tiistai 8. marraskuuta 2016

Agatha Christie-Sininen juna

"-Jättäkää se Hercule Poirotin käsiin,hän sanoi mahtavasti, ja Olkaa huoletta. Minä Otan totuuden selville.
Hän pyyhkäisi pienen pölyhiukkasen jatketaan, hymyili miljonäärille vakuuttavasti ja lähti huoneesta. Kuitenkin hänen kävellessään portaita alas luottavainen ilme hänen kasvoillaan muuttui vaisummaksi. Mikäpä siinä,hän mutisi itsekseen, mutta on eräitä vaikeuksia. Niin, on eräitä suuria vaikeuksia."
Mitä ihmettä! Onko Poirotilla epäilyksiä jutun ratkaisun kanssa. Yllättävä kohta, koska tällaista mietintöä en ole ennen Poiroteissa huomannut. Tavallisesti mies on hieman liiankin itsevarma.

Eroamassa oleva Ruth Kettering lähti Sinisellä junalla rakastettunsa luo Rivieralle. Sinne asti hän ei kuitenkaan koskaan pääse. Joku murhaa Ruthin ja vie mukanaan hänen isänsä , Val Aldinin antaman mittaamattoman arvokkaan jalokiven. Sattumoisin samalla junalla matkaa yllättäen rikastunut Katherine ja Hercule Poirot.
Aviomies on itsestään selvä syyllinen, mutta Poirot on erimieltä.
Ensimmäisen kerran ratkaisin syyllisen Christienin dekkarista tai oikeastaan toisen syyllisistä. Toisen olemassa olon unohdin täysin...
Pidin kirjasta. Se oli täynnä Christielle tyypillisiä hahmoja. Eniten viihdyin Val Aldinin parissa. Rikas ja vaativa mies, jolta riistettiin kaikkein kallein. Poirot oli oma ihana itsensä ja kulutti ahkerasti aikaa ruokapöydässä. Varsinkin alkupuoli oli hieman totutusta poikkeavaa murhamammaa, mutta virkistävällä tavalla.  Ei tämä yltänyt parhaimpiin Poirotteihin, mutta viihdyin kovasti.  On ylipäätään ihanaa, kun oli pitkästä aikaa mahdollisuus syventyä kirjaan rauhassa.
Jotenkin Katherinen hahmo jäi salamyhkäiseksi. Tuntui ,ettei hän kertonut aivan kaikkea. Lisäksi lopussa vihjailtu yhteenmeno tietyn ihmisen kanssa ärsytti. Miten noin viisas nainen voi olla noin käsittämättömän tyhmä ja tyytyä kuraan.
3.5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!