maanantai 6. maaliskuuta 2017

John Green- Tähtiin kirjoitettu virhe

Kirja sykähdytti kovasti. Syöpä ei ole mikään helppo aihe kirjoittaa tai lukea, koska varmaan kaikilla on joku läheinen, joka on sairastunut tai pahimmassa tapauksessa hoidot eivät ole auttaneet. Aloinkin lukea tätä hieman epäillen, koska ajattelin etten saisi luettua näin synkkää kirjaa ja siksi teos päätyi myös hyllynlämmittäjäksi. Onneksi kirja ei ollutkaan mitenkään masentava vaan paremminkin oudolla tavalla toiveikas, vaikka kummallakaan päähenkilöllä ei ollutkaan toiveita paranemisesta.Silti päällimmäinen tunne kirjan jälkeen oli toiveikkuus.

Hazelia ei kiinnosta vertaistukiryhmässä käynti, mutta juuri siellä hän tapaa Augustuksen. Nuoret ihastuvat toisiinsa välittömästi . Läpi kirjan on esillä Hazelin lempi romaani Viistoa valoa, joka tuntuu loppuvan kesken. Rakastavaiset aikovat ottaa selville, miten romaanin henkilöille tapahtuu viimeisen sivun jälkeen ja ottavat yhteyttä hiljaiseloa viettävään kirjailijaan.
Ehkä he haluavat tietää mitä muille käy heidän poistuttuaan?

Pidin Hazelista. Onhan siinä jotain tavattoman koskettavaa, että 16-vuoias nuori on kuolemansairas. Hazel oli kuitenkin hyväksynyt elämän happiviiksissä, eikä syytellyt ketään, vaikka tietenkin katkeruus nousee välillä pintaan. Itseäni koskettivat eniten kohtaukset, joissa Hazel miettii miten vanhemmat pärjäävät hänen kuoltuaan. Eihän sen pitäisi mennä noin päin! Augustus oli makuuni vähän liiankin täydellinen. Olisipa hän tehnyt jotain epäsopivaa, niin olisin voinut eläytyä häneen paremmin. Nyt hän jäi väkisin liian kiiltokuvapojaksi, mutta se annettakoon anteeksi muuten niin hyvälle kirjalle.

Kirja on hyvin humoristinen, jonka takia kirja ei ole masentava. Luulen, että ilman kepeää kerronta tapaa kirja ei olisi niin suosittu.Minun hyllyä se olisi ainakin jäänyt lämmittämään vielä pitempäänkin.  Varsinkin Isaac viljelee synkkääkin huumoria. Pidin siitä, että katkeruus tuotiin hänen kauttaan tarinaan. Jos päähenkilöt olisivat keskittynyt katkeriin tunteisiin olisi kirja ollut paljon raskaampi. Hazel ja Augustus tuntuivat ajattelevan, että nyt täytyy elää täysillä. Heillä tosin olikin paljon vähemmän aikaa kuin Isaacilla, joka joutui totuttelemaan elämään sokeana ilman rakkaimpansa tukea.

Ja ei. En itkenyt, mutta minä itkenkin hyvin harvoin. Mutta koskettava kirja joka tapauksessa oli. Tiesin etukäteen, ettei kirjan tapahtumat olleet  hauskoja, mutta onneksi en ollut spoilautunut siitä. Siksi en halua tässäkään avata kirjaa enempää. Lukekaa toki.. 5/5