tiistai 29. syyskuuta 2015

Fiona Kelly-Mystery Club-sarja osa 1

Ensiksi täytyy sanoa, että näihin kirjoihin sisältyy minulla suuri nostalgia. Belindan, Hollyn ja Tracyn seikkailuja tuli luettua aikoinaan valtavasti. Minulle tämä sarja on samanlainen kultainen muisto lapsuudesta, kuin joillekkin Montegomeryn Anna tai Rölli. Tässä blogitekstissä kerron kirjoista vähän yleisemmin ja avaan viimeaikoina lukemiani osia. Tulen tulevaisuudassa kirjoittamaan myös niistä kirjoista, jotka tässä postauksessa eivät ole mukana.
 Mystery Club-sarjan on kirjoittanut Lontoolainen Fiona Kelly.  Kirjailijasta ei tiedätä juuri mitään ja hänen takanaan onkin väitetty olevan useampia kirjailijoita.  Tätä tukee ainakin pienet yksityiskohdat tyttöjen ulkonäössä, jotka muuttuvat kirjojen myötä. Ainakin silmien värit tuntuvat muuttuvan välillä. Tosin voihan oikea kirjailijakin sekoilla pienissä yksityiskohdissa.Mitään kirjallisia mestariteoksia nämä eivät ole, mutta niissä on sitäkin ihanampi tunnelma.
Sarjasta on suomennettu 22 osaa, mutta kaikkiaan kirjoja on 28. Miksihän suomentaminen on lopettu noin loppu vaiheessa? Vinkkiä saa laittaa, jos tietää mistä löytyy viimeisten kirjojen englanninkieliset versiot. Itse en ainakaan niistä mitään tietoa valitettavasti löytänyt.  Jos kirjoihin haluaa tutustua, kannattaa käydä kirjastossa, koska kaupoista tuota ei enää saa. Kirja on julkaistu 1990-luvun alusta 2000-luvulle asti.
 Sarja alkaa Hollyn muuttaessa perheensä kanssa Lontoosta Willowdalesiin. Hollyn perheeseen kuuluun pankinjohtaja äiti, jonka työpaikan perässä perhe muuttaa.  Hollyn isä on entinen asianajaja, joka on vaihtanut kiireisen asianajajan uran puusepän saappaisiin. Lisäksi perheeseen kuuluun Hollyn naljaileva pikkuveli Jamie.

Holly haluaa sopeutua uuteen kouluun, muttei meinaa löytää ystäviä. Niinpä hän päättää laittaa koulun lehteen ilmoituksen, jossa haetaan porukkaa mysteeri kerhoon.  Juuri Hollyn ollessa luovuttamaisillaan ideansa suhteen, luokkaan saapuu Belinda ja Tracy. Belinda on rikkaan perheen tytär, joka ei todellakaan ole ylimielinen. Tyttö pukeutuu aina kauhtuneeseen collegepaitaan ja ottaa elämän rennosti.  Häneen saa liikettä ainoastaan Mercury, joka on hänen rakas hevosensa. Belinda on minun ehdoton suosikkihahmoni. Belindan perheeseen kuuluvat hänen tiukkapipoinen äitinsä ja kiireinen liikemies isänsä. Belinda on ainoa lapsi. Tracy on sporttinen tyttö, joka osallistuu kaikkiin koulun kerhoihin. Sen takia hän päättää liittyä myös mysteeri clubiin. Tracyn vanhemmat ovat eronneet, joten hän asuu yhdessä lastenhoitaja äitinsä kanssa. Perheellä on aika tiukkaa. Tracy on ennen asunut Amerikassa, mikä kuuluu välillä hänen korostuksessaan.
Tytöistä tulee pian erottamattomia ystäviä ja he saavat eteensä tosi elämän mysteereitä, jotka uhkaavat välillä heidän henkeään.

Muutama kirja pähkinänkuoressa.
Kadonnut ruumis


"Belinda ei aina ollut samaa mieltä liikemies isänsä kanssa, mutta juuri sillä hetkellä hän ei olisi vaihtanut häntä edes arabianhevoseen. 

Kadonnut ruumis on sarjan 21:nen osa.  Belindan isä on puhujana Konferenssissa ja saa järjestettyä tytöille kesätöitä konferenssihotellista.  Kun Belinda on siivoamassa huonetta hän näkee kauhukseen verenpeittämän lakanan keskellä kuolleen miehen. Kun Belinda menee ilmoittamaan löydöstään, ruumis katoaakin yllättäen.  Onko Belinda nähnyt harhoja, vai tapahtuuko keskuksessa jotain hyvin kummallista. Hotellissa pyörii kummallinen mies, joka väittää nimekseen Rickman. Lisäksi hotellin johtaja James on ainoa, joka saa käydä ruokkimassa ja hoitamassa sairasta isäänsä.  Jamesilla ja hänen veljellään Jonathanilla tiedetään olevaan keskenään kovia riitoja ja siksi onkin kummallista, kun Joku soittaa Jonathanin perään ja väittää tämän olevan hotellissa. Mutta missä hän on, koska huonetiedoista häntä ei löydy. Kadonnut ruumis on mielestäni erittäin toimiva kirja.  Pidin siitä paljon.

Kaksoisvaara
Kaksoisvaara on sarjan toinen osa. Holly on pyöräilemässä, kun hänen päälleen meinaa ajaa auto.  Holly on järkyttynyt, mutta tunne syvenee pakokauhuksi, kun hän huomaa auton putoavan rotkoon. Tyttö menee alas ja yrittää pelastaa kuskin, mutta ei löydä häntä ennenkuin auto räjähtää. Samana iltana kaupunkiin hoipertelee mies, joka väittää olleensa turmassa. Mysteeri klubi huomaa tapauksessa olevan jotain outoa. Onko kyseessä vakuutuspetos? Juttu mutkistuu, kun mies paljastuu hirveän rikkaaksi. Mitä syytä hänellä olisi valehdella? Kirjassa päästään tutustumaan kummalliseen perheeseen. Hieman tästä tulee mieleen Kadonnut ruumis, koska kummassakin käsitellään perhekiistoja. Tämä ei kuitenkaan toimi yhtä hyvin.

Konnuuksia keskiyöllä
Konnuuksia keskiyöllä on sarjan neljäs osa. Holly lupautuu auttamaan ateriapalvelussa ja tapaa mukavan vanhan pariskunnan, Valitettavasti Bensonit vaikuttavat pelkäävän jotain. Kohta kerholle selviää, että parin maata yritetään ostaa, eikä kaikki keinot kestä päivänvaloa. Kuka on kaiken takana? Vanhukset ovat niin peloissaan, etteivät uskalla ilmoittaa ilkivallasta kenellekkään. Heidän pelastaminensa jää tyttöjen harteille, mutta samalla kiristäjän keinot kiristyvät. Miten pariskunnan poika liittyy tapaukseen? Bensonit vaikenevat heti, kun pojasta tulee puhetta. Tämä on ihan toimiva ja hauska kirja.
Pidin kaikista hahmoista paljon ja Bensonit olivat hellyyttäviä vanhuksia.

4 kommenttia:

  1. En ole koskaan lukenut näitä kirjoja mutta olen kuullut näistä. Olen lukenut itsekin jotain kirjasarjaa jonka suomentaminen lopetettiin kesken kaiken juuri loppupuolella. Vastauksena sain että kirjojen suomentaminen ei ollut enää taloudellisesti kannattavaa ja kirjat eivät myyneet enää niin hyvin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että kirja-ala on niin epäkannattavaa. :-( Pitää toivoa, että törmäis jossain niihin englantilaisiin versioihin.

      Poista
  2. Muistan kuinka kaverini, joka ei muuten juuri lue, oli hyvin innoissaan Mystery Club -kirjoista. Minä (joka en muuta sitten tehnytkään kuin luin ;D ) en puolestani muista lukeneeni kuin yhden kyseisestä sarjasta. Sarjojen suomentamisen lopettaminen kesken kaiken on kyllä harmittavaa, onneksi nykyään tulee englannilla sen verran hyvin toimeen, että pystyy jatkamaan siitä, mihin suomennokset jäivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just varmaan sellainen sarja, jota on helppo lukea, vaikkei muuten lukisikaan. Niin, onneksi on englanti. Vielä kun löytäisi kirjat jostain :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!