torstai 24. marraskuuta 2016

Roald Dahl - Kuka pelkää noitia ja Iso kiltti jätti

ISO KILTTI JÄTTI
Jättiläinen kaappaa Sohvin, joka saa pian huomata joutuneensa mukavan jätin huomaan. Hän onkin ainoa laatuaan. Muut jätit syövät päivittäin ihmisiä, mutta ikj noudattaa toisenlaista ruokavaliota.  Sohvi ja ikj saavat tietää jättien karmean suunnitelman syödä leirillinen lapsia. Estääkseen tapauksen he laativat suunnitelman johon kuuluu osaltaan painajaisen aiheuttaminen presidentille. 
Tämä oli ensimmäinen lukemani Roald Dahl, joten en tiennyt mitä odottaa.Kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys , vaikka olisi toiminut paremmin nuorempana. Enkä muutenkaan ole pieruhuumorin suurin ystävä.
3/5

KUKA PELKÄÄ NOITIA
 Luken vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa ja poika päätyy norjalaisen isoäitinsä huomaan. Mummo kertoo tarinoita noidista, koska haluaa varoittaa poikaa ulkona vaanivasta vaarasta. Noidat eivät nimittäin ole satua, vaan maailman hirmuisempia olentoja. He inhoavat lapsia ja keksivät mitä erikoisempia tapoja kiduttaa ja tappaa kersoja. Pian isoäiti ja Luke joutuvat  muuttamaan Suomeen , missä asuu maailman vaarallisimpia noitia. Erään matkan aikana Luke joutuu keskelle noitien kokousta, missä nämä suunnittelevat uusia julmuuksiaan.
Kaikenkaikkiaan pidin tästä kirjasta paljon enemmän. Noidat ovat aina kiehtoneet minua enemmän kuin jättiläiset.  Pidin kovasti tarinasta ja olisin halunnut lukea sitä pitempään. Luken ja isoäidin seikkailut olisivat toimineet varmasti myös sarjana. Heidän välillään käytiin pari koskettavaa dialogia, joista eräs koski pojan ja isoäidin tulevaisuutta ja yhteistä aikaa.  Kirjassa on yliluonnollisia elementtejä ja toimintaa, joten se sopi myös parikymppiselle lukijalle. 
4/5
Tulen varmasti jossain vaiheessa lukemaan enemmänkin kirjailijan tekstejä. Ainakin Jali ja suklaatehdas täytyy lukea jossain vaiheessa, koska pidin elokuvasta. 

Kirjat saatu kustantajalta.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tommi Kinnunen- Lopotti

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli paikoin masentava teos,  mutta onneksi Lopotti oli edes hieman positiivisempi. Pidin tästä enemmän kuin kirjailijan esikoisesta.
Helena lähtee pakotettuna sokeainkouluun Helsinkiin, mutta Tuomas jättää kotinsa vapaaehtoisesti hakiessaan onnellisempaa elämää. Kummatkin lähtijät etsivät rohkeutta olla pystypäin omaitsensä, jonka muut näkisivät persoonan, eikä ominaisuuden kautta.
Helena oppii tuntemaan kaupungin kadut ja elämään itsenäisesti, vaikkei koulu olekkaan auvoinen paikka. Välillä joku toinen oppilas kuolee harha-askeleen seurauksena ja kaipaus pikkuveljen luo vihloo rinnassa.Helenasta tulee taitava pianonvirittäjä ja hän löytää jonkun jolle kelpaa.  Tuomas tajuaa jo nuorena olevansa kiinnostunut miehistä. Kirjaston tietokirja kertoo homouden olevan hoidettavissa oleva sairaus. Tuomas oivaltaa,ettei hänellä ole elämää pikkukaupungissa ja opiskelupaikka kaukana tutuista tuntuu hyvältä idealta. Hän muuttuu stereotyyppisiä homoksi, joka etsii homobaarista kosketusta, hyväksyntää ja rakkautta.Yleensä mukaan tarttuu vaan yhden yön iloja, jotka häipyvät aamiaisen jälkeen. Vuosien etsinnän jälkeen  Tuomas löytää sydämen , jonka etsintä on ollut vaivan arvoista.
Valitettavasti päähenkilömme kohtaavat kamaluuksia tämän jälkeen, joita en halua enemmälti spoilata. Pidin kuitenkin paljon tarinasta ja myös sen lopusta , niin surullinen kuin se olikin. Nautin Kinnusen tavasta kirjoittaa. Se on yksinkertaista, mutta kaunista ja sujuvaa tekstiä. Ainoastaan lukujen nimet aiheuttivat ihmetystä. Nillä kun ei välillä vaikuttanut olevan mitään tekemistä itse luvun kanssa ja osat kappaleiden katkeamista jäivät soimaan päähän. En tiedä löytyykö taustalta joku suurempi idea, mutta minulle se ei ainakaan avautunut.
Kirjassa hypittiin eri aikatasoissa ja menin välillä sekaisin henkilöstä. Jossain vaiheessa sitä oivaltaa, että vain Helena on minäkertoja. En ole hyvä näissä jutuissa. Onneksi Lopotissa oli vähemmän kertojia kuin Neljäntienristeyksessä. Olisin mennyt varmana pahemmin sekaisin. Mutta sittenkun lukeminen alkoi sujua, oli se hyvin mukavaa. Pidin erityisesti Helenasta. Hän oli niin itsenäinen ja rohkea nainen. Joku taisi verrata häntä mummonsa, mutta minä en pitänyt Mariasta, vaikka Helena voittikin minut puolelleen.Hänen sokeutensa sai pohtimaan näkövammaisten elämää ja haasteita jokapäiväisessä elämässä. Eihän näitä asioita tule normaalisti pohdittu, joten kirjan lukeminen oli avartavaa. Perheväkivallalla on kirjassa omapaikkansa. En tajua, miten Kari muuttui sellaiseksi. Helena miettii oliko kyseessä syy vai seuraus. Minä luulen, että Kari olisi paljastunut mädäksi jokatapauksessa. Olisin silti toivonut Helenalle iloisempaa loppua.
Tuomas ei ollut yhtä kiinnostava hahmo, eikä hänen kamppailuaan ollut yhtä mielenkiintoista seurata kuin Helenan.  Toki on kamala ajatella millaista kaksoiselämää tuhannet ihmiset  ovat joutuneet kokemaan. Kun toista ei voikkaan esitellä vanhemmille, kumppani lähtee evakkoon näiden kyläilyn ajaksi. Tai kun hauska baari-ilta voi päätyä mukilointiin. Tuomas ei kuitenkaan herättänyt yhtä paljon tunteita kuin Onni.  Tuo edellisen teoksen päähenkilö, jonka kohtalo kertoo karua tarinaa, mitä itsensä tukahduttamisesta voi pahimmillaan seurata. Ironisinta on, että Tuomas tavallaan itse estää onnen itseltään. Hänen perheensä on jo aikoja sitten arvannut Tuomaksen salaisuuden. Mutta lopussa sympatiat Tuomasta kohtaan kohosivat. Ja miten aloinkaan vihata Siniä. Osa lukijoista ei ole pitänyt tästä käänteestä, mutta minulle se upposi. Harvoin olen oikeasti tuntenut niin puhdasta vihaa hahmoa kohtaan, kuin Lopotin jälkeen.
Mutta kaikenkaikkiaan pidän teosta hyvin onnistuneena. Mitähän Kinnunen Seuraavaksi keksii? 4,5/5

tiistai 8. marraskuuta 2016

Agatha Christie-Sininen juna

"-Jättäkää se Hercule Poirotin käsiin,hän sanoi mahtavasti, ja Olkaa huoletta. Minä Otan totuuden selville.
Hän pyyhkäisi pienen pölyhiukkasen jatketaan, hymyili miljonäärille vakuuttavasti ja lähti huoneesta. Kuitenkin hänen kävellessään portaita alas luottavainen ilme hänen kasvoillaan muuttui vaisummaksi. Mikäpä siinä,hän mutisi itsekseen, mutta on eräitä vaikeuksia. Niin, on eräitä suuria vaikeuksia."
Mitä ihmettä! Onko Poirotilla epäilyksiä jutun ratkaisun kanssa. Yllättävä kohta, koska tällaista mietintöä en ole ennen Poiroteissa huomannut. Tavallisesti mies on hieman liiankin itsevarma.

Eroamassa oleva Ruth Kettering lähti Sinisellä junalla rakastettunsa luo Rivieralle. Sinne asti hän ei kuitenkaan koskaan pääse. Joku murhaa Ruthin ja vie mukanaan hänen isänsä , Val Aldinin antaman mittaamattoman arvokkaan jalokiven. Sattumoisin samalla junalla matkaa yllättäen rikastunut Katherine ja Hercule Poirot.
Aviomies on itsestään selvä syyllinen, mutta Poirot on erimieltä.
Ensimmäisen kerran ratkaisin syyllisen Christienin dekkarista tai oikeastaan toisen syyllisistä. Toisen olemassa olon unohdin täysin...
Pidin kirjasta. Se oli täynnä Christielle tyypillisiä hahmoja. Eniten viihdyin Val Aldinin parissa. Rikas ja vaativa mies, jolta riistettiin kaikkein kallein. Poirot oli oma ihana itsensä ja kulutti ahkerasti aikaa ruokapöydässä. Varsinkin alkupuoli oli hieman totutusta poikkeavaa murhamammaa, mutta virkistävällä tavalla.  Ei tämä yltänyt parhaimpiin Poirotteihin, mutta viihdyin kovasti.  On ylipäätään ihanaa, kun oli pitkästä aikaa mahdollisuus syventyä kirjaan rauhassa.
Jotenkin Katherinen hahmo jäi salamyhkäiseksi. Tuntui ,ettei hän kertonut aivan kaikkea. Lisäksi lopussa vihjailtu yhteenmeno tietyn ihmisen kanssa ärsytti. Miten noin viisas nainen voi olla noin käsittämättömän tyhmä ja tyytyä kuraan.
3.5/5

lauantai 5. marraskuuta 2016

Joel Dicker- Baltimoren sukuhaaran tragedia

Pidin valtavasti Harry Quebertin tapauksesta, mutta Baltimoren sukuhaaran tragedia kolhaisi vieläkin syvempää. Se pääsi ihon alle.Tykkää Dickerin tavasta kirjoittaa,  vaikka se välillä töksähteleekin. Onhan se hyvin ymmärrettävää, kun miehen kirjailijan ura on (toivottavasti) vasta alussa. Hän on kuitenkin löytänyt hyvin tunnistettavan tavan kirjoittaa.
Marcus on vetäytynyt kirjoittamaan uutta kirjaansa. Yllättäen hän kohtaa vanhan rakastettunsa ja haluaisi aloittaa hänen kanssaan alusta. Vuodet ovat kuitenkin vierineet, eikä Marcus ole päässyt sinuiksi menneisyytensä kanssa.  Hän on elänyt vajaata elämää sukua piinanneen tragedian jälkeen. Tuon tragedian seurauksena hän menetti lopullisesti kolme ihmistä elämästään. Kirjassa tragedian syitä pohjustetaan, mutta välillä kerronta olisi voinut olla reippaampaa. Ehkä olen liian malttamaton, mutta teki mieli vilkuilla myöhemmille sivuille. Onneksi en tehnyt niin ,koska odottavan tunnelman takia tuli rakennettua päässään mitä mielikuvituksellisempia tragedioita ,joten kirjan loppuratkaisu oli varsin kesy pahimpiin sarjamurhaaja skenaarioihini nähden.
Marcus vietti nuorena paljon aikaansa Baltimoren serkkujensa luona. Hillelin ja Woodyn kanssa he ravelsivat pitkin lääniä ja haaveilivat mahtavasta tulevaisuudestaan. Joukkoon liittyi myös sairaalloinen Scout, jota pojat puolustivat. Scoutin myötä pojat tutustuivat yhteiseen ihastuksensa kohteeseen, mutta lopulta Alexandran ja Markuksen välille kehkeytyi suhde. Baltimoressa vietetty aika on Marcukselle onnellisinta aikaa. Nuori mies häpeää vanhempiaan, jotka eivät hänen mielestään ole mitään rikkaisiin Baltimoren Goldmaneihin verrattuna.
Kirjan keskiössä on rakkaus ja kateus, joka voi pilata kaikkein onnellisimpienkin ihmisten elämän. Varsinkin Marcus märehtii omiaan, vaikka hänen tulisi keskittyä elämään. Välillä Markuksen tapa jämähtää menneeseen ärsytti, kun mies ei tuntunut huomaavan mahdollisuuksiaan. Pidin kovasti kaikista kirjan hahmoista. Etenkin Saul muodostui läheiseksi.  Nämä ihmiset kuitenkin itse aiheuttavat tragediansa ja lopulta on vaikeaa hahmottaa kuka alkoi vyörittää lumipalloa.
Harry Quebertin tapauksen lailla tässäkin keskityttiin menneisyyteen, eikä nykyajalla ole niin suurta merkitystä. Kirjat kuitenkin eroavat toisistaan hyvin paljon. Harry Quebertin tapaus oli rikostarina, mutta  Baltimoren sukuhaaran tragedia keskittyi kuvaamaan hahmojensa elämää aika rauhallisesti, vaikka loppua kohti tarina sai trillerimäisiä piirteitä.
Minulle kirja oli yksi rakkaimmista lukukokemuksista pitkään aikaan.  5/5

maanantai 10. lokakuuta 2016

Kirjaostoksia

Olen pystynyt hieman maltillistamaan kirjaostoksia, mutta jotain on silti ollut pakko ostaa. Kudottujen kujien kaupunki kiinnostaa jo runollisen nimensä takia ja muutaman kehuvan blogikirjoituksen jälkeen tämä oli pakko lisätä lukulistaan. Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö jäi aikoinaan kesken, mutta jotain jäi kolkuttelemaan. Lisäksi moranthology vaikutti kiinnostavalta. Hieman kielitaitoni jännittää, mutta päätin samalla kertaa tutustua myös Stephen Fryn esseisiin. Uhkarohkeaa? Stephen Fryn elämä on ollut vauhdikasta joten siitä on pakko päästä lukemaan. Olen tykännyt hänen teksteistään aiemmin, joten odotan näiden olevan hyviä ja oivaltavia.
Järkytyin eilen , kun huomasin edellisestä postauksesta olevan jo kaksi kuukautta.Kaksi! On ollut kiire, joten  ole kerinnyt lukea niin paljon, kuin olisin halunnut. Onneksi muutama hyvä kirja on kuitenkin täydentänyt elämääni ja niistä on pakko kertoa pian. Kohan oppisin taas kirjoittamaan. Tällä hetkellä kirjoittaminen tuntuu jäykältä, kuten aina tauon jälkeen. Mutta eiköhän se taas kohta ala sujua. Toivottavasti, koska haluaisin kehittyä kirjoittajana valtavasti.

maanantai 8. elokuuta 2016

Jane Austen- Viisasteleva sydän

Viisasteleva sydän jäi Austenin viimeiseksi kirjaksi ja tietyllä tavalla jo kirjan aikana alkaneen sairauden voi nähdä teoksessa. Ensinnäkin se on huomattavasti surusävytteisempi kuin muut kirjailijan teokset. Lisäksi viimeinen luku tuntuu olevan täynnä ajatuksia elämästä.
 Anne on menneisyydessään ollut hyvin rakastunut Wentworth nimiseen kapteeniin.  Pari olisi halunnut mennä kihloihin, mutta Anne antaa läheistensä mielipiteen muuttaa päätöksensä ja murtunut Wentworth palaa merille. Anne jatkaa elämäänsä perheensä mustana lampaana, jota ei ole tarpeeksi hieno isälle tai siskoille. Vuosien kuluttua Elliottien perhe joutuu antamaan kartannonsa vuokralle ja muuttamaan Bathiin. Heidän kartannoaan tulee asuttamaan Wertworthin sisar, joten siskoaan auttamaan jäänyt Anne kohtaa vääjäämättä matkoillaan huomattavasti rikastuneen Wertworthin. Mies on vieläkin katkera ja kiinnittää huomionsa kylän muihin naisiin.
  Anne on surumielinen hahmo. Hieman toisenlainen kuin Austenin muiden kirjojen sankarittaret. Vaikka perhe ei kiinnitäkkään naiseen huomiota, on älykäs Anne pidetty muiden tuttaviensa parissa.  Anne herätti hieman ristiriitaisia tunteita. Vaikka pidin hänestä paljon , olisi hänessä saanut olla ripaus enemmän itsepäisyyttä.  Hänen äitihahmonsa Russel pystyy sanelemaan tytön elämän. Eihän Russel mitenkään ilkeä ole, mutta Anne ei vain osaa sanoa vastaan. Wentwronthista pidin todella paljon. Austen osaa kirjoittaa mielenkiintoisia miehiä. Pidin siitä, että tälläkertaa nainen oli syyllinen jäätyneeseen tunnelmaan. Pystyin hyvin ymmärtämään Wentwronthin tunteet. Hän on itse varma rakkaudestaan ja sitten rakkauden kohde hylkää hänet, koska tämä ei kelpaa hänen perheelleen.
  Kuvaan astuu serkku Elliot, joka haluaisi mennä naimisiin Annen kanssa.  Mies on kohtelias herrasmies, mutta niinkuin kaikissa Austenin kirjoissa, pitää tässäkin yhdestä henkilöstä paljastua itkekeskeinen ja vilpillinen totuus. Toinen Austenin kirjoissa esiintyvä teema on vahvasti läsnä Viisastelevassa sydämmessäkin. Nimittäin sairastelu. Louisa iskee päänsä pahasti nuorison ollessa reissussa ja siitä seuraa pitkä sairastelujakso, joka sotkee Annen ja Wentwronthinkin suhdetta. Tässäkin kirjassa on värikästä väkeä. Kaikki henkilör olivat uskottavia ja osuvasti kuvattuja, joka vaikutti kirjan vetävyyteen positiivisesti.
Kaikenkaikkiaan pidin Viisastelevasta sydämestä todella paljon. Se oli sopivan romanttinen, mutta ei kuitenkaan äitelän imelä rakkaustarina.  Pidin tästä jopa enemmän kuin Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta, mutta Järki ja tunteet säilyy suosikki Austenina. Se kosketti jollain tavalla enemmän. Tässä Annen sisarsuhteet olivat harmillisen huonoja, joten hänen perheestään en pitänyt yhtään.  Sisaruussuhteilla on suurempi merkitys toisessa kirjassa, joten se kolahti ainakin sen takia enemmän.
5/5

perjantai 5. elokuuta 2016

Jennifer E. Smith-Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Ulla vinkkasi kirjaa , kun kerroin postauksessa kärsiväni lukujumista. Kiitos siis suosituksesta! Tartuin kirjaan aikalailla heti, koska se sattui olemaan hyllyssäni.
Hadley joutuu menemään isänsä häihin, jonka kanssa hänellä on huonot välit. Hän kuitenkin myöhästyy lennoltaan ja joutuu odottamaan seuraavaa. Samalla hän tapaa Oliverin, jonka kanssa keskustelee koko lennon ajan. Maissa Hadley joutuu erilleen Oliverista, eikä pysty unohtamaan poikaa. Isänsä häistä välittämättä tyttö lähtee etsimään rakkaintaan isosta kaupungista parin vihjeen varaan luottaen.
Hadley on ärsyttävyyteen asti itsekeskeinen tyttö. Eihän muuta voi niin nuoresta tytöstä olettaakaan, mutta silti tämän viha rakastunutta isäänsä kohtaan oli melko käsittämätöntä. Hän ei vain pystynyt näkemään asioita isänsä silmin. En missään vaiheessa alkanut tykätä tytöstä, vaikka osin hänen käytöstään ymmärränkin.Sekoilla kaupungilla, kun isällä on edessään elämänsä tärkein(vaikkakin toinen) päivä.Eihän vanhempien ero tarkoita, että isä ei enää rakasta häntä. Varsinkin kun isä on yrittänyt pitää tyttäreensä välit, mutta tämä ei ole vaivautunut edes näkemään tulevaa äitipuoltaan. Oliver oli paljon helpommin samaistuttava hahmo.Hänelläkin oli sekavat tunteet isästään, mutta täysin eri syistä.  Yksi kirjan pääjutuista onkin nuorien lopulta saama ymmärtämys vanhempiaan kohtaan. Hekin ovat vain ihmisiä, jotka tekevät virheitä.
Pidin sen sijaan parin rakkaustarinasta. Ajatuksesta, että jos Hadley olisi kerennyt ajoissa lennolle, eivät he ehkä olisi koskaan tavanneet.Pari myös vaikutti söpöiltä keskenään, vaikken uskokkaan heidän olevan ne lopulliset oikeat toisilleen.Kirja oli siis hyvä lukukokemus, mutta ei mikään maailmoja muuttava teos.Vähän hiottuna tämä olisi voinut saada enemmänkin ajatuksia liikkeelle. Nyt se oli aika tavallinen rakkaustarina. Mutta ainakin se sai lukujumin väistymään sivummalle.  Erityiskiitos täytyy antaa ihanalle, mutta niin vaikeasti muistettavalle nimelle.
3/5

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kirja-ale? Oi kyllä!

Pari viikkoa sitten myhäilin tyytyväisenä, kun en ollut sortunut kirja-aleen. Kuinkas sitten kävikään...
Sulo Viléniä lainaten: "kun sai halvalla". Tulos oli sitten tämä. Hieman mykistävää. En tajunnut, että näitä kertyi näin paljon.
 Toi Kotiopettajattaren kansi on tosi hieno.Olen halunnut lukea tämän kirjan pitkään ja eiköhän se kohta tulekkin avattua. Charlotten sisarten kirjoja olen lukenut, mutta hänen oma tuotantonsa on vielä vierasta. Kingin kirjoja kerääntyy yllättävän helposti hyllyyn. Hänen teoksensa ovat vaan huonoimmillaankin kannattavia lukukokemuksia. Vähän teoksen koko epäilyttää. Se on vieläkin kesken, joten ehkä aloitan tämä 2020... En tiedä mikä tiiliskivikammo minuun on iskenyt.
 Kadonnut Audrey ja Tommi Kinnusen Lopotti löytyivät Cdonista yhteishintaan 9.90. Olisin ostanut pelkästään Lopotin tuolla hinnalla, mutta Kinsellan kirjakin on mietityttänyt. Jätän Lopotin suosiolla syksyn kylmiin iltoihin(johon on valitettavan vähän aikaa), koska Neljäntienristeys ei ainakaan ollut paras valinta kesään.
 Jane Austenin pokkareita oli kolme 10 eurolla, joten pakkohan ne oli ostaa. Nyt minulla on kaikki lukemattomat Austenit hyllyssä odottamassa vuoroaan. Viisastelevan sydämen aloitin jo ja on ollut mainio kirja tähän mennessä.
 Aloitin alusta Himoshoppaaja-sarjan lukemisen.  Nää on vaan mitä mainiointa rentoutumiskirjallisuutta. Nettikaupassa tulee aina lisättyä ja poistettua tuotteita innokkaasti. He eivät tiedä mitä tekevät päätyi lopulta ostoskoriin jatkuvan jahkailun jälkeen.  Muut kirjat olivatkin sitten täysin "välttämättömiä" hankintoja.

Oletko tehnyt alelöytöjä?

lauantai 23. heinäkuuta 2016

Harper Lee-Kuin surmaisi satakielen

Kuin surmaisi satakielen on yksi suurimpia klassikoita.Se on pöyrinyt jo pitkään luettavien listalla. Sen sijaan olin pettynyt saadessani tietää, että Kaikki taivaan linnut julkaistaan. Mielestäni on moraalisesti väärin kirjailijaa kohtaan, että hänellä rahastetaan näin. Teos, jota hän ei ole kirjoitettuaan halunnut julkaista, päätyy kirjasensaatioksi. Eikö hänen olisi voitu antaa pitää kunnia yhdestä sydämiä valloittaneesta kirjasta, ilman tämän myötä aina eteen tulevaa vertailua toiseen teokseen.Scout elää lapsuuttaan veljensä Jemin ja Atticuksen kanssa Maycombissa 1930-luvulla. Scout on villikko, eikä tahdo asettua tytön rooliin.  Ystävänsä Dilin kanssa lapset viettävät onnellista lapsuutta. Atticus toimii asianajajana ja saa puolustettavakseen mustan miehen, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Tapaus kuohuttaa Maycombilaisia ja Scout näkee ihmisten toisen puolen.
Teoksen alkupuoli kuvaa lempeää Maycombia. Scout leikkii kavereineen iloisesti. Oikeastaan tähän puoleen kiinnitettiin liikaakin huomiota. Ei minua ainakaan kiinnostanut lukea näin pitkään leikkimisestä ja jossain vaiheessa olin luovuttaa kirjan osalta.  Ja minusta lapset toimivat sairaasti naapurin erakkoa kohtaan. He pitivät tätä kummituksena ja yrittivät kiusata tämän esiin.  En ymmärtänyt miksi. Minä olisin lapsena pysynyt visusti poissa tuommoisen talon lähettyviltä.
Kirjan toinen puoli taas kuvaa kaupungin muutosta. Musta mies on automaattisesti syyllinen raiskaukseen, vaikka häntä vastaan puhujat kuuluvatkin valkoiseen roskaluokkaan, jonka sanoihin ei ole uskomista. Atticus pystyy tarkasti osoittamaan ettei syytetty ole vastuussa teosta. Se ei kuitenkaan auta, koska valamies uskoo mustan miehen valehtelevan aina. Kirjan loppu on mielenkiintoinen ja se tuntuu jäävän hieman kesken. Kaupungin tunnelma on vieläkin varpaillaan, mutta pahimmat soraäänet ovat poissa.
Olisin kaivannut kirjaan samaa runollista tunnelmaa, kuin sen nimessä on. Nyt tapahtumat etenivät verkkaisesti ja sivut olivat täynnä tarpeettomia tapahtumia. Minä en viihtynyt Maycombissa.Ainaot hahmot joista todella pidin olivat Atticus, Rachel ja Calpuria. En samaistunut Jemiin, enkä Scouttiin, joten olin onnellinen kun tarina käynnistyi puolessa välissä kirjaa. Alun olisin voinut skipata täysin.  Loppu puoli oli paljon vetävämmin kirjoitettu ja tapahtumat ovat nopeampi tempoisia. Ymmärrän idean ristiriidassa, jolla kuvataan kaupungin muutosta. Mielestäni se ei kuitenkaan onnistu kauhean hyvin.
Kirjan teema on varsin ajankohtainen vieläkin, joten sitä oli mielenkiintoista lukea peilaten nykyaikaan. Klassikothan toimivat ajasta riippumatta, joten siinä mielessä Kuin surmaisi satakielen on onnistunut teos. Ymmärrän sen rakastettavuuden. Minua se ei kuitenkaan lumonnut, mutta en toisaalta kadu sen lukemistakaan.
3/5

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Blake Crouch-Wayward Pines- Ei pakotietä

Kirja on omistettu Lostin, Twin Peaksin, Salaisten kansioiden ja Suljetun saaren faneille. Eli ei minulle. Mikään edellä mainituista ei ole koskaan iskenyt. Lostia olen katsonut sieltä täältä, mutta mielenkiinto ei ole riittänyt muutamaa minuuttia pidemmälle. Twin Peaksin toinen kausi junnaa paikoillaan. Aion tämän kulttisarjan saada joskus katsottua kokonaan, mutta vuosi on vielä mysteeri. Näin lapsuudessa painajaista, jossa soi salaisten kansioiden musiikki ja siinä oli keskiössä Kekkonen. Kaksi silloin eniten selkäpiitäni karmivaa asiaa..Lapsena kalju ja pelottavan näköinen mies pelotti kovin. Ehkä hänestä 90-luvun alussa kerrottiin hyvin mahtipontiseksi, koska muistan vieläkin tarkasti tuon pelon entistä presidenttiä kohtaan. Joskus pitäisi tutustua Salaisiin kansioihin, koska kuuluhan se yleissivistykseen. Suljettu saari ei sano mitään.
Ethan Burke herää kolarin jälkeen Wayward pinesissä. Pikkukaupunki vaikuttaa idylliseltä, mutta pian Burke huomaa ettei sieltä pääse pois. Hän on tullut kaupunkiin etsimään kahta kadonnutta agenttia. Toisen hän löytää raa´asti murhattuna ja toinen on vanhentunut huomattavasti. Burke päättää paeta kaupungista keinoja kaihtamatta ja samalla selvittää, mikä kaupungissa on vikana..Samaan aikaan Burken perhe viettää muistotilaisuutta ja yrittää alkaa totutella elämään ilman miestä ja isää.Hänen katoamisestaan on kulunut jo vuosi.
Hitsi mikä kirja! En suoraan sanottuna osannut odottaa mitään tällaista. Kirja veti täysillä mukaansa ja luin sen kahdessa päivässä päivässä. Valitettavasti välillä oli nukuttava. Juoni oli rakennettu hienosti, vaikka  aikaerot hämmensivät, mutta loppu sitoo kaiken yhteen. Onneksi päätösei ole liian selittelevä ja seisahtunut, vaan seikkailu jatkuu selityksen lomassa. En oikein tíedä mitä seuraavilta osilta odottaa. Tämä olisi toiminut yksittäisenä romaaninakin hienosti. Aion toki jossain vaiheessa lukea seuraavan osan. Pelkään vain,ettei se pääse samalle tasolle.
Pidin Wayward Pinesin hieman uhkaavasta tunnelmasta.  Kaupunki oli päältä leppoisa, mutta lukija alkaa pian tajuta jonkin olevan pahasti pielessä. Ethan Burke sen sijaan jäi hieman valjuksi hahmoksi. Tiuskiva vaimonsa pettäjä, joka on lähtenyt etsimään entistä rakastettuaa, ei ole kaikkein helpoiten sympatiaa keräävä hahmo. Tietty rosoisuus on hyvästä, mutta vielä tämä mies ei valloittanut sydäntäni. Hahmo kavalkadi olisi kaivannut lisämaustetta, mutta onneksi juoni pelastaa könköt hahmot.
Juoni onkin värikäs ja kirjan aikana kerkeää tapahtua paljon. Tylsää vaihetta ei ole.Itse en ainakaan osannut päätellä loppuratkaisua, joten mielenkiinto säilyi. Oli kiva lukea vaihteeksi jotain täysin erilaista. Voisinkin suositella tätä kaikille, jotka kaipaavat luettavakseen jotain ihan muuta.
4/5´

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kesäkuu

Kesäkuu oli hienoa aikaa. Hirveästi ei tule mitään negatiivista mieleen. Alkuun kuukausi oli kylmä, mutta onneksi ilma lämpeni, niin pääsi loppukuusta uimaan ja grillaamaan. Käytiin siskon ja isän kanssa Lapinlahdella katsomassa eliittikisat. Oli hienoa ekan kerran olla paikan päällä. Tv kuitenkin vääristää aina matkoja. Ja toki Nezirin suomenennätys oli hienoa nähtävää, vaikka hän onkin jo ehtinyt laittaa sen historiaan sen jälkeen.Muun urheilun katsomisesta en välitä, mutta yleisurheilussa kiehtoo monipuolisuus. Lajeja on paljon ja ne mittaavat hyvin erilaisia taitoja.  Onneksi EM-kisat alkavat tällä viikolla. Muuten kuukausi kului töissä ja kavereiden kanssa.
Luettua sain viisi kirjaa.
Tommi Kinnunen-Neljäntienristeys
Harper Lee-Kuin surmaisi satakielen(postaus tulossa)
Agatha Christie-Herule Poirot ja Huvimajan arvoitus
Blake Crouch-Ei pakotietä(postaus tulossa)
Jennifer E.Smith-Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea(postaus tulossa)
Kaikki kirjat olivat hyviä. Wayward pines lumosi kuitenkin eniten. Onneksi koneongelmat(koputan puuta) ovat ohi, joten ehkä saisin nuo puuttuvat arvioinnit kohta blogiin asti.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

:Agatha Christie-Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus

Tämän postauksen piti ilmestyä jo dekkariviikolla, mutta koneessa on jotain häikkää. Nytkin kirjoitan nopsasti veljen koneella. Tosin täällä on ollut huono sää, joten ehkä tuulinen keli häiritsee nettiyhteyttä, koska kone näyttäisi muuten toimivan normaalisti, mutta yhteyttä ei ole tai se on todella hidas. Toivottavasti kohta pääsisi kunnolla surffailemaan.
Hercule Poirotin tuntema dekkaristi rouva Oliver kutsuu miehen vierailulle hulppeaan kartanoon. Kirjailija on suunnitellut murhamysteerikierroksen, jonka on tarkoitus olla kylätapahtuman vetonaula. Oliver kuitenkin epäilee, että joku aiotaan murhata oikeasti.  Myös Poirotin mielestä ilmassa on jotain outoa, eikä hän olekkaan yllättynyt, kun murhamysteerin ruumiin esittäjä murhataan oikeasti. Mutta kuka on voinut murhata viattoman 14-vuotiaan tytön? Samaan aikaan talon rouva on kadonnut. Onko hänkin joutunut murhaajan uhriksi?
Ensiksi pitää kehua kirjan kaunista kuvitusta. Niin suloinen!  Muutenkin pidin siitä, että takakansi oli kuvitettu, eikä se sisältänyt juonipaljastuksia. Ne tahtovat dekkareissa paljastaa vähän liikaakin.   Olen varmaan joskus lukenut tämän sarjakuvana, koska osa tapahtumista vaikutti hyvin tutuilta.
  Juoni oli minusta mielenkiintoinen, eikä tylsää vaihetta tullut.  Vaikka pienoisromaani eteneekin aika hidas tempoisesti, koska Poirot  saapuu rikospaikalle jo murhaa edeltävänä iltana.  Pidin siitä, että lukija pystyi arvaamaan tapauksen ainakin jossakin määrin, eikä syyllinen ollut joku random tyyppi, joka ilmoitetaan vasta lopussa.  Kannattaa lukea jonain sateisena kesäpäivänä!
3,5/5

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Unpopular bookish opinions-haaste

 Kiitos Hannalle paljon pohdintaa aiheuttaneesta haasteesta!

Haasteen säännöt:
1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi ja lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät,
    mikä on homman nimi.

 Haastan AnkinVillasukka kirjahyllyssä ja Hemulin kirjahyllyssä.
1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
Taru Sormusten herra ei ekan osan perusteella vakuuttanut. Olihan siinä hetkensä, mutta niitä ei ollut kovin paljon. Aion kuitenkin kokeilla seuraavaaksin osaa, jos se lähtisi paremmin käyntiin.
2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Mystery Club. Ainakaan en ole löytänyt ketään muuta, joka hehkuttaisi sarjaa.
3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut? 
Aika monesti päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jota en haluaisi. Yleensä kyse ei ole kuitenkaan
kolmiodraamasta. En ymmärrä Harryn ja Ginnyn suhdetta, jokin siinä mättää. Ginny on niin plääh!  
4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty:
En ole lukenut hirveästi tieteiskirjallisuutta. Haluaisin, mutta en tiedä mistä aloittaa.
5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
 En ole ainakaan vielä innostunut neiti Marplesta. Tylsä ja lattea hahmo. Ehkä joskus innostun, mutta nyt Poirot vie voiton 6-0. 
6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
Sofi Oksanen. En vaan saa hänen kirjoistaan mitään erikoista irti.
7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Kai Iijokea voi pitää suosittuna, mutta en varmaan koskaan tule lukemaan yhtään Päätaloa.  Äidillä oli nuo kaikki osat lukenut ja omisti ne, mutta tämä into ei ole tarttunut tyttäreen.
8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Rakastan Muumipeikko ja Pyrstötähti elokuvaa, mutta Tove Janssonin kirja ei ole aivan yhtä ihana. Vaikka hyvä onkin. Elokuvan kuvitus on mahtava. Ne värit!

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award

Haasteesta kiitos menee Ullalle!
 

Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Aloitin bloggaamisen, koska halusin kehittää kirjallisia ajatuksiani. Minua ärsytti todenteolla, kun joku kysyi mielipidettäni kirjasta ja osasin sanoa ainoastaan onko kirja huono vai hyvä. Ilman kummempia perusteluita.  Tuntui tyhjältä lukea,kun en jälkeenpäin osannut sanoa edes, mikä miellytti.
 Neuvoja?  Kannattaa olla rehellinen ja omantyylinen. Muuta neuvoa en osaa antaa. Kehittelen vielä omaakin bloggaamistani haluamaani suuntaan.

Haastan Tuntemattoman lukijan , Iltaluvut jahttp://mustemaailmani.blogspot.fi/

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tommi Kinnunen-Neljäntienristeys

Neljäntienristeys keräsi ilmestyttyään valtavat kehut ja minun täytyy liittyä kehujien joukkoon. Kirja on sukutarina, joka kertoo kätilö Marian ja tämän aviottoman Lahja tyttären, sekä Lahjan Onni miehen tarinan ja toki heidän lapsiensakin elämään raotetaan Johannes pojan Kaarina vaimon kautta. Tarina on pohjavireeltään alakuloinen, eikä onnenhetkiä päästetä valoon. Vuodet vierivät ja sodan traumatisoimat ihmiset alkavat jälleen rakentaa Suomea.
 Kirja alkaa rankasti. María haetaan auttamaan vaikean synnytyksen kanssa ja hän joutuu pala kerrallaan ottamaan kuolleen lapsen heikossa kunnossa olevan äidin sisältä. Tässä kohtaa mietin, onko kirja minua varten. Onneksi loppu kirja ei aiheuttanut vilun väristyksiä. Ihmisten elämä on surkeaa, mutta se johtuu osin heidän asenteestaan elämään. Päähenkilöt tavoittelevat elämää, joka ei ole mahdollista ja vähempi ei heitä tyydytä.
 Päähenkilöiden elämää kuvataan sieltä täältä. Edellisen kuvauksen välissä on usein runsaasti vuosia, joten paljon jätetään kertomatta. Se onkin kirjan yksi mielenkiintoisimmista asioista. Miksi juuri nämä kohtaukset näytetään lukijalle, mutta muusta vaietaan? Toki lukija voi kuvitella välissä tapahtuvat asiat.Mitään ei puhki selitetä. Siksi tunteet korostuu. Väkisinhän näiden ihmisten elämässä tapahtuu jotain hyvääkin, mutta päällimmäisenä vellotaan surkeudessa. Helenan sokeuden toteaminen kuvataan, Mutta hänen ja Johanneksen leikit jätetään taka-alalle, vaikka lyhyt pätkä niistä kertookin enemmän kuin tarpeeksi sisarusten väleistä. Olisin halunnut lukea enemmän heidän lämpimistä väleistään, koska jatkuva märehtiminen alkoi loppua kohden aiheuttaa hienoista ahdistusta.
  Lahja on itsenäinen nainen. Hän on koko lapsuutensa saanut kuulla olevansa alempana muita, koska on isätön. Ihan kuin hänellä olisi ollut asiaan jotain vaikutusvaltaa.  Lahja päättää hankkia arvostusta työllään ja opiskelee ahkerasti valokuvauksen saloja voidakseen joskus perustaa oman valokuvausliikkeen. Eräänä päivänä Lahja tapaa kuitenkin Onnin, joka ottaa Lahjan isättömän lapsen omakseen. Onnille tämä riittäisi, mutta Lahja haluaa lisää. Lahja haluaisi todella kovasti täydellisen perheen, jolla voisi kompensoida lapsuuttaan.Valitettavasti hän on kuitenkin liian itsellinen monen lapsen äidiksi, eikä hänen avioliittonsa toimi. Eihän Lahja voi tietää Onnin salaisuutta ja siksi Onnin vetäytyminen hänen luotaan satuttaa, kun taaskaan hän ei kelpaa.
Lahjasta olisi hänen vuoronsa olla se, joka otetaan syliin ja jota lohdutellaan. Hän oli jo yhden lapsen saanut maailmaan yksin ,yksin sen hoitanut ja hyssytellyt hiljaiseksi kipeinä päivinä.
 Onnia minun kävi eniten sääliksi. Jos hän olisi elänyt toisena aikana, olisi hän voinut elää vapaasti. Nyt hän joutui kamppailemaan itseinhon kourissa. Ne pienet hetket, jotka hän sai olla vapaa, muuttuivat jälkeenpäin sielua syövyttäväksi hapoksi. Pidin Onnin ja hänen lastensa väleistä ja muutenkin Onnista, koska hän vaikutti kunnon mieheltä. Okei, hän petti, mutta tällaista tilannetta ymmärtää paremmin. On jännä miten sitä ajattelee. Jos Onni olisi juossut naisten perässä, olisin pitänyt häntä täytenä kusipäänä. Nyt kun hän etsi miehiä, pystyin ymmärtämään sen, vaikka samalla laillahan hän silti petti. Ja toisaalta hän petti myös itseään joka kertalla.
Ei hän tahtoisi tällaista elämää. Hän haluaisi olla kunnollinen aviomies ja hyvä isä.  Jos hän voisi tai jos hän osaisi olla joku muu, hän olisi. 
Kaarina ja Onni olivat suosikki hahmojani, koska he vaikuttivat kunnollisilta ihmisiltä. Lahjan ja Marian jatkuva marina taas ärsytti. Pidin juonesta, vaikka välillä oli vaikea pysyä perillä, mikä tapaus tapahtui milloinkin.Pidin myös lopun paljastuksesta, joka nitoi juonen yhteen. Kirja oli hienosti kirjoitettu ja tuntui ainutlaatuiselta. Suosittelen. Ei kuitenkaan ehkä parasta ranta lukemista. Ehkä syksyllä olisin antanut täydet. Mutta lähelle päästään nytkin. 4/5

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Lukujumi ja ajatuksia bloggaamisesta

Se iskee aivan yllättäen. Ei ole kyse siitä, ettei haluaisi lukea. Jotenkin on vain vaikeaa päästä sen makuun. Pari sivua tuntuu romaanilta. Elin siis toukokuun lukujumissa ja luettuja kirjoja tuli tasan yksi. Onneksi ainoaksi jäänyt teos oli mahtava Odininlapsi, mutta lukujumi ärsyttää silti. Päätin jättää kesken kirjat joita luin ja palata niihin myöhemmin. Kaikki teokset olivat nimittäin paksuja ja jotenkin ahdistavia. Hyviä, mutta saavat odottaa oikeanlaista fiilistä.Pari päivää sitten aloitin Neljäntienristeyksen ja se alkaa olla loppusuoralla, joten ehkä se enteilee hyvää kesän osalta. Toivottavasti tämän vuoden lukujumi jäi vain kolmen viikon mittaiseksi, eikä kasva enään neljään kuukauteen, niinkuin viimevuonna.
Sivu sivulta on ollut nyt vuoden aktiivinen kirjablogi, mikä tuntuu oudolta.  Olen lukenut 61:en kirjailijan kirjoja blogin aikana ja toki muutamalta on pääsyt luentaan useampikin teos. Kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista en ole kirjoittanut blogiin, kun on tuntunut, ettei sanottavaa ole. Onneksi postaukset ovat kehittyneet vuoden aikana. Ensimmäiset tekstit ovat luvalla sanoen aika karmaisevia. En vieläkään kirjoita niinkuin haluaisin, mutta ehkä joskus kirja-arviointi taitoni kehittyy siihen pisteeseen. Tarkoitus olisi järjestää synttäreiden kunniaksi pikkuarvonta lähiaikoina, mutta siitä kerron siitä enemmän myöhemmin.
On mielenkiintoista pohtia lukemaansa tarkemmin. Tarinan uudelleen läpikäynti avaa  kirjasta usein jotain oleellista, johon ei vielä lukuhetkellä kiinnittänyt huomiota. Suurinosa lukemistani kirjoista saa positiivisen arvosanan, koska jätän kirjoja kesken helposti. Jos ensimmäiset 50 sivua ovat huonoja, niin teos saa jäädä ylhäiseen yksinäisyyteensä.  "Huonoja " kirjoja jaksan lukea vain, jos ne ovat ohuita tai klassikoita. Paksun kirjan lukeminen vaatii muutenkin syvän inspiraation. Luen muuten vieläkin Stephen Kingin kirjaa Se, josta taisin mainita jo maaliskuussa. Ehkä saan sen luettua ennen ensilumen tuloa...  Minä en vain jaksa lukea kokoajan samaa kirjaa, jos kirjassa on sivuja enemmän kuin 400. Joten saatte varautua jatkossakin positiivisiin kirja-arvioihin.  Pitäisi joskus koota mielipiteitä keskenjääneistä kirjoista ja kertoa miksi ne eivät jääneet yöpöydälle.

Miten selviät lukujumista? Jätätkö kirjoja helposti kesken?

lauantai 21. toukokuuta 2016

Siri Pettersen-Odininlapsi

                            
Odininlapset ovat pelättyjä mädän kantajia, kykenemättömiä syleilemään. Moni pitää heitä satuolentoina, mutta Hirka on lähestymässä riitti-ikää saadessaan tietää olevansa sellainen.Hirkan Yminväestä erottaa hännättömyys, jonka hänen isänsä on selittänyt susitarinan avulla. Saatuaan tietää isän löytäneen hänet vauvana kivikehältä lumikinosten keskeltä, muuttaa Hirkan elämä suuntaa. Miten hän koskaan selviytyy riitistä? Samaan aikaan Hirkan kilpakaveri Rime palaa maisemiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Rimellä on sukujuuria neuvostoon, joka hallitsee maailmaa.
  Hirka vastustaa kaikkea väkivaltaa ja parantaa ihmisiä kasveilla. Monesti fantasia-sarjojen päähenkilöt ovat ujoja, mutteivat niin vahingoittuvia kuin Hirka. Pidän tästä  tyylistä, että päähenkilöt ovat puutteellisia( kuten myös Vain puoliksi kuninkaassa) ja siten helpommin lähestyttäviä. Hirkan päättäväisyys on vahvaa ja hän ei ole mikään sivustakatsoja. Jos tämä tyyppi päättää jotain niin se varmasti pitää. Hyvässä ja pahassa. Vaatia nyt reppuaan takaisin hengenvaarallisessa tilanteessa!
Hirka on myös hyvin uhrautuvainen tyyppi.  Varsinkin viimeisillä sivuilla ei voinut kuin kysyä, että miksi aina yhden täytyy luopua kaikesta.
Rime on täysin erilainen kuin Hirka. Hän on An-Elderin, mahtisukuun kuuluva nuorukainen, josta povataan nuorinta neuvoston jäsentä ikinä.Hänellä on kaikki valmiina. Rime kuitenkin halveksii sukunsa elämäntyyliä ja valitsee täysin erilaisen reitin kuin on kaavailtu.Hän pättää ryhtyä neuvoston palkkatappaja kolkaggaksi ja palvella näin ( hieman sairaalla) tavalla näkijän tahtoa. Minusta oli outoa ajatella Rimeä Kolkaggana. Hän oli muuten niin lempeä, että vain uskonut hänen pystyvän tappamaan ketään vain, koska Näkijä niin haluaa.
Minusta sekä neuvosto, että Näkijä toivat mystisyyttä kirjaan. Lopussa tietysti totuus paljastuu, mutta puolen kirjaa olin ihan ihmeissäni, koska asioita ei yli selitetä. Jos putoat kyydistä, niin siinähän olet Oli hienoa, että asiat selkenivät pikku hiljaa, eikä lopun lukeminen siksi tuntunut tietokirjan ahmimiselta. Neuvosto oli yksi lempi asiani kirjassa. Muistaako joku Witchin? Sen teininoita-sarjakuvan. Minä jotenkin kuvittelin neuvoston samanlaiseksi kuin siinä, vaikka oraakkeli puuttuikin. En tiedä miksi minulle tuli tästä kirjasta paljon assosisaatioita, mutta ehkä se oli juuri tuttuutensa takia niin hieno kirja.
Minua eniten kosketti Ramojan kohtalo ja varsinkin kohtaus jossa hän kertoo Hirkalle, miksi Vetle on jäänyt lapsenasteelle. Siinä kohtauksessa on jotain herkkää ja alastonta. Pidin Ramojasta muutenkin. Hän toi mieleeni kovasti Syysmaa-sarjan Welman. Samalla lailla vahvoja naisia.  Ramoja kuului muutenkin suosikkeihini. Muuten Yminmaalaiset eivät vaikuttaneet kauhean sympaattisilta. Yhdessä jos toisessa oli jotain vikaa.
Kirjan pahis oli Urd,joka pääsee isänsä kuoleman jälkeen neuvoston 12:sta jäseneksi. Urd on aikalailla peruspahis, joka ei herätä mitään sympatioita, eikä ole toisaalta tarpeeksi karismaattinen noustakseen pahisten A-luokkaan. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en ymmärtänyt sitä kaula hommaa. Miksi siellä oli korpin nokka ja miten se oli sinne joutunut?
Mutta tiivistettynä kirja oli täyttä timanttia. 5/5

torstai 5. toukokuuta 2016

Lauren Conrad(Tell)- Style

 Kirja on jaettu kolmeen suureen aihealueeseen: muoti, kauneus ja elämäntyyli. Näiden kategorioiden alla on yhteensä yksitoista lukua , jotka käsittelevät muunmuassa Garderobin kokoamista ja hiustenlaittoa. Lauren Conrad nousi julkisuuteen The Hills-sarjan myötä ja hänen elämäänsä on seurattu muutaman tositv-sarjan kautta.  Lauren on tunnettu hillitystä tyylistään ja nainen julkaissut muutaman vaatemalliston.
 The Hills tuo mieleen etäisiä mielikuvia, joten varmaan sarjaa on tullut joskus pari jaksoa katsottua. Mielestäni Lauren vaikuttaa mukavalta ihmiseltä. Muita hänen kirjojaan en ole lukenut ja tämäkin päätyi hieman sattumalta luentaan. Minulla oli 10e alennuskoodi sokokselle ja jotenkin meikit ei tuolloin vedonneet. Sattui olemaan vielä joku tarjouspäivä, joten halusin äkkiä pois ryysiksestä. Sitten huomasin tämän kirjan yhdessä nurkassa ja koska maksettavaa ei hirveäsi jäänyt kupongin jälkeen, päätin mennä nopeasti kassalle.
Style on suunnattu teini-ikäisille lukijoille, jotka kaipaavat vinkkejä oman tyylin löytämiseen. Mutta kyllä tätä ihan hyvin pystyi "vanhempana" lukijana tutkimaan ja löytämään muutaman ihan käyttökelpoisen vinkin.  Itse luin tarkkaan vinkit kuosien yhdistelystä, koska moni vaatteistani on kukallisia tai muun kuosisia. Itse olin tätä lukiessani aloittamassa vaatteiden päivitystä, koska vanhat ovat auttamattomasti vanhoja ja eivätkä kuvaa enää yhtään persoonaani.  Lukuhetki siis sattui vahingossa juuri oikeaan hetkeen.  Vinkit ovat minusta ihan hyviä ja käyttökelpoisia, mutta osa oli todella itsestään selviä. Eniten hyödyin vinkeistä vaateostoksille, vaikka kovin usein ei tulekkaan vaateputiikeissa piipahdettua. En ole edes hirveästi ennen miettinyt, miten varustaudun ostosreissulle.

Meikki- ja hiusvinkkeihin olin sen sijaan pettynyt. Ensinnäkin niitä oli tosi vähän.  Lisäksi ne olivat todella persoonattomia. Miksi aina nudehuulihehkutusta? Lisäksi vinkit eivät edes ole Laurenin vaan oikeastaan hänen meikkaajansa, joten koko osio tuntui väkisin tehdyltä. Lauren ei tunnu kauheasti pitävän meikkaamisesta, joten eikö osio olisi voitu jättää kokonaan pois ja korvata naisen intohimolla eli vaatteilla.
Ulkoasultaan kirja on siisti. Valokuvia on paljon ja ne ovat hyvin mietitty yhteen kirjan kanssa.
Yksi yksityiskohta tosin häiritsi. Laurenilla oli jokaisessa kuvassa mustat kynnet, vaikka hän painotti kynsilakan tärkeyttä asusteena. Jos teini-ikäinen Jenni olisi saanut tämän käteensä, olisin viihtynyt sen parissa vieläkin paremmin.
3/5

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Pia Heikkilä-Operaatio lipstick


 Sallikaa minun esittäytyä:Anna S,32 vuotta, CNN-kanavan kirjeenvaihtaja ja sinkku.Sukujuuret Suomessa, koti siellä minne Lontoon-toimituksen pomot käskevät lähteä. Mutta aina ja kaikkialla valmiina pieneen seksiseikkailuun.

Operaatio Lipstick kertoo Annasta, joka on sotakirjeenvaihtajana Afganistanissa.  Nainen hyppii sängystä sänkyyn, mutta alkaa kaivata vakavampaa suhdetta.  Kaupassa Anna törmää Markkiin, jonka ristii heti Herkuksi. Anna näkee Markin kuitenkin yhdesssä Sabinan kanssa, joka on hänen inhoamansa toimittaja. Anna asuu kommuunissa yhdessä valokuvaaja Timin ja toimittaja Kellyn kanssa. Kellyn poikaystävä on kuitenkin löytänyt uuden taskuraketin ja nainen tahtoo kostaa miehen petoksen.Kelly tietää, ettei Richin liiketoiminta kestä tarkempaa tarkastelua ja saa Annan vakuutettua mukaan hurjaan kostohankkeeseensa.
Pidin hirveästi ideasta toteuttaa chick-lit näin epätavallisessa ympäristössä. En ole ainakaan koskaan kuullut mistään vastaavasta, joten pointsit kirjailijalle erikoisuudesta. Sota-alue ja sen mukanaan tuoma jatkuva jännite loivat kirjaan piristystä. Alueen karuus tavallaan nauroi Annan elämälle.  Valitettavasti alueen kuvaus ja sodan raakuus jätettiin aika toissijaiseksi, vaikka juuri se oli kirjan kantava voima.  Toki loppua kohti tapahtumat tiivistyvät ja lukija pääsee lähemmältä näkemään tienvarsihyökkäyksiä ja petoksia, mutta lisää olisi kaivattu ja paljon.
Anna on päähenkilönä aika mauton. Toisaalta tykkäsin tästä puoliksi suomalaisesta toimittajasta, mutta hän oli aivan liian pinnallinen. Hän rakastui Markkiinkin puhtaasti tämän ulkonäön perusteella.   Markista ei edes selviä hirveästi kirjan aikana ja heidän romanssinsa oli hyvin epäuskottava.Eikö joskus chick-litissä naiset voisi rakastua miehen älykkyyteen tai kilttiyteen.Se vasta olisi piristävää, jos rakkaustarina olisi uskottava. Nyt vaikuttaa nimittäin siltä, että suhde menee pilalle heti, kun ensimmäiset rypyt astuvat kehiin. Annasta täytyy sanoa, että hän oli itsekeskeinen. Hyvä skuuppi ja hän on valmis uhraamaan kaiken ja vaarantamaan muita ihmisiä sen enempää miettimättä. Onneksi lopussa Anna joutuu miettimään elämää ollessaan vankina. Tykkäsin hirveästi tästä juonikuviosta ja olisin tahtonut lukea siitä enemmänkin.
Kirja on jaettu kahteen osaan. Aluksi on hieman kiusallinen chick-lit vaihe ja sitten alkaa seikkailuosio. Valitettavasti ensimmäinen osa saa välillä punan kohoamaan poskille ja ei niin hyvässä mielessä.  Heikkilän kuvaamat miehen esineellistämiset ja seksiseikkailut ovat niin päälleliimatun oloisia ja huonosti kirjoitettuja kuin vain voi. Muutenkaan en ollut kauhean tyytyväinen kirjailijan kieleen ja siitä näkyi valitettavan selvästi esikoiskirjamaisuus. Kirja on aluksi julkaistu englanniksi ja Heikkilä on itse kirjoittanut muunnellun suomenkielisen version. Voi olla, että kääntäminen on tuonut kieleen kökköyttä ja epäluonnollisuutta. Anna ei alkuperäisessä versiossa ole muuten puoliksi suomalainen vaan tanskalainen.  Minusta nimen omaan Annan suomalaistauta oli hauska yksityiskohta.
Loppu tuntui nopeasti kirjoitetulta. Aivan kuin kirjailijalta olisi ideat loppuneet kesken ja olisi pakko saada tarina loppuun. Annan pääsy pois vangitsijansa luota oli kuvattu liian pikaisesti , eikä hahmojen kohtaloita puitu tarpeeksi. Minulle jäi ainakin hieman epäselväksi, mitä henkilöille kuului pahimman oltua ohi. Kirjasta on kirjoitettu jatko-osa Koodinimi kajaali, joka varmaan tuo selvennystä tilanteeseen.
Kaiken marmatuksen jälkeen voin todeta viihtyneeni ihan hyvin Annan mukana Afganistanissa, vaikka uskottavuudesta ei ollutkaan tietoa. Tarvitseeko sitä aina edes ollakkaan?Tulen varmaan lukemaan jatko-osan jossain vaiheessa kesällä, koska se vaikuttaa juuri sopivalta helteistä rantapäivää varten. Lopuksi täytyy sanoa, että pidin hirveästi huulipunan osallisuudesta juttuut, koska olen ehdottomasti koko sydämelläni huulipunatyttö.  Kirjan nimi nostaa ainakin yhden pisteen.
3/5

tiistai 3. toukokuuta 2016

Susan Varley-Mäyrän jäähyväislahjat

Mäyrä on vanha ja tietää nukkuvansa kohta pois. Se on kuitenkin huolissaan, miten sen ystävät selviävät hänen mentyään. Yöllä Mäyrä vaipuu ikuiseen uneen ja Kettu kertoo ystäville suru-uutisen.
Ystävykset alkavat muistella ystäväänsä ja tajuavat kaikki oppineensa jotain Mäyrältä. Jotain mitä Mäyrä oli opettanut vain heille.
Sain tämän lapsena joululahjaksi.Silloin se muodostui tärkeäksi kirjaksi, joka kuitenkin hävisi vuosien varrella. Muutaman vuoden olen tätä etsinyt kirjakaupoista ja poistohyllyistä, mutta onneksi lopulta löysin kirjan Huudosta.

 Tarina on koskettava ja sai aikaa syvän liikutuksen allekirjoittaneessa. Kuolema on vaikea aihe käsiteltäväksi kirjoissa ja varsinkin lastenkirjoissa, mutta Mäyrän jäähyväislahjat onnistuu siinä tosi hyvin. Minusta jokaisen pikkulapsen olisi hyvä lukea kirja, koska ainakin minä oivalsin siitä paljon lapsena.
Kirjan kuvitukset ovat todella kauniita. Pidän tällaisista eläinkuvituksista. Ainoastaan ketun hervoton koko häiritsi. Miksi lapsia johdetaan aina harhaan tuon eläimen koossa, koska kettu esitetään aina vähintään suden kokoisena. Minä sain vasta riparilla tietää, miten pieni otus se todellisuudessa on. Muistan miten huijatuksi tunsin oloni!
Ehkä pienoinen nostalgialisä, mutta minusta kirja on 5/5

 "Mäyrä ei pelännyt kuolemaa.Kuoleminen tarkoitti ainoastaan sitä, että se jättäisi ruumiinsa. Koska sen ruumis ei toiminut enää niin hyvin kuin joskus menneinä päivinä, asia ei  Mäyrää kovasti huolestuttanut. Sen ainoa huoli oli , miltä sen ystävistä sitten tuntuisi, kun se olisi lähtenyt."

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huhtikuu(Helsinki,Grimm ja luetut)

Huuhtikuu meni ohi nopeasti. Ihanaa, kun alkaa kevät. Sain kesäksi töitä, jotka tosin alkavat vasta reilun viikon kuluttua.  Kiva tienata vähän rahaa, koska syksymmällä olisi tarkoitus muuttaa.  Tosin pääsykokeisiin pitäisi alkaa lukea suuremmalla innolla, että opiskelupaikan saaminen olisi mahdollista.
  Käytiin siskon kanssa kolmen yön reissulle Helsingissä. Viimeksi olen käynyt kaupungissa eskarissa, joten oli jo aikakin! Ateneum oli hieno. Oli siistiä nähdä miten isoja teokset oikeasti on. Lisäksi tykästyin kovasta Maria Wiikin tauluihin.  Käytiin myös Hamissa, joka ei tehnyt minuun kauhean suurta vaikutusta. Olihan sieltä muutama hieno työ, mutta onneksi sisko piti töistä, ettei käynti ollut ihan turha. Nykytaide ei vain ole minun juttuni. En ymmärrä mitä hienoa on, että nainen poseeraa valokuvissa koiramaisesti. Ja olihan Tove Janssonin freskot hieno nähdä livenä. Ne on kuulema siirretty pysyvästi Hamiin, että pysyvät hyvässä kunnossa.  Lisäksi käytiin katsomassa Onnenonkija ja Äkkilähtö elokuvissa.  Äkkilähdössä oli hyvät näyttelijät, mutta juoni ei kantanut.Liian monta suuntaa, joihin keskityttiin liian vähän. Tämmöset elokuvat ärsyttää.Joissa olisi potenttiaalia, mutta joita ei ole maltettu tehdä loppuun asti.  Onnenonkijan voisi katsoa joskus toistekkin. Käytiin myös luonnontieteellisessä museossa, jonne olen halunnut jo pitkään. Valitettavasti paikka oli täynnä ala-asteelaisia, joten kauhean rauhaisa ei kokemus ollut. Mutta oli hienoa nähdä miten isoja mammuutit olivat ja evoluutio-osasto teki itseeni suurimman vaikutuksen.
Kuukauden ehdoton sarja suosikki oli Grimmin neljäs kausi. Oli aivan mahtava. Tämä sarja parantaa kokoajan. Sarjan alku oli tosi heikko, mutta nyt sarja kuuluu suosikkeihini. Neljäs kausi oli täynnä käänteitä. Ekana jännitettin kapteenin puolesta ja sitten Julietten. Suosittelen kaikille fantasia ja kauhu sarjoista pitäville.Lisäksi tuli pitkästä aikaa alettua katsoa Sinkkuelämää uudelleen. En edes muista, kuinka pitkä aika viime kerrasta on.
Luettua tuli kaikkiaan viisi kirjaa.  Muutama teos jäi kesken. Lukeminen oli paikoin vähän jähmeää ja tuntui, ettei kirjoissa pääse eteenpäin.  Luetuista eniten pidin Mäyrän jäähyväislahjasta.  Näistä vain yhdestä on tullut blogattua, joten pitäisi saada blogi ajantasalle. 

Lauren Conrad-Style
Sophie Kinsella-Varsinainen talousihme
Susan Varley-Mäyrän jäähyväislahjat
Pia Heikkilä-Operaatio lipstick
Karoliina Korhonen-Suomalaisten painajaisia

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Harry Potter tag

Löysin Youtubesta tämän aikapäiviä vanhan haasteen. Innostuin kuitenkin vastaamaan siihen, koska olen alkanut uudelleen lukea sarjaa ja onhan se hyvä Okklumeus-haasteen takiakin vähän pohdiskella kysymyksiä.

Lempi kirja?
 Pidän eniten Azkabanin vangista. Koko kirja on mielenkiintoinen jo alusta alkaen. Sirius ja Remulus ovat fantastisia hahmoja kaikkine salaisuuksineen ja Harryyn tulee syvyyttä. Kirjassa on paljon juonenkäänteitä, jotka on rakennettu nerokkaasti.Tämä kirja on vaan täydellinen.
Lempi elokuva?
En hirveästi katso Harry Potter elokuvia. Olen kuitenkin katsonut kaikki viimeistä lukuunottamatta. Se pitääkin korjata, koska elokuva löytyy hyllystä. Ehkä suosikkini on Viisasten kivi, koska katsoin sen ennen kuin luin yhtään kirjaa. Siitä tulee myös ala-asteen luokkaretki mieleen, koska katsottiin sitä bussissa. Olin kaksikasvoisen miehen nähtyäni ihan hämmentynyt.
Kirja, josta pidät vähiten?
Pakko valita Liekehtivä pikari. Jotenkin keskellä kirjaa mielenkiintoni aina notkahtaa hieman. Ehkä se johtuu vierailijoista. Kirja on kyllä huippu, mutta ei yhtä hyvä kuin muut.
Kohdat, jotka itkettää?
Siriuksen kuolemaa lukiessa järkytyin syvästi. Ei näin voi käydä! Myös Dobbyn kohtalo suretti. Olen huono itkemään, joten lasken syvät mielen järkytykset kuuluvaksi tähän kategoriaan. Tietysti myös Dumbledore ja Kalkkaros. Nyt vasta tajuan, miten paljon porukkaa kuolee... Lunan kattomaalaukset saivat myös tunteet pintaan.
Kirjan hahmot,jotka haluaisit tavata?
Ehdottomasti haluaisin tavata Luna Lovekivan! Veikkaan, että meistä tulisi hyvät ystävät.Pidän persoonallisista ihmisistä.  Myös Neville ja Weasleyn perhe olisi kiva tavata. Minkälaiset tervetuliaiskestit Molly järjestäisikään? Neville kehittyy mielestäni mahtavasti kirjan aikana, joten olisi kiva nähdä millainen hänestä on jo tullut.
Lempi hahmo?
Sirius mustassa on jotain tosi kiehtovaa. Muutenkin sarjat hahmot ovat ihan mahtavia, joten mahdotonta valita.  Pääporukasta Ron on suosikkini.
Jos pitäisi valita elpymyskiven,näkymättömyysviitan tai seljansauvan välillä?
Valitsisin varmaan näkymättömyysviitan. Sen avulla pääsisi näkemään asioita ja paikkoja, joita ei muuten ole mahdollista nähdä.Lisäksi elpymyskivi ja seljasauva ovat hieman pelottavia, joten en tiedä osaisinko käyttää niitä oikein.
Mihin tupaan kuuluisit?
 Kuuluisin joka Puuskupuhiin tai Korpinkynsiin. Ehkä kuitenkin kallistuisin Korpinkynsiin, koska en ole tarpeaksi sosiaalinen Puuskupuhiksi ja jaksat lukea loputtomasti kiinnostavasta aiheesta. Tosin tylsät aineet eivät koskaan saaneet koulussa huomiotani. Valitettavasti.
Näyttelijä, jonka haluaisit tavata?
Mulla ei ole suosikkia näyttelijöistä, joten hankala sanoa. Ehkä Emma Watson olisi mielenkiintoisin näyttelijä tavata, koska hän on pystynyt jatkamaan uraansa elokuvasarjan jälkeenkin.
Oletko pelannut Harry Potter pelejä? 
Pelasin yhtä Potter peliä nuorisobussissa. Olin siellä apuohjaajana ja pelasin peliä lasten kanssa. Peli ei tehnyt hirveää vaikutusta.
Oletko tyytyväinen loppuun?
Kyllä loppu miellytti.Ainoastaan Harryn ja Ginnyn suhde jäi vaivaamaan.  Eihän siinä tytössä ollut mitään kipinää. Ginnystä pidin muutenkin hahmoista vähiten. Mutta muuten loppu oli mieleinen, vaikka sitä olikin rankkaa lukea ensimmäisellä kerralla. Remuksen ja Fredin kohtalot surettivat, mutta toisaalta suuri kirjasarja vaatii uhrauksia toimiakseen. olisi ollut epäuskottavaa jos viimeisessä taistelussa ei olisi tullut uhreja, jotka kiristävät mieltä.
Mitä Harry Potter merkitsee sinulle?
Harry Potterilla on iso paikka sydämessäni. Osa hahmoista tuntuu hyvin läheisiltä.

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Yltiö suloinen kirjanmerkki


Kävin Helsingin reissulla ja siellä törmäsin muumikauppaan. Tokihan sinne piti pistäytyä. Huomasin hyllyssä tämän ihanan Muumipeikon. En ole kova käyttämään kirjanmerkkejä, vaan yleensä virkaa toimittaa mitä erilaisimmat lippulappuset. Tämä ei kylläkään ole mikään käytännöllisin merkki, koska kova pinta tahtoo kohottaa sivuja. Tämä ärsyttää,koska tykkään pitää lukumerkkiä paikallaan lukiessani, että näen kuinka paljon olen "edistynyt". Mutta suloisuus korvaa tämän puutteen,

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Sophie Kinsella- Varsinainen talousihme

Samantha Sweeting on kiireinen lakimies. Erittäin kiireinen.  Hän on pienestä pitäen tavoitellut pääsevänsä arvostetuksi lakimieheksi ja nyt hänellä onkin mahdollisuus tulla lakifirman osakkaaksi. Mutta jokin menee kamalasti pielee. Samantha huomaa tehneensä valtavan virheen, jonka takia hän saa potkut.  Pettynyt ja humalainen Samantha pestautuu vahingossa rikkaan pariskunnan taloudenhoitajaksi. Ongelmana on, ettei nainen osaa keittää edes kananmunia polttamatta niitä pohjaan.
Ensinnäkin täytyy sanoa, ettei kirjassa ole häivääkään uskottavuutta- Eihän genren kirjoissa yleensäkkään kauheasti todentuntuisuudella mässäillä, mutta tämä kirja veti pohjat. Ihan kuin kukaan pestautuisi töihin vahingossa. Varsinkaan Samanthan kaltainen tiukkapipo. Ja Samanthan kyvyttömyyttä keittiössä liioitellaan. Miten kukaan on selviytynyt elämästään osaamatta laittaa edes voileipää. Okei, itse olen laittanut ruokaa pienestä pitäen, joten tuommoinen meininki tuntuu täysin mahdottomalta.Samantha saa selville, että hänet on lavastettu syylliseksi virheeseen. Tämän takia kaikki toimittajat ovat kiinnostuneet hänestä. Todella köyhä uutispäivä. Tuleehan sitä uutisvirrassa vastaan vaikka mitä, mutta tuskin sentään lakimiehen mielenliikkeet kiinnostaisivat ketään kuvattunlailla.
Mutta ei kirja huono ollut. Nautin Samanthan selkkauksista lukemisesta. Kirjassa on mielenkiintoisia hahmoja. Suosikkini olivat Samantha ja varsinkin hänen rikkaat ja sydämelliset työnantajansa.Trishille meni läpi kaikki selitykset. Kirjan romanttinen vivahde kehkeytyy talon puutarhuri Nathalien ja Samanthan välille. Jostain syystä en innostunut Nathalielistä yhtään. Hän vaikutti kokonaisuudessaan tylsältä. En nähnyt Samanthan ja Nathaelin välillä yhtään kemiaa.
Kun jätti nämä muutamat asiat huomioimatta oli kirja hyvä Chick-littiä.Hyvin kirjoitettua ja vetävää. Kinsella taitaa kepeän kirjallisuuden. Varsinainen talousihme ei ollut parasta Kinsellaa, mutta kyllä minä muutaman kerran purskahdin nauramaan Samanthan toilailuille. Minua nauratti erityisesti pitopalvelusta ruuan tilaaminen.

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Kirjaostoksia

 Olen hankkinut kirjoja paljon viime aikoina. Olen löytänyt Huudon, josta olen saanut tilattua kauan etsimiäni kirjoja. Lisäksi olen tehnyt kirjakaupoissa hyviä parin euron löytöjä. Osan kirjoista olen ostanut varmaan jo viime vuoden puolella, mutta suurin osa menee kevätshoppailun piikkiin. Onpahan taas lukemista!
 Sahlbergin löysin Suomalaisesta eurolla ja pakkohan se oli ottaa mukaan. Olen lukenut kirjailijasta paljon kehuja, joten odotan tältä paljon. Stephen Kingin Herääminen vaikutti takakannen perusteella mielenkiintoiselta ja on varmasti oivaa lukemista rannalle, kohan kesä tulee.  Kotiopettajatteren romaania en löytänyt kovakantisena, joten pokkari saa kelvata.  Harper Leen Kuin surmaisi satakieli oli jokin päähän pisto. No, onhan tämä klassikko ja kannet ovat tosi kauniit, joten eiköhän tämä asiansa aja. Odotan jo muuttoa, että saan kunnon kirjahyllyn. Nyt kirjat ovat rumasti sullottuna minnne sopii. Neljäntienristeys ja Tähtiin kirjoitettu virhe ovat olleet lukulistalla pitkään ja kun kummankin hintalappu oli alhainen päätin ostaa molemmat.
 
 Susan Varleyn Mäyrän jäähyväislahjat ostin Huudosta. Olen etsinyt tätä pitkään. Tämä oli lapsena minulle hyvin rakas kirja ja on ihanaa selailla sitä taas. Olen vasta katsellut kuvia. Odotan jotain hienoa hetkeä tämän kokonaan lukemiseen.
 Lisää lapsuuden nostalgiaa? Anu Holopaisen Syysmaa-sarjasta puuttuu enää yksi osa.  Valitettavasti kirjaston versiot ovat niin törkysiä, ettei niitä pysty lukemaan, joten päätin satsata tähän. Aion aloittaa sarjan kokonaan alusta, koska en muista mihin jäin. Ronja ryövärintytär on kestosuosikkini, joka tulee luettua vuosittain, joten pakkohan se oli saada omaankin hyllyyn. Eipähän ole ainakaan enää muiden lainaajien varassa, milloin pääsee seikkailemaan Matiaksen metsään.
Tämä taitaa olla ainoa romaani koskaan, jonka olen ostanut täyshintaisena. lukemani arviot tästä ovat olleet ainoastaan ylistäviä ja onhan toi kirjan kansi vain yksinkertaisesti hieno. Olenkin jo lukenut 200 sivua ja on hyvä! Tosin tämä on sellainen tonnikaunokainen, että menee varmasti toukokuulle asti , että saan sen kokonaan luettua.

tiistai 5. huhtikuuta 2016

Maaliskuun kootut(Valmistuminen, Once upon a time ja luetut)

Maaliskuu oli vauhdikas. Vietin vanhenemispäivää ja valmistuin koulusta. Nyt sitä sitten ollaan merkonomi ja papereihin olin tyytyväinen. Silti hain heti kouluihin ja aloin hiljalleen valmistautua pääsykokeisiin. Hieman jännittää. Onneksi on nyt nuo paperit, joten voi hakea töitä, jos ovet jatko-opintoihin eivät aukenekkaan.  Loppu kuusta tuli käytyä siskon kanssa mukavalla shoppailureissulla, jonka tarkoitus oli saada parempi sisältö garderoobiin. Entiset vaatteet alkoivat jo olla niin rumat ja epämukavat.
Maaliskuussa olisi voinut lukea enemmänkin, mutta pelailin aika paljon. Olen löytänyt huudon ja sieltä on tullut ostettua muutama vanhempi peli. En ole niin ihastunut kolmosen peleihin, koska minusta pelin pitää näyttää peliltä, eikä liian todelliselta. Siksi ykkösen ja kakkosen pelit ovat suosikkejani. Doomit ja Crashit ovat ehdottomia suosikeitani. Lisäksi katsottiin vihdoin Once upon a timen neljäs kausi ja täytyy sanoa, että se on mahtava sarja.  Minusta oli hauskaa, kun Cruellakin tuotiin sarjaan. On niin ihanaa, kun tuota sarjaa voi jatkaa vaikka mihin suuntaan. Aina löytyy uusia saruhahmoja, joita voi tuoda sarjaan mukaan.   Onko kukaan muu höpsähtänyt sarjaan. Nyt pitäisi jaksaa odottaa sarjan viidennen kauden ilmestymistä Dvd:lle. Tv:ssä se on jo esitetty, mutta kuinkahan pitkään levyksi tekeminen kestää. Minä kun olen obsessoitunut katsomaan sarjoja monta jaksoa peräkkäin.
Kirjoja tuli luettua mukava nippu. Päällimmäisenä mieleen jäivät Ahavan Taivaalta tippuvat asiat ja Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Matkijanärhi ja Sormusten ritarit aiheuttivat hienoisen pettymyksen.  Viime kuukausina on tullut osteltua kirjoja aika nivaska ja niihin pitäisi syventyä paremmin. Näistäkin kirjoista yksi on oma ja seitsemän lainasin kirjastosta. Huuhtikuussa aion lukea erään Stephen Kingin kauhuklassikon. Muuten olen aika avoimin mielin.

Selja Ahava-Taivaalta tippuvat asiat
Anna-Leena Härkönen-Takana puhumisen taito
Fiona Kelly Mystery club:-Pakkolasku
-Vaarallisia temppuja
-Siepattu
John Boyne-Poika raidallisessa pyjamassa
Suzanne Collins-Matkijanärhi
J.R.R Tolkkien: Taru sormustenherrasta:Sormusten ritarit

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kysymyksiä kirjoista tag

 Ikuinen lukutoukka oli suomentanut tälläisen kivan haateen.

1. Mikä on sinun suosikki kirjasi?
 Täytyy taas mainita Ronja Rvärintytär. Olen lukenut sen niin monta kertaa,että olen jo seonnut laskuista. Itseasiassa aion lukea sen taas pian uudelleen, joten palaan kirjaan sitten tarkemmin. Tämä on vain niin lämminhenkinen tarina ja mielenkiintoinen fantasiatarina.

2. Kuka on lempikirjailijasi?
Anna-Leena Härkösen kirjoista pidän hyvin paljon ja pidän myös hänen persoonastaan. Ensimmäisenä tutustuin kirjailijaan lapsena Metsolat-sarjaa katsomalla. Meillä tuo sarja pyöri tiettyyn aikaan lähes tauotta, joten Liisa tuli hyvin tutuksi. Ensimmäinen kirjallinen kokemus ei ollut hyvä. Häräntappoase piti lukea yläasteella ja itseasiassa se on ainoa kirja, jonka olen valehdellut lukeneeni. Luin sivuja sieltä täältä, mutta teksti aiheutti silloin myötähäpeää. Pitää kokeilla joskus uudestaan. Onneksi myöhemmin uskallauduin lukemaan Härköstä ja nyt olenkin tainnut lukea melkein kaikki. Sotilaan tarina ja edellä mainittu kirja pitäisi vielä joskus lukea.

3. Mitä genreä tykkäät lukea?

Minulla on kausia. Tällä hetkellä maistuu eniten fantasia, mutta viime vuonna luin paljon dekkareita.  Sotakirjallisuus ei kauheasti uppoa ja inhoan kirjoja, joissa puhutaan slangia. Näin Itä-Suomalaisena se vain kuulostaa kamalalta ja itseasiassa muutama bändikin on joutunut boikottilistalleni käyttäessään slangisanoja. Pidän sitä suomenkielin pilkkaamisena.

4. Mikä on sinun lempi kirjasarjasi?

Ehdottomasti Mystery club. joka kertoo kolmesta ystävyksestä, joiden on tapana joutua mysteerien keskelle.

5. Mitä kirjoja vihaat lukea koulussa?

En käy tällä hetkellä koulua. Koulussa välttelin tosin kemiaa ja fysiikkaa käsitteleviä opuksia, eikä niihin ole tullut valitettavasti tartuttua vieläkään.

6. Mikä on ensimmäinen kirja jonka luit koulussa?

Ala-asteella oli pieni kirjahylly, joita tuli tutkailtua. Eniten käteen tarttui Avaruudesta kertova kirja. Olin pienenä tosi kiinnostunut avaruudesta ja opettelin kaikkea nippelitietoa. Paljon on vain vuosien varrella tahtonut unohtua. Avaruus kyllä kiinnostaa vieläkin, mutta enää ei tule luettua aiheen kirjoja.

7. Kirjakaupat vai kirjastot?

Kirjastot. Kirjastoissa on oma erityinen tunnelmansa ja pidän siitä, että suomalaisella on mahdollisuus tutustua laajaan valikoimaan kirjoja. Konkreettisissa kirjakaupoissa tulee käytyä harvoin. Lähinnä tilailen kirjoja netistä.

8. Montako kirjaa omistat?

Nopeasti laskettuna noin 55. Jossain on varmasti muutama lisää, mutta nuo oli kirjahyllyssä paikoillaan. Aika kohtuullisessa määrässä pyöritään siis vielä. Tosin olen innostunut kirjahyllyn kartuttamisesta kiihtyvään tahtiin.

9. Luetko ennen kuin menet sänkyyn?

Kyllä.Aika usein tulee luettua ennen nukahtamista, jos ei ole liian väsynyt.

10. Mikä on sinun lempi asentosi lukiessasi?

Tykkään maata sängyllä tyyny kainalossa lukiessani.

11. Minkä kirjan luit viimeksi?
Luin Fiona Kellyn Siepattu! Tuttua Mystery Clubia.
 
12. Mitä lainausta et koskaan unohda ja miksi?

Itseasiassa ei tule mitään erityistä mieleen, vaikka olen aika innokas kirjastossa kävijä.  Joskus lapsena kävin kirjastoautossa ja kirjastotäti poimi minut aina kyytiin kotoani ja ajoi vähän matkaa pysäkille. Nykyisin ei kerkeä käydä kirjastoautossa, vaan tulee suosittua ihan kivijalkaista lainauspaikkaa.
13. Tieteiskirjallisuus vai fantasia?
Fantasia toimii paremmin. On jännä päästä ihan erilaisiin maailmoihin. Tieteiskirjallisuudessa toimii etenkin sarjakuvat.  

14. Mitä kirjaa kadut?
Anu Kaajan Muodonmuuttoilmoitusta. Siinä ei ollut mitään hyvää. Piste.

15. Kuinka iso kirjahyllysi on?

Meillä on oikeastaan dvd-hylly, koska olemme innokkaita sarjajen katsojia. Minulle on sitten hellinnyt tuosta hyllystä yksi pikkuosio ja olen salakavalasti alkanut vallata toista.

16. Kuinka monta kirjaa luet vuodessa?

 Parina edellisenä vuonna olen lukenut himppasen päälle 80 kirjaa. Uskon suunnilleen samaan päätyväni tänäkin vuonna, vaikka tavoite on hurja 100 kirjaa.

17. Mitä kirjaa pystyt lukemaan satoja kertoja etkä koskaan kyllästy?

Ronja Ryövärintyttären lisäksi pystyn lukemaan Harry Pottereita uudelleen ja uudelleen kyllästymättä.Ne on tosi hyvin kirjoitettu ja täynnä yksityiskohtia eli jokakerralla huomaa jotain uutta.

18. Tykkäätkö lukea ulkona?

Empä erityisemmin. Talvella on liian kylmä ja kesällä tuulee liikaa tai aurinko sokaisee silmät.

19. Mikä on isoin asia jonka olet oppinut kirjoista?

Vaikka mitä. Housten ei olekkaan ongelmia selvittelevä ihminen, vaan avaruuskeskus( se minun avaruustietämyksestäni...).  Tietokirjoista on oppinut tietysti paljon historiasta ja historiallisten ihmisten elämästä.

20. Mikä oli viime vuonna paras kirja jonka luit?

 Hannu-Pekka Björkmanin Välähdyksiä peilissä vavahduttiLeena Krohnin Hotel sapiens ja Anu Holopaisen Ihon alaiset olivat myös unohtumattomia lukuelämyksiä.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

John Boyne- Poika raidallisessa pyjamassa

" Isä kallisti päätään vasemmallle ja näytti hieman hämmentyneeltä. "Sotilaita,Bruno", hän sanoi. "Ja sihteereitä. Henkilökuntaa. Sinä olet tietysti nähnyt heidät kaikki aiemminkin."
" Eivät,eivät ne", Bruno sanoi. "Ne ihmiset, jotka näen ikkunastani. Parakeissa, kaukana. Heillä on kaikilla samanlaiset vaatteet."
" Ai, ne ihmiset", Isä sanoi, nyökkäsi ja hymyili vaisusti. "Ne ihmiset...no, ne eivät ole ihmisiä ollenkaan, Bruno."

Tämä kirja oli yksi vaikuttavimmista, mitä olen lukenut. Holokaustista lukeminen on aina surullista, mutta tämä kirja käsitteli aihetta hieman eri kulmasta. Pienen ja hyvin naivin pojan matkassa tapahtumat pystyi ottamaan vastaan sillä voimalla, jolla kestää. Takakansi ei paljasta yhtikäs mitään, mutta toki olin kuullut kirjasta aiemmin.  Etukäteen luulin kirjan olevan aika mitätön, mutta luuloni osoittautui onneksi vääräksi.
Kun Bruno tulee kotiin, hän huomaa kodinhoitaja Marian penkovan tavaroitaan. Pojalle selviää, että isän saaman ylennyksen takia perhe joutuu muuttamaan pois. Bruno ei tästä pidä, koska koti on niin mahtava paikka löytöretkeilyyn, eikä hän halua joutua eroon parhaista ystävistään. Uuden kotinsa ikkunasta poika huomaa suuren aidan, jonka takana kaukana on paljon ihmisiä, jotka asuvat parakeissa. Eräänä päivänä Bruno lähtee taas löytöretkelle, ja tapaa samanikäisen pojan aidan toisella puolella. Bruno ja Shmuel ystävystyvät heti.
Kirja kieli on todella yksinkertaista ja kertojana toimii hyvin naiivi lapsi. Yksinkertainen kieli saa huomion kiinnittymään asioihin, joita ei kerrota suoraan. Kirja ei missään nimessä mässäile holokaustin raakuuksilla, vaan lukijan omat ajatukset kulkevat jatkuvasti synkemmissä vesissä kuin Brunon.  Lukijahan tietää kokoajan enemmän kuin kertoja, mikä on aika harvinaista romaaneiden maailmassa-Välillä Brunon yksinkertaisuus hierottiin niin suoraan naamaan, että ärsytti. Bruno vaikuttaa paljon nuoremmalta kuin onkaan ja myös yhdeksänvuotias Shmuel vaikuttaa paljon kypsemmältä.
Bruno ei tule kauhean hyvin toimeen isosiskonsa Gretelin kanssa , jota kutsuukin toivottomaksi tapaukseksi. En voi olla miettimättä, milllainen kirja olisi ollut Gretelin silmin kerrottuna. Tyttöhän kuitenkin ymmärsi tapahtumien kulun ja piti juutalaisia alempi arvoisena, mutta tuskin silti pystyi pahimmissa kuvitelmissaankaan arvaamaan, mitä vieressä todella tapahtui. Olisiko Gretel ystävystynyt niin helposti ja olisiko vähän viisaampi lapsi voinut edes hitusen vaikuttaa isänsä motivaation Auswitchin natsiupseerina.Tuskin sillä olisi suurta vaikutusta ollut, mutta olen huomannut, että lasten mielipiteillä on yllättävän suuri vaikutus vanhempiin. Bruno muuten kutsuu paikkaa kokoajan Ausvitsiksi ja Hitleriä Hilleriksi. Näissä kohdin yksinkertaistaminen menee yli. Jos pienikin lapsi asuu yli vuoden jossain paikassa, niin kyllä hänen luulisi oppivan helposti lausumaan oikein edes paikan nimen!
Pidin siitä, että Brunon isää ei esitetty ehdottoman pahana.  Brunolle hän oli edelleen se rakas isä, vaikka Shmuel näki miehen karumman puolen. Oli myös hyvä, että paikan kamaluus vaikutti Brunon äitiin. Nainen alkoi etsiä lohtua nuoresta sotilaasta. Gretelkin lähestyy teini-ikää, vaikka paikka ei olekaan siihen sopiva. Kaikki muut muuttuvat ja kehittyvät, paitsi Bruno.
Tulin hyvin surulliseksi viimeisten sivujen takia. Toki aiheen takia oletinkin rankaa loppua, mutta ihan tätä en arvannut olettaan. Teki mieli estää ja suojella ja tuntui vähän kuin olisi huutanut aidan takana. että älkää tehkö sitä. Hyvin vaikuttava. Kirja on ilmeisesti nuortenkirja, mutta minusta se ei sovi ainakaan alakouluikäisille luettavaksi. Perustiedot historiasta on oltava selvillä, että voi ymmärtää juonen, varsinkin kun hyvin paljon jätetään kertomatta. En usko, että olisin saanut tästä kauheasti irti yläasteelaisenakaan, vaikka historiankokeista hyviä numeroita tahtoi tullakkin. Teini on vaan niin kiinni omissa murheissaan, ettei pysty miettimään parakeissa makaavista juutalaisista samalla tavalla kuin hieman kypsempi lukija.
4/5

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Suzanne Collins- Matkijanärhi (Nälkäpeli 3) Paljastavin arviointi ikinä

”Olen Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoistavuotias. Kotini on Vyöhykkeellä 12, olin mukana Nälkäpelissä. Pääsin pakoon. Capitol vihaa minua. Peeta joutui vangiksi. Hänen uskotaan kuolleen. Todennäköisesti hän onkin kuollut. Luultavasti kuolema on hänelle paras vaihtoehto…"

Nyt on ristiriitainen fiilis. Harvoin mikään kirja on saanut minut niin alakuloiseksi kuin tämä teos.  Vielä muutaman päivä lukemisen jälkeenkin ajatukset ovat sekaisin. Erityisesti ensimmäinen osa sarjasta oli huippu, eikä Vihan liekeissä ollut valittamista, mutta tämä ei napannut samalla tavalla.Kirjojen lukemisen välillä vierähti tovi aikaa, joten olen varmaan itsekkin lukijana muuttunut. En myöskään kauhean hyvin muistanut toisen kirjan tapahtumia, mutta Matkijanärhessä palauteltiin niitä mieliin ihan hyvin, joten sen kanssa ei ollut ongelmia.

Pysähdy tähän, jos haluat säilyttää yllätykset !!Loppu paljastaa paljon kirjasta.En vaan osaa tiivistää ajatuksiani ilman paljastuksia.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että Katniss on harvinaisen ärsyttävä päähahmo. Tytöllä ei vaikuta olevan hirveämmin tunteita, eikä hän tunnu suhtautuvan kauhean vakavasti siihenkään, että hänen toimintansa takia ihmisiä kuolee. Hänen täytyy saada kostonsa hinnalla millä hyvänsä. Hänen siskonsa ja äitinsä tuntuu olevan ainoat joita hän oikeasti rakastaa. Galea ja Peetaa hän väittää rakastavansa, mutta minusta kukaan ei pelaa kenelläkään noin jos rakastaa tätä. En tykännyt siitä miten tämä kolmoisdraama ratkaistiin. Miten Katniss voi ajatella siskonsa kuoleman osasyyllisen olevan Gale? Gale, joka on aina suojellut hänen perhettään. Joka on rakastanut tätä, huolimatta tämän lempeilystä Peetan kanssa. Toisaalta en ihmettele, että Gale alkoi kyllästyä Katnissiin. Jos Katniss olisi valinnut toisin, olisin varmaan ollut harmissani siitäkin. Aiemmissa kirjoissa Katniss on ollut minusta ihan kiva tyyppi, joten en tiedä johtuuko hänen itseköitymisensä Vyöhykkeen 12 tuhosta. Siitä, ettei hänellä ole enää kotia. Katniss ei nimittäin sopeudu ollenkaan elämään vyöhykkeellä 13. Toisaalta muutkaan areenalta selviytyneet eivät vaikuta kauhean terveiltä psyykkiseltä puoleltaan. Silti Katnissin tunteettomuudessa on jotain pelottavaa. Siinä, ettei hän uskalla luottaa tai rakastaa. Ainoastaan Primin kuolema murtaa hänet.

Minulle raskain hetki oli Finnickin kuolema. Teki mieli jopa heittää kirja siihen, sillä tuosta komistuksesta oli tullut yksi ehdottomista suosikeistani. Kuolin tavankin piti olla niin hirveä, etten kestä. Ärsytti myös, ettei Haymitch ollut kovin isossa osassa kirjaa.Peetakaan ei ollut oma itsensä, joten lempparini syrjäytettiin armottomasti.

Juoni oli kuitenkin hyvin rakennettu ja kirjoitettu. Minä vaan en tykännyt kuviosta. Se meni liian veriseksi ja masentavaksi. Loppukaan ei ollut mielestäni kauhean valoinen. Luulisi, että ihmiset olisivat olleet vähän enemmän iloisia piinansa loputtua. Teki mieli huutaa hahmoille, että teidän orjuus on ohi. Ei enää Nälkäpelejä tai typeriä kieltoja. Pettymys kuvaa tuntojani kirjasta aika hyvin. Panemian asukkaat olisivat ansainneet niin paljon parempaa.
3/5