keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Ville Haapasalo-Et muuten tätäkään usko

 Luin syksyllä aiemman Haapasalon elämästä kertovan Et kuitenkaan usko-kirjan. Toinen osa jatkaa hyvin samalla tavalla. Ulkoasu ja taitto ovat todella samankaltaisia, mutta vuosituhat on vaihtunut.Et kuitenkaan usko keskittyi Villen opiskeluaikaan ja hänen sopeutumiseensa Venäjälle. Et muuten tätäkään usko kertoo Villen elämästä 2000-luvulla, jolloin näyttelijä saavuttaa matkailuohjelmiensa kautta suosiota myös synnyinmaassaa.
Ville kertoo Venäjästä todella kiinnostavasti. On mielenkiintoista lukea suuresta naapurista, joka on tosiasiassa yhtä suurta mysteeriä. Villen sanoin:" Venäjä on maa, joka herättää mielenkiintoa, koska siitä tiedetään niin vähän. Lisäksi se herättää hämmennystä". Osa jutuista tuntuu aika hurjilta. Varsinkin Suomensukuisten kuvausreissuilla Ville on joutunut kuulemaan karmeita juttuja, joiden seurauksena hän näki kuusi kuukautta painajaisia. En ihmettele yhtään. Suomensukuiset-sarja oli jo tv:ssäkin hieman ahdistavaa katsottavaa, koska ihmiset vaikuttavat elävän niin kituuttamalta.

Eniten kirjassa minussa järkytti tv-maailman raakuus.Ville lupautui paikalliseen Luistelee tähtien kanssa ohjelmaan, koska luuli sen olevan harmiton koko perheen ohjelma. Pian totuus alkoi kuitenkin paljastua. Villen polvi hajosi, mutta kanava ilmoitti, ettei hän voi poistua ohjelmasta.
"Mä olisin voinut lähteä, mutta se oli tarkoittanut sitä, että mä olisin joutunut ykköskanavan mustalle listalle. Ainakaan kahtee vuoteen mulla ei olisi ollut mitään töitä.Tiedän näyttelijöitä, jotka ovat joutuneet sille listalle, ja se todellakin tarkoittaa, että kahteen vuoteen et tee mitään töitä, et leffaa, et televisiota , et mitään.Sitten se ohjelma meni vain hullummaksi ja hullummaksi. Me harjoiteltiin 4-6 tuntia päivässä. Toiset kilpailijat rupesivat sabotoimaan: mä saatoin käydä vaikka kusella, ja sillä aikaa mun luistimet oli hangattu betoniseinää vasten tylsiksi niin, kaaduin heti kun menin jäälle."
Lopulta Villen lonkkakin meni, eikä hän pystynyt liikkumaan. Silti hän ei saanut lähteä ohjelmasta vaan hänet vietiin erikoissairaalaan.
"Ne kaivoivat piikit esiin, Ne löivät aiihen polveen piikkejä monesta suunnasta, kaikenlaisia myrkkyjä ja sitten vielä suoneen myrkkyjä.-Lääkäri sanoi, että nyt otat rauhallisesti pari tuntia ja illalla olet luistelemassa. Mutta jos joku tulee kysymään sulta dopingtestiä, niin ainakaan kahteen vuoteen sä et tule pääsemään siitä läpi. Mä pystyn kävelemään, menemään jäälle ja luistelemaan."
Aika sairasta toimintaa siis.

Tykkäsin kirjasta enemmän kuin aiemmasta osasta. Aihe oli kiinnostava, mutta Kauko Röyhkä kirjailijana oli edelleen ärsyttävä valinta. Hänellä tuntuu olevan pakollinen tarve puhua kirjassa myös itsestään ja tekemisistään, minkä lisäksi hän esittää hyvin johdatteleviä kysymyksiä. Juha Metson kuvat ovat toki hienoja.Koska valokuvaustaide ei ole lähellä sydäntäni , alkoi  tällainen määrä kuvia kuitenkin tuntua jo tosi ähkyiseltä. Vähempikin olisi riittänyt.
                                                                                     
 Aion lukea jossain vaiheessa myös Villen "keittokirjan", mutta lähiaikoina taidan keskittyä vain hänen matkailuohjelmiensa toljottamiseen. Niitä muuten sivutaan kirjasta aika paljon, joten sarjan ystäviä kirja saattaa ilahduttaa.
4/5

4 kommenttia:

  1. Venäjä totta tosiaan on aika hurja ja mielenkiintoinen maa. Mielenkiintoinen tyyppi on myös Haapasalo! Kirjoihin en ole perehtynyt, mutta tv:n ja lehtien kautta muodostunut tällainen kuva. Tuo tositv:n touhu kuulostaa ihan uskomattomalta :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan. Samalla hyvin kiinnostava valtio. Itse tulee katsottua paljon Haapasalon juttuja, koska koko sakki tykkää niistä. Taitaa Venäjän tv-maailma olla todella kamala.

      Poista
  2. Huhhuh, kuulostaapa raa'alta. En ole tutustunut Haapasaloon sen kummemmin tv:n kuin kirjojen kautta, mutta hänen naamansa on sentään tuttu.

    Blogissani on sinulle haaste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tää ihan iiseimmästä päästä ollut. Kiitos haasteesta. Vastaan siihen tottakai :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!