maanantai 1. kesäkuuta 2015

Anna-Leena Härkönen-Ihana nähä! Ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen on suosikkikirjailijani, joten nähtyäni tämän kirjastossa tartuin siihen välittömästi. Kirja veti mukaansa ja tulikin luettua yhdellä suupalalla. Härkösen tyyli katsoa asioita epätyypillisistä vinkkeleistä on kutkuttavan hauska ja saa minut aina nauramaan ääneen.
Ihana nähä!Ja muita kirjoituksia on kokoelma Härkösen Anna-lehden kolumneista. Aiemmin on ilmestynyt jo viisi kolumnikokoelmaa,joihin myös kannattaa tutustua. Oikeastaan pidän näistä kokoelmista enemmän kuin romaaneista, vaikka nekin ovat hyviä ja tarttuvat rohkeisiin aiheisiin.
 Härkönen on omimmillaan näissä lyhyissä teksteissä ja antaa niihin paljon omia kokemuksiaan ja päästää niin lukijan iholleen.  Kolumneissa käsitellään niin ihmistyyppejä kuin ystävyyssuhteitakin ja kaikkea niiden väliltä.  Osa teksteistä iskee ja syvälle, koska ne ovat niin totta!
Härkösen kirjoitustyyli on nokkela, mutta ei sorru turhaan kikkailuun. 
Ylistävä kirja-arvostelu, mutta teos ansaitsee kaikki kehut. Suosittelen sitä kaikille, joilla on pilkettä silmäkulmassa. Ja oikeastaan myös vahanaamoille. Jospa Härkönen saisi heidätkin nauramaan.

5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!