tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kesäkuun luetut

 Kesäkuu oli varsin lukuisaa aikaa, vaikka kuun lopussa törmäsinkin muutamaan kesken jääneeseen tylsään kirjaan.

 Erkka Mykkänen- Kolme maailmanloppua
Muistan pitäneeni joistain novellikokoelman tarinoista paljonkin. Jotain jäi silti puttumaan.
Anu Kaja- Muodonmuuttoilmoitus
Hirveä. Kirjan kanteen pitäisi painaa teksti: Älä lue!
Patrick Modiana: Jotta et eksyisi näillä kulmilla
Ihan kiva, muttei iskenyt erityisemmin. Henkilöt jäivät etäisiksi.
Helen Garner-Vierashuone
Pidin kirjasta todella paljon. Käsiteltiin vakavia aiheita, muttei liian synkästi.
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Ei siitä mihinkään pääse, että pidän Härkösen kirjoista.
Phillip Teir:Donner-ryhmä ja muita novelleja
 Ei herättänyt suuria tunteita.
Agatha Christie:Eikä yksikään pelastunut
Yksi parhaista kirjoista, mitä on olemassa. Palaan tähän varmasti taas uudelleen.
Leena Krohn:Erehdys
Innostuin kirjailijasta tämän kirjan myötä. Hieno teos.
Peter Høeg: Lumen taju 
Ei nyt uponnut. Liian plääh.
Mika Waltari:Sinuhe egyptiläinen osa 2
Klassikko toimii.  Lukiessa mieli siirtyi tunteesta toiseen.
Terry Pratchett:Eric
Pikkusievä seikkailu.
Graeme Simpsion:Vauvatesti
Parempi kuin ensimmäinen osa. 
Leena Krohn:Hotel Sapiens
Vaikuttava teos. Pidin todella paljon.
Vigdis Grimsdötter:Valosta Valoon
Sisälsi hyvin saippuasarjamaismaisia juonenkäänteistä.  Ei huono, muttai hyväkään.
Veikko Huovinen:Lampaansyöjät
Tykkäsin, mutta liikaa naisten anatomian ja ruuan kuvailua minun makuun.
Fiona Kelly-Kaksoisvaara
Tulen varmaan aina pitämään Mystery Clubista.
 Leena Krohn:Matemaattisia olioita ja muita unia
Liian monimutkainen kirja minun makuun.

Kaikkiaan siis 17 kirjaa.

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Blogistanianin lukumaraton tunnelmia

Aloitin lukemisen 01:30
Ensimmäiseksi kirjaksi valitsin Veikko Huovisen Lampaansyöjät, jossa oli sivuja 155.
Kirja oli mukavaa luettavaa, vaikka alkoikin nälättää jatkuva ruuasta puhuminen.
Lampaansyöjien jälkeen tutustuin islantilaiskirjailija Vigdis Grimsdötterin Valosta Valoon kirjaan, jossa sivuja 168. Välissä oli pakko käydä lenkillä, kun alkoi jäseniin kolottaa.
Sain kirjan luettua 9:15.Kirja ei ihan iskenyt, koska oli hieman liikaa Kauniit ja Rohkeat-sarjan tyyppinen.
Grimsdötterin jälkeen aloin lukea Leena Krohnin Matemaattisia olentoja tai jaettuja unia.  Minun oli kuitenkin pakko pitää pitempi tauko, koska lukeminen alkoi tuntua puulta. Ulkoilun jälkeen lukeminen taas maistui ja sain luettua kirjaa sivulle 72. Päätin välillä vaihtaa johonin hieman helpompi lukuiseen, joten aloitin Veijo Meren Manillaköyden. Sitä sain luettua lopulta sivulle 22.  Tämän jälkeen kävi nolosti. Aion pitää pienen päiväunen, kun silmäluomia alkoi niin painaa. Seuraavaksi huomasin heränneeni lukuajan loputtua. En saanut luettua niin paljon kuin olisin toivonut, mutta kaksi kirjaa on kuitenkin ihan hyvin. Olin tosin ajatellut lukevani tuon Manillaköyden vielä. Kokoaikainen lukeminen oli yllättävän rankkaa ja oli pakko pitää taukoja välissä.  Tämä oli ensimmäinen maratonini, joten seuraavalla kerralla osaan varautua paremmin.

Luetut:
Veikko Huovinen: Lampaansyöjät
Vigdis Grimsdötter: Valostavaloon

Kesken olevat
Leena Krohn: Matemaattisia olentoja tai muita unia  72/165
Veijo Meri:Manillaköysi 22/170

Sivuja sain luettua yhteensä 417.

 Tavoitteeni oli 3 kirjaa. Uskon, että olisin päässyt tavoitteeseeni paremmalla suunnittelulla. Nälkää jäi seuraavaan lukumaratoniin.

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Leena Krohn-Hotel Sapiens

Sen olen oppinut, että ihmissuvun viha kaltaisiaan kohtaan on yhtä sammumaton kuin sen ylenkatse ja helvaksunta muita lajeja kohtaan.

Kaikessa  kammottavuudessaan mahtava tulevaisuuden kuvaus.
Hotel Sapiensin asukkaita ovat niin sokea silmälääkäri, parantumaton ja arki-ihminen. Kirja koostuu asukkaiden tarinoista. Jotkut tarinat määrittävät kertojastaan paljon ja jotkut jättävät hänet sumuun.Ovatko he maapallon viimeisiä ihmisiä? Ulkona ei ole mitään, mutta onko se totta.
Ihastuin vähän aikaa sitten Erehdykseen, joten pakkohan se oli etsiä kirjastosta lisää kirjailijan kirjoja. Tässä kirjassa koko ihmiskunta laitetaan uuteen uskoon. Ihmiskuntaa hallitsee Kaitsijat, joiden toimijoina ovat nunnat, roborttimaiset olennot. Tuli Terminatormainen olo. Toisaalta mietin minkälainen uskonnollinen aspekti teoksessa on. Kantajat ovat kasvottomia hallitsijoita. Miten he ovat nouseet kaiken valtijoiksi?

Hotel Sapiens on ihmisten tarha ja turvapaikka. Hotel Sapiens on hulluinhuone. Se on myös koulutuskeskus ja museo. Se on pakolaisleiri ja evakuointikeskus. koska sinne tulleet tai tuodut ovat paossa maailmasta, jota luultavasti ei enää ole.

Kirjassa oli rujon kauniita ajatuksia.Miksi ihmiskunta oli joutunut tämmöiseen tilanteeseen?
Kirjailija ei selittele vaan lukijalle jää paljon tulkinnan varaa.
Sotien ja ilmastonmuutoksen täyttäessä uutisvirran on tämä kirja varsin ajankohtaista luettavaa. Ja hyvin pelottavaa sellaista. Milloin ihmiset menettävät itsenäisyytensä?

Ajatus ajattelevista kasveista oli kiehtova. Emmehän tosiaan olisi täällä, jos kasvit eivät tuottaisi hiilidioksidia ja mahdollistaisi ruuan kasvua. Entä jos kasvit ovatkin tiedostavia olentoja?

Hotel Sapiens ei ole leppoinen kirja. Mutta se on kirja, joka kannattaa ehdottomasti lukea,

He olivat harvinaisen taudin kantajia. Ja pahan, parantumattoman taudin kantajia he ovatkin: taudin nimeltä ihmisyys.

Maria ei pitänyt kirjasta, kun taas Elina ihastui Hotel Sapiensiin.

5/5

Jaksaa, jaksaa eli lukumaratoni

              
        Perjantaina on vuorossa kesän ensimmäinen lukumaratoni, jonka ylläpitäjä on Hyllytonttu. Hänen blogistaan voi lukea ohjeet ja ilmoittautua mukaan.

En ole itse koskaan aiemmin osallistunut lukumaratoniin(tai muuhunkaan maratoniin), joten tiedossa on jännä perjantai.  Olen jo miettinyt muutamaa kirjaa joista sitten valitsen päivän tunnelmaan sopivan. Keskityn lyhyisiin kirjoihin mielenkiinnon säilymiseksi.

Tulen tekemään perjantaina tai lauantaina  kirjoituksen maratoni tunnelmista ja mitä sitten sain lopulta luettua.

Tässä muutama mielessä pyörinyt kirja. Vaihtoehtojahan pitää aina olla runsaasti...

Veikko Huovinen:Lampaansyöjät
Huovista olen jo pitkään halunnut lukea ja tämä vaikuttaa sopivalta suupalalta.

 Leena Krohn: Matemaattisia olentoja ja jaettuja unia
Olen nyt hullaantunut tähän kirjailijaan. Tämä kirja on voittanut Finlandian vuonna 1992.

Veijo Meri: Manillaköysi
Tällä viikolla kirjailijasta on puhuttu paljon, joten kirja kiinnostaa.

Vidgis Grimsdotter: Valosta Valoon
En ole lukenut islantilaisen kirjoittamaa kirjaa koskaan, joten tämä voisi olla kiva kirjamatka vuonoille.

Fiona Kelly: Mystery Club
Suosikkini nuoruudelta. Aion lukea kirjat nyt uudestaan, joten jonkun voisi lukea maratonin puitteissa.

En aio itse lukea, mutta suosittelen
Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmat. Hykerryttävän hauskoja.
Geneve Delacourt: Onnen koukkuja tai Katseenvangitsijat. Herättävät ajatuksia.
Donna Tartt: Jumalat juhluvat öisin. 1990-luvun suuri klassikko.
Agatha Christien dekkarit. Pitävät otteessaan loppuun asti.
Terry Pratchett: Vartijat Hoi! Yksinkertaisesti mahtava seikkailu.
Graeme Simsion:Vauvatesti. Olen kateellinen niille, joilla on tämä nautinto vielä kokematta.
Tove&Lars Jansson:Sarjakuvaklassikot. Muumit toimii aina,



Tsemppiä kaikille osallistujille!

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Graeme Simsion-Vauvatesti

Vaimotestissä Don Tillman löysi elämänsä naisen testilistan avulla. Tai oikeastaan siitä huolimatta. Tykkäsin kirjasta, joten odotukset olivat kovat kuullessani jatko-osan ilmestymisestä. Pidin Vauvatestistä enemmän kuin edeltäjästä. Nautin lukemisesta. Se oli helppoa ja monesti tuli naurettua ääneen.
 Don ja Rosie ovat suhteellisen tuore aviopari, kun Rosie ilmoittaa odottavansa parin esikoista Ja tästäkös Don menee sekaisin, koska hän ei ole suunnitellut alkavansa vielä isäksi.  Alka kiivas suunnittelu, miten varmistaa sikiön saavan kaikki mahdolliset ravinteet ja estää sairaudet.. Donin järjestelmällisyys tekee Rosien niin hulluksi, että kohta on kyseenalaista kestääkö avioliitto. Ja Donia alkaa vaivata ajatus, ettei hän olisikkaan hyvä isä lapselle. Oman elämänsä mullistusten lomassa Don haluaa järjestää myös ystäviensä elämät kuntoon.
Don ole keskiverto ihminen. Jos joku niin juuri hän saa yksinkertaisimmistakin asioista monimutkaisia.  Eikä hän ymmärrä ironiaa sen paremmin kuin sosiaalisten tilanteiden käyttäytymistapoja. Tosielämässä Don saisi varmasti hermot sauhuamaan, mutta kansien välistä hänen elämäänsä on mielenkiintoista seurata.
  Pidän Rosiestakin, mutta hän jää mihensä varjoon. Olisi jännä lukea tarina Rosien kertomana. Hän on oikeastaan täysin erilainen kuin miehensä, joten epäilemättä tarinakin olisi toisenlainen. Rosie on  kipakka mimmi, joka tekee mitä tahtoo . Vauvan lisäksi hän haluaa suorittaa tutkintonsa loppuun ilman keskeytyksiä.
    Donin ystävät esiintyivät paljon kirjassa jo siksikin, että Gene muutti Donin ja Rosien luo saatuaan vaimoltaan lemput pettämisen takia. Hän onkin tärkeä tuki pariskunnalle.
      Pidin tarinasta. Donin aiheuttamat sattumat kuljettavat tarinaa eteenpäin hauskasti, eikä lukeminen tuntunut missään vaihessa puiselta. Kieli oli sujuvaa.
Toivon kovasti tarinan saavan jatkoa!
Kirjasta on kirjoittanut myös lukutoukka

"Me tarvitsemme totuudenpuhujia", Seymour sanoi." Me tarvitsemme teknisiä ihmisiä. Jos lentokoneeni syöksyy taivaalta, haluan puikkoihin Donin kaltaisen ihmisen."
   Olisin kuvitellut, että hän olisi halunnut pikemminkin ammattilentäjän kuin geneetikon ohjaamaan konetta, mutta oletin hänen tarkoittavan sitä, miten tunteet sotkevat rationaalista käytöstä.

5/5

Terry Pratchett-Eric

Olisin halunnut pitää kirjasta enemmän. Nyt se oli okei, muttei säväyttänyt. Onneksi tarina parani loppua kohden. Alussa olin valmis nakkaamaan kirjan keskeytyneiden kirjojen pinoon. Ei se huono ollut , mutta odotin enemmän aiemmin lukemieni Pratchettien perusteella.
  Tarina siis kertoo velho Rincewindistä, joka joutuu teinipoika Ericin temppujen takia tämän matkaseuraksi toteuttamaan pojan suuruuden hulluja unelmia.  Mukaan tarinaan liittyy niin kävelevä matkatavara, puhuva papukaija ja alakerran väki.   Kirjaan on ympätty muutama historiallinen tapaus Pratchettille tyypillisillä lisämausteilla.  Välillä matkalaiset ovat menneisyydessä, hullun heimon luona tai maailman alussa.
   Kirja on varsin nopealukuinen ollen noin 150-sivuinen.  Mitään kovin ihmeellistä ei matkan aikana tapahdu. Aika ja paikat muuttuvat ja tottakai päähenkilöiden ajatukset, mutta muuten tarina tuntuu junnaavan paikallaan. Eikä minua naurattanut oikeastaan missään vaiheessa.
   Tykkäsin Rincewindistä ja aion lukea Velhous verissä- kirjan, jossa hän myös esiintyy. Velholla tuntui olevan ihan järkeviäkin ajatuksia ja hän tasapainotti sekalaista hahmokavalkadia. Ericiä suorastaan inhosin.  Pojalla ei tuntunut olevan muita ajatuksia kuin naiset ja maailman valtiaaksi pyrkiminen. Kaipasin hahmoon lisää syvyyttä.
 

Pikkumies raaputti nenäänsä uudemman kerran." Esimerkiksi uudet ideat lumihiutaleiden kuvioiksi loppuvat ennen pitkää."
  "Ihanko totta?"
"Sitä moni ajattelee, että mitäs jos livauttaisi pari samanlaista joukon jatkoksi."
    "Niinkö?"
"Sitä ajattelee itsekseen: "Niitähän on biljoona triljoona skiljoonaa eikä kukaan huomaa mitään. Mutta juuri sellaisessa asiassa ammattiylpeys tulee näkyviin."

Suosittelisin harkitsemaan jotain toista kirjaa Pratchetilta.
2/5

torstai 18. kesäkuuta 2015

Mika Waltari-Sinuhe egyptiläinen

Alimman asteen pappistutkinnon suorittajat oli jaettu ryhmiin sen mukaan, mitä tutkintoja he myöhemmin aikoivat suorittaa. Me, Elämän talon tulevat oppilaat, muodostimme oman ryhmämme, mutta ainoatakaan läheistä ystävää en tovereitteni joukosta löytänyt.

Luin ensimmäisen osan viime kesänä ja nyt vihdoin sain tarinan päätökseen. Minulle on tullut pieni kammo näitä paksuja järkäleitä kohtaan, vaikka ne yleensä ovatkin palkitsevia lukukokemuksia. Sinuhe oli mahtava. Kirjan koko hienous ei varmasti avautunut vielä ekalla lukukerralla. Kieli oli yllättävän sujuvaa, eikä juoni junnannut. Kirja on kirjoitettu 1945, joten kieli on pakostakin hieman vanhahtavaa.Kirja oli jaettu 15 pienempään kirjaan loogisesti.

Kirja on myydyin suomalainen kirja ulkomailla. Historiallisessa mielessä kirjaa oli mielenkiintoista lukea, koska sen sanotaan olevan varsin realistinen kuvaus. Tosin Sinuhen harjoittamaa kallonporausta ei kuulema harjoitettu vielä faarao Ekhnatonin aikaan. Tunnelmaan pääsi hyvin mukaan.

Sinuhe on orpo poika, joka löytyy Niililtä. Hänen vanhempiaan ei saada koskaan selville, vaikka yksi hurja teoria siitä esitetään. Sinuhe kouluttautuu taitojensa avulla taitavaksi lääkäriksi, joka pelastaa monien ihmisten hengen. Hän pääseekin faaraon lääkäriksi ja pääsee arvostettuun asemaan.

 Sinuhen elämään vaikuttaa suuresti kolme naista. Yläluokan rakastajatar Nefernefernefer, tanssija Minea ja Krokotiilinpyrstön kaunis työläinen. Nefernefernefer mielletään usein todella pahaksi. Ei hän minustakaan enkeli ole, mutta oikeasti miehet saavat syyttää itseään , jos antavat viekkaan naisen viedä omaisuutensa hekuman toivossa. Sinuhe menettää Neferneferneferille kaiken omaisuutensa vanhempien hautapaikkoja myöten. Tämän takia epätoivoiset vanhemmat tekevät itsemurhan ja Sinuhe kokee(syystäkin) omantunnontuskia.Nefernefernefer on naispuolinen Auervaara, jolle Sinuhe yrittää myöhemmin kostaa julmasti, mutta epäonnistuu pyrkimyksessään. Minea oli minusta aika tylsä tyttö, jonka kanssa Sinuhe rikkoi ruukun. Varsinaista avioliittoa ei kuitenkaan kerennyt syntyä, koska Minea koki karmaisevan kohtalon pian tämän jälkeen. Meritistä pidin kaikkein eniten. Hänessä oli asennetta, eikä hän roikkunut kiinni miehessä. Merit muistuttaa kaikkein eniten nykyajan naista itsenäisen asenteensa takia.ja kirjassa surullisimmaksi minut tekee Meritin kohtalo.

Myös miehet vaikuttavat ratkaisevasti Sinuhen elämään ja välillä tuntuu, että kirja kertoo enemmän Horemhebistä. Niin paljon tämän köyhistä oloista lähtöisin olevan sotapäällikkön seikkailut limittyvät Sinuheen. Ekhnaton on faarao, jonka lääkäriksi Sinuhe rupeaa ja tulee hänen ystäväkseen. Ekhnaton tarkoittaa hyvää, mutta edistäessään rauhaa ajavaa uskoa tulee tapattaneeksi valtavasti ihmisiä. Hän kärsii sairaudesta, joka ei ainakaan helpota hänen vastuullista tehtävää maan johtajana.
Kaptah on suosikkini miehistä. Hän kokee todellisen tuhkimotarinan noustessaan ryysyistä rikkauksiin. Kaptah on Sinuhen orja, ja älykäs mies. Hän tienaa valtavan omaisuuden hieman vilpillisenä kauppiaana. Kaptah on Sinuhen todellinen ystävä, joka ei hylkää tätä missään vaiheessa.

Sinuhe potee kokoajan yksinäisyyttä, vaikka hänellä on asiat periaatteessa aika hyvin. Hänellä on monta ystävää, vaikka jotkut ihmiset eivät saa koskaan yhtään.. Hän ilahduttaa ihmisiä parantamalla heitä karmeista sairauksista. Hän kokee seikkailuja ja tapaa reissuillaa uusia ihmisiä. Sinuhe myös kokee kaksi rakkautta. Eikö se ole aika hyvin?
Sinuhen yksinäisyys tuntuukin kumpuavan hänestä itsestään. Hän ei tunnu koskaan pääsevän yli siitä, että hänet hylättiin lapsena. Jatkuvasti hän miettii kuka todella on. Sinuhe kertoo itse tarinansa, joten hänellä on mahdollisuus päästä miettiä elämäänsä ja antaa itselleen "synninpäästön". Vaikka Sinuhe tekeekin muutamia todella arveluttavia tekoja on hän pohjimmiltaan hyvä mies.

 Uskonnolliset kiistat ovat yleisiä ja jatkuvat oikeastaan kokoajan.  Vuoroin Ammon ja vuoroin Aton on vallallaan.  Uskonnollisten selkkausten seurauksena Sinuhe kokee monta raskasta menetystä. Orjien ja herrojen välit kärjistyvät. Kaikki eivät voi hyväksyä syntymässä määräytyvää asemaansa yhteiskunnassa.

Teemoja kirjassa on paljon. Jokainen voi poimia kirjasta ne asiat, jotka itselle kolahtaa. Luulen, että kymmenen vuoden kuluttua minuun iskisi toiset kohdat. Nyt tärkeiksi teemoiksi nousivat petollisuus ja ihmisarvo.  Ylhäiset juonivat toisiaan vastaan ja puolisot pettävät toisiaan.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Jokke ja Salla.
Osallistun kirjalla I SPY- haasteeseen.


4/5


tiistai 16. kesäkuuta 2015

Peter Høeg: Lumen taju

Täytyy sanoa, ettei nyt vaan uponnut.  Minulla oli suuria ennakko-odotuksia, koska onhan tämä kirja aika legendaarinen.  En kuitenkaan päässyt harmikseni juoneen sisään ollenkaan vaan jouduin taistelemaan kirjan läpi(hyvä unilääke!) Olen lukenut kirjailijalta aiemmin Norsunhoitajien lapset, joka ei myöskään uponnut allekirjoittaneelle. Kirjailijan kirjat eivät tunnu olevan minua varten.
   Smilla asuu Lobotomiaksi nimetyssä kerrostalossa, jonka katolta putoaa pieni poika. Smilla osaa lukea lunta ja tajuaa, etta Esaja on pudotettu katolta tahallaan. Tästä käynnistyy hidastempoinen seikkailu, josta Smilla ei selviä ilman naarmuja. 
    Pidin siitä, että juoni kasvoi isoksi eli kukaan ei voi arvata miksi poika kuoli heti kättelyssä. Toisaalta pidin juonta kuitenkin hieman epäuskottavana.Lisäksi tuntui, että vähintää pari sataa sivua puhuttiin pelkästään lumesta tai jäästä. Onhan lumi toki kaunista, mutta riittää se vähempikin.. Smillan persoonan omaava nainen suuressa seikkailussa ei ole myöskään uskottava. Lisäksi jäänmurtajan tapaukset olivat aika käsittämättömiä. Ne vaan sinkoutuvat mukaan varoittamatta,
 Juoni tuntui usein junnaavaan paikallaan ja kirja oli täynnä henkilöitä joilla ei lopulta ollut mitään merkitystä tarinan kannalta.
     Vaikka pidänkin vahvoista naiskuvauksista niin Smilla ärsytti. Hän oli niin koppava ja tunteeton. Eikä luota kehenkään. Olisin kaivannut häneen edes vähän lisää lämpöä. Kaikki muut hahmot jäivät taka-alalle, koska hän  on niin hallitseva persoona.
  En halua täysin lytytä kirjaa. Tämä selvästi on hyvä kirja toisenlaiselle lukijalle. Minulle se ei kuitenkaan sovi.

    Tästä kohdasta pidin, vaikka tuntuu ettei se liittynyt kirjaan mitenkään. Ehkä juuri siksi.

Me kaikki elämme sokeassa uskossa päättäjiin.Tieteeseen. Koska maailma on liian suuri ja tietoa on liian runsaasti meidän käsityskyvyllemme. Me hyväksymme totuudeksi, että maapallo on pyöreä, että atomit pysyvät ehjinä kuin  pisarat, että avaruus kutistuu ja että on välttämätöntä ryhtyä säätelemään perintötekijöitä. Emme siksi,että tietäisimme sen kaiken todeksi, vaan koska uskomme niitä jotka ovat sanoneet meille niin. Me olemme tieteen käännynnäisiä. Ja toisin kuin muissa uskonnoissa, välimatka joka erottaa meidät papeistamme on jo ylittämätön.

Luulen, että lukukokemus olisi ollut parempi jos olisin lukenut kirjan talvella. Jäätä ja lunta korostettiin kokoajan ja teemaan pääseminen on vaikeaa kesällä. Aloitin lukemaan tätä dekkariviikolla, mutta en saanut sitä valmiiksi aikarajan puitteissa.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös Marile ja Sonja.

2/5


   Osallistun kirjalla I Spy-haasteeseen ja retki pohjoismaissa- haasteeseen.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Leena Krohn-Erehdys

Täytyy häpeäkseni myöntää, etten ennen ollut kiinnittänyt kirjailijaan huomiota. Tästä kirjasta kuitenkin vaikutuin.
Teksti oli kansainvälistä.Ei uskoisi kirjailijan olevan suomalainen.
 Kirja on ohut ja näennäisen nopealukuinen,mutta se jää lukijan mietteisiin pyörimään pitkäksi ajaksi.

  Kirjailija E menee pikkukaupungin kirjastoon lukemaan novellejaan tai katkelmia kirjoistaan kuuntelemaan tulleille ihmisille. Kuuntelijoiden reaktiot ovat töykeitä ja ilkeitä.  Kirjailija yrittää kuitenkin parhaansa mukaan säilyttää malttinsa ja selviytyä työstä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa tuohon kirjastoon,eikä kirjassa tapahdu juuri muuta kuin tapahtumat auditoriossa. Voisi siis luulla, että kirja olisi pysähtynyt ja tylsä, mutta niin ei kuitenkaan ole.
Kun auditorissa olijat alkavat ilkeillä kirjailijalle niin tekee mieli mennä puolustamaan. Kuinka ihmiset ovatkaan ilkeitä tuntemattomalle ihmiselle, vaikka tämä avaa sielunkuviaan heille. Alkaa pakostakin miettiä, onko Krohn joskus itse kokenut vastaavaa kohtelua. En ole käynyt koskaan kuuntelemassa vastaavanlaisia tilaisuuksia, mutten usko ihmisten käyttäytyvän yhtä törpösti todellisuudessa. Toivottavasti.
Kirjailijan lukemat novellit maalaavat kuvia erilaisista tilanteista, mutta niistä syntyy kuitenkin mosaiikin omaisen palapeli. Etenkin novellit vaativat kärsivällisyyttä lukijalta, koska ne sisältävät kirjan suurimpia oivalluksen hetkiä.
 Oli kuitenkin yksi asia, joka häiritsi suunnattomasti. Päähenkilö nimittäin pysyi erittäin etäisenä. Häneen viitattiin vain E:nä. Kun luen kirjaa haluan tietää päähenkilön nimen! Kirjailijan sukupuolikin paljastetaan vasta hyvänmatkaa yli puolenvälin, joten olin kerennyt luoda päässäni kuvan hyvin erilaisesta kirjailijasta.Se ärsytti, koska oli vaikea rakentaa tuo kuva enää uudelleen. Kirjailijalla on ollut selkeä tarkoitus häivytttää päähenkilö sumuiseksi hahmoksi. Periaatteessa näin pystyy käymään kenelle tahansa. Oliko kirjailijan ura häivyttänyt kirjailijan persoonaa? Hän ei olisi halunnut esiintyä julkisesti. Ainoastaan kirjottaa kirjoja ja antaa niiden puhua puolestaan.


Yleisö oli hieman havahtunut, ja joku hihitti taas kuuluvasti salin perällä. Se oli sama vanhempi nainen, joka oli E:n lukiessa tuijottanut häntä niin lakkaamatta, kuin vaanien.

Julkaisuvuosi 2015 ja kustantaja Teos

Pidin teoksesta paljon. Se antoi ajattelemisen aihetta. Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen. Se oli samalla kertaa romaani ja novellikokoelma. Kirjasta tuntuvat pitävän muutkin bloggaajat. Omppu ja Sara tykästyivät teokseen myös.
4/5

torstai 11. kesäkuuta 2015

Agatha Christie- Eikä Yksikään pelastunut

Henkilökohtaisesti pidän enemmän nimestä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Tämä palautettu versio paljastaa liikaa. Lisäksi tarina tapahtuu Neekerisaarella, joten pidän muutettua nimeä hieman naurettavana,jos tarkoituksena on välttää rasistisia ilmauksia.
Olen lukenut kirjan ensimmäisen kerran 12-13-vuotiaana ja päätin tarttua siihen nyt dekkariviikon kunniaksi. Mikä onkan parempi kirja tällä viikolla, kuin dekkareiden ehdottoman kuningattaren mestariteos? Pelkäsin aluksi uusintakierroksen latistavan kirjan hohtoa, mutta se olikin parempi kuin muistin.


Kävi kymmenen pientä neekeripoikaa yhdessä pöytähän,
vaan yksi kun ruokaan tukehtui, on jäljellä yhdeksän.
Vietti yhdeksän pientä neekeripoikaa illan niin rattoisan,
vaan aamun tullen avaa vain silmänsä kahdeksan.
Lähti kahdeksan pientä neekeripoikaa onneaan etsimään,
yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsemään.



Kymmenen ihmistä saapuu kolkolle saarelle kutsuttuna. Oikein kukaan ei tunnu tuntevan salaperäistä saaren omistajaa, joka ei ilmaannu paikalle ottamaan vieraitaan vastaan. Pian alkaa tapahtua kummia. Ruokailun jälkeisen keskustelun katkaisee ääni, joka kertoo mihin kukin vieraista on syyllistynyt. Kaikilla on salaisuus, johon liittyy toisen ihmisen kuolema. Ketään ei ole tuomittu. 

Ja seitsemän pientä neekeripoikaa sytykkeitä vuoli,
nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.
Sai kuusi pientä neekeripoikaa palloksi pesän harmaan,
vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.
Kun viisi pientä neekeripoikaa oikeutta halaa,
niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.


Ilta päättyy kuolemaan,jota luullaan ensin itsemurhaksi. Kun vainajia kertyy enemmän alkaa olla varsin selvää, että joku vainoaa heitä.Saari tarkistetaan huolellisesti. Siellä ei ole ketään. Tekijä on siis joku vieraista. Pakeneminen saarelta ei onnistu, joten on yritettävä selvittää kuka tekijä on. Kaikilla tuntuu olevan oma näkemysasiasta, mutta ketään ei voida sulkea pois syytettyjen listalta.  

On neljä pientä neekeripoikaa merelle lähtenyt,
syö yhden ankka punainen, on heitä kolme nyt.
Käy kolme pientä neekeripoikaa nyt eläintarhan teitä,
kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.


Suljetunpaikan mysteerit eivät yleensä toimi, mutta tämä on toista maata. Juoni on koukuttava. Aloin lukea tätä illalla, enkä malttanut laskea sitä hyppysistäni. Oli pakko lukea loppuun, vaikka siinä menikin koko yö.  Henkilökavalkadi on huikea. On laiska tuomari, alkoholisoitunut nuorimies ja lipevä poliisi. Tarinat syytösten takaa ovat suurinta herkkua. Mitä niin pahaa henkilöt ovatkaan tehneet, että joku näkee oikeudekseen jakaa "oikeutta"?


On kaksi pientä neekeripoikaa rannalla vierityksin,
kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.
            Vaan yksi pieni neekeripoika ei kestänyt yksinään,
            hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään



Väkisin alkaa miettiä, miten syyllisyys määritellään. Onko murhaaja jos ei auta kuolemaisillaan olevaa? Tai jos aiheuttaa sen, että toinen tekee itsemurhan? Kirjat murhat tapahtuvat järjestyksessä, jossa vähiten syylliset kuolevat ensin ja sitten kuolevan paatuneemmat rikolliset. Siis murhaajan mielestä.Tekijällä ja minulla on ainakin aika erikäsitys "pahimmasta" ja "kevyimmästä" rikoksesta.On myös jännä seurata alkavatko henkilöt katua tekojaan. Kirja on mainio osoitus siitä, ettei omankäden oikeus kannata.

Hieno kirjailija, hieno juoni ja hieno dekkari.
5/5

Oletko sinä lukenut Agatha Christietä?
 

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Phillip Teir- Donner-ryhmä ja muita novelleja

"En kuitenkaan lähettänyt tätä saarnatakseni. Kirjoitin, koska arvelin, että minun olisi paras antaa kuulua itsestäni. Mariannelle minulla ei ole mitään sanottavaa.,hän ja minä menimme eri teitä jo ennen tätä, enkä usko että hän ymmärtäisi. Hän on varmaankin jo heittänyt tavarani menemään, mutta ei se mitään. Tajuan nyt, että suhteemme oli tuhoisa,hän ei nähnyt minua ihmisenä vaan omaisuutena."

Uskalsin tarttua tähän novellikokoelmaan, koska olin aiemmin lukenut kirjailijan Talvisota-romaanin.
Kirjassa on 12 hyvin erityyppistä novelli,joita yhdistää muutos.
 Nimi novellissa toimittaja on irtisanoitunut ja aloittelee uutta elämä. Hän palaa opiskelemaan ja tapaa oudon miehen, jonka elämänsisältö on Jörn Donnerin taide. Lopulta päähenkilö päätyy kuulusteluun Donnerin työhuoneelle murtautumisesta, vaikka onkin syytön. Novelli oli erikoinen ja hauska. Itse olen Donnerin kanssa niin erimieltä oikeastaan kaikesta, että tämmöinen palvontakerho tuntuu hyvin absurdilta.
Suosikkini novelleista oli Mehän sovittiin, että Espooseen ei muuteta, jonka kertoja tuntuu vähintään erikoiselta hepulta. Ja oudoista ihmisistähän on kiva lukea? Novellissa oli myös jännä rakenne. Alku ja tekijän käytös saa odottamaan hyvin erilaista loppua.
Pidin novellikokoelmasta. Se kertoi tavallisista ja arkipäiväisistä hetkistä. Niissä kaikissa on kuitenkin jotain hieman epätavallista tai liioiteltua, mutta ei liikaa. Ei niin, että uskottavuus menisi.
Teksti oli sujuvaa ja sitä oli hauska lukea.


"-Oletko koskaan ajatellut, että on paljon ihmisiä, jotka elävät täysin ilman Jörn Donneria?
- Minä en kyllä tajua, mitä järkeä semmoisessa on, Henrik sanoi ja kuulosti siltä että oli aivan tosissaan."

4/5

Pidätkö sinä novellikokoelmista?

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Anna-Leena Härkönen-Kaikki oikein

 Lopuksi lottotyttö toisti numerot niin hitaasti ja selkeästi artikuloiden, että ne olisi voinut lukea huulilta. Eevi katsoi rivin uudelleen läpi. Hän katsoi vielä kerran. Kaikki oikein. Joka ikinen numero oli oikein."

Eevi on kosmetologi, joka ostaa lottokupongin ärsyynnyttyään nuivalle kaupan kassalle. Yllätys on suuri, kun numerot arvotaan. Eevin kupongissa on kaikki oikein.Kukaan muu ei ole voittanut. Jokainen numero. Eevi rientää kertomaan uutiseen nukkuvalle Karille, joka on hänen miehensä.
 Pari ei meinaa jaksaa odottaa voiton lunastamista ja Eevi piilottaa lapun varmuuden vuoksi pakastimeen, ettei se katoaisi.Täytyy pohtia kenelle paljastaa tilin kasvanut saldo.  Shoppailuhuuman keskellä Eevistä alkaa tuntua, että seitsemän miljoonaa on varsin vähän. Lisäksi mieltä painaa Karin kasvava alkoholin kulutus.Varsin pian selviää, ettei parin elämä voi jatkua niinkuin ennen. Ihmisuuhteet mutkistuu.
  Kirja oli parempi kuin oletin. Vaikka Härkönen kuuluukin suosikki kirjailijoihini niin en uskonut aiheen kiinnostavan. Mitä pidemmälle luin niin sitä enemmän siitä kuitenkin pidin. Kieli oli sujuvaa ja hauskuuttakin kirjasta löytyi Härkösmäiseen tyyliin.  Jokainen voi miettä, että olisiko lottovoitto sittenkään niin ihana juttu. Toki unelmia saisi toteutettua, mutta olisiko se sen arvoista. Pidin myös toiveikkaasta lopusta.  Tarinan kuvaus oli uskottava ja arjen kuvaus oli hienoa.
  Suosittelen tarttumaan tähän kirjaan lämpimästi.
5/5

Mitä tekisit jos voittaisit lotossa?
Mitä pidät Härkösen kirjoitustyylistä?

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Helen Garner-Vierashuone

 Helen Garner on Australialainen palkittukirjailija. En ollut ennen kuullutkaan kirjailijasta, mutta vaikutuin Vierashuoneesta sen verran, että alan seuraamaan hänen julkaisujaan(jahka niitä suomennetaan).
  Helen ottaa vakavasti syöpää sairastavan ystävänsä luokseen asumaan tämän vaihtoehtohoitojen ajaksi. Nicole uskoo Theodore-instituution hurjien hoitojen parantavan hänet, vaikka syöpä on levinnyt jo pitkälle. Ystävien yhdessä asuminen ei ole helppoa. Helen väsyy jatkuvaan vastuuseen ja hoitamiseen ja Nicolen C-vitamiinihoidot uuvuttavat täysin. Helen ei ole suostuessaan tajunnut, miten huonossa kunnossa ystävä on. Voiko ystävälle antaa toivoa, vaikka tietää ettei sitä ole.
  Garnerin kirjoittama teos on hyvin aito ja riisuttu. Siinä ei ole ylimääräistä sähellystä, mutta se ei kuitenkaan ole puiseva. Vaikken ole sairaskertomusten suurin ystävä niin silti tämä upposi.  Kirjan henki olisi ollut hyvin erilainen jos kertoja olisi ollut Nicola. Se olisi saattanut olla liian rankkaa luettavaa.
   Kirjassa pohditaan kuoleman hyväksymistä ja arvokasta elämää. Nicole on hippi, joka ei ole perustanut perhettä eikä tunne saavuttaneensa mitään elämässään. Siksi hänen on vaikea hyväksyä, että hän kuolee. Miten mitataan arvokas elämä? Saavutuksilla vai sillä miten on vaikuttanut läheistensä elämään?

Koska olen työssäni huomannut, että jotkut ihmiset eivät missään vaiheessa suostu kohtaamaan kuolemanläheisyyttä. He jatkavat taistelua viimeiseen hengenvetoon. Carmel vaikeni hetkeksi. ”Ja se on yksi tapa käsitellä asiaa.”

Toinen varsin näkevä teema on vaihtoehtohoidot. Ovatko ne huijausta vai tehoava keino. Rahastavatko yritykset epätoivoisia ihmisiä. Miten eettistä yritysten toiminta on?

Pidin kirjasta paljon. Sopii hyvin luettavaksi kesälomalla ison sitruunalimonadimukin kera.
Minulla on itselläni kokemusta äidin vakavasta sairaudesta, joten siksi pääsin lähelle kirjaa. Uskon kirjan kuitenkin uppoavan, vaikket olisi joutunutkaan näkemään läheistä huonossa kunnossa.  Suosikki tähän mennessä luetuista kirjoista vuonna 2015.

5/5 

Oletko lukenut Vierashuoneen?

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Patrick Modiana-Jotta et eksyisi näillä Kulmilla

Jotta et eksyisi näillä kulmilla on nobel-voittaja Patrick Modienan kirja. Minulle nobel ei ole mikään meriitti lukea kirjaa ja en ole varma onko tämä ensimmäinen lukemani nobel-voittajan kirjoittama kirja.  Ainakin tämä on ensimmäinen Modienani.
 Jean Daragne on yksineläjä,jolla ei ole ystäviä eikä puhelin koskaan soi. Nyt kuitenkin Daragne joutuu tarttumaan luuriin. Siellä soittaa tuntematon mies, joka kertoo löytäneensä Daragnen osoitekirjan. Daragne ei muistiota kaipaa, mutta lupautuu vastahakoisesti tapaamaan miehen. Mies ei ole aivan vilpittömän avuliaisuuden takia ottanut Daragneen yhteyttä vaan haluaa tietoa osoitekirjassa olevasta nimestä. Daragne ei itse muista kyseisestä ihmisestä mitään ja arvelee tietojen olevan peräisin muutaman vuosikymmenen takaa. Tästä alkaa hidas tempoinen ja kaunis tarina. 
   Kieli on yksinkertaista, mutta soljuvaa.  Tarinassa liikutaan paljon menneisyyden maisemissa ja ihan helppo pala ei kirja ole. Pidin kuitenkin kirjasta, vaikka välillä jouduinkin kertaamaan tapahtumien kulun. Teos ei ole nopeatempoinen vaan vaatii aikaa.
   Aion tutustua kirjailijan aiempaan tuotantoon. Jospa sieltä löytyisi jotain aarteita. Tästä kirjasta pidin, mutta ei se ollut minulle suuri taideteos. Kirjailijan tyyli kuitenkin koukuttaa, vaikka tarina olikin osin hankala.
3/5

Anu Kaaja- Muodonmuuttoilmoitus

Jos kuvailisin kirjaa vain yhdellä lauseella, se kuuluisi: Älä lue tätä kirjaa. Mutta jos avaisin kuitenkin hieman mitä tuntoja kirja minussa herätti.
  Kaajan teos oli täynnä sairaita kertomuksia. En voi hyväksyä, että kirjassa raiskaaminen oli viihdettä. Ja siinähän raiskaamista ja muita seksuaalisesti vähintäänkin iljettäviä tapahtumia riitti.. Miehet raiskaavat puollustuskyvyttömän vedenolennon. Toiseksi patongit raiskasivat naisen ja sitten mies "pelasti" naisen raiskaamalla tämän, ennenkuin patongit kerkesivät hoitaa jo useasti tekemänsä homman. Ja niinkuin voitte jo päätellä niin kirjahan oli absurdi. Itselleni tuli teoksen tyylistä mieleen Laura Gustafssonin Huorasatu, joka aikanaan nosti paljonkin keskustelua. Mutta siinä missä Huorasadussa oli pointtikin, niin tästä kirjasta sellainen puuttui täysin.
    Ainoa hyvä tarina kirjassa oli mielestäni matkatyyny, joka edusti teoksen realistista puolta.Kirjailija käyttää teksteissään eri murteita ja kieliä.Ihan kivahan se olisi jos tarinoista saisi tolkun. Mutta kun novellikokoelma on jo muutenkin niin käsittämätön niin ei sitä enää tälläiset temput ainakaan paranna. Kirjan kieli oli hyvin roisia.
Mieltymyksiä on toki monia. Linnean mielestä tämä on sinänsä ihan mielenkiintoinen teos. Jos tykkäät kokeilevasta tyylistä niin tartu ihmeestä. Jos olet realismin ystävä niin kierrä tämä kirja kaukaa. Et saa siitä muuta kuin pahan mielen hukkaan heitetystä ajasta.
0/5

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Erkka Mykkänen-Kolme Maailmanloppua

  Kolme Maailmanloppua on Erkka Mykkäsen esikoiskirja. Kirja on novellikokoelma, joka sisältää kirjoituksia hieman kahjoista ihmisistä ja surullisista kohtaloista. Kirjasta en ole mitään kautta kuullut aiemmin, joten pystyin lukemaan sen avoimin mielin ilman ennakkoodotuksia.
  Tekstit ovat kirjoitettu jämäkästi. Kielikuvien runsaudella ei kikkailla, mutta kielellä sen sijaan tehdään mielenkiintoisia lauserakenteita, jotka pysäyttävät miettimään lauseita tarkemmin.
  Tekstit ovat ajatuksia herättäviä, mutta hieman niistä puskee mielikuva äidinkielen tunneista.Novellit sopisivat varmasti hyvin analysoitaviksi lukiolaisille.
  Osa novelleista oli niin prutaaleita, että ne tuli luettua silmät sirrillä(ihan kuin se olisi jotain auttanut).  Eniten pidin novelleista Tirehtööri ja Eteinen. Kirjassa on myös jatkonovelli, joka kertoo miehestä ja Krista Kososesta.
  Voisin kuvitella lukevani Mylläsen seuraavankin kirjan. Esikoisteos on lupaava, muttei varsinaisesti saanut minua vielä valtaansa.

4/5

Anna-Leena Härkönen-Ihana nähä! Ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen on suosikkikirjailijani, joten nähtyäni tämän kirjastossa tartuin siihen välittömästi. Kirja veti mukaansa ja tulikin luettua yhdellä suupalalla. Härkösen tyyli katsoa asioita epätyypillisistä vinkkeleistä on kutkuttavan hauska ja saa minut aina nauramaan ääneen.
Ihana nähä!Ja muita kirjoituksia on kokoelma Härkösen Anna-lehden kolumneista. Aiemmin on ilmestynyt jo viisi kolumnikokoelmaa,joihin myös kannattaa tutustua. Oikeastaan pidän näistä kokoelmista enemmän kuin romaaneista, vaikka nekin ovat hyviä ja tarttuvat rohkeisiin aiheisiin.
 Härkönen on omimmillaan näissä lyhyissä teksteissä ja antaa niihin paljon omia kokemuksiaan ja päästää niin lukijan iholleen.  Kolumneissa käsitellään niin ihmistyyppejä kuin ystävyyssuhteitakin ja kaikkea niiden väliltä.  Osa teksteistä iskee ja syvälle, koska ne ovat niin totta!
Härkösen kirjoitustyyli on nokkela, mutta ei sorru turhaan kikkailuun. 
Ylistävä kirja-arvostelu, mutta teos ansaitsee kaikki kehut. Suosittelen sitä kaikille, joilla on pilkettä silmäkulmassa. Ja oikeastaan myös vahanaamoille. Jospa Härkönen saisi heidätkin nauramaan.

5/5

Kaari Utrio-Vaitelias perillinen

Vaitelias perillinen on ensimmäinen lukemani Utrio. Kirja ei ollut ihan sitä mitä odotin, mutta hyvä lukukokemus silti. Odotin paljon vakavampaa ja historiallisempaa kerrontaa, mutta kirja olikin aika kevyttä tekstiä ja olisin voinut ihan hyvin luulla lukevani Bronttea.
Vaitelias perillinen on maailmalta  perimään tuleva huonosti perheessä kohdeltu kapteeni Robert,joka periin kartannon lisäksi lasiruukin. Samaan aikaan naapuriin tulee viehkeä leskirouva.  Voiko joku muka arvata mitä tässä käy? Niinpä.Kirja oli siis melko ennalta arvattavaa hömppää ja sopi hyvin kesäloman alkuun luettavaksi, kun aivot huutavat lepoa.
Vaatteita kuvattiin todella tarkasti, mutta muuten tästä teoksesta ei saanut historian kirjamaista millään. Olisin jopa toivonut tähän lisää tiedonmurusia 1800-luvusta.
Kirjaa kuvaillaa hauskaksi epookkikomediaksi. Sinänsä hauska nimitys, joka ei oikeastaa tarkoita mitään. Pikemminkin tämä oli historiallinen harlekiini. Nauraa en alkanut missään vaiheessa, mutta kirkon kohtalo sai ylähuulen hienoisesti väpättämään.
Pääsankari selvittää ja ratkaisee kaikki kylässä vallitsevat ongelmat ja kirja loppuu onnellisesti, joten jos kaipaa hyvän olon kirjaa niin kannattaa tarttua tähän. Itse kuitenkin tartun seuraavaksi johonkin Utrioon, jota ei kuvailla epookkikomediaksi. Ehkä siinä olisi hieman enemmän yllätyksellisyyttä.

3/5