maanantai 20. heinäkuuta 2015

Agatha Christie-Viisi pientä possua

Kuusitoista vuotta aiemmin tapahtui taiteilijan murha, johon syylliseksi todettiin vahvoin näytöin miehen vaimo. Nyt tuolloin viisivuotias tytär haluaa selvittää oliko hänen äitinsä todella syyllinen. Enää ei ole sormenjälkiä tai muita johtolankoja. Hercule Poirotin tulee ratkaista juttu puhtaasti päättelemällä. Murhan aikaan talossa oli pariskunnan eli Carolinen ja Amyasin lisäksi viisi ihmistä. Liikemies Philip, tämän maatilanomistaja veli Merredith,  Carolinen sisko Angela , kotiopettajatar Williams ja Amyasin rakastajatar Elsa ovat myös talossa.
   Amyas on menestynyt taiteilija, jonka harrastuksena on pettää vaimoaan. Caroline on tottunut tähän, mutta Elsa ei vaikutakkaan olevan ohimenevä ihastus. Pariskunta on tunnettu riidoistaan. Kukaan ei osaa edes epäillä ketään muuta, kun Amyas löydetään kuolleena viimeisimmän taideteoksensa edestä. Murhaaja on myrkyttänyt uhrinsa, joten kuka tahansa voi olla syyllinen.
  Poirot on viiltävän nerokas salapoliisi, joka tekee kaiken työn harmailla aivosoluillaan. Innostuin Poirotista, mutta hänen persoonaansa ei juurikaan keskitytty vaan ote oli juonessa. Tv-sarjoissa pidän enemmän Sherlock Holmesista. Kuka voi vastustaa Jeremy Brettin karismaa? Poirot on jäänyt minulle aina etäiseksi ja ainoa mieleenjäänyt muistikuva on Poirotin hyvin vahatut mustat viikset. Kirjan myötä kiinnostuin kuitenkin hänestä ja voisin antaa tälle salapoliisille uuden mahdollisuuden.
  Olin aivan varma syyllisestä, mutta taas Christie veti pidemmän korren. Juoni oli ovela, enkä ennen ollut lukenut vastaavaa dekkaria. Agatha Christien kirjat pitävät otteessaan alusta loppuun asti. Juoni oli selkeälinjainen, eikä turhaan poikkoroinut epäolennaisissa asioissa.Kolmoisdraamat ovat varsin kulunut aihe, mutta Christie ei tuomitse ketään. Hän antaa romaanin henkilöiden toimia itsenäisesti, eikä juoni siksi pääse muodostumaan ennalta- arvattavaksi.

Osallistun kirjalla Agatha Christie-haasteeseen.
5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!