maanantai 7. joulukuuta 2015

Mauri Kunnas-Joulupukki

Mauri Kunnas sanoo Joulupukin alkuteksteissä kirjan saaneen hänet rupeamaan täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Kirja oli menestys myös ulkomailla.Joulupukin maassa ei oltu aiemmin kirjoitettu hirveästi Korvatunturista.
Joulupukki kertoo Joulupukin, tai paremminkin tonttujen vuodesta Korvatunturilla.Tottakai vuoden kohokohta on joulu, mutta kirja keskittyy myös muun vuoden toimintaan. Joululahjojen valmistus alkaa jo hyvissä ajoin. Jokaisella tontulla on oma erikoistaitonsa, jota hän käyttää pakettien täyttämiseen.Lomalla tontut harrastavat torvisoittokuntaa ja näyttelemistä ja jostain syystä Joulupukki häviää kalastusreissulle aina soittokunnan harjoitellessa.
Kirjassa ei ollut kunnon juonta vaan aiheet hyppii. Olin pettynyt siihen, että pukki esiintyy vain
muutamassa sivussa. Tottakai oli kiva lukea tontuistakin. Olisi vain olettanut kirjan, jonka nimi on Joulupukki, sisältävän enemmän tietoa itse punanutusta.Kirjassa avataan hieman tonttujen alkuperää, joka itseäni kiinnostaa paljon. Kuvitukset olivat taas aivan mainioita. Kunnaksella on selkeästi oma kopioimaton tyylinsä. Kuvat ovat hyvin yksityiskohtaisia.Kirja ei ollut kauhean jouluinen, mutta mukavaa luettavaa.
3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!