torstai 23. helmikuuta 2017

Child's play 1-3

Hi, I´m Chucky. Wanna play?


Child´s play 1

Andy kinuaa äidiltään syntymäpäivälahjaksi Good Guy-nukkea,jonka äiti Karen päättääkin hommata kodittomalta mieheltä. Yllättäen Karen joutuu ylitöihin, joten Andya vahtimaan tulee Karenin paras ystävä. Andy on innoissaan syntymäpäivälahjastaan Chuckysta, mutta syntymäpäivä menee kamalalla tavalla pieleen. Chucky tappaa lapsenvahdin ja kertoo Andylle olevansa sarjamurhaaja Charles Lee Ray, jonka henki on lukkiutunnut nukkeen. Pian tulee toinenkin ruumis ja Andyn ollessa paikalla kääntyvät epäilykset kuusivuotiaan pojan suuntaan. Karen ja poliisi Mike tajuavat nuken murhanhimoisuuden ja yrittävät pelastaa Andyn, ennenkuin Ray siirtää henkensä Andyn ruumiiseen päästäkseen pois nuken kehosta.

Child´s play 2

Elokuvan alussa Good Guy-nukkeja korjataan ja korjattavaksi päätyy myös pahasti kärventynyt Chucky. Tehtaalla tapahtuu onnettomuus, jonka seurauksena Chucky herää henkiin. Tällä kertaa Chucky alkaa heti etsiä vimmatusti Andya saadakseen siirrettyä sielunsa pojan kehoon, ennenkuin jää lopullisesti nukeksi. Andy on päätynyt sijaisperheeseen, jossa tapaa Kylen. Chucky tulee pilaamaan perheen välit ja elokuvassa tulee huomattavasti enemmän ruumiita kuin ensimmäisessä osassa.

Child´s play 3


Kolmas elokuva lähtee käyntiin kun leluyhtiö alkaa vuosien jälkeen valmistaa uudestaan Good Guy-nukkeja. Useat oikeuden käynnit ovat syöneet yhtiön kannattavuutta ja lelun uudelleen käynnistettävä tuotanto on iso riski. Kuinka ollakkaan Chuckyn keho muovautuu uudelleen eloon ja nukke alkaa taas jahdata Andya, joka on jo sotilaskoulussa. Chucky postittaa itsensä Andylle, mutta paketin varastaa sotilaskoulua käyvä Tyler, joka haaveilee omasta nukesta. Tylerin kohdattuaan Chucky tajuaa, että voikin siirtää sielunsa Tylerin kehoon, eikä tarvitse Andya enää mihinkään. Andy saa selville Chuckyn palanneen ja aikoo estää murhanhimoisen nuken juonen.



Pidin ensimmäisestä osasta. Erityisesti tietty kasarityyli oli vangitseva. Muutenkin tykkään paljon ajan leffoista, koska niissä on selkeä oma kuvaustyylinsä. Tekniikka ei tietenkään ollut vielä samalla tasolla kuin nyt ja Chucky vaikutti paikoin hyvinkin kömpelöltä. Näkee hyvin miten nopeasti tekniikka on kehittynyt, kun seuraavissa osissa Chuckyn liikehdintä oli paljon uskottavampaa. Juoni oli mukaansatempaava ja täytyy myöntää, etten välillä uskaltanut edes katsoa ruutua. Varsinkin Miken ja Chuckyn autokohtaus jäi mieleen. Tämä oli ainoa pelkästää kauhuelokuva näistä kolmesta, koska seuraavat osat olivat vahvasti koomisia.

Huvittavinta on, että Chucky parsitaan aina kokoon oli tämä kuinka huonossa kunnossa tahansa. Siis minkälainen tehdas alkaisi korjata täysin risaista nukkea uuden veroiseksi, kun uuden nuken tekeminen olisi paljon helpompaa ja tulisi samalla taatusti myös halvemmaksi. Mutta tietysti nämä elokuvat ovat muutenkin semmoisia, ettei niitä kannata ajatella järjellä. Katsoin näitä muutenkin rentoutuakseni, koska aivot olivat jumissa työviikon päätteeksi. Katsoin kerralla kaikki kolme elokuvaa, mikä vaikutti tietenkin katselukokemukseen. Elokuvien sisälle pääsy oli tietenkin helppoa, kun ei mennyt "lämmittelyaikaa", mutta toisaalta elokuvat toistavat paljon toisiaan, eikä ennalta-arvatavuus ole koskaan hyvästä eteenkään kauhuelokuvissa.

Osat kohtaukset olivat saaneet selvästi innostusta Hohdosta ja muutkin ajan kauhuelokuvat on selvästi katsottu. Minua tämä ei varsinaisesti häiritse, kohan elokuvassa säilyy omaleimaisuus. Minulle tuli kuitenkin fiilis, että ensimmäinen osa oli hienosti tuoreista ideoista tehty ja seuraavat osat oli tehty vain rahan takia. Ne olivat juoneltaan aika kömpelöitä, eikä kohtauksia oltu viety kunnolla loppuun. Näyttelijät olivat mielestäni ihan uskottavia. Tai ei minulla tullut missään vaiheessa tunne, että elokuvaan olisi missään vaiheessa mennyt fiilikset näyttelijöiden takia.

Ensimmäisen elokuvan katson varmasti uudelleen, koska se oli minusta hyvä kauhuelokuva. Sellainen, että minäkin uskalla katsoa. Kaikkein pelottavimmat elokuvat jätän suosiolla toisille. Seuraavat osat eivät olleet pelottavia, eikä juonikaan ollut kummoinen , joten niihin tuskin kajoan. Ruumiiden määrä vain kasvaa elokuva elokuvalta. Saatan ehkä joskus innostua katsomaan ne kolme muutakin elokuvaa.

tiistai 14. helmikuuta 2017

Uutta hyllyyn

Vähän aikaa sitten osallistuin hyllynlämmittäjät-haasteeseen, joten nythän on hyvä hankkia lisää..Ei ollut tarkoitus, mutta piti kuluttaa palkkapäivänä aikaa kaupungilla siskoa odotellessa, joten päädyin pyörimään kirjakaupassa. Ja ainahan sieltä jotain mukaan tarttuu.
 Viiltäjä-Jackistä olen ollut kiinnostunut jo pitkään, joten tietysti tämä lähti poistohinnalla mukaan. Voisikin välillä lukea muutakin kuin kaunokirjallisuutta.Rikostarinoita Suomesta vaikutti mielenkiintoiselta, vaikken varmaan ole kuullutkaan kirjan tapauksista.
Tämän ostin Helsingistä. Tottakai muumi-ihmisellä pitää tämmöinen olla.

Margaret Atwood on kiinnostanut pidempään. Olen kuullut paljon kehuja hänen kirjoistaan. Agatha Christie on muodostunut melkein keräilykohteeksi. Hänen dekkareitaan on jo kertynyt hieman. Neiti Marple on sen sijaan jäänyt vähemmälle huomiolle. House of cards päätyi haasteen takia ostoskoriin. En osaa yhtään arvioida tykkäänkö. Tappamisen pitkä oppimäärä vaikutti mielenkiintoiselta. Toivottavasti dekkari lunastaa odotukset.

torstai 9. helmikuuta 2017

#hyllynlämmittäjä

Kirjablogeissa on pyörinyt hyllynlämmittäjät- haaste, jonka tarkoituksena on pienentää oman hyllyn lukemattomien määrää lukemalla 12:sta kirjaa 12:sta kuukaudessa.  Minulla on tapana haalia kirjoja, joten voisi olla hyvä välillä lukeakin niitä. 
Klassikoista otin mukaan Lolitan, Emman , Alatalon salissa ja Oikeusjutun. Alastalon salissa hirvittää jo etukäteen, mutta sillä on suurin todennäköisyys jäädä lukematta hyllyyn, joten päätin ottaa sen mukaan haasteeseen. Stephen Kingiltä otin mukaan Heräämisen. Harkitsin järeänpääkin teosta( joita Kingillä riittää) mutta totesin kahden paksumman kirjan riittävän. Tiiliskivikammoni on edelleen voimassa. Kirjoituksia neroudesta vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta siihen ei tule koskaan syvennyttyä.

Eli haasteeseen lähden näillä kirjoilla:
Franz Kafka- Oikeusjuttu
John Green- Tähtiin kirjoitettu virhe
Volter Kilpi-Alastalon salissa
Vladimir Nabokov-Lolita
Jane Austen-Emma
Stephen King-Herääminen
Riikka Pulkkinen-Raja
Jaana Lehtiö-Uutta auringon alla
Kirjoituksia neroudesta
Emmi Itäranta- Kudottujen kujien kaupunki
Stephen Fry- Fryn aikakirjat

Toivottavasti kaikki kirjat tulee luettua vuoden aikana.edit.Huomasin nyt, että näitä on yksi liian vähän... Ois ehkä pitänyt tehdä varmistus lasku. No, kyllä hyllystä vielä jotain luettavaa löytyy, kuten tämä: Jo Nesbo-Isänsä poika.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

J.K.Rowling-Paikka vapaana

Aloitin tämän lukemisen muutama vuosi sitten,mutta silloin äkillinen aivoverenvuoto oli liian ahdistava aihe lukea pitemmälle, koska äitinikin oli juuri kokenut saman. Lukukokemukseen vaikuttaa hirveästi , millainen omaelämäntilanne on kyseisenä hetkenä. Kun sain kirjan jouluna lahjaksi, olin heti innoissani tarttumassa siihen. Onneksi annoin muutaman vuoden kulua,enkä runtannut kirjaa aikanaan väkisin läpi.
Valtuutettu Barry Fairbrother kuolee yllättäen ja tapaus aiheuttaa kuhinaa Pagfordin pikkukaupungissa. Kuka nousee ottamaan haltuunsa vapautuneen paikan? Kaupunkilaiset ovat jakautuneet kahtia kiistelemään Fieldsistä, huonommasta alueesta, jossa huumeiden käyttö rehottaa. Eteenkin Fieldsin huumeklinikan kohtalo herättää tunteita puolesta ja vastaan.

Pidin siitä, millaiseksi Pagford oli kuvattu. Kaikki tuntevat toisensa ja kiistat menevät väkisinkin henkilökohtaiselle tasolle. Henkilöt ovat todellakin asettuneet vahvasti vastakkain ja toisen näkökulmia ei yritetäkkään ymmärtää. 

" Hän oli vihannut Barry Fairbrotheria. Shirley ja hänen miehensä, jotka olivat tavallisesti yksimielisiä ystävistään ja vihamiehistää, olivat tässä asiassa olleet jossain määrin eri linjoilla Howard oli toisinaan myöntänyt saavansa hupia tuosta pikku partaniekasta, joka oli tehnyt hänellä armotonta vastarintaa Pagfordin valtuustosalien pitkien, naarmuisten pöytien yli, mutta Shirley ei erottanut toisistaan politiikkaa ja yksityiselämää. Barry oli vastustanut Howardia asiassa, joka oli lähinnä tämän sydäntä, ja siksi Barry Fairbrother oli ollut Shirleyn arkkivihollinen."
Paikkaa valtuustosta hakee useampi taho, joka synnyttää kaupunkiin kyräilyn ilmapiirin. Soppaa sekoittaa valtuustonsivuille ilmestyneet mystiset panetteluviestit kaupunkilaisista, jotka tuovat entisestään esille ihmisten nurjan puolen. Mnusta on jotenkin huvittavaa, kuinka vähän varsinainen valinta edes herättää supatusta. Ennen vaaleja asia tuntui olevan maailman tärkein.

Toistuvuutta on liikaa varsinkin kirjan alkupuolella, kun kaikki pohtivat Barryn kuolemaa omasta näkövinkkelistään. Kuinkahan moni tyyppi saikaan ensimmäisten lukujen aikana tietää valtuutetun kuolemasta? Toisaalta suuri hahmojoukko aiheutti myös hämmennystä, ennenkuin alkoi oikeasti muistaa kuka on kukakin. Kirjassa nimittäin riittää henkilöitä. Ainoastaan tuo sekoittavuus haittaa, koska hahmot itsessään ovat aivan mahtavia.

Pidin Krystallista, joka oli nähnyt hieman liikaa teini-ikäiseksi tytöksi. Krystal herätti kaupunkilaisissa monenlaisia tunteita, koska hän oli malliesimerkki huonokäytöksisestä teinistä, jonka äiti piikitti ja huorasi minkä kerkesi. Tämä sekava perhe olikin Fieldsin vastustajille hyvä esimerkki siitä, että alueesta täytyisi luopua kokonaan. Miksi pitää pystyssä huumeklinikkaa, kun hoitoa saavat vain Terrin kaltaiset tapapiikittäjät?

Krystallissa oli kuitenkin särmää ja toivoa, mistä pidin. Hän halusi sinnikkäästi saada pikkuveljensä pois huonoilta kulmilta, vaikka keinot olivat vähintäänkin erikoiset. Terristä en kauheasti välittänyt, vaikka hänen huumeisiin sortumiselleen olikin ymmärrettävä syy. Nainen sai kuitenkin monta mahdollisuutta, joista ryssi järjestelmällisesti jokaisen ja syytti epäonnistumisistaan muita. En voi ymmärtää, miten hän antoi tuttavansa käyttää lapsiaan hyväksi, eikä tuntunut edes tajuavan asiaa. Merkit olivat kuitenkin niin selvät, että pikkuinenkin kiinnostus omien lasten elämästä olisi paljastanut asian,

Kaksi muutakin hahmoa nousi ylitse muiden. Pulska herkkupuodin pitäjä Howard ja tämän pojan vaimo Samantha, joka omisti Pulleat purjeet nimisen alusvaatekaupan naapurikaupunki Yarvinissa. Howard oli ainoa, josta tuli hieman Potterit mieleen. Vaimonsa palvoma mies toi nimittäin vahvasti mieleen Vernonin. Jokin tässä omaa erinomaisuuttaan täynnä olevassa miehessä kuitenkin viehätti.

Samantha haastoi riitaa aina hiemankin viiniä maistaneena ja haaveili salaa poikabändin jäsenestä. Hänen ja Milesin avioliitto polkee paikallaan ja Samantha uskoo valtuustovaalien olevan viimeinen niitti heidän parisuhteelleen. Samanthasta tuli ihmisyyden ärsyttävät puolet vahvasti esille ja välillä oikeasti sanoin Samathalle ajatuksissani :" ethän sinä nuin voi tehdä! Se on väärin,"'

Rowling osaa tehdä todentuntuisia hahmoja ja tässä kirjassa hahmot eivät pääse helpolla. He eivät ole kiiltokuvapoikia, joita on helppo rakastaa. Yllättäen ärsyttävimmäksi hahmoksi nousi miehensä Simonin pahoinpitelemä Ruth. Minua ärsytti, kuinka tämä jaksoi nähdä puolisossaan hyvää, vaikka tämä käytti häntä ja poikiaan nyrkkeilysäkkinään ja harjoitti myös henkistä väkivaltaa. Tiedän, että tilanteesta lähteminen on vaikeaa, mutta Ruth tuntui toisaalta olevan tyytyväinen tilanteeseen. Häntä ei pahemmin näyttänyt vaivaavan jo kymmeniä vuosia jatkunut alistaminen. On jännä, että tämmöisessä kirjassa periaatteessa viaton uhri nousee inhokiksi, mutta minkäs teet.

Minua vähän huvittaa kuinka kauhistuneita ihmiset olivat tästä kirjasta sen julkaisun aikoihin. Minusta on vaan hyvä, että Rowling on tehyt jotain täysin erilaista kuin aiemmin. Ja täytyy sanoa, että omaan makuuni Potterit ovat paljon rankempia kirjoja. Voldemort ja hänen seuraajansa kiduttivat ja murhasivat satoja velhoja(olkoonkin, että ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia) ja Harry joutui näkemään vauvana omien vanhempiensa kylmäverisen murhan. Okei, eihän ne synkät puolet ole Pottereissa niin tarjottimella kuin tässä, mutta minun mielikuvitus lähtee vihjailusta enemmän liikkeelle.

Kaiken kaikkeaan pidin kirjasta kovasti, mutta ihan suosikikseni se ei noussut. Ehkä kirja olisi voinut olla tiiviimpi, niin tuo toistuvuus ei olisi häirinnyt niin paljon. Odotan kuitenkin innolla, mitä Rowling seuraavaksi keksii. En olisi odottanut kirjaan sellaista loppua kuin se sai, mutta se sopi tarinaan hienosti.

3/5

torstai 2. helmikuuta 2017

Tammikuu( Gotham,Wiskari ja hiljalleen palaava lukuinto)

Tammikuu on ehdottomasti kaikkein eniten vihaamani kuukausi. Osa ihmisistä innostuu uudistamaan elämäänsä, mutta minulle tulee lähinnä tyhjä olo. Ei ole oikein mitään mitä odottaa. Siksi väsäsinkin ensimmäisen bucketlistini ja aloin muutenkin suunnitella kaikkea kivaa tälle vuodelle.
    Tammikuun kohokohta oli Arttu Wiskarin keikka Kimmelissä. Viimeisestä keikasta onkin aikaa pari vuotta, joten oli jo aikakin. Keikoilla pitää ehdottomasti käydä enemmän tänä vuonna ja aktivoitua muutenkin, koska vuodesta 2016 jäi erityisesti tapahtumat mieleen.  Itse keikka kesti vain tunnin, mutta oli muuten hyvä.  Työt jatkuu, joten olen alkanut selailla vuokra-asuntoja. Jos sitä vihdoin pääsisi muuttamaan. Tai on pakko päästä. Jo sitä tämän ikäisenä haluaa elää itsenäistä elämää.
    Kirjoja luin kaksi. Olen tyytyväinen, että olen saanut kipinän lukemiseen taas pikku hiljaa syttymään. Vuoden loppu oli lukemisen osalta tahmeaa.

Ensiksi luin vihdoin J.K.Rowlingin Paikka vapaana. Pidin juonesta ja henkilöistä paljon, mutta tarina olisi voinut olla tiiviimpi.  Sophie Kinsellan ensimmäisen nuortenkirjan, Kadonnut: Audreyn päähahmo oli sympaattinen ja viihdyin kirjan parissa.
   Olen höpsähtänyt täysin kahteen sarjaan. Ensiksikin Gothamiin kannattaa tutustua, jos et ole vielä sarjaa nähnyt.  Sarja on yksinkertaisesti aivan mahtava. Sarja kertoo Batmanin kotikaupunki Gothamista ennen supersankarin aikaa.  Kaikkein kiinnostavampia sarjassa on tietenkin pahikset. Sarjassa nähdään mm. Arvuuttelijan syntyminen ja nuori kissanainen. Kaikkein paras on kuitenkin Pingviini. Olen hyvin rakastunut tuohon vaappuvaan sekopäähän.
   Sleepy hollow on yllättänyt täysin. Aloin katsoa sarjaa hyvin skeptisin tuntein, mutta hupsis vain kaksi kautta tuli suorastaan ahmittua tammikuussa. Tässä on myös se hyvä puoli, että isää lukuunottamatta kaikki muutkin meidän perheessä ovat innostuneet sarjasta. Sarja sijoittuu pieneen Sleepy Hollowin kaupunkiin, jossa pari sataa vuotta haudassa maannut Ichabod Crane herää samoihin aikoihin kuin päätön ratsumies. Harhaiselta vaikuttava Ichabod kohtaa poliisina työskentelevän Abigailin ja he rupeavat yhdessä kamppailemaan ratsumiestä vastaa. Parasta sarjassa on ehdottomasti Ichabodin(miksi nuin vaikea nimi!) sopeutuminen 2000-luvulle. Hänen näyttelijänsä on todella karismaattinen.
Sellainen oli tammikuu ja nyt on hyvä lähteä helmikuuta kohti. Haluaisin kovasti aktivoitua taas bloggaamisessa.