sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Fiona Kelly-Petos ja Harhakuvia(Mystery club)

                                                             Petos
Holly, Belinda ja Tracy joutuvat taas uuden mysteerin kimppuun, kun joku kumauttaa koulun talonmieheltä tajun kankaalle. Lisäksi joku tuntuu vainoavan kolmikkoa, koska heidät yritetään lavastaa syyllisiksi rikoksiin, joita he eivät ole tehneet. Lisäksi koulun juhlat vaativat paljon työtä, eikä mysteerin ratkomiselle jää paljon aikaa. Mutta ratkaisevatko tytöt lavastajansa henkilöllisyyden ja mitä tämä oikeasti haluaa?
Petos on mielenkiintoinen seikkailu. Se ei kuitenkaan välttämättä ole paras ensimmäiseksi luettavaksi sarjasta, koska kirjassa esiintyy monta tuttua kasvoa. Pidin paljon. On virkistävää lukea rikoksesta, joka ei ole murha. Se onkin yksi parhaista asioista Mystery Clubista. Se ei ahdista mitenkään , vaan sopii täydellisesti iltalukemiseksi. Ärsytti kuitenkin, kun Belindan hevosen nimi oli muuttunut. Tiedän, että Kelly on todennäköisesti pseudonyymi, mutta tämmöiset asiat pitäisi tarkistaa.
4/5
                                                               Harhakuvia
Holly ajattelee jonkun pilailevan, kun hänen suosikkikirjailijansa Bendon  soittaa hänelle ja ehdottaa tapaamista. Kirjailija on kuitenkin aito, vaikka käyttäytyykin varsin kummallisesti. Vainoaako kirjailijaa joku, vai miksi hän käyttää valepukuja? Tracy on voittanut ilmaisen kuukauden huippu kuntosalilla ja viihtyy paikassa ahkerasti. Tyttö törmää kuitenkin jatkuvasti äkäiseen mieheen, jota alkaa kutsua Vesipuhveliksi. Tracy vaistoaa jonkin olevan pielessä. Belinda taas joutuu tallitytöksi tallille, jossa asuu Punasteleva morsian, joka on tunnettu kilpahevonen. Joku kuitenkin yrittää sabotoida hevosta. Ja keitä on oudot miehet, jotka tarkkailevat tilaa.
Varsinainen rikos selviää aika myöhään, mikä oli ärsyttävää, koska sitä ei voinut mitenkään päätellä.. Ei yllä parhaimpiin, mutta on ehdottoman kivaa luettavaa kuitenkin. Tämän kirjan tapauksen oli aikalailla unohtanut, joten oli mielenkiintoista lukea sitä avoimin silmin.
3/5

perjantai 26. helmikuuta 2016

Joe Abercrombie-Vain puoliksi kuningas

"He ajattelivat vain takaa-ajajien edellä pysymistä. Maailma kutistui kaistaleeksi paljasta kalliota heidän kantapäidensä ja takaa-ajajien välissää, koko ajan kutistuvaksi välimatkaksi. Rulf kiskoi vähän aikaa perässään paria lampaantaljaa narun päässä:vanha salametsästäjien temppu koirien eksyttämiseksi jäljiltä. Koirat eivät antaneet narrata itseään."

Yarvi joutuu tahtomattaan kuninkaaksi, kun hänen isänsä kuolee. Yarvi on raajarikko, eikä usko selviytyvänsä kuninkaana tai taisteluissa. Pian hänet kuitenkiin petetään ja poika alkaa janota kostoa. Matka kuninkaasta orjaksi on lyhyt, mutta jotain hyvääkin siitä seuraa. Yarvi löytää ensimmäisen kerran luotettavia ystäviä, joiden avulla aikoo toteuttaa lopullisen kostonsa.
Joe Abercrombie on minulle uusi tuttavuus. Kirjailijalta on aiemmin ilmestynyt fantasiakirjoja, eikä Vain puoliksi kuningas poikkea linjasta. Oli piristävää lukea pitkästä aikaa fantasiaa ja itse asiassa kirja innostutti uudestaa lukemaan kyseistä genreä. Fantasiakirjojen taso heittelee timanttisesta täyteet kuraa. Osittain riippuen lukijan mieltymyksestä kirjailijan maalaamaan maailmaan. Minä viihdyin Gettlannissa.
Yarvi on mielenkiintoinen päähahmo. Hän ei ole hymypoika tai voimamies, vaan kamppailee älyllään. Vammainen käsi tuo kiinnostavaa lisämaustetta ja tuo Yarvin lähemmäksi normi-ihmistä.  Toisaalta minua häiritsi Yarvin kostonhimo. Hän tappaa yhden ainoista ihmisistä, joka on häntä aidosti rakastanut. Ja ainoastaan kostaakseen isänsä kuoleman. Isän, joka halveksi ja syrji omaa poikaansa, eikä koskaan osoittanut tälle pienintäkään merkkiä välittämisestä.  Yarvi muuttuu valtavasti kirjan aikana. Alun repaleinen poika muuttuu tarkasti laskelmoivaksi mieheksi. Alun Yarvin oli helpommin sulateltava, mutta eihän itsesäälistä ruikutusta jaksaisi kukaan lukea pitemmän päälle.
Vain puoliksi kuninkaassa on huimamäärä juonenkäänteitä ja kosolti petosta. Minua kiehtoi eniten orjalaivan tapahtumat., Ne oli osattu kirjoittaa todentuntuisesti ja välillä tuntui, että olisi lukenut jotain vanhaa klassikkoa, eikä fantasiakirjaa.Hahmot ovat myös mielenkiintoisia, eikä pelkkää sivuntäytettä. Erityisesi sivuhahmoista jäivät mieleen Ankram ja Shadikshirram(mikä hirviö nimi!). Pidin myös siitä, että naiset eivät olleet vain koristeita, kuten joissakin fantasiakirjoissa. Näillä daameilla oli persoonallisuutta!  Kirja on myös aika verinen, joten en lähisi lukemaan tätä iltasatuna,. Muuten kirja on mitä mainiointa lukemista, jonka jatkamista ainakaan minä en  meinannut jaksaa odottaa.
Nyt seuraakin isompi odotus. Sarjan toinen osa ilmestyy kesällä.  Vain puoliksi kuningas on siis ensimmäinen osa Särkynyt meri-trilogiaa. Odotan seuraavilta osilta paljon.
4/5
Kirja on saatu arvostelukappaleena

maanantai 22. helmikuuta 2016

Kirjaihmisten kauhukuvia-tag

 Kirjavaras suomensi tämän booktubesta löytämänsä haasteen. Minusta haaste vaikutti mukavalta, joten tartuin siihen innolla!
1. Sinun täytyy hankkiutua eroon kaikista kirjoistasi ja saat pitää ainoastaan yhden kirjan seuraavista neljästä genrestä: nykykirjallisuus, fantasia, tietokirjallisuus, ja yksi vapaavalintainen. Mitkä valitset?
Minulla ei ole ihan hirveätä kirjamäärää, joten valinnat eivät tuottaisi suurta vaikeutta. Suurin osa on vielä lukematta, joten  tämmöinen tilanne ärsyttäisi sikälikin suunnattomasti. Olen vasta alkanut kerätä suosikkikirjoja hyllyyn.
Nykykirjallisuus: Leena Krohn-Valeikkuna
Tulen palaamaan tähän teokseen varmasti vielä usein.
Fantasia:J.K.Rowling-Harry Potter ja Azkabanin vanki
Sirius Musta on yksi suurimmista suosikeistani sarjassa ja tässä häneen tutustuu. Kirja on lisäksi todella hyvin kirjoitettu.
Tietokirjallisuus:Tuula Karjalainen-Tove Jansson:Tee työtä ja rakasta.
Olen säästellyt tämän kirjan lukemista. Haluan päästä syventymään Toven maailmaan kunnolla.Toivottavasti hiihtolomalla olisi sopiva sauma tämän lukemiseen.
Vapaavalintainen: Arthur Conan Doyle-Sherlock Holmesin muistelmat. Tätä olen lukenut ajoittain. Tuhat sivuinen pikku tarinoita sisältävä kirja olisi kätevä. Monta satua samassa.
2. Olet kirjakaupassa ja kuulet teinin valittavan, ettei hän halua lukea, mutta hänen äitinsä inttää, että heidän pitää ostaa jotain. Menet heidän luokseen ja suosittelet kirjaa, jonka ajattelet sopivan sellaiselle, joka ei juuri perusta lukemisesta. Mitä kirjaa suosittelet?
Jos kyseessä olisi tyttö, suosittelisin Anu Holopaisen Syysmaa-sarjaa.Pojallekkin lähtisin fantasiaa suosittelemaan. Ehkäpä Terry Pratchettia?
 3. Et tunne oloasi hyväksi ja tarviset piristävän kirjan, joka saa sinut hyvälle tuulelle. Minkä kirjan luet?
Lähtisin varmaan lukemaan Miika Nousiaisen Metsäjättiä. Kun aikoinaan luin sen, se oli tosi mieleenpainuva kokemus. Yleensä en lue, kun olo on kurja.
 4. Menet ajassa taaksepäin teinivuosiisi. Mitä kirjaa lukemasta oletettavasti löytäisit itsesi?
Varmaan jotain Mystery Clubia tai Merja Jalon Jesse-sarjaa. Harmittaa, kun en muista mihin osaan lukeminen jäi.  Yhtä Mystery Clubia luen parhaillaan.

 5. Ystäväsi yllättää sinut matkalla ja sinulla on tunti aikaa pakata. Minkä kirjan otat mukaan lukeaksesi sitä matkalla?
Jo Nesbon Lumiukon. Luotan, että tämäkin osa on vetävä.
 6. Talosi on ryöstetty. Älä huoli, kaikki ihmiset ovat turvassa, mutta kirjahyllystäsi ei voi sanoa samaa. Minkä kirjan toivot olevan tallella?
Varmaan tuo Tove Janssonin elämänkerta, koska odotan sen lukemista todella.
7. Ystäväsi lainaa kirjan ja palauttaa sen huonossa kunnossa. Miten ragoit? A) Teeskentelet, ettet huomannut B) Pyydät häntä ostamaan uuden C) Teet salaa samoin jollekin hänen tavaralleen.
Todennäköisesti kallistuisin vaihtoehtoon A. Tietysti riippuu, onko kyseessä hyväkin ystävä. Kaverille saattaisin vähän napista.

lauantai 20. helmikuuta 2016

Väinö Linna--Sotaromaani

"Määtän kertomus sai heidät valppaammaksi, ja aivan kuin sen palkintona kuiskasi Koskela:Matalaksi! 
Hän veti pistoolin kotelosta ja viittoi miehille.- Joku liikkuu. 
He vetivät patruunat piippuun varoen lukon loksahtelua. Kiväärit ojentuivat Koskelan osoittamaan suuntaan.
- Ketjuun! Hiljaa eteenpäin!
He hiipivät puulta puulle. Jalan alla katkeava risu tuntui räjähdykseltä ja aiheutti naapurilta vihaisen päänpudostuksen. Sitten kajahti laukaus."

Sotaromaani on Tuntemattoman sotilaan sensuroimaton käsikirjoitus.Poistetut kohdat on kirjoitettu kursivoidusti niin, että kirjoja on helppo vertailla. Minusta muutokset olivat ihan hyviä. Leikatut kohdat olivat pääasiassa aika tylsiä ja poistot tekevät kirjasta  jämäkämmän teoksen. Kirosanoja on karsittu ja sodanvastaisia kohtia poistettu. Sotamiehet jupisevat sodasta paljon ja näitä ei Tuntemattomasta niin paljon näy. 1954 kohdat olisivat saattaneet olla liikaa, mutta tuskin kohauttavat yhtäkään nykylukijaa. Julkaisunsa jälkeen Tuntematon sai kritiikkiä esimiesten ja lottien parjaamisesta. Kieltämättä kirjan lotista antama kuva ei ole kauhean mairitteleva( ja ilmeisesti niitä kohtauksia muutettiinkin ruotsalaiseen painokseen), mutta en huomannut, että Linna olisi erityisesti halunnut morkata ketään.¨Hän kuvasi sotaa, niinkuin sen läpikäynyt mies vain voi.

Esimerkki poistetusta kohtauksesta:
"Armeija riisui itsensä kolmivuotisista ristiretkeläishepenistä ja alkoi puolustaa maataan. Ja sitä mukaa sen henki lujittui. Se tiesi kyllä taistelunsa toivottomaksi, mutta kun se saapui oman maan kamaralle, alkoi se tuntea taistelun oikeutetuksi. Sotamies rupesi pitämään monttuaan omanaan."

 Sotaromaani kertoo Konekiväärikomppanian vaiheista jatkosodassa. Ensin on rehvakas hyökkäys, jonka jälkeen sota muuttuu asemasodaksi. Lopussa joukko joutuu vetäytymään. Olen katsonut Laineen Tuntemattoman monena itsenäisyyspäivänä, joten juoni oli ennalta hyvin tuttu. Elokuvasta on jätetty tosin pois kirjan inhottavin mies, Everstiluutnantti Karjula, jonka päässä napsahtaa ja hän ampuu oman sotilaansa. Minulla pyöri kokoajan päässä elokuvan hahmot, joten mielikuvitus ei päässyt kauhean valloilleen.  Kummatkin teokset ovat kuitenkin vaikuttavia. Ehkä vielä kallistun enemmän elokuvan puolelle, mutta kirjakin oli vaikuttava. Kirjan alku oli hieman laahaava, mutta onneksi teos terävöityi.
 Kirjassa on laaja hahmokattaus ja se onkin kirjan voima. Varsinaisista sotakohtauksista en niinkään välittänyt, koska en ole sotakirjojen fani.  Vaikka kirjassa on raakoja kohtauksia, se ei onneksi mene niin brutaaliksi, ettei sitä voisi lukea.Yksi moraalisesti karmeimmista kohtauksista on tositapahtumiin perustuva kahden sotilaan teloitus. Se kulkee kirjassa pitkin matkaa, koska se vaikuttaa syvästi osaan sotilaista. Niinkuin sen oli tarkoituskin.Oli jännä huomata, miten sotilaiden mieli kehittyy sodan aikana. Linna kuvaa todentuntuisesti sotilaiden kauhua ja piinaavaa odotusta.  Ruokahuolto on onneton, eikä haavoittuneita ei saada tarpeeksi nopeasti hoitoon. Jatkuva pelko lamauttaa osan miehistä, eikä tulevaisuuden haaveet ole suuria.
Minulle läheisimmiksi hahmoiksi muodostuivat Hietanen,Honkajoki ja Rokka.  Hietanen on ihanan lojaali ihminen, joka muitsaa vihollisenkin olevan vain ihminen. Ihastuin myös hänen puhetyyliinsä. Minua tosin kummastuttaa elokuvan näyttelijävalinta. Vaikka Heikki Savolainen tekeekin elokuvassa elämänsä roolisuorituksen, ei hän käy mitenkaan parikymppisestä. Olin elokuvan takia mieltänyt hahmon paljon vanhemmaksi ja siksi osa nuorukaisen ajatuksista tuntui oudoilta. Täytyy myöntää, että herkistyin  Hietasen kohtalon johdosta. Onhan se liian kauheaa, että mies joka yrittää sokeana pelastaa aseveljiään , kuolee sairasauton tulituksessa. Tässä vaiheessa minun oikin pidettävä paussi lukemisen kanssa.
Honkajoki taas oli huvittava. Hän ei ehkä ole se porukan urhoollisin mies, mutta saa muut edes hieman ajattelemaan muutakin kuin sotaa. Ja eihän näin erikoisesta tyypistä voi kuin tykätä. Rokasta tykkäsin hänen sanailunsa ansiosta. Rokka on tietenkin se kirjan suurin sotasankari, joka kylmähermoisuutensa takia onnistuu kukistamaan lukemattomia vihollisia.  Lopussa hän haavoittuu pelastaessaan parasta ystäväänsä. Tykästyin kirjan sankareihin. Olin yllättynyt, miten laimeaksi hahmoksi Lehto jää kirjassa. Elokuvassahan Lindmanin Lehto on yksi vaikuttavimmista hahmoista, mutta kirjassa hän on liian kylmä. Se, että hän surmasi antautuneen sotavangin teki hänestä kusipään. Pidin alussa Vanhalasta, mutta jokin tyypissä alkoi jurppia ja pahasti. Ehkä se jatkuva hekoittelu.

"Hyö tulliit minnuu noutamaan Venäjäl. Mut mie sanonkii heil jot se ei käy, miun ko näät pitää männä sotaoikeuteen. Kolme niitä kuol siin rähinäs, mut tämän mie otin. Tämä kun on komia poika. Mie potkaisin häne kasvot noin pahaks, mut kyl hää viel kostuu oikein hyväks. Tää Baranov onkii suur herra. Hää on kapteeni."

4/5

tiistai 16. helmikuuta 2016

Kun omistaminen tekee onnelliseksi

Vuoden ensimmäiset kirjaostokset tuli tehtyä Adlibrikseltä, kun huomasin Harry Potterien olevan tarjouksessa. Päädyin pokkareihin, koska ne maksoivat viitisen euroa kappale. Kovakantiset olisivat olleet paljon kalliimpia. Nämä on semmoisia teoksia, joilla olen suunnitellut kartuttavani kirjahyllyäni jo kauan. Siksi minut valtasi onnellisuus, kun sain nämä vihdoin käsiini. Kannet eivät ole ehkä kauhean kauniita, mutta se sisältöhän on tärkein. Viisasten kiven hankin jo viime vuonna, joten kaikki muut kuusi osaa tarttui matkaan. Viisasten kiveä aloin jo lukea uudelleen ja ai ai. Odotan viikonloppua, että pääsee pitämään kunnon Harry Potter-maratoonin ja sukeltamaan tuohon valloittavaan taikamaahan. 


lauantai 6. helmikuuta 2016

Jukka Hankamäki. Kuka halusi murhata filosofin?

"Simo Sönkkö ei kokenut filosofisen alkuykseyden ensielämyksiään järvenselällä lipuvassa veneessä. Hän ei antanut aalloilla välkehtivän auringon tai veneen laitoja vasten loiskuvien laineiden keinuttaa tajuntaansa puberteetti-ikäiselle tyypilliseen fantasmaan. "
     Aluksi kirja vaikutti hyvin lupaavalta ja olin todella innoissani teoksesta. Valitettavasti taso ei kestänyt pitkälle ja lopussa olin suorastaan raivoissani.  Loppu menee nimittäin kaukaa yli, eikä sinä ole mitään järkeä. Olisin halunnut tähän lopun, joka olisi oikeasti voinut tapahtua.
     Onneksi filosofit ovat jokseenkin muistissa kirjoitusten jälkeenkin, koska heitä kirja vilisee.Periaatteessa kirjassa käsitellään sitä, kuinka filosofia on kuollut. Kaukana on ajat, jolloin filosofinen pohdinta oli tärkeää. Nykyisin filosofit ovat töissä lähinnä yliopiston suojatyöpaikoilla. En itse usko filosofian kuolleen, mutta kaupallistunut se on totta vie. Oikeastaan nykyisin filosofia käsittelee aika pitkälti elämänhallintaa ja itseään etsivien kustannuksella tienataan hirveitä summia.
     Simo Sönkkö on kansainvälisesti tunnettu kvanttifysiikan filosofi.Kotimaassaan hänen ajatuksiaan ei kuitenkaan arvosteta ja hän ei pääse haluamiinsa virkoihin. Lisäksi neljäkymppinen mies on aivan onneton naisten kanssa.  Eikä hänen tarinansa lopulta pääty hyvin, vaan hän kuolee erikoisella tavalla. Tavallaan Sönkkö on kirjan päähenkilö,vaikka hän kuoleekin heti alussa. Kaikki hahmot kuitenkin littyvät häneen tai hänen kohtaloonsa. Lisäksi kirjassa esiintyy pankkifilosofi Marjaleena Rintala, joka kokee kohtalonsa nimenomaan pankissa. En pitänyt koko hahmosta ja hänen filosofiset ajatukset suorastaan kuvottivat minua, mutta hänen elämänsä päättävä luku on parasta kirjassa. Hienoa äksöniä. Tällaista olisi lukenut mielellään enemmänkin.
Kirjassa on eittämättä yksi rumimmista kansista mitä olen koskaan nähnyt. Siis mikä kansi tuo on? Ei tuon uskoisi mitenkään kuuluvaan humoristiseen kirjaan vaan on pikemminkin tietokirjamainen. Uskon sen olevan iso syy. miksi moni jättää tämän kirjaston hyllyyn pölyttymään.
Vaikka valitankin paljon, ei kirja kuitenkaan ollut surkea. Kerkisin alussa vain innostua niin paljon, että jäi pahamaku suuhun. Huumori toimi hyvin, mutta se meni liian pitkälle. Vaikka tarinan taustalla onkin rikos, en sanoisi tätä dekkariksi.
3/5

perjantai 5. helmikuuta 2016

Joel Dicker-Totuus Harry Quebertin tapauksesta

"Amerikkaa kuohuttava tapaus, johon tarinani perustuu, oli paljastunut muutama kuukausi aiemmin, alkukesästä kun kolmekymmentäkolme vuotta sitten kadonneen tytön jäännökset oli löydetty. Siitä käynnistyi tapahtumaketju, josta tässä kerrotaan ja jota ilman muu Amerikka ei olisi ikinä kuullut pienestä Auroran kaupungista New Hampshirestä."
 On vuosi 2008, kun menestyskirjailija Harry Quebert vangitaan epäiltynä Nola Kellerganin murhasta. Tuo 15-vuotias tyttö katosi 1975 , mutta nyt hänen ruumiinsa on löydetty kirjailijan puutarhasta.Siksipä Harryn ystävä Marcus Goldman alkaa selvittää tapausta ja aikoo todistaa kirjailijan olevan syytön. Siitä alkaa mutkikas juttu, josta ei osaa arvata miten se loppuu. Useammallakin kyläläisellä on sanottavaa Nolan viimeisestä kesästä.
Tätä kirjaa todellakin nautiskelin. Lueskelin sitä pari viikkoa joululomalla pieninä annoksina kerrallaan. Teos on jakanut mielipiteitä, mutta minä nautin siitä todella.Erityisesti kirjan vaatimaton kirjoitustyyli on poikinut moitteita, mutta minusta kirjan helppolukuisuus oli sen parhaita puolia.Mutkikas kieli ei olisi toiminut monipolkuisessa tarinassa.
 Kirjan kertoja Marcus Goldman on saavuttanut ensimmäisellä kirjallaan mainetta,mutta toisen kirjan aloittaminen takkuaa. Pian hän päättää ottaa yhteyttä vanhaan ystäväänsä, joka toimi yliopistossa hänen opettajanaan.Harry asuu Aurorassa, johon liittyy paljon hyviä muistoja. Marcus luottaa ehdottomasti Harryyn. Kun syytteet selviävät, ei kirjailija mieti hetkeäkään ystävänsä olevan syyllinen. Marcus herätti ristiriitaisia tunteita. Tämän "ihmepoikuus" on kummallista, koska nykyisin hän vaikuttaa niin erilaiselta kuin teininä. Hieman ärsytti Harryn palvominen. Parin ystävyys ei vaikuttanut olevan kauhean terveellä pohjalla. Tovea lainatakseni"Ikinä ei tule aivan vapaaksi, jos ihailee toista liikaa".    
 ."Kuka tämä Nola oikein oli? Aloin selata lehtileikkeitä sydän pamppaillen:joka artikkelissa kerrottiin,että muuan Nola Kellergan oli kadonnut salaperäisesti eräänä elokuun iltana 1975. Lehtikuvien Nola oli selvästi sama tyttö kuin Harryn kuvissa. Juuri silloin Harry astui ovesta käsissään tarjotin, jolle oli lastattu kahvikupit ja keksejä, mutta se putosi, kun hän oven jalalla avattuaan näki minut lattialla polvillani hänen salaisen rasiansa sisältö matolla edessäni." 

Tarina pysyi kiinnostavana alusta lähtien.Aluksi Harryn syyllisyys vaikutti hyvin todennäköiseltä, mutta loppua kohti alkoi väkisinkin miettiä, että miten 15-vuotias tyttö muka saa kaiken sen aikaan.. Nola vaikuttaa olleen mukava tyttö, jonka pinnan alla kuplii jotain muuta. Olisin kaivannut enemmän tietoa Harryn ja Nolan suhteessa. Minua jäi vielä kirjan luettuanikin mietityttämään  oliko molempien tunteet aitoja.
 Suosikkihahmokseni  pääsi hieman yllättäen Lucas Calleb , joka ei esiintynyt kuin muistelmissa.Hän nimittåin kuoli samana kesänä kuin Nola. Lucas oli karun näköinen korsto, jonka ulkonäön ja unelmat katujengi murskasi eräänä yönä- Taiteellisesti lahjakas mies pääsi kuitenkin töihin rikkaan liikemiehen autonkuljettajaksi. Lucas toivoisi ainoastaa rakkautta, mutta sitä ei rujonnäköiselle miehelle anneta.Tykkäsin myös Marcuksen apuna olleesta poliisista, joka vaikutti alussa todella ärsyttävältä, mutta paljastui reiluksi mieheksi.
Pidin kirjasta todella paljon. Mukavan rentoa luettevaa, jossa ei pahemmin puutteita ole.
5/5