maanantai 6. kesäkuuta 2016

Tommi Kinnunen-Neljäntienristeys

Neljäntienristeys keräsi ilmestyttyään valtavat kehut ja minun täytyy liittyä kehujien joukkoon. Kirja on sukutarina, joka kertoo kätilö Marian ja tämän aviottoman Lahja tyttären, sekä Lahjan Onni miehen tarinan ja toki heidän lapsiensakin elämään raotetaan Johannes pojan Kaarina vaimon kautta. Tarina on pohjavireeltään alakuloinen, eikä onnenhetkiä päästetä valoon. Vuodet vierivät ja sodan traumatisoimat ihmiset alkavat jälleen rakentaa Suomea.
 Kirja alkaa rankasti. María haetaan auttamaan vaikean synnytyksen kanssa ja hän joutuu pala kerrallaan ottamaan kuolleen lapsen heikossa kunnossa olevan äidin sisältä. Tässä kohtaa mietin, onko kirja minua varten. Onneksi loppu kirja ei aiheuttanut vilun väristyksiä. Ihmisten elämä on surkeaa, mutta se johtuu osin heidän asenteestaan elämään. Päähenkilöt tavoittelevat elämää, joka ei ole mahdollista ja vähempi ei heitä tyydytä.
 Päähenkilöiden elämää kuvataan sieltä täältä. Edellisen kuvauksen välissä on usein runsaasti vuosia, joten paljon jätetään kertomatta. Se onkin kirjan yksi mielenkiintoisimmista asioista. Miksi juuri nämä kohtaukset näytetään lukijalle, mutta muusta vaietaan? Toki lukija voi kuvitella välissä tapahtuvat asiat.Mitään ei puhki selitetä. Siksi tunteet korostuu. Väkisinhän näiden ihmisten elämässä tapahtuu jotain hyvääkin, mutta päällimmäisenä vellotaan surkeudessa. Helenan sokeuden toteaminen kuvataan, Mutta hänen ja Johanneksen leikit jätetään taka-alalle, vaikka lyhyt pätkä niistä kertookin enemmän kuin tarpeeksi sisarusten väleistä. Olisin halunnut lukea enemmän heidän lämpimistä väleistään, koska jatkuva märehtiminen alkoi loppua kohden aiheuttaa hienoista ahdistusta.
  Lahja on itsenäinen nainen. Hän on koko lapsuutensa saanut kuulla olevansa alempana muita, koska on isätön. Ihan kuin hänellä olisi ollut asiaan jotain vaikutusvaltaa.  Lahja päättää hankkia arvostusta työllään ja opiskelee ahkerasti valokuvauksen saloja voidakseen joskus perustaa oman valokuvausliikkeen. Eräänä päivänä Lahja tapaa kuitenkin Onnin, joka ottaa Lahjan isättömän lapsen omakseen. Onnille tämä riittäisi, mutta Lahja haluaa lisää. Lahja haluaisi todella kovasti täydellisen perheen, jolla voisi kompensoida lapsuuttaan.Valitettavasti hän on kuitenkin liian itsellinen monen lapsen äidiksi, eikä hänen avioliittonsa toimi. Eihän Lahja voi tietää Onnin salaisuutta ja siksi Onnin vetäytyminen hänen luotaan satuttaa, kun taaskaan hän ei kelpaa.
Lahjasta olisi hänen vuoronsa olla se, joka otetaan syliin ja jota lohdutellaan. Hän oli jo yhden lapsen saanut maailmaan yksin ,yksin sen hoitanut ja hyssytellyt hiljaiseksi kipeinä päivinä.
 Onnia minun kävi eniten sääliksi. Jos hän olisi elänyt toisena aikana, olisi hän voinut elää vapaasti. Nyt hän joutui kamppailemaan itseinhon kourissa. Ne pienet hetket, jotka hän sai olla vapaa, muuttuivat jälkeenpäin sielua syövyttäväksi hapoksi. Pidin Onnin ja hänen lastensa väleistä ja muutenkin Onnista, koska hän vaikutti kunnon mieheltä. Okei, hän petti, mutta tällaista tilannetta ymmärtää paremmin. On jännä miten sitä ajattelee. Jos Onni olisi juossut naisten perässä, olisin pitänyt häntä täytenä kusipäänä. Nyt kun hän etsi miehiä, pystyin ymmärtämään sen, vaikka samalla laillahan hän silti petti. Ja toisaalta hän petti myös itseään joka kertalla.
Ei hän tahtoisi tällaista elämää. Hän haluaisi olla kunnollinen aviomies ja hyvä isä.  Jos hän voisi tai jos hän osaisi olla joku muu, hän olisi. 
Kaarina ja Onni olivat suosikki hahmojani, koska he vaikuttivat kunnollisilta ihmisiltä. Lahjan ja Marian jatkuva marina taas ärsytti. Pidin juonesta, vaikka välillä oli vaikea pysyä perillä, mikä tapaus tapahtui milloinkin.Pidin myös lopun paljastuksesta, joka nitoi juonen yhteen. Kirja oli hienosti kirjoitettu ja tuntui ainutlaatuiselta. Suosittelen. Ei kuitenkaan ehkä parasta ranta lukemista. Ehkä syksyllä olisin antanut täydet. Mutta lähelle päästään nytkin. 4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!