torstai 29. lokakuuta 2015

Jo Nesbo-Verta lumella


 "Pumpulimainen lumi kieppui ympäri katulampun valossa. Päämäärättömästi, tietämättä mennäkö ylös vai alas, antautuen 'oslonvuonon äärettömästä pimeydestä puhaltavan jäätävän, helvetillisen tuulen vietäväksi."

Verta lumella on Jo Nesbon uusi sarja, josta on juuri julkaistu toinen osa.Luin kirjan jo muutama tovi sitten, mutta kirja-arvion tekeminen jäi. Oikeastaan halusin unohtaa koko kirjan, koska se oli kamala pettymys. Odotin siitä paljon, mutta lopulta kirjasta jäi puinen maku.
Tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun Norjaan, jonka huumehöyryistä alamaailma kirja käsittelee. Tällä kertaa päähenkilö on palkkatappaja Olev. Olev saa pomoltaan tehtäväksi murhata tämän vaimon. Mies päätyykin vakoilemaan naista ja huomaa tämän saavan joka ilta väkivaltaisen vieraan. Pomonsa pyynnöstä huolimatta Olev murhaa vieraan ja saa huomata, että teolla on suuret vaikutukset hänen elämälleen.
Olev erosi rankasti Harry Holesta, joka on se kunnollisempi versio hänen päähenkilöistään.  Vaikka Olev kuvaillaan sympaattiseksi ja sydämelliseksi, en pystynyt innostumaan palkkatappajasta. Miksi minun pitäisi tykätä hahmosta, jolla toisen ihmisen elämä on yhdentekevä? Olev on päätynyt murhamieheksi lukihäiriönsä takia. Koska hän ei osaa laskea ja on hidas lukemaan, ei hän voi toimia muissa rikoksissa.
  Alamaailma paljastuu kieroilevaksi. Oikeastaan kaikki kirjan henkilöt ovat pahoja, eikä lämpöä kirjasta löydy. Henkilöt puukottavat toisiaan selkään, niin fyysisesti kuin henkisestikkin. Jos johonkin sattuu hetkeksi tykästymään, ei se kestä kauaa.
  Olen ihastunut Nesbon kirjoitustyyliin, mutta tässä se ei loistanut. Yleensä ei malta jättää kirjaa kesken, mutta nyt lukeminen oli aika raskasta. Vaikka sivuja oli vähän tavalliseen verrattuna.
Kirjan nimi on osuva, koska verinenhän tämä on. Kunnon mässäilyä. Taistelukohtaukset ovat epäuskottavia ja missään vaiheessa ei tullut olo, että tämä voisi olla totta.  Oli siis hyvin vaikea päästä kirjan maailmaan. Voisin kuvitella tämän toimivan hyvin lukijalle, joka ei tykkää perinteisistä dekkareista.   Muille en suosittele. Kirja ei tarjoa perinteisistä dekkareista pitäville mitään.

2/5

tiistai 27. lokakuuta 2015

Pauliina Vanhatalo-Pitkä valotusaika


"Aarne jätti pyörän puutalon seinää vasten,tasasi hengitystään,työnsi kätensä takin taskuun ja ravisti tulitikkuaskia kankaan uumenissa"

    Pauliina Vanhatalo ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija, enkä ole tutustunut myöskään hänen Veera Vaahtera nimellä julkaistuihin kevyempiin kirjoihin. Vanhatalo on itse sanonut kirjoittaneensa Pitkän valotusajan valokuvamaiseksii. Hän on rajannut hetket tarkasti. Vaikka kirja käsittelee Aarnin elämää viidellä vuosikymmeneltä, on jotain aikaa kuvattu hyvin niukasti ja toista paljon kattavammin.
      Aarni on hieman hukassa oleva poika, joka pääsee tätinsä valokuvausliikkeeseen töihin. Ensin hän auttelee pikku hommissa, mutta vähitellen poika pääsee kosketuksiin valokuvien ja kuvaamisen kanssa ja siitä syntyy koko elämän kantava rakkaus. 
   Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Ouluun tai Helsinkiin. Murre on vahvasti esillä Aarnen puheessa ja se antaa oman mausteensa kirjaan.  Muutenkin kirja on hyvin kirjoitettu ja sitä on mukava lukea.  Alussa olin erityisen innoissani, mutta loppua kohden into vähän lopahti..
    Aarnella on nuorena päässään vallan kauheita ajatuksia. Jännä, ettei niihin palata myöhemmin. Ehkä hän kasvaa henkisesti niin paljon, ettei ajattele enää nakkaavansa paikkoja tulee. Silti ajatukset on outoja. Pojan pahaolo johtuu varmaan isättömyydestä, mutta silti tunteet ovat mielestäni kummallisia, Ei sellaiset ajatukset liity normaaliin nuoruuteen, joten siksi olen ymmälläni, kun Aarnin ei mainita käyneen terapiassa tai muuten selvittäneensä päänsä mustat möröt.
    En tiedä, miksi minulle jäi kirjasta hieman puolivillainen olo. Ehkä se johtui rajaamisesta, mutta toisaalta se oli myös kirjan vahvuus. Pidin Aarnista päähenkilönä ja pidin valokuvausliikkeen naisista, mutta muuten muista henkilöistä avattin vähän,. Teuvosta muodostui aika inhottava persoona, enkä oikein tajunnut, miksi Aarni oli koskaan ollut hänen ystävänsä. Sen lisäksi Aarnin vaimo ei tuntunut uskottavalta. En nähnyt Aarnin ja Ilsen välillä rakkautta, enkä oikein ymmärtänyt miten niin erilaiset ihmiset päätyivät yhteen.Onneksi romaani oli tunnelmallinen, joten se korvasi hahmojen ärsyttävyyden.
   Aihe sen sijaan oli hyvinkin kiinnostava, koska en ole tainnut koskaan lukea valokuvaajasta.   Minä en  ole taitava valokuvaaja ja siksi minulle on jäänyt hieman hämäräksi ihmisten halu kuvata ympäristöään. Kirjan myötä ymmärsin, että kyse on kai hetkien ikuistamisesta. Kohta hetki on ohi ja siitä jää vain valokuva muistoksi. Ja kuvat kertovat sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät ääneti.
   Enni-täti ja Liisa ovat hauskoja naisia ja heistä olisin halunnut lukea enemmänkin. Naisten ystävyys ei vaikuta pelkältä ystävyydeltä. He eivät tosi asiaa mitenkään julista, koska eletään 60-lukua.

Muissa blogeissa;
Kirjapolkuni
Lukukausi
 Ulla
Hemulin kirjahylly

3/5

maanantai 26. lokakuuta 2015

En muuten tätäkään lue

Luin Ullan vastaukset ja minua alkoi kiinnostaa luetella myös kirjoja, joita en aio koskaan lukea. Tämä ei ole mitenkään vakava lista, eikä mörökölli saa minua viedä , jos jonkun joskus lukaisenkin.

Kalle Päätalo
Koska äitini oli lukenut aikoinaan lukenut kaikki osat, on kirjat vieläkin tallella.  Olen todennut, että yksi sivu toimii mahtavana unilääkkeenä.

Sofi Oksanen-Baby Jane
En pidä Oksasen kirjoituksista ollenkaan. On silti hurskastelua väittää, etten joskus voisi lukea jotain kirjailijalta.  Baby Jane kuulostaa kuitenkin harvinaisen tylsältä.

Anu Kaaja
Muodonmuuttoilmoitus oli huonoin kirja, minkä olen ikinä lukenut. En pidä siitä, että raiskaaminen on viihdettä. Kirja on muutenkin täynnä ällöttäviä seksitapahtumia, joten en tule koskaan lukemaan kirjailijalta mitään.

Milja Kaunisto  Olavi Maununpoika-sarja
Luin Piispansormuksen, mutta se riitti tästä sarjasta. Monet ovat tätä kehuneet, mutta minä en sarjasta tykännyt,

Leena Krohn-Älä koskaan lue tätä kirjaa ja varasta tämä kirja
Onko muilla vaikeuksia lukea kirjoja, joiden nimessä on ohje. Koska en tunne himoa varastaa en aio lukea tuota toista kirjaa. Krohnistä pidän valtavasti, mutta en tiedä, tulenko koskaan rikkomaan kannen pyyntöä.

Candace Bushnell-Carrien nuoruusvuodet
En halua pilata sarjaa lukemalla tämän.

Ilias ja Odysseia
Maailmassa on vaan niin paljon kiinnostavampiakin kirjoja.

Fifty shades of grey
Olen lukenut tästä monesta blogista ja ei kiitos. Tällainen parisuhdeväkivalta ei kiinnosta. Jos joskus haluan kirjan lukea, niin en ainakaan kirjastoversiota. Tämä on sellaisen aiheen kirja, että joku on voinut nauttia lukemastaan vähän liikaa.

Mitä kirjaa sinä et koskaan lukisi?

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Jen Campbell-Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa

"Asiakas:(Pidellen Harry Potter-kirjaa):Eihän tässä kirjassa ole mitään outoja juttuja...?
Kauppias:Tarkoitatteko niin kuin vaikka ihmissusia?
Asiakas:Ei(kuiskaten)-homoja"

Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa on hauska makupala. Kirja tuli luettua kerralla sen käsiin saatuani. Olen odottanut tämän kirjan lukemista pitkään. Se täytti odotukset varsin hyvin.
Kirja sisälsi mitä kummallisimpia kysymyksia, jotka on koottu eri kirjakaupoista.
Tuntui, että osat kirjakaupan asiakkaista olivat idiootteja.Joku piti Anne Frankia fiktiivisenä hahmona. Näissä kohdissa ei tiennyt, voiko edes nauraa.  Toinen asiakas taas osti Harry Potterin toisen osan ja valitti kirjakauppiaalle, ettei ymmärtänyt juonta. Kirjakauppias oli yrittänyt myydä ensimmäistä osaa, mutta ostaja ajatteli jättää tylsät alkuhöpinät välistä.

"Asiakas;Hei, haluaisin vain tiedustelle, kirjoittiko Anne Frank ikinä jatko-osaa kirjalleen?
Kauppias:...
Asiakas:Pidin ensimmäisestä kirjasta todella paljon.
Kauppias: Hänen päiväkirjastaan?
Asiakas:Niin, päiväkirjasta.
Kauppias;Hänen päiväkirjansa ei ollut fiktiivinen teos.
Asiakas:Eikö?
Kauppias: Ei.. hän todella kuolee lopussa-siksi päiväkirja loppuu. Hänet vietiin keskitysleirille.
Asiakas; voi ei..Sehän on kamalaa.
Kauppias: Niin, se oli kauheaa
Asiakas: Tai siis hirveä sääli. Hän oli niin hyvä kirjoittamaan."

Kirja on kuvitettu kamalasti.  Kuvat menivät välillä hyvin kauas aiheesta ja huvittavakin juttu, muuttui niiden kautta vähemmän hauskaksi.
Kirja on hauska makupala, joka on hyvin nopea lukuinen, Hyvä piristysruiske, Tästä ei voi kirjoittaa paljon, koska kirja täytyy lukea itse.
4/5

Kauko Röyhkä-Ville Haapasalo:Et kuitenkaan usko


 "Kauko: Se Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia muuttui komediaksi?
 Ville: Me näyttelijät ei tiedetty, että se oli komedia ennen kuin ensi-illassa. Sotshin elokuvajuhlilla -95 se esitettiin, ja silloin mun elämä muuttui.Siihen aikaan Venäjällä tehtiin tosi vähän elokuvia. Koko ala oli kriisissä. Meidän filmi oli pyydetty Sothsin elokuvajuhlille, mutta tuottaja ajatteli ensin, ettei hän viitsi lähteä viemään sitä. Mutta sitten Lenfilmiltä pyydettiin yks toinenkin filmi, ja tuottaja lähti tuomaan sitä ja otti samalla meidänkin filmin mukaan." 
 
Ville on minulle tuttu 30 päivää matkailuohjelmistaan. Vieraalla maalla taitaa olla ainoita elokuvia, missä olen nähnyt miekkosen näyttelevän. Pidän hänen rennosta olemuksestaan ja humoristisesta tarinankerronnasta, joten olen jo jonkun aikaa aikonut lukea hänen "elämänkertansa". Et kuitenkaan usko keskittyy Villen varhaisvuosiin venäjällä ja seuraava osa Et muuten tätäkään usko kuvaa hänen myöhempiä vaelluksiaan.
En ollut kauhean riemuissani, kun huomasin Kauko Röyhkän olevan kirjailija. Hän haastattelee vaimonsa kanssa Haapasaloa kolme päivää Villen suosikkiravintolassa. En ole koskaan ollut erityisen innostunut Röyhkän persoonasta, eikä kirja mielikuvaani parantanut. Tuntuu, että Röyhkän on pakko tunkea kirjaan mukaan. Tarina olisi toiminut paremmin normaalina tekstinä, eikä haastattelumuodossa.  Välillä Röyhkän ajatukset alkavat raivostuttaa.
Palkittu valokuvaaja Juha Metso on täyttänyt kirjan otoksillaan. Kirjaimellisesti täyttänyt. Kuvat on ihan hienoja, mutta niitä on järetön määrä. Kuvien vaikutus lakkaa ja jäljelle jää ähky.


Näiden muutamien vikojen jälkeen päästään kirjan hyvään osuuteen eli Villen tarinaan. Kirjan nimi on sopiva, koska minun on vaikea uskoa kaikkea. Osat tarinoista ovat niin hurjia, ettei niihin voi olla suhtautumatta skeptisesti.  Kirja alkaa siitä, kun Ville lähtee 19-vuotiaana Venäjälle teatterikoulun pääsykokeisiin. Hän ei osaa kieltä ja ymmärtää tehtäviä väärin, mutta pääsee sisään. Vaikuttimena tosin on hänen maksamansa lukukausimaksu.  Koulussa ei ole muita ulkomaalaisia, joten nuorukaisen on vaikea sulautua joukkoon.
Koululaitos on hurjempi kuin Turkan kuuluisa teatteriopetus. Metodina on hajottaa opiskelija ja rakentaa tämä sen jälkeen uudelleen.  Koulupäivät venyvät 18 tuntisiksi, minkä jälkeen pitää treenata seuraavaa päivää varten. Ruokaa Ville ei juurikaan syö ja nuorukainen laihtuu nopeasti useita kymmeniä kiloja. Neuvostoliittossa elämä on kurjaa ja mies hakataan yhdeksän kertaa ja hänen passinsa pöllitään neljä kertaa. Sattumalta mies päätyy Venäjän suosituimpaan elokuvaan ja hänestä tulee kuuluisa näyttelijä.


Villen tarina on mielenkiintoinen ja se kannattaa ehdottomasti lukea, vaikka Röyhkä yrittääkin varastaa huomion itseensä. Kirjassa käsitellään paljon Venäläisyyttä, mikä on mielenkiintoista.
4/5
(Kaukon takia meinasin alentaa kakkoseen, mutta tarina on turhan mielenkiintoinen siihen.) Aion lukea jossain vaiheessa toisenkin osan.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Syksyn kirjahankintoja

 Flunssan takia aivot on niin tukossa, etten pysty arvioimaan lukemiani kirjoja, Siksi päätin esitellä syksyn kirjaostoksiani. En ole tajunnut aiemmin, miten paljon näitä on kertynyt. Ihan järkyttävä määrä tavanomaiseen verrattuna. Onneksi suurinosa on hankittu muutamalla eurolla .
 

Tove Janssonin elämänkertaa olen kuolannut jo kauan ja päätin ostaa sen Adlibriksen synttäritarjouksesta.. Tilasin samalla muitakin kirjoja ja toimitus kesti päälle pari viikkoa, joten
hermot meinasivat jo mennä.  Samalla kertaa ostin Ville Haapasalon Et kuitenkaan usko, joka kertoo hänen varhaisvuosistaan Venäjällä. Tämän olen jo lukenut, kuten myös Jen Campbellin Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa. Se maksoi 10,50€ , joten ylitin kympin kipurajani ensimmäistä kertaa vuosiin.


Kirjaston versio Stephen Kingin Revorverimiehestä oli niin sottainen, että päätin ostaa kirjan omakseni. Toivon tämän olevan taattua Kingiä. R.A.Salvatoren ostin fantasianälkään. Kirjailijasta minulla ei ole aiempaa kokemusta. Henkka Hyppösen Nautitaan raakana tarttui mukaan puhtaasti kirjailijan takia. Saa nähdä, mitä tykkään.
En ole lukenut Peter Franzenin aiempaa kirjaa, mutta kun Samoilla silmillä löytyi muutamalla eurolla ,oli se pakko hankkia. Arnaldurin kirja on jonkinlainen dekkari.  Jaana Lehtiö ja Johanna Hölström eivät soita mitään kelloja, mutta on aina kiva tutustua uusiin kirjailijoihin. Joel Dickerin Harry Quebertista kertovan kirjan olen joskus aloittanut, mutta laina-aika loppui kesken, enkä ole sen jälkeen sitä kirjastossa nähnyt. Siksi uskalsinkin hommata tämän hyvillä mielin,koska tiedän tykkääväni kirjailijan tyylistä.

Olen muutaman kerran yrittänyt lukea Taru Sormusten herrasta-trilogiaa laihoin tuloksin. Ensimmäinen osa pokkariversiona näyttää huomattavasti houkuttelevammalta, kuin kaikki osat sisältävä järkäle.  Jane Austenin Emma oli pakko ostos muutamalla eurolla.  Lars Kepleriltä en ole lukenut mitään, mutta dekkarit ovat viimeaikoina maistuneet niin paljon, että toivon tämänkin vetävän mukaansa. Samasta syystä ostin Stig Larssonin trilogian ensimmäisen osan. Ensi kuussa minulla alkaa kovempi koulutahti, joten näillä voi olla hyvä nollata aivot. Arthur Conan Boylen Sherlock Holmes on mahtava Jeremy Brettin tähdittämässä tv-sarjassa, mutta myös kirjat kiinnostaa. Siksi päätin ostaa tämän kokoelman. Valter Kilven Alastalon salissa ostin hetkellisen hulluuden varalle.  Joskus minä tämän luen! Monte Criston kreivi kuuluu ikuisuus luentaan, joten tämä on kätevä löytyä kotoa. Voi sitten jatkaa tarinaa, kun siltä tuntuu.
Oletteko te ostaneet mitään kirjoja syysaleista?

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Liza Marklund-Uutispommi


"Nainen, joka pian kuolisi, astui varovasti ulos ovesta ja katsoi nopeasti ympärilleen. Rappukäytävä hänen takanaan uinui pimeässä. hän ei ollut sytyttnyt valoja matkalla alas.Hänen vaalea takkinsa leijui kuin aave tummaa puuovea vasten.Hän epäröi ennen kuin astui jalkakäytävälle aivan kuin hänestä olisi tuntunut,että häntä tarkkailtiin.Hän veti pari kertaa nopeasti henkeä ja muutaman sekunnin ajan valkoinen hengitys viipyi hänen ympärillään kuin sadekehä. Sitten hän oikaisi laukkunsa olkahihnan ja otti tiukemmin kiinni salkun kahvasta. Hän veti hartiat ylös ja lähti kävelemään nopein, hiljaisin askelin kohti Götgatania."

Olen lukenut Marklundilta ennen tätä vain Vastalauseita:kirjoituksia 1985-2010, josta pidin todella paljon. Nyt päätin tutustua Marklundin dekkaristi puoleen. Uutispommi on periaatteessa tavallinen dekkari, jonka tutkija on vaihteeksi toimittaja. Pidin tästä ideasta. Se toi uutta näkökulmaa.  Marklund on ilmoittanut tänä vuonna lopettavansa kirjoittamisen, joten sarjasta muodostui kaikkiaan 11-osainen.
Uutispommi on ensimmäinen osa Annika Bengtzon-sarjaa.  Annika on vastottain valittu uudeksi Kvällspressin päälliköksi ja osalla henkilöstöstä on vaikea sulattaa sitä.Kirjan alussa Tukholman olympiastadion räjähtää kappaleiksi ja sisältä löytyy ruumis. Tai se vähä mitä siitä on jäljellä. Tutkimusten edetestä uhriksi paljastuu olympialaisten johtaja Christie Furhagen.
Päällisin puolin kellään ei tunnu olevan mitään johtajatarta vastaan, mutta Annika uskoo uhrissa piilevän vastaus rikollisen motiiviin. Yllättäen pommi-iskut saavat jatkoa. Samoihin aikoihin Annika löytää mielenkiintoisia asioita Christien menneisyydestä.
Minusta oli mukavaa, että toimitus oli niin näkyvänä osana kirjaa, vaikka se veikin tilaa itse tarinalta. Toisaalta se oli hyvä, koska varsinainen rikos oli tylsä ja motiivi ontuva. Toki psykopaatin voi ajatellakkin toimivan noin.Päätoimittaja Anders Schyman oli suosikkihahmoni, vaikka välillä liian täydellinen. Hän kaipaa lisää särmää. Toivottavasti sitä tulee lisää tulevissa osissa. Pidin myös Annikasta, mutta hän marisi makuuni turhan paljon. Toki työkaverit olivat hänelle inhottavia, mutta sitä olisi voitu käsitellä hieman vähemmän. Lisäksi toimituksesta löytyy muita toimittajia, kuten Nils Langeby, joka on katkera Annikan ylennyksestä. Hän yrittääkin kaikin tavoin sabotoida naisen työtä.Lisäksi Annikan tiimiin kuuluvat Patrik ja Berit, jotka jäävät hajuttomiksi hahmoiksi. Toimituksessa on tietenkin kuvaajia ja sihteereitä, mutta heistä kaikki olivat aika tylsiä. Toivoisin, että henkilöiden kuvailu paranee.
Naisjohtajuutta käsitellään niin Christien kuin Annikankin kohdalla. Kumpikin on hyvin erilainen johtaja. Christie on kova, mutta tuloksellinen. Annikan on taas vaikea saada porukkaa tottelemaan häntä, vaikkei hän mikään ilkimys olekkaan. Kummankaan naisen johtajuus ei ole ollut itsestään selvyys. Christie on joutunut menneisyydessään pelaamaan kieroa peliä saavuttaakseen asemansa, eikä hänen uskottu pystyvän järjestämään kunnon olympialaisia sukupuolensa takia. Marklund on muutenkin teksteissään tuonut esille naisten asemaa.
Annikan perheeseen kuuluu mies Thomas ja heidän lapsensa Ellen ja Kalle. Pariskunta riitelee paljon, mutta vaikuttaa aidosti rakastavansa toisiaan. Olen kuullut Thomasin muuttuvan myöhemmin epämiellyttäväksi siaksi, mitä oli ensimmäisen osan perusteella vaikea uskoa. Annikan asema lehdessä tuo suhteeseen säätöä, vaikka mies yrittääkin kannustaa vaimoaan. Annika myös tuntee huonoa omatuntoa, kun ei kerkeä viettää tarpeeksi aikaa pienokaistensa kanssa.
Marklund kirjoittaa ihan hyvin ja missään vaiheessa ei tee mieli jättää kirjaa kesken. Kaikki palaset eivät kuitenkaan loksahda yhteen.
Kansi on täysin mauton. Kenen idea on ollut laittaa kanteen kuva kirjailijasta? Ymmärtäisin jos kyse olisi esseekokoelmasta, mutta nyt on kyse dekkarista. Jos selaisin kaupassa pikaisesti kirjoja, niin en todellakaan tarttuisi tähän. Lisäksi kanteen on valittu kuva, jossa kuvattu ei ole kauhean edustava.
Lisäksi harmaan ja punainen sotivat keskenään. Onneksi itse teos on parempi.
Tulen varmasti jatkamaan toiseen osaan jossain vaiheessa. Nyt pidän kuitenkin lyhyen tauon Kvällspressenin väestä.Olisi herkullinen ajatus lukea kaikki osat järjestyksessä.
3/5

tiistai 20. lokakuuta 2015

Testissä lukuopas

Luin lukuopppaasta ensimmäisen kerran Kannesta kanteen blogista.
Lukuopas antaa kirjaehdotuksia ja Oulussa asuvat voivat jopa varata kasvokkaisen keskusteluhetken. 
Palvelu alkoi kiinnostaa ja niinpä täytin kaavakkeen ja sain muutaman päivän päästä listan minulle ehdotetuista kirjoista sähköpostiini.Kirjalista tuli siis hyvin nopeasti.
 Kaipasin vinkkejä käännöskirjallisuuteen. Yleensä minun on helpompi tarttua tuntemattoman suomalaiskirjailijan kirjaan kuin ulkomaalaisen kirjailijan.
Tässä muutama saamani ehdotus. Listan laatija oli selvästi lukenut tarkkaan minun pitkähköt toiveeni. Hirveästi tuttuja nimi en listasta löytänyt.

Sarah Blake:Jos saat tämän kirjeen
Antoine Laurain:Punaisen muistikirjan nainen
Tarquin Hall:Vish Purl-sarja
Sarah Waters:Vieras Kartannossa
Graeme Cameron:Normaalit
Joe Hill:Sydämmen muotoinen rasia
Victoria Connelly:Etsin sinua,Mr.Darcy
Eowyn Ivey:Lumilapsi
Fredrik Backman:Mies, joka rakasti järjestystä
Henrika Andersson-Sirpale sielua

Suosittelen kokeilemaan, jos haluat kirja vinkkejä. Minusta palvelu toimi hyvin mutkattomasti, eikä lomakkeen täyttämiseen kulunut 10 minuuttia enempää aikaa. Aion ehdottomasti kirjaston auettua uudelleen käydä katsomassa listan kirjoja.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Tuomo Jäntti-Talven hallava hevonen


Tuomo Jäntin Talven hallava hevonen on hänen esikoiskirjansa. Kirjan kansi on yksinkertaisuudessaan kaunis, mutta jatkuuko sama linja kansien väliin?

"Elokuussa päiväkodin johtaja soitti. Luulin ensin että kuka ikinä linjalla olikin, oli humalassa, niin pahasti se takelteli ja sekoili sanoissaan. Sai lopulta itsensä esitellyksi, missä vaiheessa pelästyin, päiväkodin henkilökunta oli aina niin reipasta virallisissakin asioissaan. Antoivat kuvan että me kyllä pärjäämme."


Alussa olin innoissani. Mystisen alun aikana mietin, että onko Jäntti tuleva Suomen Stephen King. Ronin Silja tyttäressä on jotain outoa. Hän saa piirretyn pianon soimaan ja hänellä on psionistisia voimia. Pian Roni huomaa, että heitä seurataan ja lähtee tyttärensä kanssa pakoon.  Hän alkaa ymmärtää mistä on kyse, mutta juuri silloin hänet pidätetään. Eikä hän ole suinkaan ainoa, jolle olisi syytä heiluttaa häkkiä. Hänen setänsä Johannes on aikanaan tuomittu vaimonsa murhasta ja kaikki halveksivat ja pelkäävät miestä. Silti osa sukulaisista on syyllistynyt samanlaisiin tekoihin joutumatta linnaan. Toisia rankaistaan suoraan ja toiset joutuvat kohtaamaan joka päivä syyllisyytensä, kun heidän päänsä on pahin vankila.
Kuten sanoin, alku antoi odottaa paljon. Mitään varoittamatta tarina vaihtui ja aikakin teki hyppäyksen taaksepäin.  Annoin Sannan(Ronin äiti) tarinalle mahdollisuuden ja se alkoi kiinnostaa, mutta sitten taas kertoja vaihtui uudelleen ja uudelleen.  Talven hallava hevonen kertoo kolmen perheen historiasta, jotka ovat punoutuneet yhteen.  Välillä yliluonnollisuutta on paljon, kuten lopussa. Toisinaan siitä ei ole ripaustakaan. Aikatasot hyppivät ja saivat välillä sekoamaan tapahtumista.
"Sitten taas hiljaisuus. En halunnut puhua, mutta tavallaan Petrin ääni rauhoitti. Ei väliä mitä se sanoi, kunhan joku minulle puhui. Olisin voinut istua siinä pitkäänkin, mutta Petri oli sanottavansa sanonut.Se nielaisi jotain viime hetkellä, ehkä vain oli aikeissa toivoa jutun selviävän pian."

Kertoja kertojalle palataan kauemmas menneisyyteen.  Ja kertoja kertojalta tarina huononee. Olisin varmaan pitänyt kirjan loppu puolestakin, jos taustalla ei olisi kokoajan kummitellut alku. Miksi Roni ei pääse enää ääneen? Toki myöhemmin valoitetaan hieman hänen nuoruuttaan, muttei se antanut kunnon kuvaa. Mitä todella oli tapahtunut? Kuka sen Sannan poikaystävän lopulta tappoi, vai hävisikö hän vain? Jossain vaiheessa ajattelin hänen olevan se hevonen. En tiedä. Menin täysin sekaisin. Olisin kaivannut enemmän selitystä.
Jokainen kertoja saa yhden luvun aikaa kertoa tarinansa. Se ei ole paljon ja osa kappaleista tuntuu aika turhilta, kun ei niistä kuitenkaan kerkeä paljoa saamaan irti. Tarinat limittyvät, mutteivat juurikaan mene päällekkäin. Olisin toivonut, että henkilöiden teot olisi kuvattu tarkemmin. Nyt ihmisistä ei saanut kunnon kuvaa. Jokaisella oli oman kappaleensa mukaan syyt käyttäytyä, niin kuin he käyttäytyivät-  Kertojan vaihduttua edellinen henkilö muovautui aivan erilaiseksi.Tämä on monen kertojan kirjojen ongelma. Kehenkään ei kiinny, koska kehenkään ei kerkeä tutustua kunnolla. Roni jäi päällimmäisenä mieleen, koska hänestä kerrottiin eniten.Onhan muillakin hahmoilla toki mielenkiintoisia asioita kerrottavanaan, mutta tunsin kokoajan itseni petetyksi.

Pidin Jäntin tavasta kirjoittaa ja osa kirjasta oli loistavaa luettavaa. Kokonaisuutena se ei toiminut. Liian monta kysymystä jäi auki. Oliko se hevonen oikeasti pelkkä aavehevonen, vai jotain muuta? Kuoleeko se, kun eräs murhaaja kuolee? Jos se kerran vainoaa tätä miestä, miksi se näkyy muillekkin. Kyselen näitä kysymyksiä itseltäni pitkään.

Muissa blogeissa:

3/ 5