tiistai 27. lokakuuta 2015

Pauliina Vanhatalo-Pitkä valotusaika


"Aarne jätti pyörän puutalon seinää vasten,tasasi hengitystään,työnsi kätensä takin taskuun ja ravisti tulitikkuaskia kankaan uumenissa"

    Pauliina Vanhatalo ei ole minulle entuudestaan tuttu kirjailija, enkä ole tutustunut myöskään hänen Veera Vaahtera nimellä julkaistuihin kevyempiin kirjoihin. Vanhatalo on itse sanonut kirjoittaneensa Pitkän valotusajan valokuvamaiseksii. Hän on rajannut hetket tarkasti. Vaikka kirja käsittelee Aarnin elämää viidellä vuosikymmeneltä, on jotain aikaa kuvattu hyvin niukasti ja toista paljon kattavammin.
      Aarni on hieman hukassa oleva poika, joka pääsee tätinsä valokuvausliikkeeseen töihin. Ensin hän auttelee pikku hommissa, mutta vähitellen poika pääsee kosketuksiin valokuvien ja kuvaamisen kanssa ja siitä syntyy koko elämän kantava rakkaus. 
   Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Ouluun tai Helsinkiin. Murre on vahvasti esillä Aarnen puheessa ja se antaa oman mausteensa kirjaan.  Muutenkin kirja on hyvin kirjoitettu ja sitä on mukava lukea.  Alussa olin erityisen innoissani, mutta loppua kohden into vähän lopahti..
    Aarnella on nuorena päässään vallan kauheita ajatuksia. Jännä, ettei niihin palata myöhemmin. Ehkä hän kasvaa henkisesti niin paljon, ettei ajattele enää nakkaavansa paikkoja tulee. Silti ajatukset on outoja. Pojan pahaolo johtuu varmaan isättömyydestä, mutta silti tunteet ovat mielestäni kummallisia, Ei sellaiset ajatukset liity normaaliin nuoruuteen, joten siksi olen ymmälläni, kun Aarnin ei mainita käyneen terapiassa tai muuten selvittäneensä päänsä mustat möröt.
    En tiedä, miksi minulle jäi kirjasta hieman puolivillainen olo. Ehkä se johtui rajaamisesta, mutta toisaalta se oli myös kirjan vahvuus. Pidin Aarnista päähenkilönä ja pidin valokuvausliikkeen naisista, mutta muuten muista henkilöistä avattin vähän,. Teuvosta muodostui aika inhottava persoona, enkä oikein tajunnut, miksi Aarni oli koskaan ollut hänen ystävänsä. Sen lisäksi Aarnin vaimo ei tuntunut uskottavalta. En nähnyt Aarnin ja Ilsen välillä rakkautta, enkä oikein ymmärtänyt miten niin erilaiset ihmiset päätyivät yhteen.Onneksi romaani oli tunnelmallinen, joten se korvasi hahmojen ärsyttävyyden.
   Aihe sen sijaan oli hyvinkin kiinnostava, koska en ole tainnut koskaan lukea valokuvaajasta.   Minä en  ole taitava valokuvaaja ja siksi minulle on jäänyt hieman hämäräksi ihmisten halu kuvata ympäristöään. Kirjan myötä ymmärsin, että kyse on kai hetkien ikuistamisesta. Kohta hetki on ohi ja siitä jää vain valokuva muistoksi. Ja kuvat kertovat sellaisia asioita, jotka muuten jäisivät ääneti.
   Enni-täti ja Liisa ovat hauskoja naisia ja heistä olisin halunnut lukea enemmänkin. Naisten ystävyys ei vaikuta pelkältä ystävyydeltä. He eivät tosi asiaa mitenkään julista, koska eletään 60-lukua.

Muissa blogeissa;
Kirjapolkuni
Lukukausi
 Ulla
Hemulin kirjahylly

3/5

10 kommenttia:

  1. Pidin tästä kirjasta kovasti, niin paljon, että tämä kirja on kärkikolmikossa kotimaisissa. Olen lukenut kotimaisia vähän, koska se ei ole minun juttu muutenkaan. Oulu on läheinen minulle, opiskelin Oulussa. En ole murrefriikki, mutta Oulun murre maistuu ja Ilsen puhe on jo tutumpaa. Minäkin mietin pariskunnan suhdetta. Enni-tädin ja Liisan suhde on jännä ajan huomioiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murre oli jännä. Jotenkin tutun oloista Taivaan tulista :) Jotenkin parin välillä ei ollut lämpöä. Ennistä ja Liisasta olisin halunnut lukea enemmänkin.

      Poista
  2. Luin keväällä Veera Vaahtera -nimellä kirjoitetun kirjan, mutta se ei ollut minua varten. Vanhatalosta pidän ehdottomasti enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun pitää vielä tutustua Vaahteran tuotantoon, että osaan sanoa oman kantani :)

      Poista
  3. Pidin tästä kirjasta paljon. Teksti meni eteenpäin omalla painollaan, samoin kuin tapahtumat. Vaikka kirjan alussa tunnelma oli ahdistava, niin loppua kohti alkoi olla jo ihan muunlainen fiilis. Olisin kaivannut jotain lisää sivuhenkilöistä, mutta muuten todella mukava lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukukokemus oli tosiaan mukava, mutta henkilöt hieman onttoja.

      Poista
  4. Minäkään en ole lukenut kirjailijalta mitään, mutta tämä teos on lukulistallani. Olen lukenut siitä niin paljon hyvää, ja valokuvauksen läsnäolo houkuttaa, koska se on itselleni tärkeä harrastus. Plussaa tietenkin tutusta kaupungista. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, ettei minun pikkuruisesta kunnastani ole tehty romaaneja. Minäkin luin tämän, koska kaikkialla oli niin paljon kehuvia kirjoituksia :)

      Poista
  5. Mutta eikö lopusta (sen kummemmin tapahtumia paljastamatta) mielestäsi näkynyt, ettei Aarni nimenomaan ollut käsitellyt niitä mielensä mörköjä ja käyttäytyi juuri siksi niin kuin käyttäytyi? Siis että vaikkei niihin ajatuksiin kirjaimellisesti palattu, niin ne näkyivät kuitenkin henkilön toiminnassa. Taidan saivarrella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ajatellut loppua tuossa näkökulmassa. Kun nyt miettii, niin taidat olla oikeassa. Loppu oli mielestäni jotenkin kummallinen.

      Poista

Kiitos kommentistasi!