sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Leena Krohn-Valeikkuna

"Ajattelin kuvaston aavelapsia ja tunsin ylpeyttä.Se oli kummallista, sillä minähän olin aikoinani päättänyt olla koskaan tulematta isäksi. Nyt olin kuitenkin isä, en ainoastaan Aavan vaan heidän kaikkien isänsä, vaikkakin vain teoreettinen. Ajatus miellytti minua siitä huolimatta, että näitä lapsia ei ollut olemassa-tytärtäni lukuunottamatta- eikä koskaan tulisi olemaan. Rakastin heitä kaikkia enkä tiennyt, en ollut varma, pitikö minun pahoitella noiden syntymättömien vuoksi vai olla onnellinen heidän puolestaan."

Valeikkuna on tyypillistä Krohniä. Yhden tarinan sisällä on monia pienempiä tarinoita. Lisäksi tarinassa on yliluonnollisia piirteitä ja tulevaisuuden maailmankuvaa, joka ei toivottavasti koskaan toteudu.
Eräs mies on eristäytynyt asumukseensa. Punkkariin, jossa on kellunta-allas. Siellä hän hoitaa kehoaan ja ottaa vastaan asiakkaita, jotka haluavat neuvoja. Tämä mies kutsuu itsekkin itseään valefilosofiksi. Hän on toki nuoruudessaan opiskellut ainetta, mutta mikään suuri filosofi hän ei ole. Itseasiassa hän kertoo unohtaneensa melkein kaiken oppimastaan. Potilaat ovat mitä erikoisempia, Hänen vastaanotollaan käy nainen, joka kertoo näkevänsä aaveita. Toinen potilas on mies, jonka keho muuttuu vähitellen tammeksi. Filosofilla on punkkerinsa katossa valeikkuna, jonka on maalannut taiteilija Mimi Marton.  Valeikkuna näyttää aivan aidolta ja väärentää todellisuutta.  Se symbolisoi läpi kirjan jatkuvaa teemaa aitoudesta. Milloin keinotekoinen asia muuttuu aidoksi?

"Aloitin opintoni suurin toivein ja tiedonhaluni tuntui alkuun kyltymättömältä, mutta uneliaisuus voitti uteliaisuuteni. Minua on nuoresta saakka vaivannut narkolepsia lähenevä ominaisuus, oire tai sairaus, ja se saa minut tärkeilläkin hetkillä- ja osin nimenomaan kiihtyessäni-vaipumaan äkillisesti uneen Tästä ominaisuudesta on ollut haittaa myös hebkilökohtaiselle elämälleni, ei ainoastaan opinnoilleni. "
 
 Päähenkilö tosiaan nukkuu paljon. Ei taida mennä yhtään vastaanottoa, ettei hän nukahtaisi kesken potilaan kertomuksen. Osa asiakkaita tottakai loukkaantuu, mutta osa ei tunnu sitä edes huomaavan. Tämä jatkuva uneliaisuus ärsytti minua. Ehkä osaksi siksi, että olin juuri itse herännyt ja oli ärsyttävä lukea nukkujasta ja toisaalta sen takia, että torkahtelu oli niin säännöllistä. Minua alkoi hävettää päähenkilön takia, kun tämä nukahti kesken potilaiden kertomusten. Tämä itse ei tuntunut nukkumistaan häpeävän.
Pidin kirjasta. Sen tarina oli absurti, mutta ehkä juuri siksi niin vastustamaton. Tottakai jo päähenkilön ammatin takia kirjassa oli paljon filosofisia pohdintoja, Teksti ei ollut helppoa, muttei niin vaikeasti avautuvaa kuin joissakin kirjailijan teoksesta. Vaikka loppu menikin hieman minun ymmärrykseni yli.
Filosofilla on tytär, jonka nimi on Aava. Tämä on osallistunut projektiin, joka kerää osallistujistaan kaiken tiedon. Tarkoitus on kehittää synteettisiä mukaihmisiä, jotka valtaavat maailman ihmisten kuoltua sukupuutton. Katastrofit ovat nimittäin lisääntyneet, eikä ihmisten lisääntymiskyky ole entisellään. Filosofi itse oli tullut isäksi puoliväkisin, sillä hänen vaimonsa ei ollut kertonut aikeistaan saada lapsia.
 
" Aava, kuolematon tyttäreni uskoo, että on vain ajan kysymys, milloin eron tekeminen tämän Muualla.maailman ja Mukamukamaan välillä on mahdotonta. Kaikki aistivaikutelmat voidaan ennen pitkää jäljentää Mukamukamaahan ja sen jälkeen ei-muka - ole mahdollista erottaa, kumpi maailmoista on todellisempi."
 
Valeikkunassa käsitellään paljon ihmisen tietoisuutta ja henkeä. Mikä tekee ihmisestä ihmisen? Luvussa Haudattu siipi mietitään eläimen ja ihmisen eroja. Niitä on toki paljon, mutta tekevätkö ne ihmisestä luonnonkuninkaan. Jokaisella lajilla on omat erikoiskykynsä.  Ihmisen sielu ja henki on myös iso kysymys.  Sijaitseeko ihmisen tietoisuus aivoissa ja onko ihmisellä edes itseellistä sielua? Miten tuma vaikuttaa ihmisen elämään. Koodaako se vain elämää vai mikä sen merkitys on?
Kaupungissa mellestää rikollisliiga, joka tappaa sattumanvaraisesti ihmisiä. Metamaatti on heidän johtajansa, joka yrittää saada päähenkilön mukaan toimintaa. Niinkuin muutkin tarinat, jää tämäkin kesken. Silti se tuntui hyvin ajankohtaiselta.
Tästä kirjasta ei varmasti saa kaikkea irti yhdellä lukukerralla, mutta se todella laittaa aivot töihin. Luulen pohtivani kirjaa vielä pitkään. Vaikuttava teos.  Mutta miksi Krohn ei tunnu ikinä keksivän päähenkilöilleen nimeä?
4/5
Kirjan ovat lukeneet ainakin ItseläSatu ja Mustetta paperilla.

2 kommenttia:

  1. Pitäisikin lukea pitkästä aikaa Krohnia! Vaikutuin kovasti liki 10 vuotta sitten Unelmakuolema-kirjasta, ja jonkin muunkin hänen kirjansa olen lukenut. Nyt kokeneempana lukijana näistä saisi varmaan enemmän irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmakuolemaa en olekaan lukenut. Pitäisikin ottaa työn alle,kohan tekee taas mieli lukea Krohniä. Valeikkuna kannattaa ehdottomasti! Minuun se teki ainakin suuren vaikutuksen. Krohnin kirjat taitavat olla sellaisia, että ne avautuvat paremmin, mitä enemmän elämänkokemusta on.

      Poista

Kiitos kommentistasi!