maanantai 21. syyskuuta 2015

Jo Nesbo- Poliisi (Harry Hole #10)

"Se lepäsi piilossaan, oven takana.
Kulmakaapin sisäpuoli tuoksui vanhalta puulta, ruudilta ja aseöljyssä. Kun aurinko paistoi ikkunasta huoneeseen, avaimenreiästä lankesi  tiimalasin muotoinen säde sisälle kaappiin, ja kun aurinko oli täsmälleen oikeassa kulmassa , valo heijastui himmeänä kaapin keskimmäiselle hyllyllä olevasta pistoolista."

Aluksi pieni varoituksen sana. Tämä ei ole sinun kirjasi, jos väkivallasta lukeminen tekee erityisen pahaa. Raakoja kohtauksia on paljon ja verta ei säästellä. Jos kaikesta huolimatta päätät lukea kirjan, niin onnittelen sinua.  Poliisi on taattua Nesboa. Onhan tässä vaan jotain maagista.
Aave jäi todella koukuttavaan kohtaan ja olen odottanut siitä asti, että pääsen lukemaan jatko-osaa.  Eikä tämäkään osa pettänyt.  Kirja oli täynnä yllätyksiä ja vaarallisia tilanteita, joten missään vaiheessa juoni ei alkanut junnata tai maistua puulta.  Ja eihän kirja voi olla huono jos se saa eläytymään hahmoihin niin paljon, että yhden jouduttua murhatuksi jää haikea ja ontto olo.  Tuntui, että kaikki tunneskaalat tuli käytyä läpi.  Huolimatta raaoista kohtauksista oli kirjassa kuitenkin  myös lämpöä.
Poliisi murhataan raa´asti ja kohta osa muistakin poliiseista joutuu hengenvaaraan. Neljä Holen ystävää päättää koota voimansa ja selvittää kuka on poliisilahtari. Samaan aikaan vartioidussa sairaalasivessä makaa koomassa mies, jonka herääminen tietäisi vaikeuksia monille.  Juoni käynnistyy rullaavasti ja kohta nelikolla onkin jo epäilty selvillä. Harmi vain, ettei tätä tunnu löytyvän mistään ja yhä enemmän poliiseja kuolee. 
Harry Hole on taas oma itsensä.  Tyyppi selviää kaikesta, mikä tuo ripauksen epäuskottavuutta juoneen.  Holen tunnusmusiikki voisi olla Vesa-Matti Loirin Se kuitenkin liikkuu.  Ainakin itselläni tuo kappale alkoi soida kirjan loppua lähestyessä päässä.  Harry on repaleinen  hahmo, muutenkin kuin ulkonäöllisesti. Poliisissa Harry joutuu kamppailemaan mielensä mustien ajatusten kanssa, vaikka tällä kertaa viina ei ole se pirulainen joka päässä soi.  Kun viime aikoina on tullut luettua paljon täydellisyyttä huokuvaa Poirottia, niin vaikka hänestä paljon tykkäänkin on ihan kiva lukea vaihteeksi tälläisestakin inhimillisemmästä rikostutkijasta.  Ei sillä, Harry on itsekkin taitava, mutta ehkä rahtusen vaatimattomampi ja sydämelisempi hahmo.Tällä kertaa Harry ei tutkinut rikosta yksin, vaan hänellä oli tiimi ympärillään. Pidin oikeastaan heistä kaikista, mutta toivottavasti seuraavissa osissa heistä kerrotaan enemmän.  Lisäksi kirjassa jatketaan Mikaelin ja Trulsin tarinaa, jotka alkavat jo inhottaa hirveästi.Välillä tuli oikeasti semmoinen ärsytys, että eikö näitä jo joku voi lahata.Tiedän ajatuksen olevan aika ilkeä, mutta ainakin tapahtumiin tulee eläydyttyä. Kirja sisältää aika monipuolisesti hahmoja ja välillä ääneen pääsee myös lapsi. Syyllisestä en pitänyt, mutta voiko toisaalta pitääkkään ihmisestä, joka tappaa niin monia ihmisiä.  Ja niin raa´asti.  Ja yhden suosikkihahmoistani. Oleghan ampuu isäpuoltaan edellisessä osassa, joten minun oli hieman vaikea tuntea minkäänlaisia positiivisia tunteita tätä poikaa kohtaan. Harrylle poika on kuitenkin rakas.
Haluan ehdottomasti lukea enemmän Nesboa. Retki pohjoismaissa-haaste on jo kannattanut tähän mennessä, koska olen löytänyt sen avulla näin hyvän kirjailijan, jonka kirjoihin en varmaan muuten olisi tarttunut.
4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!