torstai 24. syyskuuta 2015

Veijo Meri-Manillaköysi

" Kyllä minä tämän köyden vien, vaikka minun täytyisi kävellä se kaulassa. Tänne minä en sitä jätä, kerran niin olen päättänyt."

Joose on sotamies, joka löytää köyden. Hän päättää viedä köyden kotiinsa tuliaiseksi. Toiset sotilaat auttavat häntä kieputtamaan köyden vartalonsa ympärille niin tiukasti, ettei sitä huomattaisi tarkastuksissa.  Junassa Joosea alkaa jo huipata ja kotiin palaa sairaanloinen mies. Vaimo katkaisee hädissään köyden pieniksi palasiksi, että Joose säilyisi hengissä. Tarinan yhteyteen kietoutuu lukuisia pienempiä tarinoita, jotka ovat suuri osa kirjasta.
Minulla meni suunnilleen kolme kuukautta lukea tätä kirjaa, joten ehkä jo siitä voi päätellä jotain. Päätin kuitenkin eilen tahkota kirjan viimein läpi. Aihe nyt ei ollut varsin kiinnostava, muttei se ollut ainoa syy kirjan tahmeuteen. Odotin tämän olevan mielenkiintoinen, mutta petyin hahmoihin. He olivat epäuskottavia.  En ymmärtänyt ihmisten tekojen tarkoitusta.  Veijo Meri oli modernisti ja sen kirjassa ainakin huomaa. Teos ei ole tyypillinen Suomalainen klassikko, joissa tavallista työmiestä ylistetään. Manillaköydessä tavalliset ihmiset on kuvattu yksinkertaisiksi ja Meri tuntuu hieman ivaavan heitä. Sotaa Meri ainakin vastustaa, mutta kaikki kirjan aspektit eivät avautuneet.
Kielellisesti kirja on ihan hyvä, mutta hieman puuduttava. En kokenut sitä lukiessa minkäänlaista ahaa-elämystä. Juoni oli myös hieman sekava, koska tarinoita oli niin paljon välissä, ettei pääjuonessa tahtonut pysyä kiinni. Toisaalta se vaikuttikin olevan sivuosassa. Pienemmät tarinat olivat mielenkiintoisempia. Pidin erityisesti lentokoneesta kertovasta tarinasta.
Periaatteessa kirjassa ei ollut suurempaa vikaa, mutten nauttinut sen lukemisesta. Välillä mietin kannattaako edes lukea loppuun näitä hampaat irvessä luettavia teoksia, mutta onpahan yhteen klassikkoon tullut tutustuttua. Luulen tämän olevan sellainen kirja, joka jakaa mielipiteet kahtia. Joistakin tämä voi olla mahtava, mutta minuun se ei kerta kaikkiaan uponnut,
Tästä ovat kirjoittaneet myös:
Matkalla mikä-mikä-maahan
Lukuisat kissanpäivät
Sallan lukupäiväkirja 
2/5

4 kommenttia:

  1. Ei tämä minuunkaan uponnut sitten yhtään! Puuduttavan tylsää luettavaa ja ihmettelen kirjan klassikko asemaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuduttava on juuri oikea sana kuvaamaan kirjaa. Ei toimi.

      Poista
  2. Ei iskenyt minuunkaan. Luin tuon lukiossa. Ehkä vastenmielisyyttä lisäsi pakko. Kirjalla on varmasti ansionsa, mutta tuo pakko syntyi ulkokirjallisista syistä, että tuon kirjailijan kirja luettiin ko. lukiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minullakaan kauhean maireita muistoja ole lukiossa luetuista kirjoista. Tämä oli aikanaan varmasti erikoinen kirja, mutta ei jotenkin iskenyt yhtään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!