sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tommi Kinnunen- Lopotti

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli paikoin masentava teos,  mutta onneksi Lopotti oli edes hieman positiivisempi. Pidin tästä enemmän kuin kirjailijan esikoisesta.
Helena lähtee pakotettuna sokeainkouluun Helsinkiin, mutta Tuomas jättää kotinsa vapaaehtoisesti hakiessaan onnellisempaa elämää. Kummatkin lähtijät etsivät rohkeutta olla pystypäin omaitsensä, jonka muut näkisivät persoonan, eikä ominaisuuden kautta.
Helena oppii tuntemaan kaupungin kadut ja elämään itsenäisesti, vaikkei koulu olekkaan auvoinen paikka. Välillä joku toinen oppilas kuolee harha-askeleen seurauksena ja kaipaus pikkuveljen luo vihloo rinnassa.Helenasta tulee taitava pianonvirittäjä ja hän löytää jonkun jolle kelpaa.  Tuomas tajuaa jo nuorena olevansa kiinnostunut miehistä. Kirjaston tietokirja kertoo homouden olevan hoidettavissa oleva sairaus. Tuomas oivaltaa,ettei hänellä ole elämää pikkukaupungissa ja opiskelupaikka kaukana tutuista tuntuu hyvältä idealta. Hän muuttuu stereotyyppisiä homoksi, joka etsii homobaarista kosketusta, hyväksyntää ja rakkautta.Yleensä mukaan tarttuu vaan yhden yön iloja, jotka häipyvät aamiaisen jälkeen. Vuosien etsinnän jälkeen  Tuomas löytää sydämen , jonka etsintä on ollut vaivan arvoista.
Valitettavasti päähenkilömme kohtaavat kamaluuksia tämän jälkeen, joita en halua enemmälti spoilata. Pidin kuitenkin paljon tarinasta ja myös sen lopusta , niin surullinen kuin se olikin. Nautin Kinnusen tavasta kirjoittaa. Se on yksinkertaista, mutta kaunista ja sujuvaa tekstiä. Ainoastaan lukujen nimet aiheuttivat ihmetystä. Nillä kun ei välillä vaikuttanut olevan mitään tekemistä itse luvun kanssa ja osat kappaleiden katkeamista jäivät soimaan päähän. En tiedä löytyykö taustalta joku suurempi idea, mutta minulle se ei ainakaan avautunut.
Kirjassa hypittiin eri aikatasoissa ja menin välillä sekaisin henkilöstä. Jossain vaiheessa sitä oivaltaa, että vain Helena on minäkertoja. En ole hyvä näissä jutuissa. Onneksi Lopotissa oli vähemmän kertojia kuin Neljäntienristeyksessä. Olisin mennyt varmana pahemmin sekaisin. Mutta sittenkun lukeminen alkoi sujua, oli se hyvin mukavaa. Pidin erityisesti Helenasta. Hän oli niin itsenäinen ja rohkea nainen. Joku taisi verrata häntä mummonsa, mutta minä en pitänyt Mariasta, vaikka Helena voittikin minut puolelleen.Hänen sokeutensa sai pohtimaan näkövammaisten elämää ja haasteita jokapäiväisessä elämässä. Eihän näitä asioita tule normaalisti pohdittu, joten kirjan lukeminen oli avartavaa. Perheväkivallalla on kirjassa omapaikkansa. En tajua, miten Kari muuttui sellaiseksi. Helena miettii oliko kyseessä syy vai seuraus. Minä luulen, että Kari olisi paljastunut mädäksi jokatapauksessa. Olisin silti toivonut Helenalle iloisempaa loppua.
Tuomas ei ollut yhtä kiinnostava hahmo, eikä hänen kamppailuaan ollut yhtä mielenkiintoista seurata kuin Helenan.  Toki on kamala ajatella millaista kaksoiselämää tuhannet ihmiset  ovat joutuneet kokemaan. Kun toista ei voikkaan esitellä vanhemmille, kumppani lähtee evakkoon näiden kyläilyn ajaksi. Tai kun hauska baari-ilta voi päätyä mukilointiin. Tuomas ei kuitenkaan herättänyt yhtä paljon tunteita kuin Onni.  Tuo edellisen teoksen päähenkilö, jonka kohtalo kertoo karua tarinaa, mitä itsensä tukahduttamisesta voi pahimmillaan seurata. Ironisinta on, että Tuomas tavallaan itse estää onnen itseltään. Hänen perheensä on jo aikoja sitten arvannut Tuomaksen salaisuuden. Mutta lopussa sympatiat Tuomasta kohtaan kohosivat. Ja miten aloinkaan vihata Siniä. Osa lukijoista ei ole pitänyt tästä käänteestä, mutta minulle se upposi. Harvoin olen oikeasti tuntenut niin puhdasta vihaa hahmoa kohtaan, kuin Lopotin jälkeen.
Mutta kaikenkaikkiaan pidän teosta hyvin onnistuneena. Mitähän Kinnunen Seuraavaksi keksii? 4,5/5

2 kommenttia:

  1. Onni on minusta henkilö, joka on molemmissa kirjoissa kiinnostava. Pidin kuitenkin enemmän Neljäntienristeyksestä ja naisten valtasuhteista ja dramatiikasta. Kirja sopi tosi hyvin näytelmäksi, jonka kävin katsomassa Logomossa. Näytelmässä oli parhaimpia loppuja ikinä. Suuria tunteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole nähnyt näytelmää. Minä taas pidin tästä enemmän, koska Lopotti oli hieman toiveikkaampi.

      Poista

Kiitos kommentistasi!