maanantai 20. heinäkuuta 2015

Agatha Christie-Viisi pientä possua

Kuusitoista vuotta aiemmin tapahtui taiteilijan murha, johon syylliseksi todettiin vahvoin näytöin miehen vaimo. Nyt tuolloin viisivuotias tytär haluaa selvittää oliko hänen äitinsä todella syyllinen. Enää ei ole sormenjälkiä tai muita johtolankoja. Hercule Poirotin tulee ratkaista juttu puhtaasti päättelemällä. Murhan aikaan talossa oli pariskunnan eli Carolinen ja Amyasin lisäksi viisi ihmistä. Liikemies Philip, tämän maatilanomistaja veli Merredith,  Carolinen sisko Angela , kotiopettajatar Williams ja Amyasin rakastajatar Elsa ovat myös talossa.
   Amyas on menestynyt taiteilija, jonka harrastuksena on pettää vaimoaan. Caroline on tottunut tähän, mutta Elsa ei vaikutakkaan olevan ohimenevä ihastus. Pariskunta on tunnettu riidoistaan. Kukaan ei osaa edes epäillä ketään muuta, kun Amyas löydetään kuolleena viimeisimmän taideteoksensa edestä. Murhaaja on myrkyttänyt uhrinsa, joten kuka tahansa voi olla syyllinen.
  Poirot on viiltävän nerokas salapoliisi, joka tekee kaiken työn harmailla aivosoluillaan. Innostuin Poirotista, mutta hänen persoonaansa ei juurikaan keskitytty vaan ote oli juonessa. Tv-sarjoissa pidän enemmän Sherlock Holmesista. Kuka voi vastustaa Jeremy Brettin karismaa? Poirot on jäänyt minulle aina etäiseksi ja ainoa mieleenjäänyt muistikuva on Poirotin hyvin vahatut mustat viikset. Kirjan myötä kiinnostuin kuitenkin hänestä ja voisin antaa tälle salapoliisille uuden mahdollisuuden.
  Olin aivan varma syyllisestä, mutta taas Christie veti pidemmän korren. Juoni oli ovela, enkä ennen ollut lukenut vastaavaa dekkaria. Agatha Christien kirjat pitävät otteessaan alusta loppuun asti. Juoni oli selkeälinjainen, eikä turhaan poikkoroinut epäolennaisissa asioissa.Kolmoisdraamat ovat varsin kulunut aihe, mutta Christie ei tuomitse ketään. Hän antaa romaanin henkilöiden toimia itsenäisesti, eikä juoni siksi pääse muodostumaan ennalta- arvattavaksi.

Osallistun kirjalla Agatha Christie-haasteeseen.
5/5

torstai 16. heinäkuuta 2015

Kaari Utrio- Rakas Henrietta

Henrietta on kaunis kartonnontytär, jonka olisi soveliasta mennä pian naimisiin, sillä hän on jo 24-vuotias. Henriettan elämän astuukin kaksi miestä. Markiisi De Maury on hyväkäytöksinen herrasmies ja Fabian on Henriettan parhaan ystävän romuluinen veli.  Henriettan sydän ei osaa päättää kumman kanssa solmisi avioliiton. 



  Aika perinteinen romanttimen tarina siis, mutta piti otteessaan aina viimeiselle sivulle asti.  Historiallisuus oli ympätty tarinaan luontevasti ja tuntui kuin itsekkin olisi tallonut 1840-luvun polkuja. Eniten menneisyys ilmeni vaatteissa ja ihmisten arvostuksessa. 
Kirjassa seurataan myös Sophien elämää. Henriettaa nuorempi tyttö on kokematon rakkaudessa, joten ihan mutkattomasti ei miehenvalinta onnistu.Lääkäri ei ole monien mielestä tarpeeksi hyvä sulhasehdokas Sophielle, koska tekee työtä elääkseen.  Sophie on Henriettan paras ystävä ja esiintyy kirjassa paljon. Hän on jopa välillä kertoja, joten ihan merkityksettömästä hahmosta ei ole kyse.
   Henrietta on tänäpäivänä ajateltuna aika aivoton tytön hupakko ja hyvin ristiriitainen persona. Tyttö kaveeraa mamsellin kanssa, mutta toisaalta hänen arvostuksensa muita ihmisiä kohtaan mittaa näiden titteli ja omaisuus. Henrietta on yksi niistä, joiden on vaikea hyväksyä Sophien rakkaus lääkäriin, vaikka tämä onkin hyvä mies.  Välillä Henrietta heittää oman arvonsa nurkkaan ja yrittää auttaa vanhaa mummoa lehmän kanssa hameen helmat lannassa.  
  Fabianista pidin eniten, vaikka aluksi en sietänyt kreiviä yhtään. Suosikki Henriettan sulhoksi vaihteli tarinan edetessä. Fadian on hyvä sydäminen ja maailmaa nähnyt mies, kun De Maury jäi etäiseksi. De Maury Toki oli komea ja hyväkäytöksinen, mutta auttamatta tylsä persoona. 


"Katajannokan hökkelikujilla ei lunta luotu. Hevoset punnersivat eteenpäin syvässä lumessa, tönöt näyttivät hautautuneet lumeen, jostakin ikkunasta loisti heikko tuikku. Täällä asui pieneläjiä, merimiehiä ja merimiesten leskiä, kippareita jotka harjoittivat salakuljetusta, sekalaisia työmiehiä, puutteeseen nääntyviä vanhuksia, irtolaisia, kaupungin vähäpätöisiä suojeluväkeä. Kesäisin Katajanokalla raivosivat tulipalot, talvisin vanhukset hautautuivat mökkeihinsä, rintatautiset lapset riutivat pois kenenkään välittämättä, köyhyys ja kurjuus ei ollut vieras vaan vakituinen asukas."

Mainio kirja lajissaan. Huomenna täytyy käydä lainaamassa lisää Utriota.

4/5

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Vigdís Grímsdóttir: Valosta valoon

Hänen nimekseen tulee Rósa, kuten rakkauden kukka, itse rakkaus, veri ja kaikki mahtavimmat taiat. Rósa muisti, että aina puhuessaan hänen nimestään Lenni lausui sanat, jotka kuulostivat niin keikisteleviltä, että hänen vatsaansa kutitti joka kerta, kun hänen isänsä sanoi ne:
- Sinäkin löydät tien valosta valoon.

Tämän kirjan loppuratkaisu sai kasvoille :mitä ihmettä just tapahtui- ilmeen.  Joten ainakin kirja yllätti, vaikkei kovin mukavalla tavalla.

  Rosan äiti kuoli synnytykseen, joten tyttö asuu yhdessä isänsä kanssa.  Rosan isä Lenni on kuitenkin lapsuudestaan asti rakastanut Rosa Cordovasta, jonka kuvan hän oli nuoruudessaan löytänyt. Lenni päättääkin lähteä etsimään naista, kun Rosa on kymmenen.  Rosa jää asumaan ystäväperheen luo. Tarina kertoo Rosan nuoruudesta ilman isää ja äitiä ja kasvusta tytöstä naiseksi.

   Siis oikeasti. Kuka isä jättää pienen tyttärensä etsiäkseen naista, jota ei ole edes nähnyt? Minun aivoni janasivat kokoajan tätä ajatusta vastaan. Missä oli kirjan isän rakkaus? Usein kyllä kerrottin tytän ja isän rakastavan toisiaan kovasti, mutta teot kertoivat muuta. Toki asiat selkiytyvät lopussa, mutta en silti voi hyväksyä näin moraalitonta toimintaa edes kirjassa.  Ja kuka palvoo kuvaa niin paljon, että rakastuu siinä esiintyvään henkilöön? Kirjassa oli niin paljon minun moraalin yli meneviä tapahtumia, että alkoi tuntua siltä, että olisi katsomassa Kauniita ja Rohkeita.
  
  Kieli oli mukaansa tempaavaa ja kaunista. Jotkut tapahtumat vaativat tosin koruttoman kerrontatyylin, kuten Rosan neitsyyden menetys. Islantilaisuutta oisi mielestäni voitu korostaa. Maa on mielestäni kiehtova, mutta tämä kirja jätti luonnon täysin rauhaan.

Olen viimeaikoina lukenut paljon tällaisia kirjoja.  Periaatteessa hyviä, mutta eivät iske minuun. Jokohan seuraava kirja toimisi paremmin?

Kirja täydentää Retki pohjoismaissa-haastetta.
3/5

perjantai 10. heinäkuuta 2015

kirjalöytöjä

Kirjastossamme on menossa poistomyynti. Siskon kanssa tuli sujautettua yhteensä 25 kirjaa tuohon 5e kassiin. Itse valitsin mielenkiintoisilta vaikuttaneita romaaneja ja yhden sosiologian tietokirjan. Ilokseni pongasin poistolaatikoista kolme Terry Pratchetin kirjaa, joista otin kaksi, koska yksi minulta jo löytyi. Kirjat ovat nimeltään Johan riitti ja Vapaat pikkumiehet. Yksi Kingikin löytyi, nimittäin Tapahtumapaikkana Duma Key, jonka lukemista jo odotan.  Otin myös Catherine Cooksonin ja Liza Marklundin romaanit, jotka eivät herättäneet kummempia tunteita.  Löysin myös Herkuleksen! Tykkään kovasti tästä tv-sarjasta, joten pitäähän se tätäkin kokeilla. Kirjalle jäi hintaa 0,20 senttiä, joten onnistuneita ostoksia minusta.






torstai 9. heinäkuuta 2015

Juha Itkonen:Ajo

En ollut tutustunut aiemmin Itkosen kirjoituksiin, joten kirjailijatuntemuksen lisääminen oli suurin syy miksi tartuin tähän aika synkkä aiheiseen kirjaan. Täytyy Sanoa,ettei tämä kirja tehnyt minuun vaikutusta, vaan  sai aikaa lukulukon, josta yritän nyt päästä nuorten kirjoilla eroon.  Ehkä läheisen menettämisestä kertova kirja oli tähän hetkeen liikaa, kun olen vasta itsekkin menettänyt perheenjäsenen.
Heljä ja Onni ovat vanhempi pariskunta, joka yrittää selvitä nuorimman poikansa traagiasesta kuolemasta. Tarina on kuulema saanut innoituksen tosielämän tapahtumista. Aino on Heljän pojanpojan vaimo, joka karkaa lapsensa Kansas ulkomaaille.
En tykännyt Ainosta yhtään. Kuka jättää lapsen isän pelkäämään  lapsensa kohtaloa. Ja miksi Ainon ja hänen lapsensa välit ovat niin etäiset. Aino on kokoajan Aino, eikä äiti. Olisin kaivannut koko kirjaan enemmän yllätyksellisyyttä, koska nyt tulevat tapahtumat pystyi näkemään jo hyvissä ajoin.
  Tuskimpa palaan Itkosen teksteihin pian. Periaatteessa tämä voisi olla hyvä kirja jollekkin muulle, mutta minulla sen lukeminen takkusi pahasti.  On vaikeaa lukea kirjaa, jos inhoaa yhtä päähenkilöä. Onneksi Heljä oli mielenkiintoinen ja toisenlaisessa tarinassa hänestä olisi saanut aikaan vaikka mitä.

2/5

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Veikko Huovinen-Lampaansyöjät

Luin lukumaratonin aikana Veikko Huovisen Lampaansyöjät. Kirja oli ensimmäinen lukemani Huovinen. Monet elokuviksi sovitetut tarinat olen katsonut, niinkuin olen katsonutLampaansyöjätkin. Siksi olikin mielenkiintoista katsoa, miten tarina toimii luettuna.Ja toimihan se.
  Kirja on tarina Sepestä ja Valtterista , jotka lähtevt kesäretkelle tappamaan lampaita rosvopaistia varten. Todellista rosvopaistia siis, vaikka toverukset maksavatkin lampaanlihan jälkeenpäin.  Nuotiolla keskustellaan naisista ja elämästä.
  Pidin Huovisen humoristisesta otteesta. Täydellinen kesäkirja.  Lukiessa pääsi mukaan leiritunnelmaan.  Alkoi myös nälättää, koska kirjassa puhutaan ruuasta ja paljon. Oikeastaan enemmän puhutaan vain naisista. Liikaa minun makuun.
 Teksti oli sujuvaa ja kirjaa oli todella mukava lukea. Eihän tämä mikään elämää suurempi kirja ole, mutta miksi sen pitäisikään olla.

Lampaanliha se on erityinen asia tässä maailmassa. naudanliha on parhaimmillaan mainiota, porsaanlihakin suussa sulavaa ja hirvieläimenliha se vasta hyvää tekeekin. Mutta mikään ei silti vedä vertoja kunnon lammaspaistille. Ei mies voi sanoa eläneensä, jos ei hän omin käsin ole teurastanut lammasta suoraan pataan. Tämän tavoitteen täyttämistä varten on olemassa yksi keino: Operaatio lampaansyöjät.


4/5