivaavan jo kymmeniä vuosia jatkunut alistaminen. On jännä, että tämmöisessä kirjassa periaatteessa viaton uhri nousee inhokiksi, mutta minkäs teet.

Minua vähän huvittaa kuinka kauhistuneita ihmiset olivat tästä kirjasta sen julkaisun aikoihin. Minusta on vaan hyvä, että Rowling on tehyt jotain täysin erilaista kuin aiemmin. Ja täytyy sanoa, että omaan makuuni Potterit ovat paljon rankempia kirjoja. Voldemort ja hänen seuraajansa kiduttivat ja murhasivat satoja velhoja(olkoonkin, että ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia) ja Harry joutui näkemään vauvana omien vanhempiensa kylmäverisen murhan. Okei, eihän ne synkät puolet ole Pottereissa niin tarjottimella kuin tässä, mutta minun mielikuvitus lähtee vihjailusta enemmän liikkeelle.

Kaiken kaikkeaan pidin kirjasta kovasti, mutta ihan suosikikseni se ei noussut. Ehkä kirja olisi voinut olla tiiviimpi, niin tuo toistuvuus ei olisi häirinnyt niin paljon. Odotan kuitenkin innolla, mitä Rowling seuraavaksi keksii. En olisi odottanut kirjaan sellaista loppua kuin se sai, mutta se sopi tarinaan hienosti.

3/5

torstai 2. helmikuuta 2017

Tammikuu( Gotham,Wiskari ja hiljalleen palaava lukuinto)

Tammikuu on ehdottomasti kaikkein eniten vihaamani kuukausi. Osa ihmisistä innostuu uudistamaan elämäänsä, mutta minulle tulee lähinnä tyhjä olo. Ei ole oikein mitään mitä odottaa. Siksi väsäsinkin ensimmäisen bucketlistini ja aloin muutenkin suunnitella kaikkea kivaa tälle vuodelle.
    Tammikuun kohokohta oli Arttu Wiskarin keikka Kimmelissä. Viimeisestä keikasta onkin aikaa pari vuotta, joten oli jo aikakin. Keikoilla pitää ehdottomasti käydä enemmän tänä vuonna ja aktivoitua muutenkin, koska vuodesta 2016 jäi erityisesti tapahtumat mieleen.  Itse keikka kesti vain tunnin, mutta oli muuten hyvä.  Työt jatkuu, joten olen alkanut selailla vuokra-asuntoja. Jos sitä vihdoin pääsisi muuttamaan. Tai on pakko päästä. Jo sitä tämän ikäisenä haluaa elää itsenäistä elämää.
    Kirjoja luin kaksi. Olen tyytyväinen, että olen saanut kipinän lukemiseen taas pikku hiljaa syttymään. Vuoden loppu oli lukemisen osalta tahmeaa.

Ensiksi luin vihdoin J.K.Rowlingin Paikka vapaana. Pidin juonesta ja henkilöistä paljon, mutta tarina olisi voinut olla tiiviimpi.  Sophie Kinsellan ensimmäisen nuortenkirjan, Kadonnut: Audreyn päähahmo oli sympaattinen ja viihdyin kirjan parissa.
   Olen höpsähtänyt täysin kahteen sarjaan. Ensiksikin Gothamiin kannattaa tutustua, jos et ole vielä sarjaa nähnyt.  Sarja on yksinkertaisesti aivan mahtava. Sarja kertoo Batmanin kotikaupunki Gothamista ennen supersankarin aikaa.  Kaikkein kiinnostavampia sarjassa on tietenkin pahikset. Sarjassa nähdään mm. Arvuuttelijan syntyminen ja nuori kissanainen. Kaikkein paras on kuitenkin Pingviini. Olen hyvin rakastunut tuohon vaappuvaan sekopäähän.
   Sleepy hollow on yllättänyt täysin. Aloin katsoa sarjaa hyvin skeptisin tuntein, mutta hupsis vain kaksi kautta tuli suorastaan ahmittua tammikuussa. Tässä on myös se hyvä puoli, että isää lukuunottamatta kaikki muutkin meidän perheessä ovat innostuneet sarjasta. Sarja sijoittuu pieneen Sleepy Hollowin kaupunkiin, jossa pari sataa vuotta haudassa maannut Ichabod Crane herää samoihin aikoihin kuin päätön ratsumies. Harhaiselta vaikuttava Ichabod kohtaa poliisina työskentelevän Abigailin ja he rupeavat yhdessä kamppailemaan ratsumiestä vastaa. Parasta sarjassa on ehdottomasti Ichabodin(miksi nuin vaikea nimi!) sopeutuminen 2000-luvulle. Hänen näyttelijänsä on todella karismaattinen.
Sellainen oli tammikuu ja nyt on hyvä lähteä helmikuuta kohti. Haluaisin kovasti aktivoitua taas bloggaamisessa.

torstai 24. marraskuuta 2016

Roald Dahl - Kuka pelkää noitia ja Iso kiltti jätti

ISO KILTTI JÄTTI
Jättiläinen kaappaa Sohvin, joka saa pian huomata joutuneensa mukavan jätin huomaan. Hän onkin ainoa laatuaan. Muut jätit syövät päivittäin ihmisiä, mutta ikj noudattaa toisenlaista ruokavaliota.  Sohvi ja ikj saavat tietää jättien karmean suunnitelman syödä leirillinen lapsia. Estääkseen tapauksen he laativat suunnitelman johon kuuluu osaltaan painajaisen aiheuttaminen presidentille. 
Tämä oli ensimmäinen lukemani Roald Dahl, joten en tiennyt mitä odottaa.Kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys , vaikka olisi toiminut paremmin nuorempana. Enkä muutenkaan ole pieruhuumorin suurin ystävä.
3/5

KUKA PELKÄÄ NOITIA
 Luken vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa ja poika päätyy norjalaisen isoäitinsä huomaan. Mummo kertoo tarinoita noidista, koska haluaa varoittaa poikaa ulkona vaanivasta vaarasta. Noidat eivät nimittäin ole satua, vaan maailman hirmuisempia olentoja. He inhoavat lapsia ja keksivät mitä erikoisempia tapoja kiduttaa ja tappaa kersoja. Pian isoäiti ja Luke joutuvat  muuttamaan Suomeen , missä asuu maailman vaarallisimpia noitia. Erään matkan aikana Luke joutuu keskelle noitien kokousta, missä nämä suunnittelevat uusia julmuuksiaan.
Kaikenkaikkiaan pidin tästä kirjasta paljon enemmän. Noidat ovat aina kiehtoneet minua enemmän kuin jättiläiset.  Pidin kovasti tarinasta ja olisin halunnut lukea sitä pitempään. Luken ja isoäidin seikkailut olisivat toimineet varmasti myös sarjana. Heidän välillään käytiin pari koskettavaa dialogia, joista eräs koski pojan ja isoäidin tulevaisuutta ja yhteistä aikaa.  Kirjassa on yliluonnollisia elementtejä ja toimintaa, joten se sopi myös parikymppiselle lukijalle. 
4/5
Tulen varmasti jossain vaiheessa lukemaan enemmänkin kirjailijan tekstejä. Ainakin Jali ja suklaatehdas täytyy lukea jossain vaiheessa, koska pidin elokuvasta. 

Kirjat saatu kustantajalta.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tommi Kinnunen- Lopotti

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli paikoin masentava teos,  mutta onneksi Lopotti oli edes hieman positiivisempi. Pidin tästä enemmän kuin kirjailijan esikoisesta.
Helena lähtee pakotettuna sokeainkouluun Helsinkiin, mutta Tuomas jättää kotinsa vapaaehtoisesti hakiessaan onnellisempaa elämää. Kummatkin lähtijät etsivät rohkeutta olla pystypäin omaitsensä, jonka muut näkisivät persoonan, eikä ominaisuuden kautta.
Helena oppii tuntemaan kaupungin kadut ja elämään itsenäisesti, vaikkei koulu olekkaan auvoinen paikka. Välillä joku toinen oppilas kuolee harha-askeleen seurauksena ja kaipaus pikkuveljen luo vihloo rinnassa.Helenasta tulee taitava pianonvirittäjä ja hän löytää jonkun jolle kelpaa.  Tuomas tajuaa jo nuorena olevansa kiinnostunut miehistä. Kirjaston tietokirja kertoo homouden olevan hoidettavissa oleva sairaus. Tuomas oivaltaa,ettei hänellä ole elämää pikkukaupungissa ja opiskelupaikka kaukana tutuista tuntuu hyvältä idealta. Hän muuttuu stereotyyppisiä homoksi, joka etsii homobaarista kosketusta, hyväksyntää ja rakkautta.Yleensä mukaan tarttuu vaan yhden yön iloja, jotka häipyvät aamiaisen jälkeen. Vuosien etsinnän jälkeen  Tuomas löytää sydämen , jonka etsintä on ollut vaivan arvoista.
Valitettavasti päähenkilömme kohtaavat kamaluuksia tämän jälkeen, joita en halua enemmälti spoilata. Pidin kuitenkin paljon tarinasta ja myös sen lopusta , niin surullinen kuin se olikin. Nautin Kinnusen tavasta kirjoittaa. Se on yksinkertaista, mutta kaunista ja sujuvaa tekstiä. Ainoastaan lukujen nimet aiheuttivat ihmetystä. Nillä kun ei välillä vaikuttanut olevan mitään tekemistä itse luvun kanssa ja osat kappaleiden katkeamista jäivät soimaan päähän. En tiedä löytyykö taustalta joku suurempi idea, mutta minulle se ei ainakaan avautunut.
Kirjassa hypittiin eri aikatasoissa ja menin välillä sekaisin henkilöstä. Jossain vaiheessa sitä oivaltaa, että vain Helena on minäkertoja. En ole hyvä näissä jutuissa. Onneksi Lopotissa oli vähemmän kertojia kuin Neljäntienristeyksessä. Olisin mennyt varmana pahemmin sekaisin. Mutta sittenkun lukeminen alkoi sujua, oli se hyvin mukavaa. Pidin erityisesti Helenasta. Hän oli niin itsenäinen ja rohkea nainen. Joku taisi verrata häntä mummonsa, mutta minä en pitänyt Mariasta, vaikka Helena voittikin minut puolelleen.Hänen sokeutensa sai pohtimaan näkövammaisten elämää ja haasteita jokapäiväisessä elämässä. Eihän näitä asioita tule normaalisti pohdittu, joten kirjan lukeminen oli avartavaa. Perheväkivallalla on kirjassa omapaikkansa. En tajua, miten Kari muuttui sellaiseksi. Helena miettii oliko kyseessä syy vai seuraus. Minä luulen, että Kari olisi paljastunut mädäksi jokatapauksessa. Olisin silti toivonut Helenalle iloisempaa loppua.
Tuomas ei ollut yhtä kiinnostava hahmo, eikä hänen kamppailuaan ollut yhtä mielenkiintoista seurata kuin Helenan.  Toki on kamala ajatella millaista kaksoiselämää tuhannet ihmiset  ovat joutuneet kokemaan. Kun toista ei voikkaan esitellä vanhemmille, kumppani lähtee evakkoon näiden kyläilyn ajaksi. Tai kun hauska baari-ilta voi päätyä mukilointiin. Tuomas ei kuitenkaan herättänyt yhtä paljon tunteita kuin Onni.  Tuo edellisen teoksen päähenkilö, jonka kohtalo kertoo karua tarinaa, mitä itsensä tukahduttamisesta voi pahimmillaan seurata. Ironisinta on, että Tuomas tavallaan itse estää onnen itseltään. Hänen perheensä on jo aikoja sitten arvannut Tuomaksen salaisuuden. Mutta lopussa sympatiat Tuomasta kohtaan kohosivat. Ja miten aloinkaan vihata Siniä. Osa lukijoista ei ole pitänyt tästä käänteestä, mutta minulle se upposi. Harvoin olen oikeasti tuntenut niin puhdasta vihaa hahmoa kohtaan, kuin Lopotin jälkeen.
Mutta kaikenkaikkiaan pidän teosta hyvin onnistuneena. Mitähän Kinnunen Seuraavaksi keksii? 4,5/5

tiistai 8. marraskuuta 2016

Agatha Christie-Sininen juna

"-Jättäkää se Hercule Poirotin käsiin,hän sanoi mahtavasti, ja Olkaa huoletta. Minä Otan totuuden selville.
Hän pyyhkäisi pienen pölyhiukkasen jatketaan, hymyili miljonäärille vakuuttavasti ja lähti huoneesta. Kuitenkin hänen kävellessään portaita alas luottavainen ilme hänen kasvoillaan muuttui vaisummaksi. Mikäpä siinä,hän mutisi itsekseen, mutta on eräitä vaikeuksia. Niin, on eräitä suuria vaikeuksia."
Mitä ihmettä! Onko Poirotilla epäilyksiä jutun ratkaisun kanssa. Yllättävä kohta, koska tällaista mietintöä en ole ennen Poiroteissa huomannut. Tavallisesti mies on hieman liiankin itsevarma.

Eroamassa oleva Ruth Kettering lähti Sinisellä junalla rakastettunsa luo Rivieralle. Sinne asti hän ei kuitenkaan koskaan pääse. Joku murhaa Ruthin ja vie mukanaan hänen isänsä , Val Aldinin antaman mittaamattoman arvokkaan jalokiven. Sattumoisin samalla junalla matkaa yllättäen rikastunut Katherine ja Hercule Poirot.
Aviomies on itsestään selvä syyllinen, mutta Poirot on erimieltä.
Ensimmäisen kerran ratkaisin syyllisen Christienin dekkarista tai oikeastaan toisen syyllisistä. Toisen olemassa olon unohdin täysin...
Pidin kirjasta. Se oli täynnä Christielle tyypillisiä hahmoja. Eniten viihdyin Val Aldinin parissa. Rikas ja vaativa mies, jolta riistettiin kaikkein kallein. Poirot oli oma ihana itsensä ja kulutti ahkerasti aikaa ruokapöydässä. Varsinkin alkupuoli oli hieman totutusta poikkeavaa murhamammaa, mutta virkistävällä tavalla.  Ei tämä yltänyt parhaimpiin Poirotteihin, mutta viihdyin kovasti.  On ylipäätään ihanaa, kun oli pitkästä aikaa mahdollisuus syventyä kirjaan rauhassa.
Jotenkin Katherinen hahmo jäi salamyhkäiseksi. Tuntui ,ettei hän kertonut aivan kaikkea. Lisäksi lopussa vihjailtu yhteenmeno tietyn ihmisen kanssa ärsytti. Miten noin viisas nainen voi olla noin käsittämättömän tyhmä ja tyytyä kuraan.
3.5/5

lauantai 5. marraskuuta 2016

Joel Dicker- Baltimoren sukuhaaran tragedia

Pidin valtavasti Harry Quebertin tapauksesta, mutta Baltimoren sukuhaaran tragedia kolhaisi vieläkin syvempää. Se pääsi ihon alle.Tykkää Dickerin tavasta kirjoittaa,  vaikka se välillä töksähteleekin. Onhan se hyvin ymmärrettävää, kun miehen kirjailijan ura on (toivottavasti) vasta alussa. Hän on kuitenkin löytänyt hyvin tunnistettavan tavan kirjoittaa.
Marcus on vetäytynyt kirjoittamaan uutta kirjaansa. Yllättäen hän kohtaa vanhan rakastettunsa ja haluaisi aloittaa hänen kanssaan alusta. Vuodet ovat kuitenkin vierineet, eikä Marcus ole päässyt sinuiksi menneisyytensä kanssa.  Hän on elänyt vajaata elämää sukua piinanneen tragedian jälkeen. Tuon tragedian seurauksena hän menetti lopullisesti kolme ihmistä elämästään. Kirjassa tragedian syitä pohjustetaan, mutta välillä kerronta olisi voinut olla reippaampaa. Ehkä olen liian malttamaton, mutta teki mieli vilkuilla myöhemmille sivuille. Onneksi en tehnyt niin ,koska odottavan tunnelman takia tuli rakennettua päässään mitä mielikuvituksellisempia tragedioita ,joten kirjan loppuratkaisu oli varsin kesy pahimpiin sarjamurhaaja skenaarioihini nähden.
Marcus vietti nuorena paljon aikaansa Baltimoren serkkujensa luona. Hillelin ja Woodyn kanssa he ravelsivat pitkin lääniä ja haaveilivat mahtavasta tulevaisuudestaan. Joukkoon liittyi myös sairaalloinen Scout, jota pojat puolustivat. Scoutin myötä pojat tutustuivat yhteiseen ihastuksensa kohteeseen, mutta lopulta Alexandran ja Markuksen välille kehkeytyi suhde. Baltimoressa vietetty aika on Marcukselle onnellisinta aikaa. Nuori mies häpeää vanhempiaan, jotka eivät hänen mielestään ole mitään rikkaisiin Baltimoren Goldmaneihin verrattuna.
Kirjan keskiössä on rakkaus ja kateus, joka voi pilata kaikkein onnellisimpienkin ihmisten elämän. Varsinkin Marcus märehtii omiaan, vaikka hänen tulisi keskittyä elämään. Välillä Markuksen tapa jämähtää menneeseen ärsytti, kun mies ei tuntunut huomaavan mahdollisuuksiaan. Pidin kovasti kaikista kirjan hahmoista. Etenkin Saul muodostui läheiseksi.  Nämä ihmiset kuitenkin itse aiheuttavat tragediansa ja lopulta on vaikeaa hahmottaa kuka alkoi vyörittää lumipalloa.
Harry Quebertin tapauksen lailla tässäkin keskityttiin menneisyyteen, eikä nykyajalla ole niin suurta merkitystä. Kirjat kuitenkin eroavat toisistaan hyvin paljon. Harry Quebertin tapaus oli rikostarina, mutta  Baltimoren sukuhaaran tragedia keskittyi kuvaamaan hahmojensa elämää aika rauhallisesti, vaikka loppua kohti tarina sai trillerimäisiä piirteitä.
Minulle kirja oli yksi rakkaimmista lukukokemuksista pitkään aikaan.  5/5

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kirjaostoksia

Olen pystynyt hieman maltillistamaan kirjaostoksia, mutta jotain on silti ollut pakko ostaa. Kudottujen kujien kaupunki kiinnostaa jo runollisen nimensä takia ja muutaman kehuvan blogikirjoituksen jälkeen tämä oli pakko lisätä lukulistaan. Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö jäi aikoinaan kesken, mutta jotain jäi kolkuttelemaan. Lisäksi moranthology vaikutti kiinnostavalta. Hieman kielitaitoni jännittää, mutta päätin samalla kertaa tutustua myös Stephen Fryn esseisiin. Uhkarohkeaa? Stephen Fryn elämä on ollut vauhdikasta joten siitä on pakko päästä lukemaan. Olen tykännyt hänen teksteistään aiemmin, joten odotan näiden olevan hyviä ja oivaltavia.
Järkytyin eilen , kun huomasin edellisestä postauksesta olevan jo kaksi kuukautta.Kaksi! On ollut kiire, joten  ole kerinnyt lukea niin paljon, kuin olisin halunnut. Onneksi muutama hyvä kirja on kuitenkin täydentänyt elämääni ja niistä on pakko kertoa pian. Kohan oppisin taas kirjoittamaan. Tällä hetkellä kirjoittaminen tuntuu jäykältä, kuten aina tauon jälkeen. Mutta eiköhän se taas kohta ala sujua. Toivottavasti, koska haluaisin kehittyä kirjoittajana valtavasti.

maanantai 8. elokuuta 2016

Jane Austen- Viisasteleva sydän

Viisasteleva sydän jäi Austenin viimeiseksi kirjaksi ja tietyllä tavalla jo kirjan aikana alkaneen sairauden voi nähdä teoksessa. Ensinnäkin se on huomattavasti surusävytteisempi kuin muut kirjailijan teokset. Lisäksi viimeinen luku tuntuu olevan täynnä ajatuksia elämästä.
 Anne on menneisyydessään ollut hyvin rakastunut Wentworth nimiseen kapteeniin.  Pari olisi halunnut mennä kihloihin, mutta Anne antaa läheistensä mielipiteen muuttaa päätöksensä ja murtunut Wentworth palaa merille. Anne jatkaa elämäänsä perheensä mustana lampaana, jota ei ole tarpeeksi hieno isälle tai siskoille. Vuosien kuluttua Elliottien perhe joutuu antamaan kartannonsa vuokralle ja muuttamaan Bathiin. Heidän kartannoaan tulee asuttamaan Wertworthin sisar, joten siskoaan auttamaan jäänyt Anne kohtaa vääjäämättä matkoillaan huomattavasti rikastuneen Wertworthin. Mies on vieläkin katkera ja kiinnittää huomionsa kylän muihin naisiin.
  Anne on surumielinen hahmo. Hieman toisenlainen kuin Austenin muiden kirjojen sankarittaret. Vaikka perhe ei kiinnitäkkään naiseen huomiota, on älykäs Anne pidetty muiden tuttaviensa parissa.  Anne herätti hieman ristiriitaisia tunteita. Vaikka pidin hänestä paljon , olisi hänessä saanut olla ripaus enemmän itsepäisyyttä.  Hänen äitihahmonsa Russel pystyy sanelemaan tytön elämän. Eihän Russel mitenkään ilkeä ole, mutta Anne ei vain osaa sanoa vastaan. Wentwronthista pidin todella paljon. Austen osaa kirjoittaa mielenkiintoisia miehiä. Pidin siitä, että tälläkertaa nainen oli syyllinen jäätyneeseen tunnelmaan. Pystyin hyvin ymmärtämään Wentwronthin tunteet. Hän on itse varma rakkaudestaan ja sitten rakkauden kohde hylkää hänet, koska tämä ei kelpaa hänen perheelleen.
  Kuvaan astuu serkku Elliot, joka haluaisi mennä naimisiin Annen kanssa.  Mies on kohtelias herrasmies, mutta niinkuin kaikissa Austenin kirjoissa, pitää tässäkin yhdestä henkilöstä paljastua itkekeskeinen ja vilpillinen totuus. Toinen Austenin kirjoissa esiintyvä teema on vahvasti läsnä Viisastelevassa sydämmessäkin. Nimittäin sairastelu. Louisa iskee päänsä pahasti nuorison ollessa reissussa ja siitä seuraa pitkä sairastelujakso, joka sotkee Annen ja Wentwronthinkin suhdetta. Tässäkin kirjassa on värikästä väkeä. Kaikki henkilör olivat uskottavia ja osuvasti kuvattuja, joka vaikutti kirjan vetävyyteen positiivisesti.
Kaikenkaikkiaan pidin Viisastelevasta sydämestä todella paljon. Se oli sopivan romanttinen, mutta ei kuitenkaan äitelän imelä rakkaustarina.  Pidin tästä jopa enemmän kuin Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta, mutta Järki ja tunteet säilyy suosikki Austenina. Se kosketti jollain tavalla enemmän. Tässä Annen sisarsuhteet olivat harmillisen huonoja, joten hänen perheestään en pitänyt yhtään.  Sisaruussuhteilla on suurempi merkitys toisessa kirjassa, joten se kolahti ainakin sen takia enemmän.
5/5

perjantai 5. elokuuta 2016

Jennifer E. Smith-Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Ulla vinkkasi kirjaa , kun kerroin postauksessa kärsiväni lukujumista. Kiitos siis suosituksesta! Tartuin kirjaan aikalailla heti, koska se sattui olemaan hyllyssäni.
Hadley joutuu menemään isänsä häihin, jonka kanssa hänellä on huonot välit. Hän kuitenkin myöhästyy lennoltaan ja joutuu odottamaan seuraavaa. Samalla hän tapaa Oliverin, jonka kanssa keskustelee koko lennon ajan. Maissa Hadley joutuu erilleen Oliverista, eikä pysty unohtamaan poikaa. Isänsä häistä välittämättä tyttö lähtee etsimään rakkaintaan isosta kaupungista parin vihjeen varaan luottaen.
Hadley on ärsyttävyyteen asti itsekeskeinen tyttö. Eihän muuta voi niin nuoresta tytöstä olettaakaan, mutta silti tämän viha rakastunutta isäänsä kohtaan oli melko käsittämätöntä. Hän ei vain pystynyt näkemään asioita isänsä silmin. En missään vaiheessa alkanut tykätä tytöstä, vaikka osin hänen käytöstään ymmärränkin.Sekoilla kaupungilla, kun isällä on edessään elämänsä tärkein(vaikkakin toinen) päivä.Eihän vanhempien ero tarkoita, että isä ei enää rakasta häntä. Varsinkin kun isä on yrittänyt pitää tyttäreensä välit, mutta tämä ei ole vaivautunut edes näkemään tulevaa äitipuoltaan. Oliver oli paljon helpommin samaistuttava hahmo.Hänelläkin oli sekavat tunteet isästään, mutta täysin eri syistä.  Yksi kirjan pääjutuista onkin nuorien lopulta saama ymmärtämys vanhempiaan kohtaan. Hekin ovat vain ihmisiä, jotka tekevät virheitä.
Pidin sen sijaan parin rakkaustarinasta. Ajatuksesta, että jos Hadley olisi kerennyt ajoissa lennolle, eivät he ehkä olisi koskaan tavanneet.Pari myös vaikutti söpöiltä keskenään, vaikken uskokkaan heidän olevan ne lopulliset oikeat toisilleen.Kirja oli siis hyvä lukukokemus, mutta ei mikään maailmoja muuttava teos.Vähän hiottuna tämä olisi voinut saada enemmänkin ajatuksia liikkeelle. Nyt se oli aika tavallinen rakkaustarina. Mutta ainakin se sai lukujumin väistymään sivummalle.  Erityiskiitos täytyy antaa ihanalle, mutta niin vaikeasti muistettavalle nimelle.
3/5

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kirja-ale? Oi kyllä!

Pari viikkoa sitten myhäilin tyytyväisenä, kun en ollut sortunut kirja-aleen. Kuinkas sitten kävikään...
Sulo Viléniä lainaten: "kun sai halvalla". Tulos oli sitten tämä. Hieman mykistävää. En tajunnut, että näitä kertyi näin paljon.
 Toi Kotiopettajattaren kansi on tosi hieno.Olen halunnut lukea tämän kirjan pitkään ja eiköhän se kohta tulekkin avattua. Charlotten sisarten kirjoja olen lukenut, mutta hänen oma tuotantonsa on vielä vierasta. Kingin kirjoja kerääntyy yllättävän helposti hyllyyn. Hänen teoksensa ovat vaan huonoimmillaankin kannattavia lukukokemuksia. Vähän teoksen koko epäilyttää. Se on vieläkin kesken, joten ehkä aloitan tämä 2020... En tiedä mikä tiiliskivikammo minuun on iskenyt.
 Kadonnut Audrey ja Tommi Kinnusen Lopotti löytyivät Cdonista yhteishintaan 9.90. Olisin ostanut pelkästään Lopotin tuolla hinnalla, mutta Kinsellan kirjakin on mietityttänyt. Jätän Lopotin suosiolla syksyn kylmiin iltoihin(johon on valitettavan vähän aikaa), koska Neljäntienristeys ei ainakaan ollut paras valinta kesään.
 Jane Austenin pokkareita oli kolme 10 eurolla, joten pakkohan ne oli ostaa. Nyt minulla on kaikki lukemattomat Austenit hyllyssä odottamassa vuoroaan. Viisastelevan sydämen aloitin jo ja on ollut mainio kirja tähän mennessä.
 Aloitin alusta Himoshoppaaja-sarjan lukemisen.  Nää on vaan mitä mainiointa rentoutumiskirjallisuutta. Nettikaupassa tulee aina lisättyä ja poistettua tuotteita innokkaasti. He eivät tiedä mitä tekevät päätyi lopulta ostoskoriin jatkuvan jahkailun jälkeen.  Muut kirjat olivatkin sitten täysin "välttämättömiä" hankintoja.

Oletko tehnyt alelöytöjä?

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Harper Lee-Kuin surmaisi satakielen

Kuin surmaisi satakielen on yksi suurimpia klassikoita.Se on pöyrinyt jo pitkään luettavien listalla. Sen sijaan olin pettynyt saadessani tietää, että Kaikki taivaan linnut julkaistaan. Mielestäni on moraalisesti väärin kirjailijaa kohtaan, että hänellä rahastetaan näin. Teos, jota hän ei ole kirjoitettuaan halunnut julkaista, päätyy kirjasensaatioksi. Eikö hänen olisi voitu antaa pitää kunnia yhdestä sydämiä valloittaneesta kirjasta, ilman tämän myötä aina eteen tulevaa vertailua toiseen teokseen.Scout elää lapsuuttaan veljensä Jemin ja Atticuksen kanssa Maycombissa 1930-luvulla. Scout on villikko, eikä tahdo asettua tytön rooliin.  Ystävänsä Dilin kanssa lapset viettävät onnellista lapsuutta. Atticus toimii asianajajana ja saa puolustettavakseen mustan miehen, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Tapaus kuohuttaa Maycombilaisia ja Scout näkee ihmisten toisen puolen.
Teoksen alkupuoli kuvaa lempeää Maycombia. Scout leikkii kavereineen iloisesti. Oikeastaan tähän puoleen kiinnitettiin liikaakin huomiota. Ei minua ainakaan kiinnostanut lukea näin pitkään leikkimisestä ja jossain vaiheessa olin luovuttaa kirjan osalta.  Ja minusta lapset toimivat sairaasti naapurin erakkoa kohtaan. He pitivät tätä kummituksena ja yrittivät kiusata tämän esiin.  En ymmärtänyt miksi. Minä olisin lapsena pysynyt visusti poissa tuommoisen talon lähettyviltä.
Kirjan toinen puoli taas kuvaa kaupungin muutosta. Musta mies on automaattisesti syyllinen raiskaukseen, vaikka häntä vastaan puhujat kuuluvatkin valkoiseen roskaluokkaan, jonka sanoihin ei ole uskomista. Atticus pystyy tarkasti osoittamaan ettei syytetty ole vastuussa teosta. Se ei kuitenkaan auta, koska valamies uskoo mustan miehen valehtelevan aina. Kirjan loppu on mielenkiintoinen ja se tuntuu jäävän hieman kesken. Kaupungin tunnelma on vieläkin varpaillaan, mutta pahimmat soraäänet ovat poissa.
Olisin kaivannut kirjaan samaa runollista tunnelmaa, kuin sen nimessä on. Nyt tapahtumat etenivät verkkaisesti ja sivut olivat täynnä tarpeettomia tapahtumia. Minä en viihtynyt Maycombissa.Ainaot hahmot joista todella pidin olivat Atticus, Rachel ja Calpuria. En samaistunut Jemiin, enkä Scouttiin, joten olin onnellinen kun tarina käynnistyi puolessa välissä kirjaa. Alun olisin voinut skipata täysin.  Loppu puoli oli paljon vetävämmin kirjoitettu ja tapahtumat ovat nopeampi tempoisia. Ymmärrän idean ristiriidassa, jolla kuvataan kaupungin muutosta. Mielestäni se ei kuitenkaan onnistu kauhean hyvin.
Kirjan teema on varsin ajankohtainen vieläkin, joten sitä oli mielenkiintoista lukea peilaten nykyaikaan. Klassikothan toimivat ajasta riippumatta, joten siinä mielessä Kuin surmaisi satakielen on onnistunut teos. Ymmärrän sen rakastettavuuden. Minua se ei kuitenkaan lumonnut, mutta en toisaalta kadu sen lukemistakaan.
3/5