keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Hannu-Pekka Björkman-Välähdyksiä peilissä

 "Ongelmana eivät kuitenkaan ole vain murhauutiset. Jos iltapäivälehtiä on uskominen, Suomessa pitää ja kannattaa pelätä kaikkea. Mökille ei kannata mennä, koska on hurja käärmekesä ja käärmeet luikertelevat sänkyihin ja lastenvaunuihin. Lisäksi kauhupunkit levittelevät rajua aivokuumetta. Jos sattuu olemaan helle, kannattaa varoa, sillä se tappaa. Jos on vähän huonompi keli, pitää ehdottomasti varoa, sillä ukkonen ja trombit tappavat ihan varmasti. - Kaikki tämä siksi, että meidät on peloteltu pelkäämään omaa ympäristöämme, joka takuulla on yksi maailman turvallisimmista."

Hannu-Pekka Björkmanin esseekokoelma on hyvä kokonaisuus. Suurin osa pohdinnoista keskittyy onnellisuuden ja elämänkulun miettimiseen. Kirjoitukset ovat napakoita, mutta osuvia. Niissä ei ole liikaa sälää, vaan sanoja on pohdittu pitkään. Teksti on todella kaunista. Melkein runollista, muttei vaikea tajuista. Minua puhutteli erityisesti tekstit Pelkotiloja ja Hyvän tekemisen esteet. Niihin Björkman onnistuu kiteyttämään olennaisen.
Olen aina vierastanut lukea elämänviisauksia. Niistä tulee helposti tuputtava olo. Sellainen, että nyt on itsekkin olevinaan ajateltava näin. En pidä ajatusten kahlitsemisesta. Björkman antaa lukijalleen kuitenkin  täyden vapauden ajatella mitä mielii, mutta vastaa siihen pontevasti. Kirja nimittäin laittaa ajattelemaan oli kirjoittajan mietteistä mitä mieltä tahansa.
Vanheneminen ja lapsuus ovat tapetilla. Lapsuuden muistoissa vallan saa veljen toimien tarkkailu ja koulumaailma. Maantiedonopettaja kehuu puheenlahjoja, vaikka puhe ei liitykkään aineeseen. Luistelutunnit poika viihtyi hokkareitta maalilla.Hiihtokilpailuissa hän on aina toiseksi viimeinen. Hiihto on sellainen laji, jota en ole koskaan oppinut, Joskus kävin hiihkokerhoakin, vaikka ailahtelevaisesti. Suurimman osan tunneista lintsastin, koska vanhemmat eivät olleet uskoneet, etten minä todellakaan halua viettää lautojen päällä yhtään enempää aikaa kuin on pakko. En muista hiihtokilpailuista paljonkaan, mutta vartuin niin pienessä kylässä, että kaikki saivat lopulta jonkun palkinnon hiihtivätpä kuinka huonosti tahansa. En varmaan edelleenkään osaa oikeaoppista mäen nousutekniikkaa. Luistelun kanssa minulla ei ole koskaan ollut mitään ongelmia. En ole siinä erityisen hyvä, mutta harvoin lennän turvallenikaan.
Björkman korostaa, että ihminen kehittyy koko elämänsä ajan.  Pariskuntien pitäisi antaa toistensa kasvaa rauhassa.  Tässä olen täysin samaa mieltä. Ihminen muuttuu jo muutamassa vuodessa todella paljon, kun ajatukset kypsyy ja elämä tuo eteen haasteita. Jos viiitoistavuotias Jenni kohtaisi nyt minut , saattaisi kohtaaminen olla hyvinkin kiusallinen. Olen muuttunut näiden kuuden vuoden aikana äärettömän paljon.  Muutosta on tapahtunut niin tyylissä ja musiikkimaussa, mutta myös oikeasti tärkeissä asioissa. Arvot ovat muuttuneet.  Välillä nousee puna poskille, kun mietin kuinka vakaasti olen ollut jotain mieltä asiasta, josta nykyisin ajattelen täysin eritavalla. 

"Kuulostaa ehkä oudolta, mutta mielestäni näyttämö , teatterin lava, on maailman turvallisin paikka. Kun esitys alkaa, näyttelijä astuu maailmaan, jonka hän tuntee. Maailmaan, jonka lait ovat luotu ja sunnytetty yhdessä. Toisin kuin elämässä, kaikki mikä tapahtuu , on ennustettavissa. Kuolemakin. Jokainen askel on tietoinen. Sanat ja lauseet valmiiksi annettuja. Vastaukset niihin ovat valmiina."

Välähdyksiä peilistä oli parempi kuin Valkoisesta valosta, vaikka tykkäsin siitäkin.
Välähdyksiä peilistä tarjoaa enemmän minua kiinnostavia kirjoituksia ja kirja on helposti lähestyttävä.Uskonnosta puhutaan vain vähän. Aiheet ovat aika arkipäivisiä. Varsinkin lapsuuuden muisteluiden lomassa alkaa miettiä omaakin lapsuuttaan. Välähdyksinä. Olen vielä sen verran nuori, etten haikaile lapsuudesta oikeastaan mitään. Björkman ottaisi lapsuudesta kyvyn olla ajan herra. Lapset eivät mieti aikaa, vaan kaikki hetket ovat elämää. He eivät ajattele, että nyt tämäkin hetki on mennyt ja se ei koskaan palaa.
Minua kiinnosti myös Björkmanin ajatukset paremmasta elämästä. Siitä miten mies oli ahdistunut ruokakaupassa, kun juuri mikään ei ollut oikeasti luontoystävällistä ja hyvää.  Ihmisillä on nykyisin ruuan kanssa paljon valitsemisen varaa, mutta kuitenkaan luonnonmukainen elintapa ei ole saanut Suomessa suurta jalansijaa.  Italiassa torit on täynnä lähiruokaa, kun Suomessa joutuu tyytymään epäeettisesti tuotettuun paprikaan. Björkman pohti kirjassaan myös auttamisen vaikeutta. Kun antaa yhdelle rovon, jättää kymmenen ilman.
 Tunnelma on edelleen lämmin. Björkman päästää lähelleen ja kertoo mielipiteensä suoraan ja anteeksi pyytelemättä. Silti kirja ei ole kova. Minut valtasi valtava levollisuuden tunne, kun luin Björkmanin tekstejä.  Ja välillä sai myös nauraa hänen sattumilleen, mutta itkeä ei onneksi tarvinnut, vaikka teos olikin haikea tunnelmainen.



"Onnellisuuden olemus ei ole selitettävissä. Se on abstraktio, joka elää ihmisessä muistojen kaltaisina miljardeina variantteina muuntuen tilanteen ja yksilön mukaan."

Muissa blogeissa:
Kirjojen kamari

Sinisen linnan kirjasto
Lumiomena
Psrakastankirjoja
Hemulin kirjahylly
Kirja vavahdutti
5/5

2 kommenttia:

  1. Björkmanin teksteissä on tosiaan jotakin levollista: ne saavat jotenkin lepäämään ja ajattelemaan samaan aikaan. Pidän mukavan omakohtaisesta kirjoituksestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) En olisi ikinä uskonut ihastuvani Björkmanin kirjoituksiin. Kiitos sinun tulin kirjoihin ylipäätään koskemaan :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi!