lauantai 23. heinäkuuta 2016

Harper Lee-Kuin surmaisi satakielen

Kuin surmaisi satakielen on yksi suurimpia klassikoita.Se on pöyrinyt jo pitkään luettavien listalla. Sen sijaan olin pettynyt saadessani tietää, että Kaikki taivaan linnut julkaistaan. Mielestäni on moraalisesti väärin kirjailijaa kohtaan, että hänellä rahastetaan näin. Teos, jota hän ei ole kirjoitettuaan halunnut julkaista, päätyy kirjasensaatioksi. Eikö hänen olisi voitu antaa pitää kunnia yhdestä sydämiä valloittaneesta kirjasta, ilman tämän myötä aina eteen tulevaa vertailua toiseen teokseen.Scout elää lapsuuttaan veljensä Jemin ja Atticuksen kanssa Maycombissa 1930-luvulla. Scout on villikko, eikä tahdo asettua tytön rooliin.  Ystävänsä Dilin kanssa lapset viettävät onnellista lapsuutta. Atticus toimii asianajajana ja saa puolustettavakseen mustan miehen, jota syytetään valkoisen naisen raiskauksesta. Tapaus kuohuttaa Maycombilaisia ja Scout näkee ihmisten toisen puolen.
Teoksen alkupuoli kuvaa lempeää Maycombia. Scout leikkii kavereineen iloisesti. Oikeastaan tähän puoleen kiinnitettiin liikaakin huomiota. Ei minua ainakaan kiinnostanut lukea näin pitkään leikkimisestä ja jossain vaiheessa olin luovuttaa kirjan osalta.  Ja minusta lapset toimivat sairaasti naapurin erakkoa kohtaan. He pitivät tätä kummituksena ja yrittivät kiusata tämän esiin.  En ymmärtänyt miksi. Minä olisin lapsena pysynyt visusti poissa tuommoisen talon lähettyviltä.
Kirjan toinen puoli taas kuvaa kaupungin muutosta. Musta mies on automaattisesti syyllinen raiskaukseen, vaikka häntä vastaan puhujat kuuluvatkin valkoiseen roskaluokkaan, jonka sanoihin ei ole uskomista. Atticus pystyy tarkasti osoittamaan ettei syytetty ole vastuussa teosta. Se ei kuitenkaan auta, koska valamies uskoo mustan miehen valehtelevan aina. Kirjan loppu on mielenkiintoinen ja se tuntuu jäävän hieman kesken. Kaupungin tunnelma on vieläkin varpaillaan, mutta pahimmat soraäänet ovat poissa.
Olisin kaivannut kirjaan samaa runollista tunnelmaa, kuin sen nimessä on. Nyt tapahtumat etenivät verkkaisesti ja sivut olivat täynnä tarpeettomia tapahtumia. Minä en viihtynyt Maycombissa.Ainaot hahmot joista todella pidin olivat Atticus, Rachel ja Calpuria. En samaistunut Jemiin, enkä Scouttiin, joten olin onnellinen kun tarina käynnistyi puolessa välissä kirjaa. Alun olisin voinut skipata täysin.  Loppu puoli oli paljon vetävämmin kirjoitettu ja tapahtumat ovat nopeampi tempoisia. Ymmärrän idean ristiriidassa, jolla kuvataan kaupungin muutosta. Mielestäni se ei kuitenkaan onnistu kauhean hyvin.
Kirjan teema on varsin ajankohtainen vieläkin, joten sitä oli mielenkiintoista lukea peilaten nykyaikaan. Klassikothan toimivat ajasta riippumatta, joten siinä mielessä Kuin surmaisi satakielen on onnistunut teos. Ymmärrän sen rakastettavuuden. Minua se ei kuitenkaan lumonnut, mutta en toisaalta kadu sen lukemistakaan.
3/5

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Blake Crouch-Wayward Pines- Ei pakotietä

Kirja on omistettu Lostin, Twin Peaksin, Salaisten kansioiden ja Suljetun saaren faneille. Eli ei minulle. Mikään edellä mainituista ei ole koskaan iskenyt. Lostia olen katsonut sieltä täältä, mutta mielenkiinto ei ole riittänyt muutamaa minuuttia pidemmälle. Twin Peaksin toinen kausi junnaa paikoillaan. Aion tämän kulttisarjan saada joskus katsottua kokonaan, mutta vuosi on vielä mysteeri. Näin lapsuudessa painajaista, jossa soi salaisten kansioiden musiikki ja siinä oli keskiössä Kekkonen. Kaksi silloin eniten selkäpiitäni karmivaa asiaa..Lapsena kalju ja pelottavan näköinen mies pelotti kovin. Ehkä hänestä 90-luvun alussa kerrottiin hyvin mahtipontiseksi, koska muistan vieläkin tarkasti tuon pelon entistä presidenttiä kohtaan. Joskus pitäisi tutustua Salaisiin kansioihin, koska kuuluhan se yleissivistykseen. Suljettu saari ei sano mitään.
Ethan Burke herää kolarin jälkeen Wayward pinesissä. Pikkukaupunki vaikuttaa idylliseltä, mutta pian Burke huomaa ettei sieltä pääse pois. Hän on tullut kaupunkiin etsimään kahta kadonnutta agenttia. Toisen hän löytää raa´asti murhattuna ja toinen on vanhentunut huomattavasti. Burke päättää paeta kaupungista keinoja kaihtamatta ja samalla selvittää, mikä kaupungissa on vikana..Samaan aikaan Burken perhe viettää muistotilaisuutta ja yrittää alkaa totutella elämään ilman miestä ja isää.Hänen katoamisestaan on kulunut jo vuosi.
Hitsi mikä kirja! En suoraan sanottuna osannut odottaa mitään tällaista. Kirja veti täysillä mukaansa ja luin sen kahdessa päivässä päivässä. Valitettavasti välillä oli nukuttava. Juoni oli rakennettu hienosti, vaikka  aikaerot hämmensivät, mutta loppu sitoo kaiken yhteen. Onneksi päätösei ole liian selittelevä ja seisahtunut, vaan seikkailu jatkuu selityksen lomassa. En oikein tíedä mitä seuraavilta osilta odottaa. Tämä olisi toiminut yksittäisenä romaaninakin hienosti. Aion toki jossain vaiheessa lukea seuraavan osan. Pelkään vain,ettei se pääse samalle tasolle.
Pidin Wayward Pinesin hieman uhkaavasta tunnelmasta.  Kaupunki oli päältä leppoisa, mutta lukija alkaa pian tajuta jonkin olevan pahasti pielessä. Ethan Burke sen sijaan jäi hieman valjuksi hahmoksi. Tiuskiva vaimonsa pettäjä, joka on lähtenyt etsimään entistä rakastettuaa, ei ole kaikkein helpoiten sympatiaa keräävä hahmo. Tietty rosoisuus on hyvästä, mutta vielä tämä mies ei valloittanut sydäntäni. Hahmo kavalkadi olisi kaivannut lisämaustetta, mutta onneksi juoni pelastaa könköt hahmot.
Juoni onkin värikäs ja kirjan aikana kerkeää tapahtua paljon. Tylsää vaihetta ei ole.Itse en ainakaan osannut päätellä loppuratkaisua, joten mielenkiinto säilyi. Oli kiva lukea vaihteeksi jotain täysin erilaista. Voisinkin suositella tätä kaikille, jotka kaipaavat luettavakseen jotain ihan muuta.
4/5´

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kesäkuu

Kesäkuu oli hienoa aikaa. Hirveästi ei tule mitään negatiivista mieleen. Alkuun kuukausi oli kylmä, mutta onneksi ilma lämpeni, niin pääsi loppukuusta uimaan ja grillaamaan. Käytiin siskon ja isän kanssa Lapinlahdella katsomassa eliittikisat. Oli hienoa ekan kerran olla paikan päällä. Tv kuitenkin vääristää aina matkoja. Ja toki Nezirin suomenennätys oli hienoa nähtävää, vaikka hän onkin jo ehtinyt laittaa sen historiaan sen jälkeen.Muun urheilun katsomisesta en välitä, mutta yleisurheilussa kiehtoo monipuolisuus. Lajeja on paljon ja ne mittaavat hyvin erilaisia taitoja.  Onneksi EM-kisat alkavat tällä viikolla. Muuten kuukausi kului töissä ja kavereiden kanssa.
Luettua sain viisi kirjaa.
Tommi Kinnunen-Neljäntienristeys
Harper Lee-Kuin surmaisi satakielen(postaus tulossa)
Agatha Christie-Herule Poirot ja Huvimajan arvoitus
Blake Crouch-Ei pakotietä(postaus tulossa)
Jennifer E.Smith-Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea(postaus tulossa)
Kaikki kirjat olivat hyviä. Wayward pines lumosi kuitenkin eniten. Onneksi koneongelmat(koputan puuta) ovat ohi, joten ehkä saisin nuo puuttuvat arvioinnit kohta blogiin asti.