perjantai 22. kesäkuuta 2018

Stephen King-Cujo


Camberin perhe omistaa autokorjaamon, jossa Trentonit päättävät käydä näyttämässä autoaan ja tutustuvat samalla perheen kilttiin koiraan.  Kaikki sujuu hyvin, eikä mikään enteilee tulevasta kauhusta. Eräänä päivänä koira leikkii ja jää kiinni onkaloon ajettuaan jänistä takaa. Lepakko puree bernhardilaista ja tartuttaa tähän kuoleman sairauden. Cujo ei ole enää entisensä, kun vesikauhu leviää koiran hermostoon.
Charity Camberin voittaa arpajaisissa ja päättää viedä poikansa Brettin tutustumaan hienompaan maailmaan siskonsa luo. Joe myöntyy matkaan suostuttelun jälkeen, mielessään viina ja vieraat naiset. Myös Trentonin perheessä on matkasuunnitelmia, kun perheen isä Vic lähtee työmatkalle pelastamaan pulassa olevan mainosyrityksensä. Hän on juuri saanut tietää Donnan olleen uskoton, joten pieni etäisyys voi tehdä hyvääkin.  Tad on kauhuissaan isänsä lähdöstä, koska uskoo hirviön asuvan vaatekaapissaan.  Vic ei kerkeä hoitaa vaimonsa autoa kuntoon ennen matkaa, joten nainen päättää lähteä Tadin kanssa tutulle korjaamolle. Heidän perille päästyään auto lakkaa toimimasta ja alkaa kauhu, kun vesikauhuinen koira ottaa auton kohteekseen.
  Olipa taas mahtava King. Tarina kulki eteenpäin vääjäämättömästi ja uskottavasti. Pystyi eläytymään sekä Vicin, että Donnan tunteisiin. Ainoastaan Charityn ja Brettin matka jäi irralliseksi. Tokihan nainen miettii parisuhdettaan viinamäen miehen kanssa ja on huolissaan poikansa tulevaisuudesta, mutta silti hän jäi haileaksi kuvaksi ihmisestä. Ja ehkä oli hieman epäuskottavaa, että niin moni päätti matkustaa samaan aikaan.
    Kirjassa on iso tempon vaihdos. Ensin Cujon sairaus etenee vauhdilla ja ruumiita tulee, mutta sitten vauhti pysähtyy. Alkaa Donnan ja Tadin piina kuumuutta, janoa ja ennen kaikkea murhan himoista koiraa vastaan. Vaikka rytmi loppui, ei tarina onneksi alkanut tympiä. Lukija pystyy eläytymään auton vankien tuskaan ja ainakin minusta lukeminen oli paikoin raastavaa. Lykkäsin välillä lukemista, koska pelkäsin edessä olevaa.
  Pidin siitä, että Cujokin sai äänen. Miten hän alkoi vähitellen unohtaa rakkaimpansa, kun kivut alkoivat käydä sietämättömäksi. Varsinkin loppua kohti oli mielenkiintoista lukea rinnan koiran ja Donnan ajatuksia. Kuinka ne alkoivat vähitellen muuttua toistensa kaltaiseksi.
  Poimin kirjasta kaksi teemaa. Ensiksikin pahuus. Mikä synnyttää pahan? Onko pahuus aina opittua, vai syntyykö jotkut pahoina? King piti hienosti rinnalla muistoa kylän entisestä sarjamurhaajasta.  Tämä oli ennen ollut poliisi. Eli mikä saa hyvän muuttumaan pahaksi. Voiko ympäristö vaikuttaa siihen. Ja tärkeimpänä:jos heistä tuli yhtäkkiä pahoja, voiko kenelle vain käydä niin. Minulle tai sinulle.
Toinen teema oli äidin rakkaus. Donna ja Charity joutuivat miettimään tarkkaan, mitä ovat valmiita tekemään lapsensa vuoksi. Charity on epätyydyttävässä avioliitossa ja alkaa huomata pojan ottavaan mallia isästään. Äiti toivoo poikansa pääsevän pitkälle elämässään, eikä jäävän korjaamolle isänsä rengiksi. Donna taas joutuu tekemisiin kuoleman pelon kanssa. Ei niinkään itsensä vuoksi, vaan nimenomaan poikansa. On musertavaa lukea, kuinka naisen toivo pelastaa poikansa hiipuu vähitellen.
4,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!