lauantai 21. toukokuuta 2016

Siri Pettersen-Odininlapsi

                            
Odininlapset ovat pelättyjä mädän kantajia, kykenemättömiä syleilemään. Moni pitää heitä satuolentoina, mutta Hirka on lähestymässä riitti-ikää saadessaan tietää olevansa sellainen.Hirkan Yminväestä erottaa hännättömyys, jonka hänen isänsä on selittänyt susitarinan avulla. Saatuaan tietää isän löytäneen hänet vauvana kivikehältä lumikinosten keskeltä, muuttaa Hirkan elämä suuntaa. Miten hän koskaan selviytyy riitistä? Samaan aikaan Hirkan kilpakaveri Rime palaa maisemiin kolmen vuoden tauon jälkeen. Rimellä on sukujuuria neuvostoon, joka hallitsee maailmaa.
  Hirka vastustaa kaikkea väkivaltaa ja parantaa ihmisiä kasveilla. Monesti fantasia-sarjojen päähenkilöt ovat ujoja, mutteivat niin vahingoittuvia kuin Hirka. Pidän tästä  tyylistä, että päähenkilöt ovat puutteellisia( kuten myös Vain puoliksi kuninkaassa) ja siten helpommin lähestyttäviä. Hirkan päättäväisyys on vahvaa ja hän ei ole mikään sivustakatsoja. Jos tämä tyyppi päättää jotain niin se varmasti pitää. Hyvässä ja pahassa. Vaatia nyt reppuaan takaisin hengenvaarallisessa tilanteessa!
Hirka on myös hyvin uhrautuvainen tyyppi.  Varsinkin viimeisillä sivuilla ei voinut kuin kysyä, että miksi aina yhden täytyy luopua kaikesta.
Rime on täysin erilainen kuin Hirka. Hän on An-Elderin, mahtisukuun kuuluva nuorukainen, josta povataan nuorinta neuvoston jäsentä ikinä.Hänellä on kaikki valmiina. Rime kuitenkin halveksii sukunsa elämäntyyliä ja valitsee täysin erilaisen reitin kuin on kaavailtu.Hän pättää ryhtyä neuvoston palkkatappaja kolkaggaksi ja palvella näin ( hieman sairaalla) tavalla näkijän tahtoa. Minusta oli outoa ajatella Rimeä Kolkaggana. Hän oli muuten niin lempeä, että vain uskonut hänen pystyvän tappamaan ketään vain, koska Näkijä niin haluaa.
Minusta sekä neuvosto, että Näkijä toivat mystisyyttä kirjaan. Lopussa tietysti totuus paljastuu, mutta puolen kirjaa olin ihan ihmeissäni, koska asioita ei yli selitetä. Jos putoat kyydistä, niin siinähän olet Oli hienoa, että asiat selkenivät pikku hiljaa, eikä lopun lukeminen siksi tuntunut tietokirjan ahmimiselta. Neuvosto oli yksi lempi asiani kirjassa. Muistaako joku Witchin? Sen teininoita-sarjakuvan. Minä jotenkin kuvittelin neuvoston samanlaiseksi kuin siinä, vaikka oraakkeli puuttuikin. En tiedä miksi minulle tuli tästä kirjasta paljon assosisaatioita, mutta ehkä se oli juuri tuttuutensa takia niin hieno kirja.
Minua eniten kosketti Ramojan kohtalo ja varsinkin kohtaus jossa hän kertoo Hirkalle, miksi Vetle on jäänyt lapsenasteelle. Siinä kohtauksessa on jotain herkkää ja alastonta. Pidin Ramojasta muutenkin. Hän toi mieleeni kovasti Syysmaa-sarjan Welman. Samalla lailla vahvoja naisia.  Ramoja kuului muutenkin suosikkeihini. Muuten Yminmaalaiset eivät vaikuttaneet kauhean sympaattisilta. Yhdessä jos toisessa oli jotain vikaa.
Kirjan pahis oli Urd,joka pääsee isänsä kuoleman jälkeen neuvoston 12:sta jäseneksi. Urd on aikalailla peruspahis, joka ei herätä mitään sympatioita, eikä ole toisaalta tarpeeksi karismaattinen noustakseen pahisten A-luokkaan. Jos ollaan ihan rehellisiä, niin en ymmärtänyt sitä kaula hommaa. Miksi siellä oli korpin nokka ja miten se oli sinne joutunut?
Mutta tiivistettynä kirja oli täyttä timanttia. 5/5

torstai 5. toukokuuta 2016

Lauren Conrad(Tell)- Style

 Kirja on jaettu kolmeen suureen aihealueeseen: muoti, kauneus ja elämäntyyli. Näiden kategorioiden alla on yhteensä yksitoista lukua , jotka käsittelevät muunmuassa Garderobin kokoamista ja hiustenlaittoa. Lauren Conrad nousi julkisuuteen The Hills-sarjan myötä ja hänen elämäänsä on seurattu muutaman tositv-sarjan kautta.  Lauren on tunnettu hillitystä tyylistään ja nainen julkaissut muutaman vaatemalliston.
 The Hills tuo mieleen etäisiä mielikuvia, joten varmaan sarjaa on tullut joskus pari jaksoa katsottua. Mielestäni Lauren vaikuttaa mukavalta ihmiseltä. Muita hänen kirjojaan en ole lukenut ja tämäkin päätyi hieman sattumalta luentaan. Minulla oli 10e alennuskoodi sokokselle ja jotenkin meikit ei tuolloin vedonneet. Sattui olemaan vielä joku tarjouspäivä, joten halusin äkkiä pois ryysiksestä. Sitten huomasin tämän kirjan yhdessä nurkassa ja koska maksettavaa ei hirveäsi jäänyt kupongin jälkeen, päätin mennä nopeasti kassalle.
Style on suunnattu teini-ikäisille lukijoille, jotka kaipaavat vinkkejä oman tyylin löytämiseen. Mutta kyllä tätä ihan hyvin pystyi "vanhempana" lukijana tutkimaan ja löytämään muutaman ihan käyttökelpoisen vinkin.  Itse luin tarkkaan vinkit kuosien yhdistelystä, koska moni vaatteistani on kukallisia tai muun kuosisia. Itse olin tätä lukiessani aloittamassa vaatteiden päivitystä, koska vanhat ovat auttamattomasti vanhoja ja eivätkä kuvaa enää yhtään persoonaani.  Lukuhetki siis sattui vahingossa juuri oikeaan hetkeen.  Vinkit ovat minusta ihan hyviä ja käyttökelpoisia, mutta osa oli todella itsestään selviä. Eniten hyödyin vinkeistä vaateostoksille, vaikka kovin usein ei tulekkaan vaateputiikeissa piipahdettua. En ole edes hirveästi ennen miettinyt, miten varustaudun ostosreissulle.

Meikki- ja hiusvinkkeihin olin sen sijaan pettynyt. Ensinnäkin niitä oli tosi vähän.  Lisäksi ne olivat todella persoonattomia. Miksi aina nudehuulihehkutusta? Lisäksi vinkit eivät edes ole Laurenin vaan oikeastaan hänen meikkaajansa, joten koko osio tuntui väkisin tehdyltä. Lauren ei tunnu kauheasti pitävän meikkaamisesta, joten eikö osio olisi voitu jättää kokonaan pois ja korvata naisen intohimolla eli vaatteilla.
Ulkoasultaan kirja on siisti. Valokuvia on paljon ja ne ovat hyvin mietitty yhteen kirjan kanssa.
Yksi yksityiskohta tosin häiritsi. Laurenilla oli jokaisessa kuvassa mustat kynnet, vaikka hän painotti kynsilakan tärkeyttä asusteena. Jos teini-ikäinen Jenni olisi saanut tämän käteensä, olisin viihtynyt sen parissa vieläkin paremmin.
3/5

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Pia Heikkilä-Operaatio lipstick


 Sallikaa minun esittäytyä:Anna S,32 vuotta, CNN-kanavan kirjeenvaihtaja ja sinkku.Sukujuuret Suomessa, koti siellä minne Lontoon-toimituksen pomot käskevät lähteä. Mutta aina ja kaikkialla valmiina pieneen seksiseikkailuun.

Operaatio Lipstick kertoo Annasta, joka on sotakirjeenvaihtajana Afganistanissa.  Nainen hyppii sängystä sänkyyn, mutta alkaa kaivata vakavampaa suhdetta.  Kaupassa Anna törmää Markkiin, jonka ristii heti Herkuksi. Anna näkee Markin kuitenkin yhdesssä Sabinan kanssa, joka on hänen inhoamansa toimittaja. Anna asuu kommuunissa yhdessä valokuvaaja Timin ja toimittaja Kellyn kanssa. Kellyn poikaystävä on kuitenkin löytänyt uuden taskuraketin ja nainen tahtoo kostaa miehen petoksen.Kelly tietää, ettei Richin liiketoiminta kestä tarkempaa tarkastelua ja saa Annan vakuutettua mukaan hurjaan kostohankkeeseensa.
Pidin hirveästi ideasta toteuttaa chick-lit näin epätavallisessa ympäristössä. En ole ainakaan koskaan kuullut mistään vastaavasta, joten pointsit kirjailijalle erikoisuudesta. Sota-alue ja sen mukanaan tuoma jatkuva jännite loivat kirjaan piristystä. Alueen karuus tavallaan nauroi Annan elämälle.  Valitettavasti alueen kuvaus ja sodan raakuus jätettiin aika toissijaiseksi, vaikka juuri se oli kirjan kantava voima.  Toki loppua kohti tapahtumat tiivistyvät ja lukija pääsee lähemmältä näkemään tienvarsihyökkäyksiä ja petoksia, mutta lisää olisi kaivattu ja paljon.
Anna on päähenkilönä aika mauton. Toisaalta tykkäsin tästä puoliksi suomalaisesta toimittajasta, mutta hän oli aivan liian pinnallinen. Hän rakastui Markkiinkin puhtaasti tämän ulkonäön perusteella.   Markista ei edes selviä hirveästi kirjan aikana ja heidän romanssinsa oli hyvin epäuskottava.Eikö joskus chick-litissä naiset voisi rakastua miehen älykkyyteen tai kilttiyteen.Se vasta olisi piristävää, jos rakkaustarina olisi uskottava. Nyt vaikuttaa nimittäin siltä, että suhde menee pilalle heti, kun ensimmäiset rypyt astuvat kehiin. Annasta täytyy sanoa, että hän oli itsekeskeinen. Hyvä skuuppi ja hän on valmis uhraamaan kaiken ja vaarantamaan muita ihmisiä sen enempää miettimättä. Onneksi lopussa Anna joutuu miettimään elämää ollessaan vankina. Tykkäsin hirveästi tästä juonikuviosta ja olisin tahtonut lukea siitä enemmänkin.
Kirja on jaettu kahteen osaan. Aluksi on hieman kiusallinen chick-lit vaihe ja sitten alkaa seikkailuosio. Valitettavasti ensimmäinen osa saa välillä punan kohoamaan poskille ja ei niin hyvässä mielessä.  Heikkilän kuvaamat miehen esineellistämiset ja seksiseikkailut ovat niin päälleliimatun oloisia ja huonosti kirjoitettuja kuin vain voi. Muutenkaan en ollut kauhean tyytyväinen kirjailijan kieleen ja siitä näkyi valitettavan selvästi esikoiskirjamaisuus. Kirja on aluksi julkaistu englanniksi ja Heikkilä on itse kirjoittanut muunnellun suomenkielisen version. Voi olla, että kääntäminen on tuonut kieleen kökköyttä ja epäluonnollisuutta. Anna ei alkuperäisessä versiossa ole muuten puoliksi suomalainen vaan tanskalainen.  Minusta nimen omaan Annan suomalaistauta oli hauska yksityiskohta.
Loppu tuntui nopeasti kirjoitetulta. Aivan kuin kirjailijalta olisi ideat loppuneet kesken ja olisi pakko saada tarina loppuun. Annan pääsy pois vangitsijansa luota oli kuvattu liian pikaisesti , eikä hahmojen kohtaloita puitu tarpeeksi. Minulle jäi ainakin hieman epäselväksi, mitä henkilöille kuului pahimman oltua ohi. Kirjasta on kirjoitettu jatko-osa Koodinimi kajaali, joka varmaan tuo selvennystä tilanteeseen.
Kaiken marmatuksen jälkeen voin todeta viihtyneeni ihan hyvin Annan mukana Afganistanissa, vaikka uskottavuudesta ei ollutkaan tietoa. Tarvitseeko sitä aina edes ollakkaan?Tulen varmaan lukemaan jatko-osan jossain vaiheessa kesällä, koska se vaikuttaa juuri sopivalta helteistä rantapäivää varten. Lopuksi täytyy sanoa, että pidin hirveästi huulipunan osallisuudesta juttuut, koska olen ehdottomasti koko sydämelläni huulipunatyttö.  Kirjan nimi nostaa ainakin yhden pisteen.
3/5

tiistai 3. toukokuuta 2016

Susan Varley-Mäyrän jäähyväislahjat

Mäyrä on vanha ja tietää nukkuvansa kohta pois. Se on kuitenkin huolissaan, miten sen ystävät selviävät hänen mentyään. Yöllä Mäyrä vaipuu ikuiseen uneen ja Kettu kertoo ystäville suru-uutisen.
Ystävykset alkavat muistella ystäväänsä ja tajuavat kaikki oppineensa jotain Mäyrältä. Jotain mitä Mäyrä oli opettanut vain heille.
Sain tämän lapsena joululahjaksi.Silloin se muodostui tärkeäksi kirjaksi, joka kuitenkin hävisi vuosien varrella. Muutaman vuoden olen tätä etsinyt kirjakaupoista ja poistohyllyistä, mutta onneksi lopulta löysin kirjan Huudosta.

 Tarina on koskettava ja sai aikaa syvän liikutuksen allekirjoittaneessa. Kuolema on vaikea aihe käsiteltäväksi kirjoissa ja varsinkin lastenkirjoissa, mutta Mäyrän jäähyväislahjat onnistuu siinä tosi hyvin. Minusta jokaisen pikkulapsen olisi hyvä lukea kirja, koska ainakin minä oivalsin siitä paljon lapsena.
Kirjan kuvitukset ovat todella kauniita. Pidän tällaisista eläinkuvituksista. Ainoastaan ketun hervoton koko häiritsi. Miksi lapsia johdetaan aina harhaan tuon eläimen koossa, koska kettu esitetään aina vähintään suden kokoisena. Minä sain vasta riparilla tietää, miten pieni otus se todellisuudessa on. Muistan miten huijatuksi tunsin oloni!
Ehkä pienoinen nostalgialisä, mutta minusta kirja on 5/5

 "Mäyrä ei pelännyt kuolemaa.Kuoleminen tarkoitti ainoastaan sitä, että se jättäisi ruumiinsa. Koska sen ruumis ei toiminut enää niin hyvin kuin joskus menneinä päivinä, asia ei  Mäyrää kovasti huolestuttanut. Sen ainoa huoli oli , miltä sen ystävistä sitten tuntuisi, kun se olisi lähtenyt."

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Huhtikuu(Helsinki,Grimm ja luetut)

Huuhtikuu meni ohi nopeasti. Ihanaa, kun alkaa kevät. Sain kesäksi töitä, jotka tosin alkavat vasta reilun viikon kuluttua.  Kiva tienata vähän rahaa, koska syksymmällä olisi tarkoitus muuttaa.  Tosin pääsykokeisiin pitäisi alkaa lukea suuremmalla innolla, että opiskelupaikan saaminen olisi mahdollista.
  Käytiin siskon kanssa kolmen yön reissulle Helsingissä. Viimeksi olen käynyt kaupungissa eskarissa, joten oli jo aikakin! Ateneum oli hieno. Oli siistiä nähdä miten isoja teokset oikeasti on. Lisäksi tykästyin kovasta Maria Wiikin tauluihin.  Käytiin myös Hamissa, joka ei tehnyt minuun kauhean suurta vaikutusta. Olihan sieltä muutama hieno työ, mutta onneksi sisko piti töistä, ettei käynti ollut ihan turha. Nykytaide ei vain ole minun juttuni. En ymmärrä mitä hienoa on, että nainen poseeraa valokuvissa koiramaisesti. Ja olihan Tove Janssonin freskot hieno nähdä livenä. Ne on kuulema siirretty pysyvästi Hamiin, että pysyvät hyvässä kunnossa.  Lisäksi käytiin katsomassa Onnenonkija ja Äkkilähtö elokuvissa.  Äkkilähdössä oli hyvät näyttelijät, mutta juoni ei kantanut.Liian monta suuntaa, joihin keskityttiin liian vähän. Tämmöset elokuvat ärsyttää.Joissa olisi potenttiaalia, mutta joita ei ole maltettu tehdä loppuun asti.  Onnenonkijan voisi katsoa joskus toistekkin. Käytiin myös luonnontieteellisessä museossa, jonne olen halunnut jo pitkään. Valitettavasti paikka oli täynnä ala-asteelaisia, joten kauhean rauhaisa ei kokemus ollut. Mutta oli hienoa nähdä miten isoja mammuutit olivat ja evoluutio-osasto teki itseeni suurimman vaikutuksen.
Kuukauden ehdoton sarja suosikki oli Grimmin neljäs kausi. Oli aivan mahtava. Tämä sarja parantaa kokoajan. Sarjan alku oli tosi heikko, mutta nyt sarja kuuluu suosikkeihini. Neljäs kausi oli täynnä käänteitä. Ekana jännitettin kapteenin puolesta ja sitten Julietten. Suosittelen kaikille fantasia ja kauhu sarjoista pitäville.Lisäksi tuli pitkästä aikaa alettua katsoa Sinkkuelämää uudelleen. En edes muista, kuinka pitkä aika viime kerrasta on.
Luettua tuli kaikkiaan viisi kirjaa.  Muutama teos jäi kesken. Lukeminen oli paikoin vähän jähmeää ja tuntui, ettei kirjoissa pääse eteenpäin.  Luetuista eniten pidin Mäyrän jäähyväislahjasta.  Näistä vain yhdestä on tullut blogattua, joten pitäisi saada blogi ajantasalle. 

Lauren Conrad-Style
Sophie Kinsella-Varsinainen talousihme
Susan Varley-Mäyrän jäähyväislahjat
Pia Heikkilä-Operaatio lipstick
Karoliina Korhonen-Suomalaisten painajaisia