maanantai 8. elokuuta 2016

Jane Austen- Viisasteleva sydän

Viisasteleva sydän jäi Austenin viimeiseksi kirjaksi ja tietyllä tavalla jo kirjan aikana alkaneen sairauden voi nähdä teoksessa. Ensinnäkin se on huomattavasti surusävytteisempi kuin muut kirjailijan teokset. Lisäksi viimeinen luku tuntuu olevan täynnä ajatuksia elämästä.
 Anne on menneisyydessään ollut hyvin rakastunut Wentworth nimiseen kapteeniin.  Pari olisi halunnut mennä kihloihin, mutta Anne antaa läheistensä mielipiteen muuttaa päätöksensä ja murtunut Wentworth palaa merille. Anne jatkaa elämäänsä perheensä mustana lampaana, jota ei ole tarpeeksi hieno isälle tai siskoille. Vuosien kuluttua Elliottien perhe joutuu antamaan kartannonsa vuokralle ja muuttamaan Bathiin. Heidän kartannoaan tulee asuttamaan Wertworthin sisar, joten siskoaan auttamaan jäänyt Anne kohtaa vääjäämättä matkoillaan huomattavasti rikastuneen Wertworthin. Mies on vieläkin katkera ja kiinnittää huomionsa kylän muihin naisiin.
  Anne on surumielinen hahmo. Hieman toisenlainen kuin Austenin muiden kirjojen sankarittaret. Vaikka perhe ei kiinnitäkkään naiseen huomiota, on älykäs Anne pidetty muiden tuttaviensa parissa.  Anne herätti hieman ristiriitaisia tunteita. Vaikka pidin hänestä paljon , olisi hänessä saanut olla ripaus enemmän itsepäisyyttä.  Hänen äitihahmonsa Russel pystyy sanelemaan tytön elämän. Eihän Russel mitenkään ilkeä ole, mutta Anne ei vain osaa sanoa vastaan. Wentwronthista pidin todella paljon. Austen osaa kirjoittaa mielenkiintoisia miehiä. Pidin siitä, että tälläkertaa nainen oli syyllinen jäätyneeseen tunnelmaan. Pystyin hyvin ymmärtämään Wentwronthin tunteet. Hän on itse varma rakkaudestaan ja sitten rakkauden kohde hylkää hänet, koska tämä ei kelpaa hänen perheelleen.
  Kuvaan astuu serkku Elliot, joka haluaisi mennä naimisiin Annen kanssa.  Mies on kohtelias herrasmies, mutta niinkuin kaikissa Austenin kirjoissa, pitää tässäkin yhdestä henkilöstä paljastua itkekeskeinen ja vilpillinen totuus. Toinen Austenin kirjoissa esiintyvä teema on vahvasti läsnä Viisastelevassa sydämmessäkin. Nimittäin sairastelu. Louisa iskee päänsä pahasti nuorison ollessa reissussa ja siitä seuraa pitkä sairastelujakso, joka sotkee Annen ja Wentwronthinkin suhdetta. Tässäkin kirjassa on värikästä väkeä. Kaikki henkilör olivat uskottavia ja osuvasti kuvattuja, joka vaikutti kirjan vetävyyteen positiivisesti.
Kaikenkaikkiaan pidin Viisastelevasta sydämestä todella paljon. Se oli sopivan romanttinen, mutta ei kuitenkaan äitelän imelä rakkaustarina.  Pidin tästä jopa enemmän kuin Ylpeydestä ja Ennakkoluulosta, mutta Järki ja tunteet säilyy suosikki Austenina. Se kosketti jollain tavalla enemmän. Tässä Annen sisarsuhteet olivat harmillisen huonoja, joten hänen perheestään en pitänyt yhtään.  Sisaruussuhteilla on suurempi merkitys toisessa kirjassa, joten se kolahti ainakin sen takia enemmän.
5/5

8 kommenttia:

  1. Austenin viimeinenn kirja oli Leikkiä ja totta, joka jäi häneltä kesken, ja joka ilmestyi sitten jonkuun "toisen naisen" täydentämänä. Ehkä sitä siksi ei voi lukea aidoksi Austeniksi, ihan niin kuin Tuulen Viemän jatko-osaakaan, jota Mitchell oli kyllä suunnitellut, mutta ei sitten voinut kuolemansa takia toteuttaa sai jatko-osan toisen kirjoittamana, mutta minä en pidä sitä täysin onnistuneena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista. Minä olen aina luullut tätä viimeiseksi. Tosin en ymmärrä miksi kenenkään kirjoja aletaan täydentää.

      Poista
    2. Niinpä! Joku on tahtonut hieman pohtia, miten kirja olisi mahdollisesti päättynyt, jos Austen olisi ehtinyt kirjoittaa sen loppuun, mutta ehkä kuitenkin olisi paremmpi jättää keskeneräiseksi, niin kuin ei Laura Ingals Wilderin neljää ensimmäistä vuotta, joka on siis konseptina julkaistu.

      Poista
    3. Musta kirjat pitäisi ylipäätäänkin julkaista vain kun kirjailija sitä itse tahtoo. Se on kuitenkin kirjailijalta sellainen hengen tuotos, että sen pitäisi olla täysin hänen näköisensä.

      Poista
  2. Sait minulta Liebster Awardin. :)

    http://ankinkirjablogi.blogspot.fi/2016/08/sain-liebster-awardin.html

    VastaaPoista
  3. Naispuolinen nolojen tilanteiden mies.
    ehkä paras kuvaus mihin olen netissä törmännyt, loisto;D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!