sunnuntai 5. helmikuuta 2017

J.K.Rowling-Paikka vapaana

Aloitin tämän lukemisen muutama vuosi sitten,mutta silloin äkillinen aivoverenvuoto oli liian ahdistava aihe lukea pitemmälle, koska äitinikin oli juuri kokenut saman. Lukukokemukseen vaikuttaa hirveästi , millainen omaelämäntilanne on kyseisenä hetkenä. Kun sain kirjan jouluna lahjaksi, olin heti innoissani tarttumassa siihen. Onneksi annoin muutaman vuoden kulua,enkä runtannut kirjaa aikanaan väkisin läpi.
Valtuutettu Barry Fairbrother kuolee yllättäen ja tapaus aiheuttaa kuhinaa Pagfordin pikkukaupungissa. Kuka nousee ottamaan haltuunsa vapautuneen paikan? Kaupunkilaiset ovat jakautuneet kahtia kiistelemään Fieldsistä, huonommasta alueesta, jossa huumeiden käyttö rehottaa. Eteenkin Fieldsin huumeklinikan kohtalo herättää tunteita puolesta ja vastaan.

Pidin siitä, millaiseksi Pagford oli kuvattu. Kaikki tuntevat toisensa ja kiistat menevät väkisinkin henkilökohtaiselle tasolle. Henkilöt ovat todellakin asettuneet vahvasti vastakkain ja toisen näkökulmia ei yritetäkkään ymmärtää. 

" Hän oli vihannut Barry Fairbrotheria. Shirley ja hänen miehensä, jotka olivat tavallisesti yksimielisiä ystävistään ja vihamiehistää, olivat tässä asiassa olleet jossain määrin eri linjoilla Howard oli toisinaan myöntänyt saavansa hupia tuosta pikku partaniekasta, joka oli tehnyt hänellä armotonta vastarintaa Pagfordin valtuustosalien pitkien, naarmuisten pöytien yli, mutta Shirley ei erottanut toisistaan politiikkaa ja yksityiselämää. Barry oli vastustanut Howardia asiassa, joka oli lähinnä tämän sydäntä, ja siksi Barry Fairbrother oli ollut Shirleyn arkkivihollinen."
Paikkaa valtuustosta hakee useampi taho, joka synnyttää kaupunkiin kyräilyn ilmapiirin. Soppaa sekoittaa valtuustonsivuille ilmestyneet mystiset panetteluviestit kaupunkilaisista, jotka tuovat entisestään esille ihmisten nurjan puolen. Mnusta on jotenkin huvittavaa, kuinka vähän varsinainen valinta edes herättää supatusta. Ennen vaaleja asia tuntui olevan maailman tärkein.

Toistuvuutta on liikaa varsinkin kirjan alkupuolella, kun kaikki pohtivat Barryn kuolemaa omasta näkövinkkelistään. Kuinkahan moni tyyppi saikaan ensimmäisten lukujen aikana tietää valtuutetun kuolemasta? Toisaalta suuri hahmojoukko aiheutti myös hämmennystä, ennenkuin alkoi oikeasti muistaa kuka on kukakin. Kirjassa nimittäin riittää henkilöitä. Ainoastaan tuo sekoittavuus haittaa, koska hahmot itsessään ovat aivan mahtavia.

Pidin Krystallista, joka oli nähnyt hieman liikaa teini-ikäiseksi tytöksi. Krystal herätti kaupunkilaisissa monenlaisia tunteita, koska hän oli malliesimerkki huonokäytöksisestä teinistä, jonka äiti piikitti ja huorasi minkä kerkesi. Tämä sekava perhe olikin Fieldsin vastustajille hyvä esimerkki siitä, että alueesta täytyisi luopua kokonaan. Miksi pitää pystyssä huumeklinikkaa, kun hoitoa saavat vain Terrin kaltaiset tapapiikittäjät?

Krystallissa oli kuitenkin särmää ja toivoa, mistä pidin. Hän halusi sinnikkäästi saada pikkuveljensä pois huonoilta kulmilta, vaikka keinot olivat vähintäänkin erikoiset. Terristä en kauheasti välittänyt, vaikka hänen huumeisiin sortumiselleen olikin ymmärrettävä syy. Nainen sai kuitenkin monta mahdollisuutta, joista ryssi järjestelmällisesti jokaisen ja syytti epäonnistumisistaan muita. En voi ymmärtää, miten hän antoi tuttavansa käyttää lapsiaan hyväksi, eikä tuntunut edes tajuavan asiaa. Merkit olivat kuitenkin niin selvät, että pikkuinenkin kiinnostus omien lasten elämästä olisi paljastanut asian,

Kaksi muutakin hahmoa nousi ylitse muiden. Pulska herkkupuodin pitäjä Howard ja tämän pojan vaimo Samantha, joka omisti Pulleat purjeet nimisen alusvaatekaupan naapurikaupunki Yarvinissa. Howard oli ainoa, josta tuli hieman Potterit mieleen. Vaimonsa palvoma mies toi nimittäin vahvasti mieleen Vernonin. Jokin tässä omaa erinomaisuuttaan täynnä olevassa miehessä kuitenkin viehätti.

Samantha haastoi riitaa aina hiemankin viiniä maistaneena ja haaveili salaa poikabändin jäsenestä. Hänen ja Milesin avioliitto polkee paikallaan ja Samantha uskoo valtuustovaalien olevan viimeinen niitti heidän parisuhteelleen. Samanthasta tuli ihmisyyden ärsyttävät puolet vahvasti esille ja välillä oikeasti sanoin Samathalle ajatuksissani :" ethän sinä nuin voi tehdä! Se on väärin,"'

Rowling osaa tehdä todentuntuisia hahmoja ja tässä kirjassa hahmot eivät pääse helpolla. He eivät ole kiiltokuvapoikia, joita on helppo rakastaa. Yllättäen ärsyttävimmäksi hahmoksi nousi miehensä Simonin pahoinpitelemä Ruth. Minua ärsytti, kuinka tämä jaksoi nähdä puolisossaan hyvää, vaikka tämä käytti häntä ja poikiaan nyrkkeilysäkkinään ja harjoitti myös henkistä väkivaltaa. Tiedän, että tilanteesta lähteminen on vaikeaa, mutta Ruth tuntui toisaalta olevan tyytyväinen tilanteeseen. Häntä ei pahemmin näyttänyt vaivaavan jo kymmeniä vuosia jatkunut alistaminen. On jännä, että tämmöisessä kirjassa periaatteessa viaton uhri nousee inhokiksi, mutta minkäs teet.

Minua vähän huvittaa kuinka kauhistuneita ihmiset olivat tästä kirjasta sen julkaisun aikoihin. Minusta on vaan hyvä, että Rowling on tehyt jotain täysin erilaista kuin aiemmin. Ja täytyy sanoa, että omaan makuuni Potterit ovat paljon rankempia kirjoja. Voldemort ja hänen seuraajansa kiduttivat ja murhasivat satoja velhoja(olkoonkin, että ennen ensimmäisen kirjan tapahtumia) ja Harry joutui näkemään vauvana omien vanhempiensa kylmäverisen murhan. Okei, eihän ne synkät puolet ole Pottereissa niin tarjottimella kuin tässä, mutta minun mielikuvitus lähtee vihjailusta enemmän liikkeelle.

Kaiken kaikkeaan pidin kirjasta kovasti, mutta ihan suosikikseni se ei noussut. Ehkä kirja olisi voinut olla tiiviimpi, niin tuo toistuvuus ei olisi häirinnyt niin paljon. Odotan kuitenkin innolla, mitä Rowling seuraavaksi keksii. En olisi odottanut kirjaan sellaista loppua kuin se sai, mutta se sopi tarinaan hienosti.

3/5

2 kommenttia:

  1. Minustakin oli oikein hyvä, että Rowling kirjoitti ihan erilaisen kirjan Pottereihin verrattuna. Lukijat olisivat kuitenkin olleet yhtä pettyneitä, jos hän olisi yrittänyt luoda Pottereiden kaltaisen maaimaan uudelleen, sillä eihän se ole mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Itsensä kopioiminen olisi ollut kummallinen ratkaisu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!