lauantai 7. heinäkuuta 2018

Kesälukumaraton

On aika taas maratoonata. Tavoitteeni eivät ole suuret, vaan pikemminkin haluaisin päästä lukumoodiin. Aloitan maratonin klo. 21:30. Huomiselle on muutama suunnitelma, joten en halua stressata.

11:30 Mahti luettu loppuun. Hieman tyhjä fiilis. Yminmaa on niin mielenkiintoinen paikka ja nyt sinne ei pääse enää.  Katsoin jakson Grimmiä ja nukuin pitkät yöunet  Nyt sitä jaksaa lukea. Seuraavaksi haluan lukea jotain ei niin tarinallista, joten aloitan Henkka Hyppösen kirjan Nautitaan raakana. Luettuja sivuja 144.
Nyt se on sitten ohi. Olen tyytyväinen, koska lukeminen oli kokoajan hauskaa. Luin kokonaan kolme kirjaa ja aloitin neljättä. Lisäksi luin tuon Mahdin loppuun 
Luettuja sivuja tuli 592. Aikalailla samoihin lukuihin olen päättänyt aiemmillakin maratooneilla. Tämä taisi kuitenkin olla suurin sivumäärä, jonka olen "saavuttanut"  
Innostuin taas muumisarjakuvista. Onneksi on toinenkin albumi lainattuna. Evan ja Adamin toimi sopivana kevennyksenä. Rakkaudessa erottamattomat jäi kesken. Vaikuttaa lupaavalta, vaikka aihe onkin synkkä. 

Lukumaratonia emännöi Unelmien aika

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Hyllynlämmittäjät

Osallistuin jo viime vuonna tähän haasteeseen. Tulos ei ollut kaksinen.  Tähtiin kirjoitettu virhe oli hyvä, joten mietityttää minkälaisia aarteita hyllystä löytyykään. Kokosin siis uudet hyllynlämmittäjä ja tavoitteena olisi ainakin päihittää viime vuoden tulos. Mieluisinta olisi tietenkin saada kaikki luettua.
Uudet kirjat ovat:
Osa kirjoista on jäänyt pölyttymäään hyllyyn paksuutensa takia.  Noin 500 sivua on raja, jonka jälkeen alan mamoilla. Olen hidas lukija, joten tuntuu kuin paksu kirja ei etenisi ollenkaan. 
Muutamat kirjat ovat taas puhtaasti unohtuneet.  Viimeinen valtakunta ja Kaikki se valo jota emme näe vaikuttavat eniten houkuttavilta.