keskiviikko 31. toukokuuta 2017

huuhti- ja toukokuu( ja kesäsuunnitelmia)

Huuhtikuu oli aika maltillinen. Mitään kummempaa ei tapahtunut ja sain  luettua vain yhden kirjan. Tuo kirja oli Siri Pettersenin Mätä.  Viihdyin tarinan parissa, mutta se ei vetänyt vertoja ensimmäiselle osalle. Kaipasin hirveästi takaisin Yminmaahan! Huuhtikuussa oltiin siskon kanssa koiravahteina ja minä yökyläilin kummini luona.  Pitäisi  nähdä useammin, koska kummi on minulle tärkeä ihminen. Kävin pitkästä aikaa saunassa ja nautin kovasti.
Toukokuun sää oli kamala. Viime kesänä uin täysiään suurimman osan toukokuuta, mutta saa myt nähdä tuleeko talviturkki heitettyä ennen juhannusta.  Töissä on ollut mukavaa ja kevät on  piristänyt mieltä. Toukokuussa luin kaikkiaan neljä kirjaa. Joe Abercrombien Halki puolen maailman nosti odotuksia viimeisen osan varalle. Tämäkin oli kelpo teos.
Pirkko Saision Kainin tytär sen sijaan ei toiminut enää 2017. Tästä teoksesta ja Katarina Wennstamin Petturista aion kirjoittaa tarkemmin. Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet oli maaginen lukukokoemus. Jäin niin pahasti koukkuun, että aloitin kuun lopussa Murakamin 1Q84 kahlaamisen ja olen fiiliksissä.  Olen tällä hetkellä lukemassa jo toista kirjaa ja uskon lukevani kirjan viikon aikana loppuun.
Suosin kirjastoa, sillä neljä kirjaa lainasin sieltä. Hyllynlämmittäjiä en saanut luettua yhtään ja olen onnistunut kadottamaan johonkin Alastalon salissa. Toivottavasti se löytyy pakatessa, koska en haluaisi  lainata sitä ja aloittaa  täysin alusta.Minulla ei ole laitettuna mihinkään muistiin lukutilannetta. Paperilta ruutuun- haaste tuli päätökseensä ja sain haasteen aikana luettua kaksi kirjaa. Olisi voinut mennä paremminkin, mutta ei harmita.
 Ensi viikolla alkaa kesälomani ja ainakin lukusuunnitelmia olen asettanut. Lisäksi olisi tarkoitus käydä Jyväskylässä ja valmistella muuttoa. Kesäkuussa  vietetään kesän ensimmäinen lukumaratooni ja olen jo hieman alkanut pohtia sopivia kirjoja maratoonille. Olen maratoonannut muistaakseni kahdesti ja varsinkin ensimmäiselle kerralla kirjat olisi voinut valita paremminkin.

torstai 25. toukokuuta 2017

Liebster award

 Sain Ankilta Liebster awardin noin yhdeksän kuukautta sitten.Kröhöm. Anteeksi, etten ole vastannut tähän aiemmin, mutta nyt into bloggaamiseen on palannut ja halusin vastata näihin kysymyksiin. Kiitos tunnustuksesta <3

Olen jo aiemmin antanut tunnustuksen eteenpäin, joten nyt jätän sen tekemättä. Tuntuu, että tämä haaste on kuitenkin liikkunut aika laajalti blogimaailmassa.En pikaisen etsinnän tuloksena löytänyt blogeja, jotka eivät olisi tähän vastanneet tavalla tai toisella.
1. Millä kirjan tai elokuvan nimellä kuvaisit elämääsi?

Lähteepä liikkeelle vaikeasta kysymyksestä! Aivoni lyövät tyhjää. Ehkä Surkeiden sattumusten sarja.Ei vaisinkaan.  Ehkä Helmiä ja sikoja. Osat päivät ja ihmiset vaan ovat parhautta ja osaa ei tarvitsisi ollenkaan.
 2. Mikä on lempitaidemuotosi?
On vaikea valita kirjallisuuden ja musiikin väliltä. Itse tykkään luoda käsin ja olen taas innostunut kirjoittamaan enemmän.Haluaisin vielä joskus näytellä, jos löytyisi joku pieni ja hyvä porukka.  Minusta kaikki taidemuodot ovat hyviä, jos ne on tehty taidokkaasti.
 3. Mikä on elämäsi suurin saavutus tähän mennessä?
Ehkä se, että pääsin suoraan töihin kiinni valmistuttuani. Koen,että se kertoo jotain minusta työntekijänä, kun pomo halusi tarjota töitä tällaisessa työllisyystilanteessa. Ja tietenkin valkolakki oli kova juttu.  En yhtään osaa sanoa minkälainen elämäntilanteeni on viiden vuoden päästä. Saatan yhä olla tuolla töissä tai sitten olen opiskelemassa. Haluaisin jatkokouluttautua, mutten yhtään tiedä mihin suuntaisin.
 4. Minkä neuvon antaisit 15-vuotiaalle itsellesi?
Jaksa vielä, kyllä se elämä muuttuu paremmaksi.
5. Minkä pelon olet voittanut?
Ennen minua jännitti hirveästi vieraille ihmisille puhuminen. Kukaan ei taatusti olisi kaksi vuotta sitten uskonut minun voivan olla työkseni asiakaspalvelija. Tässä sitä kuitenkin istuu tyytyväinen myyjä, joka puhuu jokapäivä uusille ihmisille.
6. Minkä fiktiivisen hahmon haluaisit tavata?
Näitä on paljon. Olisi hauska istua hetkeksi Central parkkiin ja kuunnella kuuden ystävämme nykyisistä toilailuista. Olisi myös mahtavaa tavata lapsuuteni esikuva eli Ronja Ryövärintytär. Olen varttuut hänen rinnallaan aikuiseksi. Muutekin lempihahmoja olisi aivan mahtava tavata, kuten Regina Once upon a timesta, joka sivumennen sanoen on ehkä maailman kaunein nainen. Yhtä lemppariani en kyllä haluaisi tosielämässä kohdata. Godzilla voisi olla liikaa lähietäisyydellä nähtynä...
7. Oletko kissa- vai koiraihminen?
Pidän molemmista. Minusta on outoa, että näistä pitäisi jotenkin valita.
8. Minkä kirjan tahtoisit tällä hetkellä lukea? 
Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet oli sen verran mahtava lukuelämys, joten haluaisin lukea häneltä jotain muutakin. Lukupinossa on muutama mielenkiintoinen kirja , mutta sitten aion tutustua kirjailijan teoksiin tarkemmin.
9. Oletko enemmän tunne- vai järki-ihminen?
Tää on tosi vaikea! Kysyin siskoltakin ja hänenkin piti oikeasti pohtia tätä. Päädyttiin kuitenkin enemmän tunneihmisen puolelle.  Ajattelen asiat järjellä, mutta päätöksiini vaikuttaa myös hirveästi tunteet.
10. Kuinka montaa kieltä osaat? 
Olen huono kielissä. Lukihäiriöni suurin ongelma on epäsanat,joten joudun tekemään paljon töitä oppiakseni uusia kieliä. Onneksi lukihäiriö ei enää hirveästi vaivaa suomeksi. Lähinnä välillä saa nauraa uutisotsikoille, kun lukee ne "hieman"väärin.  Englannissa olen kehittynyt valtavasti ja ymmärrän sitä hyvin puhuttuna, koska katson paljon amerikkailaisia tv-sarjoja. Itse tuottaminen kuitenkin stressaa edelleen. Se on ehkä osin Suomalaisen koulusysteemin ongelma. Virheisiin tartutaan liiankin tarkasti, koska "kaikkien pitää olla supertaitavia". Eikö olisi tärkeintä, että kaikki uskaltavat avata suunsa. Olen kaupassa huomannut pärjääväni ihan hyvin englannillani. Ei niillä ulkomaalaisillakaan täydellinen kielipää ole, joten miksi minullakaan pitäisi olla. Pääasia on, että ymmärrämme toisiamme. Lisäksi olen tietenkin lukenut ruotsia, koska se on pakollista. Itse vastustan pakkoruotsia. Minusta nuorelle pitäisi antaa vaihtoehtoja kielistä ja hän saisi itse valita, mitä alkaa opiskella. Toiselle venäjä tai saksa voivat olla hyödyllisempiä kieliä kuin ruotsi. Lukiossa luin myös ranskaa, mutta ehkä ei puhuta siitä...
11. Jos saisit mahdollisuuden olla yhden päivän vastakkaisen sukupuolesi edustaja, tarttuisitko tilaisuuteen?
Tottakai. Olisi mielenkiintoista olla mies, vaikka en uskokkaan naisen ja miehen eroavan loppujen lopuksi hirveästi toisistaan. Ennemmin eroavaisuuksia ihmisten välillä luovat erilaiset persooonat.  Haluaisin tehdä kaikkea mahdollisimman miesmäistä. Haluaisin tietää mikä niissä ajoneuvoissa kiehtoo niin paljon. Mitä isompi rekka, niin sitä enemmän sitä käännytään tuijottamaan.  Lisäksi haluaisin testata miten paljon sukupuoli oikeasti vaikuttaa liikuntaan. Olen itse tosin rapakunnossa. Lisäksi vetäisin kännit miesporukassa ja kuuntelisin minkälaista on äijäporukan rupatteluhetki. Miten syvälliseksi mennään? Ja tietenkin ..Kai tiedät? :D

maanantai 22. toukokuuta 2017

Haruki Murakami- Värittömän miehen vaellusvuodet

"  Monen mielestä Tsukuru Tazakin elämä sujui mukavasti, ilman erityisempiä ongelmia. Hän oli valmistunut tunnetusta teknisestä korkeakoulusta, työllistynyt rautatieyhtiöön erikoisosaamista vaativaa työhön ja vakiinnuttanut tunnollisen työntekijän maineensa yrityksessä. Päällikkö luotti häneen, eikä hänellä ollut taloudellisia huolia."

Tsukurun elämä romahtaa, kun ystävät hylkäävät hänet.   Ennen tiivis viisikko oli todella yhtenäinen, eikä Tsukuru voi tajuta syitä totaallisen hylkäämisen takana. Kuusitoista vuotta myöhemmin hän tutustuu Saraan. Nainen on ensimmäinen ihminen vuosiin ,johon hän tuntee vahvaa yhteyttä. Sara ei ole kuitenkaan valmis aloittamaan vakavampaa suhdetta, jos Tsukura ei selvitä menneisyyden haamujaan. Hylätyksi joutuminen painaa selvästi vieläkin miehen mieltä, eikä hänen auta muu kuin lähteä tapaamaan vanhoja ystäviään.

"Hän seisoi joka päivä vessan peilin edessä ja katseli tovin kasvojaan, totutti vähitellen mieltään uuteen itseensä (johon muuos oli jo lisätty) , kuin olisi yrittänyt oppia uutta kieltä ja painaa mieleensä sen käyttötapoja."

Minusta oli hienoa, ettei parisuhde ollut päällimmäinen asia . Sara on toki alati Tsukurun mielestä, mutta kirja kertoo ihmissuhteista laajemmassa mittakaavassa. Luottamuksesta, hylätyksi tulemisesta, sopeutumisesta ja elämän merkityksestä. Seksuaalisuus oli vahvasti läsnä. Välillä kohtaukset ovat hyvinkin suoria ja outoja, mutta ainakaan minua se ei häirinnyt.  Saran ja Tsukurun ikäeroa korostetaan kokoajan. Sarahan on miestä peräti kaksi vuotta vanhempi. En tiedä, onko vanhempi nainen harvinaista Japanilaisessa parisuhteessa, mutta asian kokoaikainen korostaminen tuntui erikoiselta.

"Tien molemmilla puolilla oli pääasiassa metsää. Koko maa vaikuti olevan raikkaan, syvän vihreän metsän peitossa. Suuri osa puista oli koivuja, ja seassa kasvoi mäntyjä, kuusia ja vaahteroita. Männyt olivst suorarunkoisia punamäntyjä, koivujen oksat riippuivat raskaina."

Tsukurun matka Suomeen kiinnosti tietenkiin Suomalaisena. Minusta oli hauskaa, miten Suomalaisia kuvailtiin.  Tsukuru miettii, pohtivatko kaikki Suomalaiset elämään liittyviä aforismeja. Myös hiusten "vehnänvaaleuden" korostaminen huvitti. Harvoin törmään suomessa aitoihin blodeihin, mutta vierasmaalaisten kirjoissa kaikki Suomalaiset ovat Elovenoja.  Jokatapauksessa pidin  Suomen kuvailusta ja varsinkin luonnonkuvailuun oli selkeästi paneudettu.

" Ehkä kohtaloni on lopulta jäädä yksin. Tsukuru ei  voinut olla ajattelematta. Kaikki tulivat hänen luokseen ja ennen pitkää lähtivät pois. Oli kuin he olisivat halunneet Tsukurusta jotakin, mutta eivät joko löytäneet etsimäänsä tai eivät mieltyneet löytämäänsä vaan antoivat periksi( tai sitten he menettivät toivonsa tai suuttuivat) ja häipyivät."

Tätä lainausta olen pyöritellyt päässäni monta päivää.  Siinä on jotain raastavan henkilökohtaista. Koulu oli minulle helvetti. On kamalan tuskallista joutua menemään joka päivä paikkaan jossa sinua halveksitaan, eikä sinulla ole minkäänlaista ihmisarvoa. Tästä menneisyydestä johtuen minun on vieläkin vaikea solmia ystävyyssuhteita. Kun tapaan uuden ihmisen alitajuntani sanoo, ettei tuo kuitenkaan voi todella pitää minusta. Tiedän itsekkin, että tämä on hullua.  Tottakai joku voi pitää minusta aidosti, mutta en silti voi tälle tunteelle mitään. Pystyin siis samaistumaan hyvin Tsukurun tunteisiin. Parempi olla edes yrittämättä kuin hajota uudelleen kappaleiksi.
Murakami jättää tarinaan pitkin matkaa avoimia kohtia. Pidän tämän kirjan kohdalle sellaisesta kerronnasta, vaikka yleensä en kuulu tyyliin ylimpii ystäviiin. Värittömän miehen vaellusvuosiin se kuitenkin sopi.Tsukurun tilinteko ystäviensä kanssa on selkeä punainen lanka, mutta tarina ei kuitenkaan ollut yksioikoinen. Kerrontatapa oli todella verkas,joten luulen tämän olevan kirjoja joihin joko ihastuu täysin tai sitten se jää todella pinnalliseksi lukukokemukseksi.
Täytyy myös antaa kunniaa kirjailijan tavalle luoda tarinansa hahmot eloon. Minusta kaikki olivat aidon oloisia henkilöitä, joiden voisi uskoa oikeastikin elävän. Ihastuin muutenkin Murakamin tapaan kirjoittaa.Se on samaan aikaan todella kaunista kieltä, muttei kuitenkaan liian runollista. Aion tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin, joiden avulla hän on noussut kulttisuosioon. Murakami on sellainen kirjailija, jonka lukemista olen lykännyt aina vaan kauemmaksi. Olen todella iloinen, että sain vihdoin aikaiseksi tutustua häneen, koska Värittömän miehen vaellusvuosista muodostui minulle tärkeäksi kirjaksi. Mikä kirja minun kannattaisi valita seuraavaksi?

"Vaaran lähestyessä hänellä oli täysi työ löytää edes hieman turvallisempi paikka, ei ollut varaa jäädä valisemaan keinoja sen päämäärän saavutamiseen. Kuka voisi syyttää häntä? Loppujen lopuksi hän ei kuitenkaan pystynyt pääsemään lopullisesti irti, miten kauas pakenikin."
5/5

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Paperilta ruutuun:Pretty little liars

Paperilta ruutuun-haaste  innoitti tarttumaan Valehtelevat viettelijät-kirjoihin. Olen katsonut sarjasta  kuusi tuotantokautta ja viimeinen tulee takuulla hankittua syksyllä, kun dvd ilmestyy. Kirjoista sain luettua Kaivatun ja Virheettömän, mutta kolmas osa jäikin jo kesken.  Kirjat olivat ihan mukavia välipaloja, mutta tällähetkellä kiinnostus ei riittänyt pidemmälle.

Hanna, Spencer, Aria, Emily ja Alison ovat parhaita ystäviä. Illanvieton aikana Alison kuitenkin katoaa jäljettömiin ja muut tytöt ajautuvat erilleen. Vuoden päästä A alkaa piinata tyttöjä. Joku tietää heidän synkimmätkin salaisuutensa ja uhkaa paljastavansa ne. Alisonin ruumis löytyy ja murhatutkimus alkaa. Yhdellä jos toisellakin tuntuu olevan salaisuuksia, mutta kuka on tyttöjen piinaaja?
Tv-sarjan lähtee kunnolla käyntiin vasta kolmoskaudesta. Varsinkin ensimmäinen kausi on pelkkää teinihömppää.Onneksi myöhemmillä kausilla aletaan keskittyä enemmän mysteeriin,eikä seurustelulle jää niin paljon aikaa. Pidän todella paljon sarjasta, koska onhan se vaan todella koukuttavaa katsottavaa. Välillä on ihan huulipyöreänä juonenkäänteistä ja kerran onnistuttiin katsomaan siskon kanssa kymmenen jaksoa putkeen. Luit oikein. Kymmenen! 
Jos sanon suoraan niin kirjat ovat varsin heikosti kirjoitettuja ja kirjoitustyyli on liiankin koreilematon.  Vaatteita saatetaan  kuvata tarkemminkin, mutta tapahtumien ja ympäristön kuvailuun kirjailija ei juuri kiinnitä huomiota.  Lukiessa pidin näistä enemmän, mutta näin jälkikäteen kirjojen arvostus on vain laskenut.Olen vastapainoksi lukenut todella kaunista kieltä sisältäviä kirjoja, joka on vain korostanut näiden kirjojen heikkoutta. Suosittelen näitä kuitenkin nimenomaan välipalakirjoiksi, mutta syvempää nautintoa niistä on turha hakea.

Vaikka perusjuoni on samankaltainen,erojakin löytyy. Ensinnäkin kirjassa juoni etenee todella verkkaisesti. Tv-sarjan hienous onkin se nopeatempoisuus. Joka jaksossa tapahtuu jotain jännittävää ja juoni nytkähtää eteenpäin.  Kirjoissa ei ainakaan vielä ollut jännittäviä kohtauksia, vaikka niissäkin A kiusasi tyttöjä, mutta ei yhtä voimakkaasti kuin sarjassa.  Kirjassa kuolee eräs henkilö, joka on vieläkin mukana sarjassa. PLL:stä ei tietenkään koskaan tiedä ja voihan tyyppi palata vielä tulevissa kirjoissa mukaan. En lämmennyt tälle juonenkäänteelle  ollenkaan ja sen takia kolmososan lukemisen intokin hiipui nopeasti pois. Okei, ei sarjankaan juonenkäänteet ole uskottavimmasta päästä, koska kuka jaksaisi kiusata neljää tyttöä monia vuosia ja yhden paljastuttua toisen olevan valmis jatkamaan piinaamista. Sarja on silti viihdyttävä ja mukaansa tempaava.
Tietenkin hahmojen ulkonäöissä löytyi eroavaisuuksia. Mieleenpainuvin seikka oli Monan blondius. Vaikka sarjassakin nähdään Mona vaaleassa peruukissa, niin olisi vaikeaa kuvitella hänen vapaaehtoisesti vaalentavan hiuksensa. Oudoin ero löytyi Emilyn perheestä. Kirjassa hänellä on useampikin sisarus, vaikka sarjassa hän onkin ainokainen. Meinasin pudota kärryiltä aina kun heidät mainittiin. Onneksi heitä ei kirjassa esiinnykkään paljon, joten en yhtään ihmettele hahmojen jättämistä tv:n ulkopuolelle.
Jostain syystä en yhtään lämmennyt kirjan tytöille. Spencer vaikutti ylimieliseltä ja  oli paljon ilkeämpi siskolleen kuin sarjassa. Kirjoissa Melissa ei edes käyttäydy niin urposti, joten meinasi mennä hermot Spenceriin. Ja miksi Aria iski Hannan eksää?Sarjassahan tämä suuttuu Seanille, kun poika lähettää hänelle kukkakimpun, koska ei halua tulla sotketuksi ystävänsä suhteeseen. Sama tyttö käy tässä innosta kuumana. Mitä mitä?? Muutenkin hahmot olivat pinnallisia ja päälleliimatun oloisia. On vaikea lukea kirjaa, jos ei pidä sen päähenkilöistä. Tv-sarjan näyttelijöistä pidän ja heidän taitonsa ovat kehittyneet huomattavasti ensimmäisistä kausista.  Sarjassa he ovat myös sympaattisia.
Yhteenvetona voisikin sanoa, että valitkaa sarja. Tulette nautimaan siitä huomattavasti enemmän. Sarja on laadukkaasti tuotettu, mutta kirjat ovat kömpelöitä kirjoitelmia.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Joe Abercrombie-Halki puolen maailman

"Luuletko, että jumalat ovat vihaisia meille?"Koll kysyi.
"Se on jäätynyttä sadetta". Isä Yarvi selitti. "Jumalat vihaavat heitä, jotka suunittelevat kehnosti, ja auttavat niitä, joilla on hyviä ystäviä, hyvät miekat ja hyvä järki. Olkaa vähemmän huolissanne jumalen tekemisistä ja enemmän sellaisista asioista, joille mahdatte jotakin, sellaisen neuvon mimä teille annan."

 
Thorn surmaa harjoituskentällä toisen soturiksi pyrkivän ja häntä uhkaa kivitetyksi joutuminen.Paikalla ollut soturiopiskelija Brand kertoo kuiutenkin isä Yarvinille kuinka tilanne todella meni.Thorn pääsee Yarvinin suojelukseen ja sotkeutuu samalla ovelan papin juoniin. Samalla Brand joutuu hylkäämään soturihaaveensa paljastuksensa myötä ja häntä odottaakin soutajaksi päätyminen Yarvinin alukselle ja niin alkaa porukan matka halki puolen maailman hankkimaan kumppaneita tulevan sodan varalta.
Yarvi oli nyt sivuosassa, mutta minua se ei haitannut. Hän kulki rinnalla kuitenkin kokoajan, vaikka päähuomio olikin hurjapäisessä Thornissa. Oli ihanaa lukea näin voimakkaasta naisesta.Hänestä tuli väistämättä mieleen Xena, mutta pidin Thornista enemmän. Toinen päähahmo Brand oli sympaattinen ja onhan se ihanaa, että tuollaisessa maailmassa joku tahtoo tehdä hyvää. Häntä vertaisin Nälkäpelin Peetaan.Olin kuitenkin pettynyt kirjailijan luomaan rakkaustarinaan. Se oli niin kliseinen ja epäuskottava. En nähnyt heidän välillään kipinää.
Muuten juoni kuitenkin välttää kuopat ja minä viihdyin kirjan parissa hyvin. Tarina kehityi loppua kohden, mikä lupaa hyvää viimeistä osaa ajatellen. Minua se jo odottaa kirjahyllyssä  ja eiköhän se jonain lämpimänä  kesäpäivänä lähde rannalle mukaan(jos ne rantakelit ylipäätään tulevat koskaan näille leveyspiireille). Särkynyt meri-trilogian ensimmäinen osa kiehtoi minua kuitenkin hieman enemmän. Se oli ehkä hieman myytillisempi ja paikoin tuli mieleen Sinuhe, joka on kuitenkin aika kova vertailukohta. Pidin siitä, että laiva oli molemmissa kirjoissa niin vahvassa osassa. Se loi yhtenäisyyttä tarinoiden välillä. Muuten niissä oli kuitenkin paljon eroja, kun suurinosa hahmoistakin oli vaihtunut.
4/5

torstai 18. toukokuuta 2017

David Ebershoff-Tanskalainen tyttö

Greta tarvitsee naismallia viimeistelläkseen teoksensa, joten hän pyytää Einaria pukeutumaan naiseksi. Vastustelun jälkeen Einari suostuu ja samalla hetkellä syntyy Lili.  Vähitellen Lili alkaa ottaa entistä enemmän Einarin kehoa haltuunsa ja  lopulta Greta tajuaa, että hänen täytyy luopua Einarista.  Kirja pohjautuu tositapahtumiin Einar Wegenerista, joka oli yksi ensimmäisistä, jolle tehtiin sukupuolenkorjausleikkaus.
Itseäni häiritsi hieman, kun en tiennyt miten paljon kirjailija oli ottanut vaikutteita todellisuudesta. Gretan menneisyyden asiat vaikuttivat ainakin rankoilta, joten jäin miettimään niiden todenperäisyyttä. Jos asiat ovat oikeasti menneet noin, Greta (tai oikeasti Gerda) on ollut vahva nainen.  Greta kiinnosti minua muutenkin enemmän kuin Einar tai Lili. En usko, että se johtui pelkästään siitä, että tarina kerrotaan hänen kauttaan.  Kuitenkin se sai miettimään kuinka itse reagoisin, jos tulevaisuus toisi eteen samanlaisen valintatilanteen kuin Gretalle.
Lilin suhtautuminen Einariin hämmensi. Tämä kun ei tuntunut muistavan Einarin olemassa oloa. Einari taas häpesi ja jopa hieman pelkäsi Liliksi muuttumista. Kuitenkin hänen kehonsa alkoi muuttumaan naiseksi, koska hän alkoi vuotaa verta. Tätä en suoraan sanottuna oikein tajunnut, vaikka asiaa selitettiinkin kirjan loppupuolella.Einari käy monen lääkärin luona ja kaikilla tuntuu oleva erilainen käsitys ongelman ratkaisusta. Jopa Lobotomiaa väläytellään, mikä puistattaa nykyihmistä. Kirja saakin pohtimaan miten paljon lääketiede on kehittynyt. 1930-luvulta on tultu pitkä matka myös aseteiden osalta, vaikka osissa maissa tarina voisi olla edelleen ihan yhtä surullinen.
Kirja ei ole erityisen hyvin kirjoitettu, mutta se ei muodostunut kompastuskiveksi. Minulla ja pääkolmikolla ei vain synkannut. Luin tarinaa ikäänkuin verhon takaa tirkisteltynä, Jos olisin "ystävystynyt" hahmojen kanssa, olisi tarina tehnyt varmasti kovemman vaikutuksen. Nyt se jäi hieman laimeaksi. Olen hieman pettynyt, koska kuvittelin kirjan saavan minussa aikaan vahvempia tunteita. Jotakin  jäi kuitenkin kaivelemaan, koska vielä näin pari kuukautta lukukokemuksen jälkeen oli pakko saada purettua kirja postaukseksi.
Lisäksi sanottakoon, että luin kirjaa osan aikaa kahvilassa, Tulipa taiteellinen olo, mikä sopi kirjan teemaan loistavasti. Lukupaikallakin on siis näköjään vaikutusta kirjan aiheuttamaan reaktioon.
3/5

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Siri Pettersen-Mätä

En päässyt Mätään sisälle samalla tavalla kuin Odininlapseen. Jälkimmäinen räjäytti melkein tajunnan huikeudellaan. Mädässä oli ehdottomasti hetkensä ja kirja ei ollut missään nimessä huono, muttei kuitenkaan yltänyt samalle tasolle. Ehkä suurin ongelma itselleni oli kirjan tapahtumien sijoittuminen suurelta osin meidän maailmaamme. Kaipasin Yminmaahan valtavasti takaisin. Kun luen fantasiakirjallisuutta, haluan nimenomaan "paeta" omasta maailmasta. En pidä niinkään tälläisesta todellisuuden ja fantasian sekoittumisesta. Toivottavasti viimeisessä osassa taas seikkaillaan jossain mielenkiintoisemmassa maailmassa.

Hirkan elämä mullistuu entisestään. Ensin hän joutuu sopeutumaan täysin erillaiseen maailmaan ja opettelemaan uuden kielen, että voisi kommunikoida muiden hännättömien kanssa. Lisäksi hän joutuu lupumaan Kurosta ja saa tilalle jotain aivan muuta. Tämä juonnen käänne suretti, koska pidin Kurosta, mutta tilanne muodostui välttämättömäksi tarinan kannalta. Kirjassa tutututaan uusiin hahmoihin, joista tärkeimmät ovat veljekset Naiel ja Graal. En oikein tiedä vieläkään, miten suhtautuisin heihin. Kirjassa on niin paljon juonenkäänteitä ja kummankin elämästä paljastuu erinäisiä asioita, enkä minä ainakaan kokoaikaa pysynyt kartalla tapahtumista. Kirjassa tosiaan riittää juonenkäänteitä hieman ähkyyntymiseenkin asti, mutta onhan se hyvä, ettei kirja junnaa paikallaan. Olisin kaivannut hieman enemmän miljöiden kuvailua, koska Mädässä reissaillaan vähän siellä sun täällä ja joskus oli hieman hankalaa hahmottaa missäpäin maailmaa tällähetkellä kuljetaan.

Rime ei ole yhtä vahvasti esillä tässä osassa, vaikka tarinaa kerrotaankin myös hänen näkökulmastaan. Olisin kaivannut häntä hieman enemmänkin, koska nuo pienet visiitit Yminmaassa olivat ehdottomasti kirjan parasta antia. Ei voi mitään, mutta viihdyin siellä paljon paremmin! Rime kaipaa Hirkaa valtavasti. Eihän hänellä ole mitään tietoa miten Hirkalla menee toisessa maailmassa. Kirja päättyy sellaiseen kohtaan, että seuraavan osan mielenkiintoisempia asioita on Rimen kohtalo. Hänestä on tullut suosikkihahmoni, joten toivon hänelle onnellista loppua, vaikka tällähetkellä ei vaikutakkaa kauhean lupaavalta.

Viimeinen osa, Mahti on ilmestynyt jo hyvän aikaa sitten, mutta aion pitää hieman taukoa ennen siihen siirtymistä, ettei tarina vesity. Aion kuitenkin ehdottomasti lukea viimeisen osan, koska Korpinkehät-trilogia on mielestäni ollut mielenkiintoinen, vaikkakin aika tyypillinen fantasiasarja. Mutta faktahan on, että fantasiassa toimii parhaiten juuri perinteiset kaavat.Ehkä tuosta todellisuuden ja fantasian sekoituksen karttamisesta huomaa, että olen aika kaavoihin kangistunut fantasiamakuni suhteen...

Suosittelen ehdottomasti Mätää, mutta Odininlapsi kannattaa olla hallussa ennen tätä osaa, koska muuten juonesta ei saa mitään irti. Mädän suomentamiseen oli selvästi satsattu enemmän kuin edelliseen osaa, eikä tekstissä ollut samanlaisia virheitä kuin Odininlapsessa.

3/5

Kirja saatu kustantajalta