sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Kysymyksiä kirjoista tag

 Ikuinen lukutoukka oli suomentanut tälläisen kivan haateen.

1. Mikä on sinun suosikki kirjasi?
 Täytyy taas mainita Ronja Rvärintytär. Olen lukenut sen niin monta kertaa,että olen jo seonnut laskuista. Itseasiassa aion lukea sen taas pian uudelleen, joten palaan kirjaan sitten tarkemmin. Tämä on vain niin lämminhenkinen tarina ja mielenkiintoinen fantasiatarina.

2. Kuka on lempikirjailijasi?
Anna-Leena Härkösen kirjoista pidän hyvin paljon ja pidän myös hänen persoonastaan. Ensimmäisenä tutustuin kirjailijaan lapsena Metsolat-sarjaa katsomalla. Meillä tuo sarja pyöri tiettyyn aikaan lähes tauotta, joten Liisa tuli hyvin tutuksi. Ensimmäinen kirjallinen kokemus ei ollut hyvä. Häräntappoase piti lukea yläasteella ja itseasiassa se on ainoa kirja, jonka olen valehdellut lukeneeni. Luin sivuja sieltä täältä, mutta teksti aiheutti silloin myötähäpeää. Pitää kokeilla joskus uudestaan. Onneksi myöhemmin uskallauduin lukemaan Härköstä ja nyt olenkin tainnut lukea melkein kaikki. Sotilaan tarina ja edellä mainittu kirja pitäisi vielä joskus lukea.

3. Mitä genreä tykkäät lukea?

Minulla on kausia. Tällä hetkellä maistuu eniten fantasia, mutta viime vuonna luin paljon dekkareita.  Sotakirjallisuus ei kauheasti uppoa ja inhoan kirjoja, joissa puhutaan slangia. Näin Itä-Suomalaisena se vain kuulostaa kamalalta ja itseasiassa muutama bändikin on joutunut boikottilistalleni käyttäessään slangisanoja. Pidän sitä suomenkielin pilkkaamisena.

4. Mikä on sinun lempi kirjasarjasi?

Ehdottomasti Mystery club. joka kertoo kolmesta ystävyksestä, joiden on tapana joutua mysteerien keskelle.

5. Mitä kirjoja vihaat lukea koulussa?

En käy tällä hetkellä koulua. Koulussa välttelin tosin kemiaa ja fysiikkaa käsitteleviä opuksia, eikä niihin ole tullut valitettavasti tartuttua vieläkään.

6. Mikä on ensimmäinen kirja jonka luit koulussa?

Ala-asteella oli pieni kirjahylly, joita tuli tutkailtua. Eniten käteen tarttui Avaruudesta kertova kirja. Olin pienenä tosi kiinnostunut avaruudesta ja opettelin kaikkea nippelitietoa. Paljon on vain vuosien varrella tahtonut unohtua. Avaruus kyllä kiinnostaa vieläkin, mutta enää ei tule luettua aiheen kirjoja.

7. Kirjakaupat vai kirjastot?

Kirjastot. Kirjastoissa on oma erityinen tunnelmansa ja pidän siitä, että suomalaisella on mahdollisuus tutustua laajaan valikoimaan kirjoja. Konkreettisissa kirjakaupoissa tulee käytyä harvoin. Lähinnä tilailen kirjoja netistä.

8. Montako kirjaa omistat?

Nopeasti laskettuna noin 55. Jossain on varmasti muutama lisää, mutta nuo oli kirjahyllyssä paikoillaan. Aika kohtuullisessa määrässä pyöritään siis vielä. Tosin olen innostunut kirjahyllyn kartuttamisesta kiihtyvään tahtiin.

9. Luetko ennen kuin menet sänkyyn?

Kyllä.Aika usein tulee luettua ennen nukahtamista, jos ei ole liian väsynyt.

10. Mikä on sinun lempi asentosi lukiessasi?

Tykkään maata sängyllä tyyny kainalossa lukiessani.

11. Minkä kirjan luit viimeksi?
Luin Fiona Kellyn Siepattu! Tuttua Mystery Clubia.
 
12. Mitä lainausta et koskaan unohda ja miksi?

Itseasiassa ei tule mitään erityistä mieleen, vaikka olen aika innokas kirjastossa kävijä.  Joskus lapsena kävin kirjastoautossa ja kirjastotäti poimi minut aina kyytiin kotoani ja ajoi vähän matkaa pysäkille. Nykyisin ei kerkeä käydä kirjastoautossa, vaan tulee suosittua ihan kivijalkaista lainauspaikkaa.
13. Tieteiskirjallisuus vai fantasia?
Fantasia toimii paremmin. On jännä päästä ihan erilaisiin maailmoihin. Tieteiskirjallisuudessa toimii etenkin sarjakuvat.  

14. Mitä kirjaa kadut?
Anu Kaajan Muodonmuuttoilmoitusta. Siinä ei ollut mitään hyvää. Piste.

15. Kuinka iso kirjahyllysi on?

Meillä on oikeastaan dvd-hylly, koska olemme innokkaita sarjajen katsojia. Minulle on sitten hellinnyt tuosta hyllystä yksi pikkuosio ja olen salakavalasti alkanut vallata toista.

16. Kuinka monta kirjaa luet vuodessa?

 Parina edellisenä vuonna olen lukenut himppasen päälle 80 kirjaa. Uskon suunnilleen samaan päätyväni tänäkin vuonna, vaikka tavoite on hurja 100 kirjaa.

17. Mitä kirjaa pystyt lukemaan satoja kertoja etkä koskaan kyllästy?

Ronja Ryövärintyttären lisäksi pystyn lukemaan Harry Pottereita uudelleen ja uudelleen kyllästymättä.Ne on tosi hyvin kirjoitettu ja täynnä yksityiskohtia eli jokakerralla huomaa jotain uutta.

18. Tykkäätkö lukea ulkona?

Empä erityisemmin. Talvella on liian kylmä ja kesällä tuulee liikaa tai aurinko sokaisee silmät.

19. Mikä on isoin asia jonka olet oppinut kirjoista?

Vaikka mitä. Housten ei olekkaan ongelmia selvittelevä ihminen, vaan avaruuskeskus( se minun avaruustietämyksestäni...).  Tietokirjoista on oppinut tietysti paljon historiasta ja historiallisten ihmisten elämästä.

20. Mikä oli viime vuonna paras kirja jonka luit?

 Hannu-Pekka Björkmanin Välähdyksiä peilissä vavahduttiLeena Krohnin Hotel sapiens ja Anu Holopaisen Ihon alaiset olivat myös unohtumattomia lukuelämyksiä.

lauantai 26. maaliskuuta 2016

John Boyne- Poika raidallisessa pyjamassa

" Isä kallisti päätään vasemmallle ja näytti hieman hämmentyneeltä. "Sotilaita,Bruno", hän sanoi. "Ja sihteereitä. Henkilökuntaa. Sinä olet tietysti nähnyt heidät kaikki aiemminkin."
" Eivät,eivät ne", Bruno sanoi. "Ne ihmiset, jotka näen ikkunastani. Parakeissa, kaukana. Heillä on kaikilla samanlaiset vaatteet."
" Ai, ne ihmiset", Isä sanoi, nyökkäsi ja hymyili vaisusti. "Ne ihmiset...no, ne eivät ole ihmisiä ollenkaan, Bruno."

Tämä kirja oli yksi vaikuttavimmista, mitä olen lukenut. Holokaustista lukeminen on aina surullista, mutta tämä kirja käsitteli aihetta hieman eri kulmasta. Pienen ja hyvin naivin pojan matkassa tapahtumat pystyi ottamaan vastaan sillä voimalla, jolla kestää. Takakansi ei paljasta yhtikäs mitään, mutta toki olin kuullut kirjasta aiemmin.  Etukäteen luulin kirjan olevan aika mitätön, mutta luuloni osoittautui onneksi vääräksi.
Kun Bruno tulee kotiin, hän huomaa kodinhoitaja Marian penkovan tavaroitaan. Pojalle selviää, että isän saaman ylennyksen takia perhe joutuu muuttamaan pois. Bruno ei tästä pidä, koska koti on niin mahtava paikka löytöretkeilyyn, eikä hän halua joutua eroon parhaista ystävistään. Uuden kotinsa ikkunasta poika huomaa suuren aidan, jonka takana kaukana on paljon ihmisiä, jotka asuvat parakeissa. Eräänä päivänä Bruno lähtee taas löytöretkelle, ja tapaa samanikäisen pojan aidan toisella puolella. Bruno ja Shmuel ystävystyvät heti.
Kirja kieli on todella yksinkertaista ja kertojana toimii hyvin naiivi lapsi. Yksinkertainen kieli saa huomion kiinnittymään asioihin, joita ei kerrota suoraan. Kirja ei missään nimessä mässäile holokaustin raakuuksilla, vaan lukijan omat ajatukset kulkevat jatkuvasti synkemmissä vesissä kuin Brunon.  Lukijahan tietää kokoajan enemmän kuin kertoja, mikä on aika harvinaista romaaneiden maailmassa-Välillä Brunon yksinkertaisuus hierottiin niin suoraan naamaan, että ärsytti. Bruno vaikuttaa paljon nuoremmalta kuin onkaan ja myös yhdeksänvuotias Shmuel vaikuttaa paljon kypsemmältä.
Bruno ei tule kauhean hyvin toimeen isosiskonsa Gretelin kanssa , jota kutsuukin toivottomaksi tapaukseksi. En voi olla miettimättä, milllainen kirja olisi ollut Gretelin silmin kerrottuna. Tyttöhän kuitenkin ymmärsi tapahtumien kulun ja piti juutalaisia alempi arvoisena, mutta tuskin silti pystyi pahimmissa kuvitelmissaankaan arvaamaan, mitä vieressä todella tapahtui. Olisiko Gretel ystävystynyt niin helposti ja olisiko vähän viisaampi lapsi voinut edes hitusen vaikuttaa isänsä motivaation Auswitchin natsiupseerina.Tuskin sillä olisi suurta vaikutusta ollut, mutta olen huomannut, että lasten mielipiteillä on yllättävän suuri vaikutus vanhempiin. Bruno muuten kutsuu paikkaa kokoajan Ausvitsiksi ja Hitleriä Hilleriksi. Näissä kohdin yksinkertaistaminen menee yli. Jos pienikin lapsi asuu yli vuoden jossain paikassa, niin kyllä hänen luulisi oppivan helposti lausumaan oikein edes paikan nimen!
Pidin siitä, että Brunon isää ei esitetty ehdottoman pahana.  Brunolle hän oli edelleen se rakas isä, vaikka Shmuel näki miehen karumman puolen. Oli myös hyvä, että paikan kamaluus vaikutti Brunon äitiin. Nainen alkoi etsiä lohtua nuoresta sotilaasta. Gretelkin lähestyy teini-ikää, vaikka paikka ei olekaan siihen sopiva. Kaikki muut muuttuvat ja kehittyvät, paitsi Bruno.
Tulin hyvin surulliseksi viimeisten sivujen takia. Toki aiheen takia oletinkin rankaa loppua, mutta ihan tätä en arvannut olettaan. Teki mieli estää ja suojella ja tuntui vähän kuin olisi huutanut aidan takana. että älkää tehkö sitä. Hyvin vaikuttava. Kirja on ilmeisesti nuortenkirja, mutta minusta se ei sovi ainakaan alakouluikäisille luettavaksi. Perustiedot historiasta on oltava selvillä, että voi ymmärtää juonen, varsinkin kun hyvin paljon jätetään kertomatta. En usko, että olisin saanut tästä kauheasti irti yläasteelaisenakaan, vaikka historiankokeista hyviä numeroita tahtoi tullakkin. Teini on vaan niin kiinni omissa murheissaan, ettei pysty miettimään parakeissa makaavista juutalaisista samalla tavalla kuin hieman kypsempi lukija.
4/5

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Suzanne Collins- Matkijanärhi (Nälkäpeli 3) Paljastavin arviointi ikinä

”Olen Katniss Everdeen. Olen seitsemäntoistavuotias. Kotini on Vyöhykkeellä 12, olin mukana Nälkäpelissä. Pääsin pakoon. Capitol vihaa minua. Peeta joutui vangiksi. Hänen uskotaan kuolleen. Todennäköisesti hän onkin kuollut. Luultavasti kuolema on hänelle paras vaihtoehto…"

Nyt on ristiriitainen fiilis. Harvoin mikään kirja on saanut minut niin alakuloiseksi kuin tämä teos.  Vielä muutaman päivä lukemisen jälkeenkin ajatukset ovat sekaisin. Erityisesti ensimmäinen osa sarjasta oli huippu, eikä Vihan liekeissä ollut valittamista, mutta tämä ei napannut samalla tavalla.Kirjojen lukemisen välillä vierähti tovi aikaa, joten olen varmaan itsekkin lukijana muuttunut. En myöskään kauhean hyvin muistanut toisen kirjan tapahtumia, mutta Matkijanärhessä palauteltiin niitä mieliin ihan hyvin, joten sen kanssa ei ollut ongelmia.

Pysähdy tähän, jos haluat säilyttää yllätykset !!Loppu paljastaa paljon kirjasta.En vaan osaa tiivistää ajatuksiani ilman paljastuksia.

Ensinnäkin täytyy sanoa, että Katniss on harvinaisen ärsyttävä päähahmo. Tytöllä ei vaikuta olevan hirveämmin tunteita, eikä hän tunnu suhtautuvan kauhean vakavasti siihenkään, että hänen toimintansa takia ihmisiä kuolee. Hänen täytyy saada kostonsa hinnalla millä hyvänsä. Hänen siskonsa ja äitinsä tuntuu olevan ainoat joita hän oikeasti rakastaa. Galea ja Peetaa hän väittää rakastavansa, mutta minusta kukaan ei pelaa kenelläkään noin jos rakastaa tätä. En tykännyt siitä miten tämä kolmoisdraama ratkaistiin. Miten Katniss voi ajatella siskonsa kuoleman osasyyllisen olevan Gale? Gale, joka on aina suojellut hänen perhettään. Joka on rakastanut tätä, huolimatta tämän lempeilystä Peetan kanssa. Toisaalta en ihmettele, että Gale alkoi kyllästyä Katnissiin. Jos Katniss olisi valinnut toisin, olisin varmaan ollut harmissani siitäkin. Aiemmissa kirjoissa Katniss on ollut minusta ihan kiva tyyppi, joten en tiedä johtuuko hänen itseköitymisensä Vyöhykkeen 12 tuhosta. Siitä, ettei hänellä ole enää kotia. Katniss ei nimittäin sopeudu ollenkaan elämään vyöhykkeellä 13. Toisaalta muutkaan areenalta selviytyneet eivät vaikuta kauhean terveiltä psyykkiseltä puoleltaan. Silti Katnissin tunteettomuudessa on jotain pelottavaa. Siinä, ettei hän uskalla luottaa tai rakastaa. Ainoastaan Primin kuolema murtaa hänet.

Minulle raskain hetki oli Finnickin kuolema. Teki mieli jopa heittää kirja siihen, sillä tuosta komistuksesta oli tullut yksi ehdottomista suosikeistani. Kuolin tavankin piti olla niin hirveä, etten kestä. Ärsytti myös, ettei Haymitch ollut kovin isossa osassa kirjaa.Peetakaan ei ollut oma itsensä, joten lempparini syrjäytettiin armottomasti.

Juoni oli kuitenkin hyvin rakennettu ja kirjoitettu. Minä vaan en tykännyt kuviosta. Se meni liian veriseksi ja masentavaksi. Loppukaan ei ollut mielestäni kauhean valoinen. Luulisi, että ihmiset olisivat olleet vähän enemmän iloisia piinansa loputtua. Teki mieli huutaa hahmoille, että teidän orjuus on ohi. Ei enää Nälkäpelejä tai typeriä kieltoja. Pettymys kuvaa tuntojani kirjasta aika hyvin. Panemian asukkaat olisivat ansainneet niin paljon parempaa.
3/5

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Fiona Kelly-Mystery Club

Pakkolasku 3/5
Holly, Belinda ja Tracy matkaavat Skotlantiin lomailemaan Tracyn tuttavan lomapaikkaan.  Tytöt tutustuvat lintubongari Bobbyyn ja heidän jutellessaan taivaalta kuuluu kumma ääni. Pieni lentokone päästää kauheita ääniä ja syöksyy maahan.  Tytöt ryntäävät oitis pelastamaan kuljettajaa, mutta kone onkin yllättäen tyhjä. Aamulla selviää, että kuljettaja on pakomatkalla varastettuaan rahaa. Tytöt alkavat pohtia kuljettajan piilopaikkaa.
Minusta tämä oli aika epäuskottava ja läpinäkyvä. Boddyn valheiden jäljille pääsi todella nopeasti. En myöskään nauttinut Skotlannista tapahtumapaikkana, mutta onhan se ihan hyvä, ettei pikkukaupunki Willow Dalessa pesi kaikki konnuus. Pahin vika oli ennalta arvattavuus. Uhkaava tilanne ei tuntunut niin uhkaavalta, kun arvasi,ettei roisto olekkaan todellisuudessa niin paljon niskan päällä. Silti ihan mukavaa luettavaa, vaikkei rikos ollutkaan kovin mielenkiintoinen.

Tappavia pelejä  5/5
Hollya alkaa kummastuttaa, kun koululehden päätoimittaja Steffie käyttäytyy kummallisesti. Välillä tyttö antaa Hollylle lisää tilaa armaasta Winifredin uutisistaan, mutta välillä tyttö on kuin ampiainen.
Tytöt saavat selville, että Steffien veli on jättänyt menestyneen pelifirmansa yllättäen ja yht`äkkiä Steffie katoaa. Koululla on pyörinyt outo nainen ja Holly uskoo, että hänet on siepattu, Poliisien löytäessä Steffie kuitenkin väittää lähteneensä  naisen mukaan vapaaehtoisesti  Myöhemmin tyttö kuitenkin tunnustaa, että hänet todella siepattiin. Steffie on peloissaan veljensä puolesta. Steffien veli  kehittelee uutta peliä, jonka kilpaileva firma haluaa varastaa keinoja kaihtamatta.
Pidin tästä paljon . Oli kiva kuulla enemmän Steffiestä, joka yleensä kuvataan varsin jäisenä tyyppinä. Kirja oli itseäsiassa minusta todella jännittävä ja taitavasti kirjoitettu, joten se kuuluu ehdottomasti suosikkeihini sarjassa. Aihe on myös todella erillainen,kuin muissa osissa.

Vaarallisia temppuja 5/5
 Willow Daleen muuttaa uusi perhe, jonka pojan kanssa Tracy ystävystyy. Belinda ja Holly eivät suhtaudu Markiin yhtään niin suopeasti.  Willow Dalen hienostoalueella tapahtuu murtosarja, jota tytöt alkavat selvittää. Koulu osallistuu juhlaan, jonka valmisteluun tytöt osallistuvat. Tracy on tyytyväinen, kun hänet valitaan pääesiintyjäksi. Tyttöjen välit kiristyvät Markin takia ja he alkavat riidellä. Niin ennalta arvattava kuin kirja olikin, pidin siitä tosi paljon. En muistanut kirjasta juuri mitään, joten pystyin lukemaan sitä uutena kirjana.Tyttöjen välien kiristyminen oli ihan jännä juttu, koska yleensä he ovat niin erottamattomia. Onneksi välit saadaan kuitenkin selvitettyä.

Menneisyyden salat  5/5
Holly päättää haastatella Laviniaa, joka on koulun entinen oppilas. Kaikki eivät ole kuitenkaan mielissään Lavinian luontaistuotteista ja hänet leimataan noidaksi. Hollylle paljastuu, että niin on tehty ennenkin ja tytöllä on huono omatunto. Belinda saa perinnön. Hänelle selviää, ettei mahtava Hayesin suku olekkaan niin puhtoinen. Belinda innostuu ja päättää selvittää sukutaulunsa kunnolla. Hänen isänsä kuitenkin palkkaa ammattilaisen selvittämään sukunsa historiaa. Mies ei kuitenkaan vaikuta luotettavalta. Samaan aikaan iskut Laviniaa vasten kiihtyvät ja hänet yritetään savustaa ulos kaupungista.
Tämä on taas yksi kestosuosikeistani sarjassa. Tykkään kovasti Lavinian persoonasta ja hänestä lukisi mielellään myös jossain toisessa osassa. Minusta kirjassa on hienoa se, että siinä näkee median armottomuuden. Yksi vääristelty juttu ja ihmiset hyökkäävät toista vastaan.  Tämä on ensimmäinen kerta, kun Hopkink esiintyy, mutta hän on mukana ainakin Petoksessa. Belinda, Holly ja Tracy ovat yhtä valloittavia kuin aina.

perjantai 18. maaliskuuta 2016

J.R.R. Tolkien-Sormuksen ritarit(Taru Sormusten herrasta osa1)

"Kun Repunpään herra Bilbo Reppuli ilmoitti, että hän piakkoin viettäisi yhdettätoistakymmenettäensimmäistä syntymäpäiväänsä suurin ja arvokkain juhlamenoin, alkoi Hobittilassa puhe ja kohu. Bilbo oli hyvin rikas ja hyvin kummallinen; hän oli ollut Konnun ihmetyksen aiheena kuusikymmentä vuotta, aina merkillisestä katoamisestaan ja odottamattomasta paluustaan lähtien. Rikkaudet jotka hän oli tuonut tullessaan olivat muuttuneet tarunhohtoisiksi."

Ensimmäisessä kirjassa keskitytään Frodon ja hänen seuralaistensa lähtöä Konnusta ja vaarallista matkaa, jonka tarkoituksena on tuhota mahtisormus.  Lopussa seurue jakautuu kahtia ja tilanne jää hyvin auki seuraavaa kirjaa varten.Olen muutaman kerran aiemminkin yrittänyt lukea tätä opusta, mutta se on aina jäänyt kesken. Olen pitänyt Sormusten ritareita pitkästyttävänä ja hieman pitkästyttävä se oli nytkin, mutta ei missään nimessä huono. Tapahtumia tuntui vain olevan liian vähän,eikä tarina missään vaiheessa imenyt mukaansa.
Eniten minua häiritsi runot. Niitä oli todella paljon ja  syttynyt niille. Tuntui, että tarina katkesi kokoajan niiden säkeiden takia.  Tarinakaan ei olisi nuita runoja kaivannut, joten hieman ihmettelin, miksi niitä oli niin paljon.  Pari olisi ollut jo ihan kylliksi.
Sitten niihin positiivisiin asioihin. Hävettää myöntää, mutta luulin,että tämä on kirjoitettu joskus 70-luvulla. On outoa ajatella, että joku on kehitellyt tälläisen korkea fantasian 50-luvulla, jolloin ei ollut paljon esikuvia. Tolkkieninhan nosti koko genren uuteen uskoon ja hänen vaikutus näkyy nykyisessä populäärikulttuurissa ahkerasti. On todella ihailtavaa, että joku on kuvitellut kokonaan uuden maailman.
Pidin konnusta ja hobiteista.  Hobitit olivat niin suloisia suurine ruokahaluineen ja voittaessaan pelkonsa. Viihdyin myös Konkarin seurassa. Olen katsonut Sormusten ritarin aiemmin elokuvana, joten juoni oli suht hyvin hallussa. Ehkä Gandalf ei siksi lumonnut, koska pidin hänestä enemmän elokuvassa. Saattaa olla, että seuraavat osat jännittävät enemmän, kun niiden tapahtumia ei  tiedä ennalta.Tuskin palaan Konnun maisemiin lähiaikoina, mutta ehdottomasti aion lukea Sormusten herran joskus kokonaan. Kerralla koko trilogian ahmiminen ei olisi onnistunut mitenkään. Olisin halunnut tykätä tästä enemmän ja tajuta, miksi tämä on sydämen asia niin monelle. Ehkä sitten Kahden tornin myötä.
3/5

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Selja Ahava-Taivaalta tippuvat asiat

"Me saimme auttaa, kun Annu -täti muutti Förstorgårdiin ja rupesi kartannonrouvaksi.Vaikka kukaan ei muuttanut talosta pois, me kannoimme enemmän asioita sisältä uos kuin ulkoa sisään. Kaikki Annu-tädin tavarat mahtuivat yhteen pakettiautoon. Mutta kartannosta kannettiin ulos kaikki sellaiset huonekalut, jotka olivat kuuluneet toimistoon, lastensiirtolaan tai varastoon. Ja niitä oli paljon. Ainoat mitkä Annu säästi, olivat yläkerran sairaalasängyt. Jokaisessa makuuhuoneessa oli yksi tai kaksi pyörillä liikkuvaa metallista sänkyä, joiden laidat sai nostettua ylös. Isää ne sängyt kammottivat, koska siltä oli leikattu umpisuoli kun se oli yhdeksän, mutta Annu-tädistä niissä oli tunnelmaa."

Saara on pieni lapsi, jonka äidin päähän putoaa jäälohkare. Tuo hetki muuttaa kaiken. Saara muuttaa isänsä kanssa Annu-tädin kartannoon, jonka tämä on ostanut lottovoitollaan.  Saaran isän on vaikea päästä yli vaimonsa kuolemasta ja Saara kaipaa äitiään. Elämä kartannossa on kuitenkin seesteistä. Eräänä päivänä Annu-täti tajuaa voittaneensa toisen kerran lotossa. Hän masentuu syvästi, eikä pääse sängystään ylös. Toisaalla kalastajaan iskee neljännen kerran salama ja hän saa kyseinalaisen euroopan ennätyksen haltuunsa.
Missä menee sattuman ja kohtalon raja? Vielä muutama vuosi sitten ajattelin olevan pelottavaa, jos olisi kohtalo. Kohtalo, joka määrää kaiken. Jonka tahto on ehdoton ja muuttamaton.  Nykyisin ajattelen olevan yhtä kamalaa, jos kaikki olisi pelkkää sattumaa. Toisaalta olen suomalaisena tavallaan jo voittanut pari lottovoittoa, kun olen syntynyt maahan jossa saan ajatella ja opiskella vapaasti. Sukupuoleni tai puoluekantani ei tähän vaikuta. Tuo kaikkihan on pelkkää sattumaa. En usko, että tärkeimmässä uimakilpailussa( hedelmöittyminen) kohtalo määräsi juuri minut voittamaan syntymättä jääneet sisareni. Sattumalla ja kohtalolla on kirjassa suuri osuus. Jos Saaran äiti olisi ruvennut pihatöihin vähän myöhemmin tai ollut muutaman metrin muualla, olisi hän selvinnyt. Saara olisi saanut elää ehjän ja onnellisen elämän.
Minä pelkään ihan hirveästi ukkosta. Alan kesällä täristä, kun jyrisee. Kerran olin aika lähellä salaman iskiessä puuhun ja se jätti pelon tuota luonnonvoimaa kohtaan. En voi ymmärtää myrskybongareita, jotka tahallaan seilaavat myrskyä päin. Olin varmaan ainoa, jokaa tykkäsi viime kesästä. Ihan sen takia, ettei silloin ukkostanut kuin kerran pari. Hamish McKayllen elämä kuulostaa katastrofilta. Ihan kuin ukkonen vainoaisi häntä. Mies ei lopulta uskalla olla vaimonsa lähellä ukkostaessa, ettei aiheuttaisi ulkopuolisia uhreja. Hän tuntee jo olevansa vastuussa kalakaverinsa kuolemasta. Viisi salamaa yhdelle miehelle. Miten se voisi olla sattumaa? Toisaalta, miksi kohtalo kokisi tarpeelliseksi rääkätä yhtä miestä niin valtavasti..
Annu taas kokee päinvastaisen kohtalon. Hän kokee syyllisyyttä hyvästä onnestaan. Miksi hän, joka on saanut toteutettua haaveensa lottovoitolla saa vielä toisenkin. Miksi hän voittaa, vaikka olisi enemmänkin rahaa tarvitsevia? Tavallaan pystyn ymmärtämään Annua. Hänen elämäntapansa on vaatimaton, joten hän ei tarvitsisi rahaa. Vieressä on veli, jonka vaimo on kuollut hyvin sattumaa täynnä olevan onnettomuuden takia. Tuskin kukaan esimerkiksi hehkuttaisi kovasti saamaansa koulupaikkaa, jos ystävä itkisi vieressä joutuvansa jäämään viettämään välivuotta.
Pidin kirjasta paljon. Se oli hyvin kirjoitettu ja kirjaa ei tehnyt mieli laskea välillä pois käsistä. Aluksi meinasin jättää kirjan lukematta, koska se vaikutti aika surulliselta. Onneksi päätin kuitenkin lukea sen, vaikka surullinen se totta tosiaan oli. Ainoastaan en tykännyt Kristasta.  Hän ei tuntunut uskaltavan elää, vaan eli kuvitelma maailmassaan. Etenkin pidin Saaran ajatusten lukemisesta, kun hän oli lapsi.. Kun on itsekkin menettänyt äidin, hänen ajatuksiinsa voi samaistua. Onneksi itse en menettänyt äitiäni niin nuorena kuin Saara. Saaran on varmaan vaikeaa luoda omaa identiteettiään, kun maailma muuttuu niin paljon. Ensiksi äiti kuolee, sitten muutetaan ja sitten isä löytää uuden naisen. Ei kaikkein helpoin yhtälö naiseksi kasvamisessa.
Vaikutuin.
5/5

maanantai 14. maaliskuuta 2016

J.K.Rowling-Harry Potter ja Viisasten kivi

"Äh, painukaa te vaikka keittämään päänne,kumpiki", Hagrid sanoi."Harry-sinä oot velho."
Mökissä oli hiljaista. Vain meri kohisi ja tuuli humisi.
"Mikä minä olen?"Harry henkäisi.
"Velho tietty", Hagrid sanoi ja istui takaisin sohvalle, joka narisi ja vajosi yhä syvemmälle kuopalle, "Ja himputin hyvä kaiken kukkuraks, kunhan saat vähän harjoitusta.Kun sun äitees ja isäs oli semmoset kun oli, niin mitä muuta sinä voisit olla? Ja nyt sun taitaa olla aika lukee kirjees."

En ole varma, monesti olen lukenut tämän kirjan. Aina se silti toimii. Harry Potterin maailmassa on vaan jotain valloittavaa, johon ei kyllästy. Siinä on sopiva määrä taikuutta, seikkailua ja ystävyyttä.Viisasten kivi ei ole paras Potter, mutta todella hyvä kuitenkin. Varsinkin alusta pidän todella paljon. Siitä, kun Vernon alkaa tajuta jonkin olevan pielessä.
Harry saa tietää 11-vuotis syntymäpäivänään olevansa velho. Samalla hän saa tietää pääsevänsä opiskelemaan Tylypahka nimiseen velhokouluun. Harry on onnessaan päästessään pois hirveiden sukulaisten luota. Dursleyt eivät ole koskaan ottaneet häntä oikeasti perheen jäsenekseen.Pian Harry oivaltaa olevansa velhomaailman puhutuin henkilö, koska hän "kukisti" vauvana Voldemortin, joka oli piinannut velhomaailmaa vuosia..Tylypahkassa hän saa ystäviä, joiden kanssa yrittää selvittää, mitä salaperäistä on kätketty koulun kiellettyyn osioon.
Viisasten kivi on vetävästi kirjoitettu. Se on sopivan mutkatton, mutta silti juoneltaan kiehtova. Hahmoja on paljon ja niihin on panostettu. Tässä ensimmäisessä kirjasssa suosikkini oli Ron, joka kasvoi paljon jo yhden lukukauden aikana.Sarjan muita suosikkejani ovat Sirius Musta ja Luna Lovekiva, mutta he eivät esiinny vielä tässä osassa. Ensimmäisessä osassa hahmoja tietysti syystäkin esitellään karikatyyrisesti, että lukija pääsisi jyvälle heidän luonteista. Myöhemmin hahmojen luonteisiin tulee enemmän vivahteita, Harry taas kokee jo tämän  kirjan aikana valtavan tuhkimotarinan. Sukulaistensa nurkissa asuessaan Harry joutuu käyttämään nuhruisia vaatteita ja kuulemaan päivät pitkät pisteliäitä kommentteja.  Tylypahkaan päästyään hänestä tulee suosittu ja varsinkin kirjan lopussa hän lunastaa ihmisten hänellä asettamat odotukset.
Tylypahka ja Viistokuja ovat mielenkiintoisia paikkoja. Etenkin Viistokujan katuja tutkiskelisi mieluusti itsekkin.Huispaus ei ole minusta kauhean kiehtovaa, mutta onneksi sitä ei yleensä ole kirjoista kauhean suurta osuutta. Sen sijaan oppituntien seuraaminen on mielenkiintoista. Kaikenlaisia aineita Tylypahkassa opetetaankin. Taikajuomatunnit ovat rohkelikoille tietenkin yhtä piinaa, koska Kalkkaros ei pidä Harrystä yhtään. Muodonmuutostunnit voisivat tosi elämässäkin olla aika hyödyllisiä. Muuttuvat taulut ja aaveet tuovat kirjaan sopivasti maagisuutta. 
Uudelleen luennassa alkaa kiinnittää huomioita asioihin, jotka näkyvät seuraavissa kirjoissa. Aika taitavasti Rowling on  tarinat miettinyt. Ei voi kuin ihailla. Minä en ole sarjassa törmännyt epäloogisuuksiin aiemmilla lukukerroilla, joten saa nähdä miten nyt käy.
5/5
Osallistun Viisasten kivellä Okklumeus-lukuhaasteeseen, jota isännöi Tiina Hyllytontun höpinöistä.

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Matami

 Olin kuusi, kun Päivä syntyi. Eilen tämä kaveri nukkui pois 16-vuotiaana.  Minulle hän oli Matami, mutta koska rakkaalla lapsella on mpnta nimeä oli hän myös Paksumötky, diiva, Mahtami. Kun hänet aikoinaan kastettiin( koska täytyihän lasten päästä kastamaan syntyneet pennut) tuli hänestä Päivä. Päivän siskot olivat nimeltään Pilvi ja Puota. Puota löysi nopeasti uuden kodin, mutta Päivä ja Puota jäivät siskon kissoiksi. Pouta katosi valitettavasti jo vuosia sitten, mutta onneksi Matami eli pitkän elämän.
 Matami tykkäsi tulla syliin ja tervehti innoissaan kaikkia vieraita.  Jos takki jäi sohvalle, niin Matami meni äkkiä sen päälle köllimään ja "suojelemaan" sitä. Matami oli viisas kissa. Opetin hänelle ja Puodalle , että tietä ylittäessä pitää katsoa oikealle ja vasemmälle. Matami oppi kyllä katsomaan   suuntiin, mutta valitettavasti hän välillä pysähtyi keskelle tietä ja katsoi sitten tuleeko autoja.
Matami oli diiva. Hän koki olevansa matriarkka ja muut lemmikit pitivät matamia myös korkeammalla.  Tytön ruoka piti olla hienompaa ja leidi ei tykännyt syödä lattialla, vaan nousi tuolille syömään ateriaansa. Kuriton tyttö ei silti ollut.
 Matami ei arvostanut laulamista ja joskus karaokea laulaessa kuuli oven lämähtävän auki. Myöskään tanssimisen ystävä tyttö ei ollut, vaan näytti miettivän, että onkohan tuo seonnut.  Matami rakasti joulua. Aina koristeiden tullessa tyttö kaivautui koristelaatikkoon tai köynnöskasaan. Kuusen tulo oli tärkeää ja se tutukittiin tarkkaan. Nuorempana sitä tietenkin tutkittiin vähän liikaakin, mutta ei enää viimeisinä vuosina. Tyttö myös tiesi odottaa paria pakettia itselleen.
Matami myös lohdutti ja oli tukena. Hän oli ystävä.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Jennin helmikuu

Helmikuu meni huomaamatta ohi. Työssäoppimisen arviointi meni tosi hyvin, joten se piristi kuukautta. Aloitin Frendien katsomisen uudelleen järjestyksessä ja nyt olen viitos kaudella... Lukeminen oli mukavaa ja huteja ei sattunut.  Sotaromaanin lukemista olen suunnitellut jo kauan, joten se jäi päällimmäisenä mieleen. Se oli kyllä hyvä, vaikka elokuva vetoaa vielä enemmän. Harry Potterien lukemisen aloittaminen oli todella nautinnollista. Maaliskuussa jatkan varmaan Salaisuuksien kammioon.  Abercrombie oli uusi tuttavuus, mutta aloin jo odottaa uutta osaa trilogiaa. Mysteeri kerholaisten matkassa viihdyin neljän kirjan verran. Näistä Tappavia pelejä on suosikkini, vaikka pidän valtavasti myös Menneisyyden saloista ja kyllä Petoskin on koukuttavaa luettavaa. Ainoastaan Harhakuvia jäi hieman etäiseksi, mutta ihan hyvä sekin oli.

J.K.Rowling-Harry Potter ja Viisasten kivi
Väinö Linna-Sotaromaani
Joe Abercrombie-Vain Puoliksi kuningas
Fiona Kelly-Mystery club:
-Harhakuvia
-Petos
-Tappavia pelejä
-Menneisyyden salat